Hei!
Meillä on 8-viikkoinen koiranpentu. Olen käynyt sen kanssa muutaman kertaa pienellä lenkillä (reilut sata metriä) siten, että koira on ollut osan ajasta hihnassa ja osan ajasta vapaana. Ensimmäisellä kerralla pentu oli mielellään mukana ja innoissaan (vaikka ehkä pikkuisen arka), mutta sen jälkeen se on vastustellut ja halunnut heti takaisin (ei ole merkitystä, onko hihnassa vai ei). Olen tietysti pennun ehdoilla liikkeellä, joten olen tuonut pennun takaisin kun se on halunnut.
Voiko tämä vastahakoisuus johtua kylmenneestä säästä? Pentu on tehnyt nyt muutaman kylmän päivän aikana normaalia enemmän tarpeitaan sisään, eikä juuri viihdy takapihallakaan.
Vai vaadinko pennulta liikaa ensimmäisellä lenkillä? Etenimme kyllä pennun vauhtia, emmekä kävelleet paljoa sataa metriä pidempää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla oli ihan sama ongelma oman koirani kanssa kun oli suurinpiirtein samanikäinen:). Tehtiin vaa pikku lenkkejä ja silloin kun suostu lähtemään niin vähän pitemmälle...Pimeällä varsinkaan ei kauas suostunut. Kaikki tuo meni kuitenkin ohi kun ikää tuli lisää ja nykyään kävelee mielellään minne mennäänkin:).
Juuri kuten edellinen vastaaja kertoi, omanikin oli tuonne neljään kuukauteen saakka melko haluton lähtemään ulos, varsinkin jos satoi. Muutaman kerran se jopa lähti lipettiin kun päästin irti kilometrin päässä kotoa. Siinä se istua nökötti kerrostalomme ulko-ovella kun tultiin kotiin... Jatkat vaan samaan malliin ja varmistat, ettei mitään ikäviä pääse sattumaan (ärhenteleviä koiria tms) niin kyllä se kohta kiskoo sinua jo mukanaan ulos!
Nuo viestinne helpottivat :) Täytyy kokeilla jonakin lämpimänä päivänä uudelleen, jottei tule nassikalle huonoja fiiliksiä ulkoilusta.