Nyt on sellainen aihe, joka ei ole asiaton, eikä lapsille tarkoitettu.
Eikä riitaakaan saa aikaiseksi, kai!!
Kun ollaan synnytty 1949 ja sitä ennen, on mahdollisuus heittäytyä siihen niin paljon puhuttuun ”putkeen”.
Henkilökohtaisesti olen sitä oikein syvällisesti pohtinut.
Työ kun alkaa maistumaan puulta, tai raudalta pikemminkin tässä tapauksessa. Ja tinalta yms.
Siinä mielessä on olo turvattu, kun ei enää putoa sille peruspäivärahalle. On ikään kuin työttömyyskorvauksella eläkkeelle asti.
Ja jos joku ystävällinen sielu tarjoaa työpaikkaa, totta kai se kannattaa tsekata.
Mutta epäilyttää sellainen mahdollisuus.
Tästä olisi hyvä kuulla mielipiteitä oikein roppakaupalla.
Panhaanko kinthaat nauhlaan???
Meneekö putkeen??
34
1330
Vastaukset
- Välittömästi
Kyllä laittaisin ne kintaat naulaan välittömästi, mutta kun olen syntynyt hieman liian myöhään, eli -50, kyllä harmittaa.
- mekatron
että -50 syntyneet ovat ulkona tästä.
On usea tuttu, jolla on sama ongelma ja kova hinku työelämästä pois.
Osa kyllä ei enää olekaan töissä ja sehän on vielä huonompi juttu, oikeastaan pirullista.
Peruspäiväraha tiedossa.
Onhan toisilla parempi puolisko hyvissä viroissa, ei silloin mitään hätää.
Joillekin tulee perintöä, joillekin lottovoitto.
Siinä mielessä olen hyvässä "asemassa", että loparit eivät pelota niin yhtään.
Olen niitä jopa kysellyt, koska itse jos lähtee, se on se kolme kuukautta karenssia.
Ei latin latia mistään.
Mutta sen kyllä kestää, jos pinna palaa. - pakolainen
Olen niin kyllästynyt työelämään - lähtisin OITIS putkeen jos voisin. Sitten voisi vihdoinkin vapaasti alkaa toteutta itseään ja omaa elämää ihan rauhassa! :)
- taikanainen
ajattelet pärjääväsi saamillasi korvauksilla, etkä koe työntekoa kaikkein tärkeimmäksi asiaksi elämässäsi, niin anna palaa vaan !!
Kinthaat nauhlaan ja nauttimaan elämästä ilman kellokorttia. Jos nykyiset työkuviot jatkuvat ja palkka juoksee, ei minulla ole kiire mihinkään putkeen.
Luultavasti saataisin jopa ottaa ilolla vastaan, jos joku vielä sattuisi tarjoamaan uusia haasteita työpaikan muodossa. - Sellaisia ei vaan taida enää tulla tyrkylle, kun suuri osa verkostosta on jo siirtynyt/siirretty erilaisiin putkiin tai eläkkeelle.
Tuo putki tarjoaa kuitenkin sen lohdun, ettei (luultavasti) tarvitse enää pelätä ihan peruspäivärahalle ja tyhjän päälle putoamista. Tosin, niin päivärahoina kuin eläkkeinä taitaa olla ainoastaan pikkuroposia tarjolla siinä vaiheessa, kun niitä aletaan minulle laskea.
Onneksi meitä suuria ikäluokkia ei ole totutettu saamaan mitään "ilmaiseksi" (paitsi inflaatio auttoi asunto- ym. velkasäästämisessä). Kai sitä sopeudutaan ja sovitetaan elämä resurssien mukaan.- kannattaa
alkaa realisoimaan niitä omaisuuksia mitä itsekukin on työllään ansainnut. Ne voi ihan hyvällä omallatunnolla käytellä pois perikuntaa vaivaamasta ja sillä tavoin nauttia loppuelämästään, jos nimittäin ei muuten olisi varaa vielä hellittää.Tässä iässä kun sitä loppuelämää on kuitenkin jokatapauksessa vähemmän kuin jo elettyä. Jos on mahdollista niin kyllä suosittelen lämpimästi putkeen ja eläkkeelle jäämistä, kun on tuota nuorisoa tuolla raitilla työttömänä, ehkä niistä joku on jopa työhaluinen oikeasti. Itse jäin pari vuotta sitten pois töistä sairauden takia ja olen sitä mieltä, että 30 vuoden työpanos on osaltani riittävä tämän yhteiskunnan ja samalla tietysti itseni hyväksi. Näihin vuosiin pitäisi lisätä tietenkin vielä ne työt mitä jouduttiin pienellä maatilalla tekemään jo lapsuusiässä, mutta kaikkihan silloin tekivät liiankin raskaita töitä kasvuiässä,mikä omalla kohdallanikin kostautui nyt työkyvyttömyytenä, mutta silti muistan lämmöllä niitä aikoja, enkä tosiaankaan surkuttele olotilaani.Jos on mahdollista niin nopeasti putkeen ennenkuin muuttavat taas lakia ja joudut huonokuntoisena vaan pakertamaan duunia oli se sitten ruummiillista tai "kevyempää".
kannattaa kirjoitti:

Eläkettä en ehtinyt aikoinani tienata, kun en halunnut jättää lapsia vieraiden hoidettavaksi. Tein ensin osapäivätöitä ja sitten vaan vähän free lance -hommia kotona. Niistä ei paljon eläke karttunut, ja nyt ne ovat jo pienentämässä sitä vähääkin. Eipä ole kiirettä, jos terveyttä ja mielenkiintoisia töitä riittää. Luultavasti yrittäisin vielä ryhtyä ainakin osa-aikayrittäjäksi, jos jäisin työttömäksi.
Tosin en ole viimeisen kymmenen vuoden aikana enää edes halunnut ottaa selvää todellisesta tulevan eläkkeeni määrästä. Se pienenee kuitenkin ennenkuin tulee ajankohtaiseksi. Ehtii tulla muutamat uudet päättäjät säätelemään uusia lakeja. Jos eläke ei pienene, kasvaa verotus. On varmaan parempi murehtia niitä asioita, kun ne tulevat ajankohtaiseksi.
Olen opetellut elämään tässä hetkessä ja yritän toteuttaa sitä myös tässä asiassa. Pää pensaassa tieto ei lisää tuskaa. ;)))- mekatron
kannattaa kirjoitti:
alkaa realisoimaan niitä omaisuuksia mitä itsekukin on työllään ansainnut. Ne voi ihan hyvällä omallatunnolla käytellä pois perikuntaa vaivaamasta ja sillä tavoin nauttia loppuelämästään, jos nimittäin ei muuten olisi varaa vielä hellittää.Tässä iässä kun sitä loppuelämää on kuitenkin jokatapauksessa vähemmän kuin jo elettyä. Jos on mahdollista niin kyllä suosittelen lämpimästi putkeen ja eläkkeelle jäämistä, kun on tuota nuorisoa tuolla raitilla työttömänä, ehkä niistä joku on jopa työhaluinen oikeasti. Itse jäin pari vuotta sitten pois töistä sairauden takia ja olen sitä mieltä, että 30 vuoden työpanos on osaltani riittävä tämän yhteiskunnan ja samalla tietysti itseni hyväksi. Näihin vuosiin pitäisi lisätä tietenkin vielä ne työt mitä jouduttiin pienellä maatilalla tekemään jo lapsuusiässä, mutta kaikkihan silloin tekivät liiankin raskaita töitä kasvuiässä,mikä omalla kohdallanikin kostautui nyt työkyvyttömyytenä, mutta silti muistan lämmöllä niitä aikoja, enkä tosiaankaan surkuttele olotilaani.Jos on mahdollista niin nopeasti putkeen ennenkuin muuttavat taas lakia ja joudut huonokuntoisena vaan pakertamaan duunia oli se sitten ruummiillista tai "kevyempää".
me olimme tosiaan silloin aikoinaan.
Noin kymmenvuotiaasta joutui pakertamaan isän ja äidin apuna.
Ja naapureissakin, sieltä saatiin vastaavasti hevosta tai poroa lainaan omiin ajoihin.
Meillä ei ollut sellaisia ylellisyyksiä.
Mutta en kyllä pahalla muista niitä töitä, miten muuten oltaisiin opittu työn alkeet.
Ja sinniä tuli lisää.
Alkaahan ne rasitukset tuntumaan vanhemmuuten, polvissa ja selässä pääasiassa.
Nykyään nuorten ei yleensä tarvitsekaan tehdä mitään, ei ole mahdollisuuksia esim. kaupunki-asunnossa. Ja se on huono asia sinänsä.
Tai ehkä heidän ei tarvitse tehdä aikuisenakaan mitään, ainakaan ruumiillista.
Sailaksen Raimohan on alkanut tutkimaan ulkomaisen työvoiman saantia oikein tosissaan.
Josko ne tummat ja baltit sitten hoitaisivat ruumiillisenkin työn.
Pahalta näyttää tilanne nuorison kannalta. - mekatron
optimisti-orvokki kirjoitti:
Eläkettä en ehtinyt aikoinani tienata, kun en halunnut jättää lapsia vieraiden hoidettavaksi. Tein ensin osapäivätöitä ja sitten vaan vähän free lance -hommia kotona. Niistä ei paljon eläke karttunut, ja nyt ne ovat jo pienentämässä sitä vähääkin. Eipä ole kiirettä, jos terveyttä ja mielenkiintoisia töitä riittää. Luultavasti yrittäisin vielä ryhtyä ainakin osa-aikayrittäjäksi, jos jäisin työttömäksi.
Tosin en ole viimeisen kymmenen vuoden aikana enää edes halunnut ottaa selvää todellisesta tulevan eläkkeeni määrästä. Se pienenee kuitenkin ennenkuin tulee ajankohtaiseksi. Ehtii tulla muutamat uudet päättäjät säätelemään uusia lakeja. Jos eläke ei pienene, kasvaa verotus. On varmaan parempi murehtia niitä asioita, kun ne tulevat ajankohtaiseksi.
Olen opetellut elämään tässä hetkessä ja yritän toteuttaa sitä myös tässä asiassa. Pää pensaassa tieto ei lisää tuskaa. ;)))hoidettiin omat lapset ensin kouluun kotoa käsin.
Ajateltiin, että jos kerran lapsia osaa tehdä, kai ne osaa hoitaakin.
Tiukkaa oli, mutta selvittiin.
On kai hinnat ja muut kulut nousseet niin paljon, että nykyään ei oikeastaan kukaan hoida omia lapsiaan.
Hoitoon kyllä pannaan, vaikka toinen vanhemmistakin olisi kotona, siten ei tule stressiä niin helposti..
- Jermu
Olen nyt kuullut useita ja lähisukulaisia myös tehnyt näin. Heidän viestinsä oli: Elävänä eläkkeelle ! Okei, heillä oli talot maksettu jne.joten he tulivat pienemmällä toimeen.
Ainoa negatiivinen pointti heillä kaikilla oli sanottavana: He kaipasivat joskus kovastikin niitä hyviä hetkiä työkavereitten kanssa ja koko sitä pakettia rutiineineen. Kiirettä ja stressiä ei kaivannut kukaan.
Eli kaikenkaikkiaan vaikea valinta sinulla edessä. Onnea valintaasi.- mekatron
Valinta on edessä ja ratkaisu täytyy löytyä.
Toivottavasti on kauhea hässäkkä loman jälkeen töissä, se edesauttaa päätöksessä.
Kiitos, Jermu. Asiaakin osaat kirjoittaa.
Muutenkin sinulla on sana hallussasi, hyviä puheenvuoroja.
Sanokoot jotkut, mitä sanovat. - Jermu
mekatron kirjoitti:
Valinta on edessä ja ratkaisu täytyy löytyä.
Toivottavasti on kauhea hässäkkä loman jälkeen töissä, se edesauttaa päätöksessä.
Kiitos, Jermu. Asiaakin osaat kirjoittaa.
Muutenkin sinulla on sana hallussasi, hyviä puheenvuoroja.
Sanokoot jotkut, mitä sanovat.Tottakai se voi vaikuttaa myös muiden läheistesi elämään, jos on lapsia jne. Mutta, uskon silti positiivisten juttujen olevan suuremmat, kuin negatiivisten. Ota tarkista selvää asiasta. Älä luota puhelimessa tehtyihin lupauksiin, joissa ilmoitellaan "joo, kyllä he hoitaa jne". Pyydät kaikesta paperit ja allekirjoituksin. Silloin on jotain, mihin nojata, jos siellä alkaa tulla ongelmia.
- Ansku
kun kelpaan työelämään, aion nousta aamulla kuudelta lukemaan päivän aviisin kahvikupposen keralla ja siitä sitten moottoribaanalle ja esmikolla leima sisään.
Tuntuu helpottavalta kun tietää pääsevänsä pehmeän laskun kautta eläkkeelle, jos jostain syystä työnantaja irtisanois porukkaa,
olen valmis siinä tilanteessa luopumaan työpaikasta ja antamaan paikan nuoremmalle.
Tänäpäivänä työnteko on vielä mukavaa ja haasteitakin riittää, koko ajan oppii uusia asioita.- mekatron
ja viihtyvyys työpaikalla on ratkaiseva tekijä.
Joku työnantajahan sanoo, että ei tänne ole viihtymään tultu, mutta kyllä se ratkaisee paljon.
- Putkelainen
mutta ei hampaat. Putkeen jääminen riippuu kovasti kulloisestakin elämäntilanteesta. Itse lähdin mielelläni silloisesta työpaikastani eläkeputkeen ja siis periaatteessa työttömyyskortistoon. Katsoin, että lähtiessäni en menettäisi mitään, vaan pikemminkin päinvastoin. Siitä kertoo sekin, että yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen työyhteisö ei sanonut edes hyvästiä. Aivan kuin minua ei olisi ikinä ollutkaan. Hirvittävä työyhteisö. Tuollaista joukkiota ei tule todellakaan ikävä.
- Söpsötiina
Miten noi nuljuu porukkaa voi olla edes olemassa?! Ikävät muistot sulle kyllä jäi.
- mekatron
tulisi heitä ikävä, muutamaa muistelisi jonkin aikaa ja siinä se.
Entisistä työpaikoista tuli ikuisiakin ystäviä, mieltä lämmittävää joskus muistella heitä ja niitä yhteisiä "rytkäyksiä", mitä käytiin läpi.
PS. Hamphaitahan ei auta nauhlaan laittaakhaan.
Muutama on kyllä jäänyt matkan varrelle. - Automies vm 1948
Kyllä sitä putkeen tuli jäätyä kun on mahdollisuus,samanlaista kuin sinulla ei minkäänlaista tukea tai kohtuuta ,vaan revitään kaikki mitä ihmisestä irti saadaan.Kyllä nuoremmat saavat tehdä ne työt jotka minulta jäivät,eläke pieni mutta eivät menotkaan suuret.
- AnnieGetYourGun
Meillä moni ovat sitä mieltä, että TERVEENÄ ELÄKKEELLE ja silloin pitää kyllä jo tässä iässä lähteä nopeasti, ennenkuin sairaus iskee - jos ehtii! Mutta nykyinen työtahti tekee sairaaksi, joten kyllä terveyttä pienellä eläkkeellä mielummin kuin sairaana palkkaa nostamassa - sairaassa työtahdissa!
Olen keskisuuressa firmassa töissä ja v. 50 syntyneenä kuulun siellä jo vanhuksiin. Vaikka olenkin virkeä ja pirteä vanhus, niin tuntuu kyllä jotenkin että riittä. Voisin mielestäni nimittäin "käyttää aikaani paremminkin" kuin tuolla työpöydän äärellä pc:tä tuijottamassa päivät pitkät. Tekisin mielelläni auttamis- ja vapaaehtoistyötä ja voisin lähteä iltakoulupenkille hankkimaan tuon valkolakinkin, joka jäi hankkimatta kun oli nuori ja villi... Miksi? No ihan huvin vuoksi! Ja olisi kivaa laittaa hattu päähän vappuna!
Kaikenlaista hyödyllistä ja kivaa voisi keksiä. Kunhan toimeentulo olisi turvattu. Mutta kun ei. Toivottavasti terveyttä riittää vielä 6-kymppisenä, niin voi toteuttaa noita suunnitelmia. Mutta kun katselen ikätovereitani, tulee uskonpuute - sairaudet pukkaa päälle...
Terveenä eläkkeelle, pliis.... Näin ajatelen minä. Terveys on tärkein.- mekatron
Terveyttä minäkin ajattelen, suku on nuorena kuolevaa ja voisin hieman nauttia vapaaherran osasta.
Voisi ajella, kun vielä pystyy, autolla kauemmaksikin tuttuja tapaamaan.
Meillä miehillä kun on nuo eturauhasetkin, ei kun lääkäriin perjantaina niitä (tai sitä) esittelemään.
Muutama vuosi sitten olin ensi kertaa niissä puuhissa ja oli niin nuori ja nätti naislääkäri tutkimassa.
Ei kun sormea sinne reikään vaan ja hyvä tuli.
Siis lääkäri laittoi sormensa sinne, hyi teitä, tytöt, mitä taasen ajattelette!!!
Siis LÄÄKÄRI laittoi sormensa sinne MINUN pyllyn reikääni.
Miellyttävä muisto siitä vaan jäi.
Se syöpä se on mielessä.... - Hexa
Tänään tuli juuri 33 vuotta tätä työrupeamaa täyteen, joten kyllähän sitä voisi alkaa ottaa vähän rennommin. Virtaa ja ideoita riittäisi, mutta nyt kun vielä pitäs tahkota osinkoa sijoittajille, motivaatio on vähän kateissa.
Melko ristiriitaista tämä nykymeno, kun toisaalta yritetään saada ihmisiä jatkamaan työuraa, mutta poltetaan heidät kuitenkin loppuun ennenaikaisesti. - orpokki
Hexa kirjoitti:
Tänään tuli juuri 33 vuotta tätä työrupeamaa täyteen, joten kyllähän sitä voisi alkaa ottaa vähän rennommin. Virtaa ja ideoita riittäisi, mutta nyt kun vielä pitäs tahkota osinkoa sijoittajille, motivaatio on vähän kateissa.
Melko ristiriitaista tämä nykymeno, kun toisaalta yritetään saada ihmisiä jatkamaan työuraa, mutta poltetaan heidät kuitenkin loppuun ennenaikaisesti.tässä vähitellen uhkaa tulla, taitaa olla parasta aikaa päälläni ja aika pahana jo, mutta kun yrittää olla turhan urhea ja jaksaa..hihat käryää jo!!!
- mekatron
orpokki kirjoitti:
tässä vähitellen uhkaa tulla, taitaa olla parasta aikaa päälläni ja aika pahana jo, mutta kun yrittää olla turhan urhea ja jaksaa..hihat käryää jo!!!
on meidän ikäluokkamme.
Ja erittäinkin naiset.
Tottakai työnantaja käyttää hyväkseen, ottaa kaikki mehut irti.
Kun on totuttu työntekoon, hankala hellittää vapaaehtoisesti.
Mutta katsotaanpa nyt...*myhäilee itsekseen*.
Rauhallista yötä kumminkin... - Pirre*
mekatron kirjoitti:
on meidän ikäluokkamme.
Ja erittäinkin naiset.
Tottakai työnantaja käyttää hyväkseen, ottaa kaikki mehut irti.
Kun on totuttu työntekoon, hankala hellittää vapaaehtoisesti.
Mutta katsotaanpa nyt...*myhäilee itsekseen*.
Rauhallista yötä kumminkin...joko sie päätit hypätä pois ruletista, kun nuin myhhäilet..?
Sanoin tänään, että taidan mieki olla jo loman tarpeessa, meinasin ensin vasta elokuussa ottaa pari viikkoa, mutta tänään tuntui, että ehkä kuitenkin jo juhannuksen jälkeen pidän ainakin yhden viikon. Yhtäkkiä rupesi niin sipsuttamaan; miulla on nyt neljä vakituista hoidettavaa ja se jo tuntuu..näköjään. - mekatron
Pirre* kirjoitti:
joko sie päätit hypätä pois ruletista, kun nuin myhhäilet..?
Sanoin tänään, että taidan mieki olla jo loman tarpeessa, meinasin ensin vasta elokuussa ottaa pari viikkoa, mutta tänään tuntui, että ehkä kuitenkin jo juhannuksen jälkeen pidän ainakin yhden viikon. Yhtäkkiä rupesi niin sipsuttamaan; miulla on nyt neljä vakituista hoidettavaa ja se jo tuntuu..näköjään.on asia erikseen.
Meilä on niin paljon viottuvia osia, että onko tosikkaan?
Ja vanhemmuuten huononee niinkö konheetki.
Ja kasvit, elukat ja kaikki.
Teräsmiehiä on vain sarjakuvissa!
Jotta huomenta vaan!
PS. Lommaa on vielä kolme viikkoa ja vettä tullee taas!
- Pirre*
työputkkee vain tiijjossa, kunnes kumahan nurin..:)
- mekatron
ko ei ole syntyny ajoissa!
Lohuttomalta kyllä vaikuttaa tulevaisuus sulla!!!
Mutta kyllä noin ilonen ihminen pärjää pitemppäänki. - mekatron
mekatron kirjoitti:
ko ei ole syntyny ajoissa!
Lohuttomalta kyllä vaikuttaa tulevaisuus sulla!!!
Mutta kyllä noin ilonen ihminen pärjää pitemppäänki.että töissäki.
- Pirre*
mekatron kirjoitti:
että töissäki.
minulla mitään hättee, hyvä vain kun on työtä ja jaksan vielä tehdäkin sitä. Tykkään tästä työstä, vaikka sitovaahan tämä on, mutta saan olla kotona työtä tehdessäni ja "lökötellä" kesälläkin rannalla :DDD....
- yopollo
ei ole ainoa harrastuksesi ja jos taloutesi sen kestää, siitä vaan. Mieluummin kai sitä omat menemisensä määrää kuin toisen käskyläisenä juoksee.
- orpokki
on päättää hyppäiskö pois oravan pyörästä vai kaatuuko saappaat jalassa. Terveiset Pirrelle, taidetaan olla samalla alalla...
- Pirre*
orpokki kirjoitti:
on päättää hyppäiskö pois oravan pyörästä vai kaatuuko saappaat jalassa. Terveiset Pirrelle, taidetaan olla samalla alalla...
mukava kuulla että muitakin meitä täällä..:)) Teekkönä kotona vai muualla tätä työtä.., lähen kyllä nyt nukkumaan, ensimmäinen herää n.6.30 aamupalallr..joten hyvää yötä.
- Pirre*
mitäs kuuluu, ethän jännitä liikkoo huomista, hyvin se menee..:))
Olen roikkunut melkein päivän sisällä, sen verran ulkoillut kun minkä nämä työni jaksaa kävellä yhtäjaksoisesti, noin tunnin maksimissaan.
Ilma on niin viileä ettei kukkapenkitkään juuri kiinnosta, taitaa tulla oikea villahousukesä meille taas.
Huomenna menen yhden "työni" kanssa käymään sairaalassa ja siinähän se päivä vierähtääkin; jos kävis samalla reissulla vähäsen kaupan hyllyjäkkii samalla kiätelemässä, tietäs vähä missä mennään - vaate muodissa meinaan..ihan niinku se jottai vielä liikuttas meikäläistäkkii..:))
On niin pitkiä päiviä, kun ei ole oikein juttuseuraa täällä, mieheni on ollut päivän sielä saaressa, ja illan nyt kirvesmiesten kanssa, aina tuonne yhdeksään saakka. Tekisi niin mieli mennä katsomaan mitä sielä on saatu ajoiksi, en ole käynyt siellä viimeksi kuin suksella, no ei maha mittää, tilanne on tämä "nau". Yksin en ole isommalla veneellä koskaan ajellut, enkä siksi pääse sinne iltasellakkaa. Kerkkiihän tuon nähä tietysti...
Onnea tosiaan sinun matkaasi...- mekatron
Sen verran pitää jännittää, että pysyy "neste" muutaman tunnin sisällä tulematta housuihin.
Lääkärin määräys.
Logistiikkaa tässä sen verran harrastan, että puut saan sisään tuonne alakertaan.
Talvella sieltä mukava näpätä ja poltella pois.
Seinälle ei pääse vieläkään, on sen verran kosteaa.
Pensselit on liossa, kokeilin hieman jossain vaiheessa.
Elokuussahan ne maalaus-ilmat kai vasta tulevatkin, ennustavat.
Jotenki se vain rassaa, kun on työ kesken!
Miten lie autoriepu pärjännyt vieraassa paikassa koko yön, pitää lähteä kohta hakemaan pois?
Tohtori-kierrokset jatkuvat jonkin aikaa, kyllä kai se siitä. Kaikenlaista tuntuu olevan, sittenpähän kuulee.
Menet sitten sinne saareen, kun on valmista ja kutsutaan tupaan-tuliaisiin!
Hillitse naisellinen uteliaisuutesi:)).
Onko digikameraa, sillähän saisi jatkuvasti kuvia työn etenemisestä?
Minulla ei vielä, on pari rullaa kuvaamatta normaalia filmiäkin.
Saapas nähdä, lähteekö tämä kirjoitus liikkeelle, aamuisin kun on kankeaa ainakin täälläpäin.
Tämä postin kulku siis....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381289
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35820Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27566Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472