TUI lennot Phuket/Krabi

Anonyymi-ap

Alkaisi tuo matkakuume taas nousemaan ja Tammikuussa olisi reilun kolmen viikon ”rako” missä voisi pariksi viikoksi lähteä vaikkapa Thaimaan suuntaan.
Itse kun olen palstalais miljonääreistä poiketen henkilö jolla reissun hinnalla on väliä ja kun Thaimaan lentojen hinnat ovat tällä hetkellä mitä ovat (eli kalliita), etenkin kun puhutaan Thaimaan eteläiselle kentille (Phuket/Krabi) olevista lennoista.
Useampana vuonna olen onnistunut löytämään matkatoimistojen (Aurinkomatkat/tjäreborg jotka siis käyttävät kyseisiin kohteisiin ihan Finnairin reittilentoja) huomattavan paljon Finnairin kautta ostettuja vastaavia lentoja halvemmalla (vuosi sitten tammikuussa esimerkiksi kävin Phuketissa Aurinkomatkojen lentopaikalla joka oli noin 600€ edullisempi noin kaksi viikkoa ennen matkaa ostettuna kuin vastaava lento Finnairin kautta), noissa tietysti haittapuolena että matkapituutta ei voi itse säätää sopivaksi, vaan on yleensä 7- tai 14pv.
Nyt tuntuu että lentojen tarjonta selvästi viimevuonna huonompaa, niin ajattelin alkaa myös seuraamaan tuota kolmatta vaihtoehtoa noille lentopaikoille etelä-Thaimaan osalta, eli TUI:a joka sitten käsittääkseni lentää omalla konekalustollaan Finnairin sijasta.

Onko mitä kokemuksia noista TUI:n Thaimaan lomalennoista? Se mitä katsoin niin konekalustona 787 Dreamliner, matkatavarat eivät kuulu perushintaan (+65€ yhteensä lisää), samoin jos oikein käsitin niin lämmin ateria maksullinen, välipala kuuluu lennon hintaan. Viihdejärjestelmän käyttö jäi hieman tulkinnanvaraiseksi.
Mutta jos/kun hintaero vaikkapa 500€ suoraan Finnairin lentoon verrattuna niin alkaa kyllä kiinnostamaan tuokin vaihtoehto.

18

1634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja oli allekirjoittaneen teksti, oli puhelin taasen kirjautunut ulos.

      • Anonyymi

        Halvat lennot - https://aviasales.tp.st/q5LrfdMd
        Aviasales on ollut jo vuosia itselleni lentomatkojen ensisijainen hakukone. Haen erityyppisiä matkoja, en pelkästään meno-paluu vaan usein niin, että lähtö tai paluu on eri kaupungista tai teen pysähdyksiä matkan varrella. Lisäksi Aviasales hakee mielestäni vaihtoehtoja erittäin kattavasti, myös halpalentoyhtiöiltä ja laajasti useilta varaussivustoilta.


    • Anonyymi

      Lensimme viime helmikuussa Tuin koneella, mielestämme ihan ok ja kahden viikon kahden hengen matka Phukettiin alle 2500 euroa, majoituksineen. Yhtä miellyttävä kuin Finnair.

      • Näin ajattelinkin ettei lennoissa juuri eroa ole.
        Pitää pitää tuossa nyt ”mieli avoimena” noiden vaihtoehtojen osalta.

        Mikäli kahteen henkeen matkustaa, niin nuo matkatoimistojen Lento+hotelli paketit ovat äkkilähdöissä monesti erittäinkin kilpailukykyisiä hinnoiltaan, mutta niitä joutuu odottamaan selkeän lähelle matka-ajankohtaa ja sitten ei ole mitään takuuta siihen että kyseisiä matkoja on olemassa…

        Yksin matkustaessa tuo Lento+hotelli hinta on sitten enemmän tapauskohtaista kannattaako ostos vai ei.


      • santtu_1975X kirjoitti:

        Näin ajattelinkin ettei lennoissa juuri eroa ole.
        Pitää pitää tuossa nyt ”mieli avoimena” noiden vaihtoehtojen osalta.

        Mikäli kahteen henkeen matkustaa, niin nuo matkatoimistojen Lento hotelli paketit ovat äkkilähdöissä monesti erittäinkin kilpailukykyisiä hinnoiltaan, mutta niitä joutuu odottamaan selkeän lähelle matka-ajankohtaa ja sitten ei ole mitään takuuta siihen että kyseisiä matkoja on olemassa…

        Yksin matkustaessa tuo Lento hotelli hinta on sitten enemmän tapauskohtaista kannattaako ostos vai ei.

        Nyt ekan löytyy kerran nopealla aikataululla lähtevällä (lähtö joko 8.12 tai 9.12) Phukettiin kohtuulliseen hintaan lentoja (795€/hlö tai 825€/hlö ja tuossa pitää vielä mieltää että tuo hinta sisältää matkatavarat joko Suoraan finnairilta otettuna on vielä sen 150€ lisää lennon "listahintaan").
        Toivottavasti kuukauden päästä löytyy vastaavia, mutta vaikuttaa siltä että sinne lähelle viikkoa ennen lähtöä jää nuo omatkin mahdolliset Tammikuun lentojen ostot (jos niitä tulee ostettua kun tuli hieman sijoitetua omaan kotimaan matkailuun hetken mielijohteesta), mutta antyaa toivoa että alle 1000€:n lentoja saattaa löytytä...
        https://aijaa.com/nWK0cQ



        Ja sitten tosiaan muistutuksena että tuo Aurinkomatkojen kautta ostettu lentopaikka on ihan täsmäälleen sama lento ja palvelu kuin suoraan Finnairilta ostettu (mutta hinta sattaa olla vain puolet Finskilta ostetusta).


    • Anonyymi

      Olen käyttänyt Ruotsin ving,se (Suomessa Tjäreborg?) pakettimatkoja ja pelkkiä lentoja koneita Kanarialle. On toiminut hyvin.
      Käy katso Arlandasta lentoja Thaimaahan. On pelkkiä matkoja ja paketteja myös pitkille lomille.
      Otin myös viikon pakettimatkan halvalla "Sista minuten" tarjouksesta ja jäin kuukaudeksi ja palasin Ving tarjous lennolla. Oli halpa matka. Hotellit etsin itse.

      PS. Nyt on Thaimaan kelit todella hyvät! Saunakelit poissa jonkun aikaa.

    • Anonyymi

      Lensin Phuketiin TUIn koneella helmikuussa ja samalla lailla sillä pystyi lentämään kuin muillakin koneilla. Kone tuli muistaakseni Ruotsista ja siinä oli jo matkustajia ennen Helsinkiä. Koneessa oli suomalainen kapteeni joka vain kertoi suomeksi että, koneessa on kansainvälinen porukka matkustamassa ja tästä eteen päin kuulutukset on englanniksi. Jos budjetilla on väliä niin kannattaa mennä bussilla Phuketin kentältä maksaa 100 THB kun taksi maksaa ehkä 600 THB. Tässä video kuinka pääsee bussille
      https://www.youtube.com/watch?v=v7AMKLe9vHE

      • Tuo bussi voi olla ihan järkevä vaihtoehto mikäli hotelli on lähellä bussireittiä.

        Mutta yksi taksin ja bussin välissä oleva vaihtoehto on jaettu 10hlö minivan jotka ajavat kentältä isoimmilla rannoilla (Patong, Kata, karon yms.) oleville hotelleille, keräten aina samalle rannalle menevät henkilöt samaan autoon ja tiputtelevat heidät omille hotelleilleen, hintaa taisi olla Patongille tyyliin 200Thb./hlö.
        Ihan hyvä vaihtoehto jos pikkubussiin ei satu tulemaan montaa ihmistä ja hotellisi on reitillä ensimmäisenä, mutta sitten jos pikkubussi sullotaan täyteen ihmisiä (niissä ei oli mitenkään liikaa tilaa sen jälkeen matkatavaroille) ja sinun hotellisi on viimeinen reitillä, niin sitten ei olekkaan niin fiksu vaihtoehto...

        Ja ei taida nykyään päästä taksillä vaikkapa Patongille 600Thb:llä taitaa olla muistaakseni 800-900Thb, (viimevuoden Tammikuussa viimeksi tuolta kentätä Patongille tuli matkattua Takislla) ja kentällä kiinteät taksat takseille (maksavat 100thb. lentokenttämaksun kyydeistään9.


      • santtu_1975X kirjoitti:

        Tuo bussi voi olla ihan järkevä vaihtoehto mikäli hotelli on lähellä bussireittiä.

        Mutta yksi taksin ja bussin välissä oleva vaihtoehto on jaettu 10hlö minivan jotka ajavat kentältä isoimmilla rannoilla (Patong, Kata, karon yms.) oleville hotelleille, keräten aina samalle rannalle menevät henkilöt samaan autoon ja tiputtelevat heidät omille hotelleilleen, hintaa taisi olla Patongille tyyliin 200Thb./hlö.
        Ihan hyvä vaihtoehto jos pikkubussiin ei satu tulemaan montaa ihmistä ja hotellisi on reitillä ensimmäisenä, mutta sitten jos pikkubussi sullotaan täyteen ihmisiä (niissä ei oli mitenkään liikaa tilaa sen jälkeen matkatavaroille) ja sinun hotellisi on viimeinen reitillä, niin sitten ei olekkaan niin fiksu vaihtoehto...

        Ja ei taida nykyään päästä taksillä vaikkapa Patongille 600Thb:llä taitaa olla muistaakseni 800-900Thb, (viimevuoden Tammikuussa viimeksi tuolta kentätä Patongille tuli matkattua Takislla) ja kentällä kiinteät taksat takseille (maksavat 100thb. lentokenttämaksun kyydeistään9.

