Lappeenranta oli hieno kaupunki

Kävin siellä joskus. Kivoja ihmisiä, kaunis järvenrantakaupunki.

Nyt se on pilalla, ryssien valtaama, mielenosoittavat.

Muuta pois kun vielä voit.
12522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

venäläiset pilaa kaiken kauniin, paskotaan kaikki paikat.
Siksi venäläisiä on kutsuttu aina ryssiksi. Osoita mulle yks venäläinen joka
osaa käytäytyä kuin ihminen, niin minä näytän sulle kakspäisen hevosen.

Äänestä
  • Kivoja ihmisiä ? Ihmiset ovat savolaisten jälkeen Suomen kieroimpia.

    Äänestä

Olen kanssasi samaa mieltä, eikä Lpr ole ainut kaupunki, jossa kaksoiskansalaiset osoittavat mieltään rajojen sulkemisesta.

Tämän kaiken on saanut aikaiseksi venäjän Putin. On Ivanilla otsaa alkaa valittamaan suomea rajojemme puolustamisesta.

Ivan osoitti mieltään, kun hänen 8 - vuotias poikansa joutui eroon mummostaan, kun rajat ovat kiinni.

Huom! Minun mieltäni painaa suuresti, kun ajattelen miten Ukrainalaiset lapset ja perheet ovat menettäneet valtavasti perheenjäseniä ja sukulaisia. Milloin he palaavat kotimaahansa, kenties ei ole ketään läheisiä elossa. Tähän on syyllinen venäjän presidentti Putin.

Äänestä
  • "Tähän on syyllinen venäjän presidentti Putin."

    Kyllä siellä kuule on aikamonta montakin syyllistä kuin putin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    "Tähän on syyllinen venäjän presidentti Putin."

    Kyllä siellä kuule on aikamonta montakin syyllistä kuin putin.

    Totta puhut, 140 miljoonaa.

    Äänestä

Länsimaat eivät ota pakolaisia,vaikka kuskaavat ihmisiltä varat ottaen rajalle ja aita kiinni,ehkä kuulusteluissa selviää jotakin,miten,missä ja miten?Onnettomuuksiltakaan ei ole vältytty,mutta ihmiskauppaa ei ole kitketty maailmasta.Venäjää kiehtoo maan sotiminen eri muodoin,koska äidit isoäidit ja isien antamat sotilaat melkein kuin teloitus jos ei sodassa,ikkunoista, parvekkeilta putoamiset sekä myrkytyksiä ym.Väkiluku laskusuunnassa,mutta maa voi lisääntyä muutaman poismenon takia.Rupla ja euro arvot erilaiset 100 ruplaa mitähän euroissa?Tarkastellaan,mitä ruplalla saisi?

Äänestä

Putin on yksinvaltias. Ei salli vastustajia.
Jos ei määräyksiä toteuteta, siitä seuraa korkealta pudotuksia ym

Äänestä

Milloin Lappeenranta on ollut hieno kaupunki ? Ei ainakaan minun elinaikanani.

Äänestä

Kysykää vaikka yrittäjiltä, miten hienoa on. Ei ole rahahanat auki kaakon kulmalle. Hallitus sössi tämän keissin Itä-Suomen osalta niin surkeasti ,ettei näy enään tulevaisuutta. Metsäteollisuuskin lopettaa ja infra rapistuu ja kansa muuttaa pois. Asuntoyhtiöt puretaan ja kaikki merkit näyttävät kaakkoon. Kun hallitus pettää kansalaiset ja vielä valehtelee päätösten perusteista, kuten natopäätös.,joka oli viimeinen naula meidän arkkuun, niin fiksuimmat tajuaa lähteä ulkomaille, josta löytyy kunnioitus ja tulevaisuus. Ei tarvii ihmetellä kurjuutta.

Äänestä
  • Natoon oli pakko mennä.
    Lappeenrannassa on aivan liikaa kumarrettu itään. Siksi nyt on tässä jamassa tilanne.
    Tänne on houkuteltu ja houkutellaan venäläisiä ja muun maalaisia opiskelijoita, kun pitäisi houkutella suomalaisia, joista osa jäisi tänne työhön ja ehkä perustaisi yrityksiä.

    Äänestä

Joo, liikaa kumarrettiin itään. Liikaa asuivat meidän hotelleissa, liikaa ostivat kesämökkejä, liikaa ostivat hienoja vaatteita, liikaa söivät ravintoloissa. No nyt eivät syö eikä juo . No millä verukkeella tänne voi ketään houkutella asumaan tai yrittämään, kun kaikki edellytykset elää on torpattu . Kukaan täyspäinen yrittäjä ei halua investoida sotilastoimialueen viereen. Hallitus on ajanut Itä-Suomen toimillaan kriisitilaan. Ja peleloitellut ihmiset kauhun valtaan, joka on myrkkyä millekään yritystoimelle. Häipykää vielä kun ehditte.

Äänestä
  • Venäläisten raha se aiheutti. Suomessa haluttiin venäläisten rahaa. Venäläisten raha on perua valtavista luonnonvaroista ja heikosta sosiaaliturvasta johtuvasta varojen keskittymisestä eli alhaisesta verotuksesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kävin siellä joskus. Kivoja ihmisiä, kaunis järvenrantakaupunki.

Nyt se on pilalla, ryssien valtaama, mielenosoittavat.

Muuta pois kun vielä voit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu