CreamPetStoresta varoitus!

Anonyymi-ap

DreamPetStoresta tilatessani 2×12kg koiranruokaa, niin siintä alkoi ongelmat.
Ruoat oli pakattu "valkoisiin ruumispusseihin" joten eivät vastanneet mainoksessa oleviin puna mustiin näyttäviin säkkeihin. Reklamoin tästä ja hyvitettiin, mutta sen jälkeen asiakaspalvelusta kostettiin. Sovitusti palautin yhden säkin, postin hakiessa sen pois. Kuitenkin sen jälkeen alkoi kiusanteko. Ei kuulemma posti ollut noutanut palautustani. As.palvelusta valehdeltiin, että oli kuulemma soitettu postiin ja selvitetty asiaa. Palauttamastani säkistä tuli sitten maksukehoituskin. Otin sitten postiin yhteyttä ja sieltä kerrottiin, että palautukseni oli kyllä tullut ajallaan heille perille. Ja, kukaan ei ole ollut yhteydessä postiin CreamPetStoresta! Tätä valhetta, tahallista ja toistuvaa kiusantekoa olen nyt joutunut selvittämään, mutta toimitusjohtaja ei suostu vastaamaan esittämiini kysymyksiinikään. On kuulemma sisäinen asia. Hyvitystä en saa ja ilmaiseksi jouduin kouluttamaan asiakaspalvelijoita. Eikä asiakkaan mielipahallakaan ole mitään merkitystä. Aikaa ja rahaa kuitenkin kului firman tahallisiakin työvirheitä korjaillessa, niin...Pistää kyllä miettimään, jos firma joutuu ylimääräisen rahastamis yrityksensä lisäksi ostamaan 5: llä eurolla ostaja tyytyväisyys kommenttejakin, niin mistä tämä kertoo? On surullista, ettei vastuuta oteta! Toimitusjohtajakin on saanut tarvittavat todisteet, joihin ei kuitenkaan reakointia. Toki, pelkkä pahoittelu vain tuli ja ei anna kuulemma aihetta enempään ...Se niistä CreamPetStoren kauniista puheista vastuullisuudesta ja luotettavuudesta!

3

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi tsiisus sun kärsimystä ja etenkin varmaan sun elukat olivat tapahtuneesta henkisesti todella järkyttyneitä. Tzemppiä tästä kiusaamisesta ylipääsemiseen.

    • Anonyymi

      Eläintarvikeliike CreamPetStoresta oli kyllä törkeä huijausyritys. Ja niitä on kuulemma muitakin ollut. Kaupalta tämänkaltainen tiedostettu vedätys valheineen ei ole kuitenkaan hyväksyttävää . Mainostaessaan vieläpä niitä "unelmia". ...No, olipahan oikein unelmien kusetus!

      CreamPet Storessa EI OLE OSTAJAN TURVAA!
      Luotettavuus pitäisi olla kuitenkin se kaiken
      A ja O verkkokauppamyynnissäkin. Ymmärtäisin vielä jos tämä heidän toimintansa olisi vahinko, mutta ei. Rahastusyritys toiseen kertaan, asiakaspalvelusta valehdellen postin kanssa käymästään keslustelusta jota ei edes ollut ,
      ihan vain saadakseen asiakkaan maksamaan jo kertaalleen palautettu tuote.... niin, onhan tämä täysin vastuutonta toimintaa!...
      Sosittelen kivijalkamyymälöitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 537
      8797
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      7
      3758
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2252
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      175
      1322
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      976
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      814
    7. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      51
      797
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      764
    9. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      762
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      37
      672
    Aihe