        Tuossa oli Joulukuun alussa Aurinkomatkoilla edullisehkoja lentopaikkoja myynnissä Phukettiin (800€ molemmin puolin, sis. matkatavararat), nyt Joulun/vuodenvaihteen lähetyessä niitä ei taasen ole, mutta uskon/luotan että tammikuun alkupuoliskolla niitä taas löytyy, siinä vain pitää muistaa että näyttävät aurinkomatkojen tapauksessa tulevan suht myöhään myyntiin lentopaikkoina (3-7pv. ennen lähtöä), joten pitää sitten olla valmis nopealla aikataulilla lähtemään.


    • Ei tullut TUI:n lentoa ostettua lentoa, vaan Tjäreborgin kautta paikka Finnairin reittilennolle Phukettiin (lähtö vajaan kahden viikon päästä Lauantaina).
      Phuketista sitten tuli otettua hieman syrjäisemmässä paikassa (itärannan pohjoisosassa) olevasta resortista huone "normaalin" Patong beach:n sijaan, eli hyvin rauhallisissa merkeissä tulee varmastikkin tämä lyhyt lomapätkä vietettyä vaikkapa hotellin altaalla (sekä hotellilla näyttäisi olevan vielä oma pieni rantansakkin).
      Ja nopeastihhan sitä kaksipyöräisellä tuoltakin hurauttaa myös "ihmisten ilmoille" kun siltä tuntuu (sen verran haastavassa paikassa kulkemisen kannalta katsottuna, että taitaa olla helpoin kun vuokraa kaksipyöräisen suoraan kentän vieressä olevista vuokra pisteistä ja ajaa sillä sitten kentältä hotellille ja palauttaa sitten samalla kun palaa paluulennolle).

      • Nyt on sitten Phuketin kentän vieressä olevasta vuokraamosta varattu uudehko Honda Forza 350 viikoksi. Tuo olikin ratkaisu mikä ei ole aikaisemmin tullut mileenkään että voisi pyörän vuokrata kentältä ja sillä sitten ajaa suoraan hotellille sekä palautus samalla reissulla kun palaa kentälle paluulennolle, nyt jää useampi taksimatka ajamatta (jotka siis phuketissa jopa hieman hinnakkaita muuhu Thaimaaseen nähden), kun tämän keikan hotelli on alueella jossa ei juuri turistipalveluita näyttäisi olevan ja mitä muita vuokraamoja katsoin, niin eivät kyseiselle alueelle pyörää olisi toimittamassa (listat alueista mihin voivat etukäteen sovittaessa hotellille pyörän toimittaa sovittuna ajankohtana).
        Mutta kiva vaihteeksi olla muualla(kin) kuin vain noilla puhtailla turistialueilla ja liikkuahan pystyy sitten oman maun mukaan.


    • Anonyymi

      Oletko ollut Koh Samui'lla?

      Kertovat että on edullinen ja kiva paikka ja kelit hyvät. Ei niin hikistä kuin Pattayalla.

      2010 mukaan on "paljon huumetta" ja sekoilua. Ei enää, kuulemani mukaan. Nyt vanhempaa ja ei bilettäjä väkeä.

      • Ilmeisesti kysymys allekirjoittaneelle?
        Tuo Koh Samui on varmastikkin ehkä suosituin niistä turistikohteista missä EN Thaimaassa OLE käynyt vaikka moni tuttu paikkaa onkin kehunut ja suunnitelmissa on sinnekkin joskus vielä mennä... Nytkin mietin asiaa josko se olisi ollut se tämän reissun kohde, mutta se noin 6-7h. matka-aika (bussi+lautta) Phuketin kentältä ei nytkään sitten houkutellu, mutta harkinnassa oli...


    • Anonyymi

      Okey. Joo - sinulta kysyin koska olet ehkera matkailija ja et jämähdä johonkin kapakkaan vaan liikut laajasti ja silmät auki.

      Itse en ole vielä käynyt siellä Etelässä mutta kiinnostaa tehdä matkoja sinnekin.

      Ehka käyn hakemassa Kuala Lumpurista virtaa 30 päiväksi seuraavan kerran ja samalla korkata se saari. Myös sen vieressä oleva pienenpi on kuulemma "kuin unelma".

      • Hieman ne vaihtelee nuo tekemiset/tekemättömyydet itselläni noilla Thaimaan lomillani.
        Välillä kuljen/teen/näen paljonkin ja joillain reissuilla pääpaino sitten lepäämisessä ja nauttiessa siitä ettei tarvitse tehdä mitään jos ei halua ja voi vain olla vaikka uima-allasalueella kirjaa lukien ja Coca colaa siemaillen (ja hyvin syöden, hieronnoissa käyden yms.)


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

      🍑 Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://cum4.fun/?/fi018120781mg

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      186
      2668
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      1993
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1662
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1532
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      163
      1450
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      182
      1413
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1268
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1221
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1198
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1111
    Aihe