Jarva sitten lähti eihän se ollut kuin ajan kysymys milloin.

Jarva lähetettiin muihin hommiin.
202744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jep. Hyvä näin. Justiinsahan se sai rakennutettua sen uuden talonsakin valmiiksi.

Äänestä

Luottamuspula. Ei kyllä yhtään arvaa miksi.

Äänestä
  • Samat änkyrät ja mahtailijat on olleet Jarvan kimpussa vuodesta toiseen. Nyt kaupungin
    ja koko itäisen suomen tilanne on se että oli viisasta lähteä. Lapeenranalla ei ole eikä tule muuta kuin huonoja vaihtoehtoja. Tietenkin uudelta kaupungin johtajalta odotetaan ihmeitä ,mutt hetki ja samat koirat on lahkeessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Samat änkyrät ja mahtailijat on olleet Jarvan kimpussa vuodesta toiseen. Nyt kaupungin
    ja koko itäisen suomen tilanne on se että oli viisasta lähteä. Lapeenranalla ei ole eikä tule muuta kuin huonoja vaihtoehtoja. Tietenkin uudelta kaupungin johtajalta odotetaan ihmeitä ,mutt hetki ja samat koirat on lahkeessa.

    Nii ja näissä änkyröissä ei itsessää ole mitää vikaa.. vsihtoo koko kaupungin hallitus, siellä on nii turhabpäivästa sakkia ettei mitää järkee. Nautitaa vaan kokouspalkkioista,eikä tarvi muuta tehdä.

    Äänestä

Demarit ja muut kaupungin näivettäjät ovat varmasti tyytyväisiä. Nyt voidaan taas ottaa muutama askel taaksepäin kehityksessä, sillä mikäänhän ei ole niin mukavaa kuin elää menneisyydessä. Kohta kaupungissa ei asu muuta kuin senioreita. Ai että.

Äänestä

Villimiehenranta ja kaverit pitävät tänään juhlat

Äänestä
  • Jep, seniilit kokoontuvat yhdessä muistelemaan 70-lukua ja Neuvostoliiton inspiroimaa rakennuskantaa.

    Äänestä

Uudella sähköbemarilla on nyt aikaa gruisailla huokeasti, toki huomenna ei kannattane päiväsaikaan latailla....ajelee vaan.

Äänestä

Näinköhän Anu Sepponen hakee Jarvan seuraajaksi kaupungin johtajaksi.

Äänestä
  • Toivottavasti hakee, älykäs, tyylikäs ja edustava Nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Toivottavasti hakee, älykäs, tyylikäs ja edustava Nainen.

    Voi hakeakin. Tuskin tulee kuitenkaan valituksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Voi hakeakin. Tuskin tulee kuitenkaan valituksi.

    Kyllä ei ikinä! Sepposka pysyköön lesteissään

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Toivottavasti hakee, älykäs, tyylikäs ja edustava Nainen.

    Moi Anu!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Moi Anu!

    Mitenkäs Jarvan vaimo? Lähteekö myös, kun mies ei enää johtaja?

    Äänestä

Maariski osui kaupunginjohtajaan.

Äänestä
  • Maariski iski.

    Äänestä

Taitaa toi ukko muutaa maatuskan kanssa Moskovan liepeille.....

Äänestä
  • Kylläpä täällä venäläisiä vihataan.

    Äänestä

Joutuuko kokoomus jarvanen nyt kuntouttavaan työtoimintaan ?

Äänestä
  • Pitäisi heti ohjata kuntouttavaan, kun muuten syrjäytyy.
    Näinhän meille on jo vuosikymmeniä kerrottu, että kun joutuu työttömäksi niin heti syrjäytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jarva lähetettiin muihin hommiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu