Siskoni mun.

Anonyymi-ap

Heipsankeikkaa kaikki mun rakkaat someseuraajani, aloitetaan sarja jossa kaikki rakkaat kertoo omista siskoistaan, ja aloitan kertomalla omasta systeristäni, joka on myös mun Sbugebroidin systeri.

Systeri elänyt taiteilijaelämää koko ikänsä. Oikeissa töissä vain kun ollut pakko työkkärin takia. Hedonisti joka kiskoo valkkaria pääravinnokseen.

Esittänyt että häntä ei raha kiinnosta ja halveksii kaikkia keskiluokasta alkaen ja kertoo näiden juoksevan rahan perässä. Suhtautuu ylimielisesti duunareihin ja nauraa näille kun viitsivätkin tehdä pienen palkkansa eteen töitä.

Oli lahjakas taiteilija ja palkittukin joskus kaksvitosena. Sittemmin viini tehnyt tehtävänsä. Laiskottelee vaan ja maalauksiaan ei enää kukaan huoli. On liian laiska tutustuakseen kirjallisuuteen, runouteen, musiikkiin tai muuhun vastaavaan. Silti olevinaan jokin taiteellinen nero.

Tukipummit hän kokee sielunveljikseen ja siskoikseen. Ilmeisesti hän pitää heitä jotenkin fiksumpina ihmisinä, kun näiden ei tarvi töitä tehdä.

Todellinen luontonsa kuitenkin paljastunut kolme kertaa elämänsä aikana. Kun peri tätinsä, kun nai rikkaan miehen ja kun galleriansa myytiin kokonaan kerralla.

Oli niin polleata kun jonkun satatonnia sai ja oli sitä mieltä että köyhät kyykkyyn ja rutiköyhät kyljelleen.

Rikkaan miehen naituaan muisti aina kaikille kertoa paljonko miehensä tienaa ja minne lähtevät lomalle seuraavaksi. Asuivat suuressa talossa jossa oli tontilla suuri lähdepohjainen ankkalampi ja suihkulähde.

Sitä ei kauaa kestänyt kun alkoi jo halveksia sitäkin miestä ja piti tyhmänä. Ero tuli parissa vuodessa. Erorahoilla karkasi Suomesta Turkkiin ja Kreikkaan panettamaan itseään jokaisella gigololla, kunnes nekin rahat oli menneet.

Autoin häntä noihin aikoihin laittamalla joka kuukausi rahaa. Kiitosta ei juurikaan tullut, koska siskon mielestä minun olisi pitänyt laittaa enemmän. Samaan aikaan elättelin kymmenen vuoden ajan osittain äitiäni ja hänen työttömäksi jäänyttä uutta miestään.

Oli mukava kun saatoin auttaa, eikä se missään tuntunut rahallisesti.

Sisko sen sijaan pummasi minulta, mutsilta, broidilta ja kaikilta. Kehuskeli myyneensä persettäkin henkensä pitimiksi ja osallistui ihmisten salakuljetukseen Suomeen. Vihoviimeiset sotakarkurit ja narkkikurdit pyöri seuranaan.

Kliimaksi tuli kun mutsi kuoli. Systeri ryösti kuolinpesän ennenkuin mutsi oli ehtinyt jäähtyä. Katosi mutsin käteiset, korut ja irtaimisto, loput systeri lahjoitti tyttärelleen kysymättä minulta tai broidilta asiasta mitään.

Kun minä ihan ystävällisesti huomautin asiasta että oltaisi voitu jutella ensin, niin sai raivarin että minä olen rahaa hengittävä pa..skaporvarisika.

Sen päivän jälkeen en ole vaihtanut sanaakaan systerin kanssa, enkä tule vaihtamaan. Olen nähnyt tarpeeksi noita "rahaa arvostamattomia taiteilijoita" ja ne kaikki on samanlaisia.

Ylimielisyys ja kuolemattomuus tulee heti kun on tonni ylimääräistä. Sitten persaukisena taasen esitetään suurta humanistia arvomaailmoineen.

En luota kenenkään sanoihin, jotka sanoo etteivät arvosta rahaa ylevän arvomaailmansa vuoksi. He vain ovat jumalattoman kateellisia ja lahjattomia ihmisiä, jotka eivät kykene pitämään itsestään huolta ja liian lyhytjänteisiä tekemään töitä sen rahan eteen.

Helppoheikkejä, jotka todellisuudessa haaveilevat suurista rikkauksista jotta pääsisivät kyykyttämään köyhiä. Heidän arvomaailmoillaan ei ole mitään tekemistä asian kanssa, koska heillä ei ole mitään arvomaailmaa.

2010

3

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alan ymmärtää 2010 ei omena kauas yleensä puusta putoa, isä oli väkivaltainen juoppo, äiti uskovainen, ja veli alkoholisti, sisaren elämän kertoa onkin avauksessa, tuo perhe on ollut täysin heitteillä hyvinvointi valtiossa.

    • Anonyymi

      Olet jo saanut mustalaismannen matkaan lähteneen siskosi takaisin ja missä kunnossa hän oli?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1668
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      163
      1247
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1209
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1145
    7. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      117
      1109
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      113
      1106
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1081
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      969
    Aihe