Niin sitä ymmärretään ja oikeastaan missään ei saa käyttää hajusteita, vaikka ne olisivat joilllekin esim muistisairaille terapiaa ja lääkettä.
Tuoksut ovat se aistimus joka palauttaa muistot ja vaikutta eniten
Kun suomalaisilla on eniten allergioita, niin täällä ei hövetä vaan kaikki toiveet ruoan suhteen toteutetaan ja sitå kunnioitetaan.
Mutta melu on asia että kiusaajat pääsee voimaantumaan.
Jos joku pyytää kotirauhaa, niin lähiomajotipihoissa ulkoilaa 1000 krt wnemmän kuin keskiarvo ja kun joskus muissa omakotipihoissa nöhnyt harvoin jokun ulkona niin yleensä mitääm ei kuulu, esim lapset leikkivät hiljaa tai yksi ihninen haravoi.
Meillä aina iso jengi ja taas koko aamu paukuttelua, haukkumista, kiekumista, karjumista.
Tätä samaa 20 vuotta kohta putkeen, aamusta iltaan, vuodesta toiseen, riippumatta vuidenajasta. Esim brittisivuilta ja muilta lukenut, että odotetaan talvea, jolloin ihmiset om hiljaa eikä käytä pihaa. Toisik kuim kesällä.
Näitä innostaa se että tuo heille yhteisöllisyyttä ja saavat empatiaa kum väittåvät että naapuri ei tykkää lapsista vaikka missääm muualla kenelläköän muualla missään kyläpaikassaa ei kuulu mitään eli lapsipergeet elää jopa hiljempaa kuin muut, tarhaa ja harrsstuksia ja isovanhempia jnr
Kun hajuherkkyys on yleistä
Anonyymi-ap
1
249
Vastaukset 1
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18129561r
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656