Hurmosta?

Väkevän Herran ihmetekoja Nokia Missionin herätyskokouksessa Kokkolassa???Jalan kasvut ja kylkiluitten ja rintalastan ilmestyminen tyhjästä tapahtuvat aina joko Afrikassa, etenkin Nigeriassa, tai Amerikassa henkilöille, joita ei kukaan pystytä jäljittämään.

Kokkolassa pääsee sentään katkeruudesta, mikä on tietysti oikein hyvä juttu. Pohjalaiset hautovatkin hamaan hautaan asti kirvestä, jonka naapuri jätti palautamatta vuonna 1954.

Mutta ei katkeruudesta pääsemiseen tarvita Koivistoa tai ketään saarnamiestä. Sama tapahtuu ihan itse tiedostamalla ja varsinkin kun saa vähän positiivista huomiota osakseen. Mikään sormilla napsautettava juttu se ei ole, koska henkilö on hautonut sitä jo kertomansa mukaan vuosikausia. Jossakin vaiheessa on luonnollista päästää menneisyydestään irti, koska muuten ei elä tätä päivää.

Kyseessä on puhtaasti psykologinen ilmiö, kuten Juha Pihkala on todennut näistä affektiivisista hurmostilaisuuksista. Pihkala vertasi muuten näitä hurmoskokouksia kolmannen valtakunnan massakokouksiin tai rock-konsertteihin. Jokainen saa kicksinsä tyylillään.

Mutta eikö siellä tosiaankaan tämän kummempia ihmeitä tapahdu? Minä olen nähnyt paljon suurempia ihmeitä ilman saarnaajia.
3442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Herää jo:

Ihminen, joka tarvitsee elämästä selviytyäkseen uskonnon kaltaista "tukijalkaa", on jo perusolemukseltaan niin heikko, ettei hänstä tarvitse välittää !!

Äänestä
  • "on jo perusolemukseltaan niin heikko, ettei hänstä tarvitse välittää !! "

    Aika korni lause. Mikähän on kaltaisesi yli-ihmisen motiivi elää?
    Luultavasti hankaloittaa mahdollisimman paljon muiden elämää.

    Äänestä

  • Nimerkki opium ,kertoo kaiken,olet hörhö joka pakenee todellisuutta !Taitaa opium olla korkeinvoimasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alavieskan Allani kirjoitti:

Väkevän Herran ihmetekoja Nokia Missionin herätyskokouksessa Kokkolassa???Jalan kasvut ja kylkiluitten ja rintalastan ilmestyminen tyhjästä tapahtuvat aina joko Afrikassa, etenkin Nigeriassa, tai Amerikassa henkilöille, joita ei kukaan pystytä jäljittämään.

Kokkolassa pääsee sentään katkeruudesta, mikä on tietysti oikein hyvä juttu. Pohjalaiset hautovatkin hamaan hautaan asti kirvestä, jonka naapuri jätti palautamatta vuonna 1954.

Mutta ei katkeruudesta pääsemiseen tarvita Koivistoa tai ketään saarnamiestä. Sama tapahtuu ihan itse tiedostamalla ja varsinkin kun saa vähän positiivista huomiota osakseen. Mikään sormilla napsautettava juttu se ei ole, koska henkilö on hautonut sitä jo kertomansa mukaan vuosikausia. Jossakin vaiheessa on luonnollista päästää menneisyydestään irti, koska muuten ei elä tätä päivää.

Kyseessä on puhtaasti psykologinen ilmiö, kuten Juha Pihkala on todennut näistä affektiivisista hurmostilaisuuksista. Pihkala vertasi muuten näitä hurmoskokouksia kolmannen valtakunnan massakokouksiin tai rock-konsertteihin. Jokainen saa kicksinsä tyylillään.

Mutta eikö siellä tosiaankaan tämän kummempia ihmeitä tapahdu? Minä olen nähnyt paljon suurempia ihmeitä ilman saarnaajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu