NDE-kokemus

Haluan nyt kertoa tässä itselleni sattuneen nde-kokemuksen, joka sattui pääsiäisenä. Olen testaillut vähän yleistä ilmapiiriä täällä, että voiko näin arasta aiheesta enää tänne kirjoittaa, kun on näitä asiattomuuksia tai turhaa vänkäämistä saanut lukea aivan liian monta kertaa.

Olen kai maininnutkin jossain, että olen lapsesta saakka kärsinyt sydänviasta, mikä ei tosin ole vakava, mutta rytmihäiriöalttius on ja pieni liikuntarajoitus. En ole aina ollut uskollinen ohjeille ja tulos on melko vakava..

Illalla n. 19.00 maissa kävimme mieheni kanssa levolle, molempia alkoi väsyttää sinä iltana niin aikaisin ja minulla oli lievää hengenahdistusta rankan päivän jälkeen. Sammutimme valot. Mies kuorsasi jo kohta siinä vieressä. Tunsin, että nyt ei ole kaikki ihan hyvin. Olin maatessakin suht hengästynyt ja rinnasta pisti. Ajattelin että kyllä se tästä ohi menee. Hengitystä alkoi painostaa yhä enemmän. Sitten alkoi tuntua hirmu raskaalta koko ruumis. Seuraavaksi aloin täristä niin hirveällä voimalla, että luulin miehenikin heräävän, koska sängyn oli pakko täristä mukanani.. Vaan eipä tärissyt kehoni yhtään vaan henkeni. Minä irrottauduin sillä tavalla ruumiistani, olin koko ajan silmät auki kun tärisin. Tunsin kun oikein revähdin irti ruumiistani ja minua ihan kuin vedettiin muualle.

Seuraavaksi huomasin tulleeni käytävään/tunneliin, joka oli kyllä ihan valaistu ja siinä oli keskellä punainen matto. Ennen kuin ehdin pidemmälle, minua vastaan tuli henkiolento, jonka persoonasta minulla ei ole harmainta aavistusta. Sain sen käsityksen, että olen tullut liian aikaisin. Tunsin pelkoa kun tämä henki/hahmo tulikin minua kohti, ja suorastaan veti minut mukaansa.

Seuraavat hetket, jotka sain kokea, ovatkin kirjaimellisesti elämäni kirkkaimmat. Samassa kun tämä henki kosketti minua, minut "temmattiin" ihan järisyttävään kirkkauteen, jota minun ei ole mahdollista kuvailla teille ikinä (itsepähän vielä näette ja koette joskus). Olo oli kuin uudesti luodulla, täydellisen terveellä, puhtaalla... Mutta ikinä en ole mitään niin kirkasta nähnyt. Kohtasin Persoonan, joka on ääretön, kaikessa ja kaikkialla oleva, kaiken alkulähde.. kaikissa meissä myös jotenkin läsnä. Mutta vain ihan toisessa ulottuvuudessa, monen ulottuvuuden päässä, en tiedä. Aika pysähtyi ja hetki tuntui äärettömältä. Voi ei...en löydä koskaan oikeita sanoja tähän!!

Se kirkkaus meni lävitseni, tiesi jokaisen ajatukseni, jokaikisen muiston, ihan kaiken minusta! Eikä se tuntunut pahalta ollenkaan. Olotila oli kaiken kaikkiaan ihan mielettömän suuri, melkein järkyttävä tai pelottava ja melkoinen shokki minulle (positiivisella tavalla). Tajusin kuitenkin, etten halua jäädä sinne vaikka valita sain elämästä tai tästä paljon ihanammasta elämästä (ei kuolemasta), koska en halunut jättää läheisiäni, ja sain sen käsityksen, että minun olisi hyvä palata takaisin mm. kertomaan henkisestä todellisuudesta ja Jumalasta toisille. Minulla olisi ehkä jotain kerrottavaa vielä toisille ja voisin saattaa "tehtäväni" päätökseen.

Päätöksen jälkeen tunsin ja näin sellaisia valtavia kirkkauden pulsseja, jotka veivät minua takaisin kehooni. Sitten olin huoneessani ja muistan vielä sellaisenkin hetken kun en vielä ollut ruumiissani vaan henkenä siellä sängyn yläpuolella. Ja hetkessä taas takaisin ruumiissani.

Jonkin aikaa siinä meni kun hämmästelin mitä ihmettä minulle oli tapahtunut (ei ole ihan helppoa sulattaa tuota kaikkea). Olin ihan hiljaa vähän aikaa ja huomasin ettei mieheni kuorsannut. Sitten hän kysyi vähän pelokkaan oloisena: "mikä se oikein oli? Mitä äsken oikein tapahtui?" Hän oli herännyt yhtäkkiä niinkuin huoneessa olisi ollut Jokin. Mieleni oli selkeämpi kuin koskaan ennen, oloni parempi kuin koskaan ennen, tuntui kuin ei mitään sydänvikaa olisi koskaan ollutkaan. Ikinä en ole ollut niin seesteinen ja onnellinen, niin hyvä olo, rauha ja selkeys kaikessa kuin tuona heräämisen jälkeisenä hetkenä! Mutta mieheni oli tuntenut tämän saman Voiman eikä ollut yhtään vaikea vakuuttaa häntä mitä minulle tapahtui, koska hän jo tiesi sen ja suorastaan vaati kuulla joka yksityiskohdan.

Noh, olo on edelleen paljon parempi kuin ennen ja elämäni on todella muuttunut monessa suhteessa. Minä muutuin, mikä on ihmeellisintä. Olen ainakin saanut varmuuden henkisestä todellisuudesta enkä pelkää kuolemaa vaikka se veneen mastokin meinasi kaatua päälleni pari päivää sitten:) Ai niin.. sydäntutkimuksiin kyllä menen, tosin oireita ei ole ollut viime aikoina. Tällainen kuolema vain voi sydänvikaista kohdata ja olen sinut sen kanssa:)
111592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Osoitteessa http://www.near-death.com on satoja NDE-kokemuksia, joista useimmat muistuttavat omaa kokemustasi. Ylimaallinen kirkkaus ja äärettömän Persoonan kohtaaminen ovat yleisiä elementtejä.

Itse en ole kokenut NDE:tä, mutta aina silloin tällöin näen jonkinlaisena välähdyksenä edesmenneen äitini, joka seuraa hyväntahtoisen huvittuneena tätä maallista vaellustani. Näissä välähdyksissä äitini vaikuttaa hyvin huolettomalta ja onnellliselta.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen linkki, kiitos siitä:) Vielä lisäyksiä.. Oma huone tuntui kuin olisi jonnekin "manalaan" palannut, niin pimeältä ja rumalta kaikki näytti kun oli vähän hienompi vertailukohde. Varsinkin kun ulkona ja sisällä oli ihan pimeää. Hurja kontrasti. Se kirkkaus oli (kuin) Luoja, joka jätti sydämeen sellaisen valon, että on varmasti helpompi täällä maan päällä kestää tulevia vastoinkäymisiä. Aika monesta asiasta on pelko pois.

    Tuntuu hassulta sanoa, mutta ihan kuin minut olisi luotu uudestaan/herätetty toiselle tasolle.

    Kyllä meidän elämämme siltä puolelta katsottuna näyttääkin varmasti laahustamiselta jossain pilkkopimeässä, surkeassa paikassa. Itsestänikin tuntui pahalta tulla takaisin tähän vialliseen ruumiiseen. Meillä kun on vielä sairauksia, huolia, ongelmia ja kuljemme kuin silmät ummessa. Kyllä sinne mielellään jäisi, mutta toisaalta ei tämä elämä niin kovin pitkä loppujen lopuksi ole. Hauras elämämme täällä menee äkkiä ohitse.

    Jostain luin, että nämä kokemukset ovat yleisiä nimenomaan sydänsairauksissa. Oma vikani on sen laatuinen, että äkkikuolema on mahdollinen, mutta epätodennäköinen. Ja korjata tämän vian voi, mutta se ei ole ollut aiemmin tarpeen. Saa nyt nähdä mitä tutkimuksissa ilmenee. Mutta ei tästä sairaudesta nyt sen enempää, ärsyttää edes mainita se kun ei niitä oireita nyt niin paljon ole..

    Äänestä

  • joutsen kirjoitti:

    Mielenkiintoinen linkki, kiitos siitä:) Vielä lisäyksiä.. Oma huone tuntui kuin olisi jonnekin "manalaan" palannut, niin pimeältä ja rumalta kaikki näytti kun oli vähän hienompi vertailukohde. Varsinkin kun ulkona ja sisällä oli ihan pimeää. Hurja kontrasti. Se kirkkaus oli (kuin) Luoja, joka jätti sydämeen sellaisen valon, että on varmasti helpompi täällä maan päällä kestää tulevia vastoinkäymisiä. Aika monesta asiasta on pelko pois.

    Tuntuu hassulta sanoa, mutta ihan kuin minut olisi luotu uudestaan/herätetty toiselle tasolle.

    Kyllä meidän elämämme siltä puolelta katsottuna näyttääkin varmasti laahustamiselta jossain pilkkopimeässä, surkeassa paikassa. Itsestänikin tuntui pahalta tulla takaisin tähän vialliseen ruumiiseen. Meillä kun on vielä sairauksia, huolia, ongelmia ja kuljemme kuin silmät ummessa. Kyllä sinne mielellään jäisi, mutta toisaalta ei tämä elämä niin kovin pitkä loppujen lopuksi ole. Hauras elämämme täällä menee äkkiä ohitse.

    Jostain luin, että nämä kokemukset ovat yleisiä nimenomaan sydänsairauksissa. Oma vikani on sen laatuinen, että äkkikuolema on mahdollinen, mutta epätodennäköinen. Ja korjata tämän vian voi, mutta se ei ole ollut aiemmin tarpeen. Saa nyt nähdä mitä tutkimuksissa ilmenee. Mutta ei tästä sairaudesta nyt sen enempää, ärsyttää edes mainita se kun ei niitä oireita nyt niin paljon ole..

    Taisit saadakin NDE kokemuksen juuri siksi, että voisit tuoda sitä valoa tähän pimeään maailmaan.

    Äitini kuoleman edellä koin mystisen kokemuksen, jota en osaa kuvailla muilla sanoin kuin Kuoleman Majesteetti. Sen valossa tämä elämä näytti kovin pieneltä ja mitättömältä. Sillä hetkellä tiesin, että äitini kuolisi, mutta tiesin myös että kaikki on hyvin ja juuri niin kuin sen pitää olla.

    Sen jälkeen olen ollut sinut kuoleman kanssa, eikä mitään pelkoa enää ole. Minusta on usein tuntunut, että tämän elämän ja tuonpuoleisen välillä on vain hyvin ohut verho, ja jos ojentaisin käteni, voisin koskettaa ikuista todellisuutta. Joskus kuolleet rakkaani tuntuvat olevan hyvin lähellä, ja minulla on voimakas tunne, että olen matkalla heidän luokseen ja että he odottavat minua. Tuntuu myös siltä, että minun olisi helppo astua läpi tuosta verhosta, jos todella päättäisin niin (en tarkoita itsemurhaa vaan että yksinkertaisesti lakkaisin pitämästä kiinni tästä maailmasta), mutta minulla on läheisiä, jotka vielä pidättävät minua täällä.

    Vietän nykyisin paljon aikaa hiljaisessa rukouksessa, ja sen kautta olen oppinut, että Jumala on paljon suurempi, armollisempi, viisaampi ja rakastavampi kuin mitä me pystymme ikinä kuvittelemaan. Olen kristitty, mutta kokemukseni ovat opettaneet minua ymmärtämään ja suvaitsemaan myös muita uskontoja - ja uskon, että jokainen joka haluaa tehdä Taivaallisen Isän tahdon löytää Jumalan ja ikuisen elämän.

    Äänestä

  • Kempiläinen kirjoitti:

    Olen minäkin kristitty, mutta tavanomaista paljon suvaitsevaisempi ja luottavaisempi henkisten asioiden kanssa. Rukoilin kyllä lähempää tuttavuutta Jumalan kanssa, mutten odottanut NÄIN läheistä tapaamista. Kokemuksen jälkeen olen monia kristittyjä seurannut ja vähän säälinyt, koska he koettavat ymmärtää mistä on kysymys, mutta eivät sitten lainkaan tajua mistä on kysymys. Siitä se sitten liukuu helposti "säätelyksi" ja fraasien toisteluksi tai jopa ahdasmielisyydeksi kun itse koettaa rakentaa kuvaa Jumalasta. Voin kertoa, että Joh. evankeliumin ensimmäinen luku kuvaa aika hyvin tätä Persoonaa jonka tapasin. Siellä kuten myöhemminkin puhutaan paljon valosta ja kirkkaudesta, uudesta kehosta jonka tulemme saamaan.

    Siinä mielessä en välttämättä ollut lähellä varsinaista kuolemaa vaan ehkä minulle vaan haluttiin näyttää jotain suurempaa, vaikken ole koskaan edes pyytänyt mitään tällaista. Ja kyllä tämä kiitolliseksi ja nöyräksi henkisten asioiden kohdalla opetti. Ja ennen kaikkea olen nyt hyvin, hyvin lähellä Jumalaa ja todella onnellinen!

    Tuo toinen todellisuus on täällä ihan läsnä mutta monessa ulottuvuudessa. Ehkä on ns. "monia taivaita".

    Itselläni on sama käsitys Jumalasta kuin sinulla. Hän on aivan erilainen kuin yleensä annetaan ymmärtää. Jumala on Rakkaus. Valo joka valaisee jokaisen ihmisen:)

    Tulipa mieleen Kryonin (enkeli- palvelijaolento) kanavoidut viestit, joiden mukaan se tunnelin päässä oleva hahmo on oma sielu, tavallaan se osa sielusta joka ei ole kehon yhteydessä tässä meidän elämässä, tällä 'oppitunnilla'. En osaa ihan sanatarkasti kertoa. Mutta tällä hahmolla ei ole niitä rajoituksia 'verhon' toisella puolella.

    Äänestä

  • joutsen kirjoitti:

    Olen minäkin kristitty, mutta tavanomaista paljon suvaitsevaisempi ja luottavaisempi henkisten asioiden kanssa. Rukoilin kyllä lähempää tuttavuutta Jumalan kanssa, mutten odottanut NÄIN läheistä tapaamista. Kokemuksen jälkeen olen monia kristittyjä seurannut ja vähän säälinyt, koska he koettavat ymmärtää mistä on kysymys, mutta eivät sitten lainkaan tajua mistä on kysymys. Siitä se sitten liukuu helposti "säätelyksi" ja fraasien toisteluksi tai jopa ahdasmielisyydeksi kun itse koettaa rakentaa kuvaa Jumalasta. Voin kertoa, että Joh. evankeliumin ensimmäinen luku kuvaa aika hyvin tätä Persoonaa jonka tapasin. Siellä kuten myöhemminkin puhutaan paljon valosta ja kirkkaudesta, uudesta kehosta jonka tulemme saamaan.

    Siinä mielessä en välttämättä ollut lähellä varsinaista kuolemaa vaan ehkä minulle vaan haluttiin näyttää jotain suurempaa, vaikken ole koskaan edes pyytänyt mitään tällaista. Ja kyllä tämä kiitolliseksi ja nöyräksi henkisten asioiden kohdalla opetti. Ja ennen kaikkea olen nyt hyvin, hyvin lähellä Jumalaa ja todella onnellinen!

    Tuo toinen todellisuus on täällä ihan läsnä mutta monessa ulottuvuudessa. Ehkä on ns. "monia taivaita".

    Itselläni on sama käsitys Jumalasta kuin sinulla. Hän on aivan erilainen kuin yleensä annetaan ymmärtää. Jumala on Rakkaus. Valo joka valaisee jokaisen ihmisen:)

    > Tuo toinen todellisuus on täällä ihan läsnä
    > mutta monessa ulottuvuudessa. Ehkä on
    > ns. "monia taivaita".

    http://www.cosmic-people.com

    Tuolla oli hyvin selitetty eri ulottuvuuksia ja sitä jossa nyt olemme.

    Äänestä

  • joutsen kirjoitti:

    Olen minäkin kristitty, mutta tavanomaista paljon suvaitsevaisempi ja luottavaisempi henkisten asioiden kanssa. Rukoilin kyllä lähempää tuttavuutta Jumalan kanssa, mutten odottanut NÄIN läheistä tapaamista. Kokemuksen jälkeen olen monia kristittyjä seurannut ja vähän säälinyt, koska he koettavat ymmärtää mistä on kysymys, mutta eivät sitten lainkaan tajua mistä on kysymys. Siitä se sitten liukuu helposti "säätelyksi" ja fraasien toisteluksi tai jopa ahdasmielisyydeksi kun itse koettaa rakentaa kuvaa Jumalasta. Voin kertoa, että Joh. evankeliumin ensimmäinen luku kuvaa aika hyvin tätä Persoonaa jonka tapasin. Siellä kuten myöhemminkin puhutaan paljon valosta ja kirkkaudesta, uudesta kehosta jonka tulemme saamaan.

    Siinä mielessä en välttämättä ollut lähellä varsinaista kuolemaa vaan ehkä minulle vaan haluttiin näyttää jotain suurempaa, vaikken ole koskaan edes pyytänyt mitään tällaista. Ja kyllä tämä kiitolliseksi ja nöyräksi henkisten asioiden kohdalla opetti. Ja ennen kaikkea olen nyt hyvin, hyvin lähellä Jumalaa ja todella onnellinen!

    Tuo toinen todellisuus on täällä ihan läsnä mutta monessa ulottuvuudessa. Ehkä on ns. "monia taivaita".

    Itselläni on sama käsitys Jumalasta kuin sinulla. Hän on aivan erilainen kuin yleensä annetaan ymmärtää. Jumala on Rakkaus. Valo joka valaisee jokaisen ihmisen:)

    Monilla kristityillä on hyvin ankea kuva Jumalasta ja sen myötä koko maailmasta, mutta se Jumala, jonka olen kohdannut hiljaisen rukouksen kautta ja joka asuu oman sisimpäni keskipisteessä, muistuttaa NDE-kokijoiden kohtaamaa Jumalaa paljon enemmän kuin sitä ankaraa tuomaria, miksi monet uskovat hänet maalaavat.

    Kokemukseni ovat opettaneet myös minut suvaitsemaan ja arvostamaan ihmisiä uskonnosta yms. riippumatta. Olen myös oppinut lukemaan Raamattua ilman 'opillisia silmälaseja', ja ymmärrän nyt monet asiat eri tavalla kuin ennen. Kirkkokunnilla on usein pelkistetty ja vääristynytkin tulkinta Raamatusta, jonka takia monet kristityt ymmärtävät kovin huonosti Jeesuksen opetuksia ja suhtautuvat pelolla ja ennakkoluulolla kaikkeen, mikä ei ole heille tuttua.

    Äänestä

  • joutsen kirjoitti:

    Olen minäkin kristitty, mutta tavanomaista paljon suvaitsevaisempi ja luottavaisempi henkisten asioiden kanssa. Rukoilin kyllä lähempää tuttavuutta Jumalan kanssa, mutten odottanut NÄIN läheistä tapaamista. Kokemuksen jälkeen olen monia kristittyjä seurannut ja vähän säälinyt, koska he koettavat ymmärtää mistä on kysymys, mutta eivät sitten lainkaan tajua mistä on kysymys. Siitä se sitten liukuu helposti "säätelyksi" ja fraasien toisteluksi tai jopa ahdasmielisyydeksi kun itse koettaa rakentaa kuvaa Jumalasta. Voin kertoa, että Joh. evankeliumin ensimmäinen luku kuvaa aika hyvin tätä Persoonaa jonka tapasin. Siellä kuten myöhemminkin puhutaan paljon valosta ja kirkkaudesta, uudesta kehosta jonka tulemme saamaan.

    Siinä mielessä en välttämättä ollut lähellä varsinaista kuolemaa vaan ehkä minulle vaan haluttiin näyttää jotain suurempaa, vaikken ole koskaan edes pyytänyt mitään tällaista. Ja kyllä tämä kiitolliseksi ja nöyräksi henkisten asioiden kohdalla opetti. Ja ennen kaikkea olen nyt hyvin, hyvin lähellä Jumalaa ja todella onnellinen!

    Tuo toinen todellisuus on täällä ihan läsnä mutta monessa ulottuvuudessa. Ehkä on ns. "monia taivaita".

    Itselläni on sama käsitys Jumalasta kuin sinulla. Hän on aivan erilainen kuin yleensä annetaan ymmärtää. Jumala on Rakkaus. Valo joka valaisee jokaisen ihmisen:)

    Tässä yksi suomenkielinen sivu kuolemanrajakokemuksista.

    http://www.qnet.fi/mpeltonen/rajakokemus.htm

    Äänestä

Toi oli täyttä PASKAA!

Äänestä
  • Ei sinun ole pakko uskoa, mutta minullehan se tapahtui, ei sinulle. En ole hyvä kertomaan edes hätävaleita, enkä aio opetellakaan.

    Äänestä

Näitkö "tuonpuoleisessa" esim. kuolleita sukulaisia tai ketään muita? Joidenkin kertomusten mukaan siellä voi tavata maan päällä eläneitä sukulaisiaan mutta koska itselläni ei ole minkään sortin kokemusta tuosta on siihen vaikea uskoa. Asia kiinnostaa kuitenkin mua erittäin paljon. Olen luonteeltani "varmistaja" eli haluan suunnitella elämäni mahdollisimman pitkälle valmiiksi jne. Siksi tämmöiset asiat kiinnostaa vaikka niihin on vaikea uskoa jos ei ole omakohtaista kokemusta. Tuntuu vaan julmalta jos elämällä ei ole mitään tarkoitusta paitsi että syntyy ja kuolee. Siksi nämä yliluonnollisilta vaikuttavat asiat kiinnostavat. Ne ovat kuitenkin luonnollisia vaikka niitä ei kunnolla tunnetakaan ja miksi asiat ovat niin. Jumalaan tai raamatun satuihin en usko, mutta NDE-kokemukset voivat olla ihan todellisia. Haluaisin vain varmempaa tietoa asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joutsen kirjoitti:

Haluan nyt kertoa tässä itselleni sattuneen nde-kokemuksen, joka sattui pääsiäisenä. Olen testaillut vähän yleistä ilmapiiriä täällä, että voiko näin arasta aiheesta enää tänne kirjoittaa, kun on näitä asiattomuuksia tai turhaa vänkäämistä saanut lukea aivan liian monta kertaa.

Olen kai maininnutkin jossain, että olen lapsesta saakka kärsinyt sydänviasta, mikä ei tosin ole vakava, mutta rytmihäiriöalttius on ja pieni liikuntarajoitus. En ole aina ollut uskollinen ohjeille ja tulos on melko vakava..

Illalla n. 19.00 maissa kävimme mieheni kanssa levolle, molempia alkoi väsyttää sinä iltana niin aikaisin ja minulla oli lievää hengenahdistusta rankan päivän jälkeen. Sammutimme valot. Mies kuorsasi jo kohta siinä vieressä. Tunsin, että nyt ei ole kaikki ihan hyvin. Olin maatessakin suht hengästynyt ja rinnasta pisti. Ajattelin että kyllä se tästä ohi menee. Hengitystä alkoi painostaa yhä enemmän. Sitten alkoi tuntua hirmu raskaalta koko ruumis. Seuraavaksi aloin täristä niin hirveällä voimalla, että luulin miehenikin heräävän, koska sängyn oli pakko täristä mukanani.. Vaan eipä tärissyt kehoni yhtään vaan henkeni. Minä irrottauduin sillä tavalla ruumiistani, olin koko ajan silmät auki kun tärisin. Tunsin kun oikein revähdin irti ruumiistani ja minua ihan kuin vedettiin muualle.

Seuraavaksi huomasin tulleeni käytävään/tunneliin, joka oli kyllä ihan valaistu ja siinä oli keskellä punainen matto. Ennen kuin ehdin pidemmälle, minua vastaan tuli henkiolento, jonka persoonasta minulla ei ole harmainta aavistusta. Sain sen käsityksen, että olen tullut liian aikaisin. Tunsin pelkoa kun tämä henki/hahmo tulikin minua kohti, ja suorastaan veti minut mukaansa.

Seuraavat hetket, jotka sain kokea, ovatkin kirjaimellisesti elämäni kirkkaimmat. Samassa kun tämä henki kosketti minua, minut "temmattiin" ihan järisyttävään kirkkauteen, jota minun ei ole mahdollista kuvailla teille ikinä (itsepähän vielä näette ja koette joskus). Olo oli kuin uudesti luodulla, täydellisen terveellä, puhtaalla... Mutta ikinä en ole mitään niin kirkasta nähnyt. Kohtasin Persoonan, joka on ääretön, kaikessa ja kaikkialla oleva, kaiken alkulähde.. kaikissa meissä myös jotenkin läsnä. Mutta vain ihan toisessa ulottuvuudessa, monen ulottuvuuden päässä, en tiedä. Aika pysähtyi ja hetki tuntui äärettömältä. Voi ei...en löydä koskaan oikeita sanoja tähän!!

Se kirkkaus meni lävitseni, tiesi jokaisen ajatukseni, jokaikisen muiston, ihan kaiken minusta! Eikä se tuntunut pahalta ollenkaan. Olotila oli kaiken kaikkiaan ihan mielettömän suuri, melkein järkyttävä tai pelottava ja melkoinen shokki minulle (positiivisella tavalla). Tajusin kuitenkin, etten halua jäädä sinne vaikka valita sain elämästä tai tästä paljon ihanammasta elämästä (ei kuolemasta), koska en halunut jättää läheisiäni, ja sain sen käsityksen, että minun olisi hyvä palata takaisin mm. kertomaan henkisestä todellisuudesta ja Jumalasta toisille. Minulla olisi ehkä jotain kerrottavaa vielä toisille ja voisin saattaa "tehtäväni" päätökseen.

Päätöksen jälkeen tunsin ja näin sellaisia valtavia kirkkauden pulsseja, jotka veivät minua takaisin kehooni. Sitten olin huoneessani ja muistan vielä sellaisenkin hetken kun en vielä ollut ruumiissani vaan henkenä siellä sängyn yläpuolella. Ja hetkessä taas takaisin ruumiissani.

Jonkin aikaa siinä meni kun hämmästelin mitä ihmettä minulle oli tapahtunut (ei ole ihan helppoa sulattaa tuota kaikkea). Olin ihan hiljaa vähän aikaa ja huomasin ettei mieheni kuorsannut. Sitten hän kysyi vähän pelokkaan oloisena: "mikä se oikein oli? Mitä äsken oikein tapahtui?" Hän oli herännyt yhtäkkiä niinkuin huoneessa olisi ollut Jokin. Mieleni oli selkeämpi kuin koskaan ennen, oloni parempi kuin koskaan ennen, tuntui kuin ei mitään sydänvikaa olisi koskaan ollutkaan. Ikinä en ole ollut niin seesteinen ja onnellinen, niin hyvä olo, rauha ja selkeys kaikessa kuin tuona heräämisen jälkeisenä hetkenä! Mutta mieheni oli tuntenut tämän saman Voiman eikä ollut yhtään vaikea vakuuttaa häntä mitä minulle tapahtui, koska hän jo tiesi sen ja suorastaan vaati kuulla joka yksityiskohdan.

Noh, olo on edelleen paljon parempi kuin ennen ja elämäni on todella muuttunut monessa suhteessa. Minä muutuin, mikä on ihmeellisintä. Olen ainakin saanut varmuuden henkisestä todellisuudesta enkä pelkää kuolemaa vaikka se veneen mastokin meinasi kaatua päälleni pari päivää sitten:) Ai niin.. sydäntutkimuksiin kyllä menen, tosin oireita ei ole ollut viime aikoina. Tällainen kuolema vain voi sydänvikaista kohdata ja olen sinut sen kanssa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu