Mitäs varten niitä valtakunnanrajoja tehdään, jollei

niillä ole mitään merkitystä! Kyllä rajojen pitää turvata kansansa elämää aina. Mutta varsinkin silloin, kun huomataan jonkun maan varsin koettavan saattaa maan talous ja kansan elämä sekasortoon.
Sitähän se nyt on, yhtälajia sotaa.
Me olemme lapsena jo yhden sodan joutuneet kärsimään, kun monien isä ja veljet joutuivat sotaan, jonnekin Karjalankannakselle, monikaan sieltä ei elävänä palannut, tai oli jotenkin poissa raiteiltaan, kovan paineen alaisina kun olivat olleet.
Kuinka ne haalii väkeä Afrikkaa myöden ja Aasiaa ja siltä väliltä.

Miksi suomalaiset mediassa puhuu, kuinka me pystymme ottamaan suuriakin väkimääriä!
Päivastoin pitäisi sanoa, että joka tänne syyttä lähtee Venäjän usuttamana, ei pääse Suomen kamaralle, että tietävät sen lähtiessään jo!
Ei auteta, ei meillä ole varaa auttaa, muuta kuin omaa kansaamme tällä hetkellä, puutetta on kotimaassammekin.
31404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Pitääkin pysytellä nyt sitten kotimaassa rajojen sisällä, ettei ole uhkaksi
naapurimaille.

Äänestä

Lähtijämaissa on paljon paljon pahempi tilanne kuin meillä. Ei voi verratakaan,
mutta ihmisiä ei saisi käyttää hyväksi niinkuin Putin tekee, mutta sehän haluaa
tappaa koko Ukrainan kansan, että sille muutama sata harhaanjohdettu on
aivan mitätön juttu.

Äänestä
  • Katsoin TV:stä sitä tulija porukkaa, nuoria reippaasti kulkevia ihmisiä, hyvissä pukimissa, mietin, että onko nämä nyt niitä "vhreitä miehiä", joita Krimille alkoi ilmaantua??
    Ei nuo ole mitään apua tarvitsevaa joukkoa, ei taitaa olla seet laukuissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Katsoin TV:stä sitä tulija porukkaa, nuoria reippaasti kulkevia ihmisiä, hyvissä pukimissa, mietin, että onko nämä nyt niitä "vhreitä miehiä", joita Krimille alkoi ilmaantua??
    Ei nuo ole mitään apua tarvitsevaa joukkoa, ei taitaa olla seet laukuissa.

    Ollanko täällä "sinisilmäisiä"? Eikä ymmärrys ole ajan tasalla.

    Äänestä

  • Lähtömaitten tilanne ei parane, kun sen toimintakykyisimmät alamaiset karkaavat maasta.
    Lähtömaitten pitää paneutua olosuhteittensa parantamiseen ja vakuuttaa kansalaiset siitä, että parempi tulevaisuus odottaa.
    On Suomi köyhä, siksi jää ja lumi, turhaa pyytää myötätuntoa Raja-Joosepilta.
    Mkr.

    2Äänestä

Ja miksi jotain toiselta puolen maapalloa tulevaa porukkaa otetaan täyshoitoon, ilman jokaisen, miehen ja naisen työvelvoitetta, mutta naapurikansaa vastaan pitää hankkia natot ja tykit?

Äänestä

Onhan meillä asiat hyvin verrattuna moniin maihin joista lähtee ihmisiä pakolaisina tai paremman elintason perään.
Kumpikin asia on ihan ymmärrettävä, niin mekin tekisimme jos oltaisiin heidän paikallaan.
On vain sallainen hankaluus auttamisessa, ollaan pieni ja väestöltään vähälukuinen maa. On hyvin rajallista meidän vointimme auttaa vaikka kuinka haluaisimme.
Ajattelen paljon niitä jotka jäävät kotimaahan tai leireille apumme ulottumattomiin.
Vain hyvin harva pääsee meille asti, nuoria miehiä suurin osa, melkein kaikki, paitsi Ukrainalaiset.
Siksi olisi paljon suotavampaa auttaa heitä jotka ovat leireillä tai muualla mihin apumme voisi ylettyä. Voitaisiin auttaa paljon suurempaa määrää ihmisiä.
Vastenmielistä kuinka Venäjä käyttää hyväkseen hädänalaisia ihmisiä.
Jos äkkiä rajalla olisi tuhansia, jopa miljoonia ihmisiä tulossa, mitä voitaisiin tehdä? Ihmisiä riittää etsimään parempaa elämää jos saavat vähänkin toivoa.

Äänestä

Rajavartija Raja-Joosepista kertoo, että lauantaina tuli 55 henkiloä. Murmansk lähin asutus 250km päässä. Tuskin olivat polkupyörällä tulleet.
Yli 90% hyväkuntoisia hymyileviä miehiä.
Kertoi nähneensä 3 naista.
Tulijat, Jemenistä, Intiasta, Marokosta, Syyriasta ja Algeriasta.

Tällaista, eipä taida ainakaan kaikkien osalta turvapaikkariteerit täyttyä.

2Äänestä
  • On vain ongelma siinä, että palautusta ei saada toteutetuksi. Venäjä ei ota vastaan, eikä lähtömaa myöskään. Siinäpä ollaan, paimennettavana satoja joutilaita miehiä, jotka ovat kuulleet, että Suomessa on kivaa.
    Eipä aikaakaan, kun yhteiskunnassamme on yhä yleisempää ärtyily mamuista, yhteenottoja ja katujengejä, sillä turhautuneet tulijat lyöttäytyvät yhteen ja alkavat kärsiä yhdessä syrjäytymisestä ja valittaa kärsimistään vääryydestä.
    Kantaväestön kestokyky alenee.

    Äänestä

Suomen rajat turvaavat mm. Jemenin kansalaisten elämän...

Äänestä

Kyseessä on Venäjän hybridihyökkäys. Ettekö ymmärrä mitä se
kokonaisuudessaan tarkoittaa ?

1Äänestä

Kyllä ymmärrän, eräänlaista sotaahan se on niinkuin tuolla edellä jo eräs ano mainitsi.
Tarkastuspiste tulisi olla rajalla, josta he saisi nopean käännytyksen takaisin, sinne mistä ovat tulleetkin,
Nyt on hyvä edes se asia, että päättäjät ovat alkaneet usealla kielellä viestittämään mediaan, että " STOP tänne ei ole hyvä tulla. täällä onkurjaa ja oma kansakin kohta kuolee nälkään, Ei oteta vastaan ketään"!
Kun tämä menee perille, ei Putinkaan saa enää ketään lähtemään!

Äänestä
  • Eikös Virossa tehdä niin, etteivät pääse Viron alueelle ollenkaan, silloin ei voi myöskään turvapaikkaa hakea.
    Perjantaina jo Murmanskin kuvernööri oli kertonut, että pakolaiset viedään raja-Jooseppiin, niinkuin sitten tapahtuikin.
    Hätäisimmät tahtoisi kaikki rajat kiinni heti, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole.
    Lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia pitää noudattaa, koska olemme oikeusvaltio,
    Sitähän se Putiinin sakki juuri yrittää horjuttaa.
    Pikimiten pitäisi ottaa työnalle nämä kansainväliset sopimukset, koska tilanne on oleellisesti toinen, kun silloin, kun niitä on tehty.
    No, se tapahtuu sitten ´´isommissa pöydissä.´´

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Eikös Virossa tehdä niin, etteivät pääse Viron alueelle ollenkaan, silloin ei voi myöskään turvapaikkaa hakea.
    Perjantaina jo Murmanskin kuvernööri oli kertonut, että pakolaiset viedään raja-Jooseppiin, niinkuin sitten tapahtuikin.
    Hätäisimmät tahtoisi kaikki rajat kiinni heti, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole.
    Lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia pitää noudattaa, koska olemme oikeusvaltio,
    Sitähän se Putiinin sakki juuri yrittää horjuttaa.
    Pikimiten pitäisi ottaa työnalle nämä kansainväliset sopimukset, koska tilanne on oleellisesti toinen, kun silloin, kun niitä on tehty.
    No, se tapahtuu sitten ´´isommissa pöydissä.´´

    Nyt ei ole normaali pakolaistilanne, johon lait on tehty, Ei Viro , Latvia eikä Puola ole saanut mitään rangaistusta vaikka eivät päästä maahan ” pakolaisia”.

    Äänestä

  • Miten heidät voi käännyttää "takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin", kun tuojat pistävät omat rajansa kiinni?

    Äänestä

Onko tulijoilla aseita laukuissaan, onko tarkastettu hyvin?

Äänestä
  • No ei kai. Mutta ei tarvii ku kävellä rautakauppaan, niin siellä on puukkoa, sirppiä ja vasaraa. Ja pommejahan nuo osaavat väsätä vaikka perunajauhoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No ei kai. Mutta ei tarvii ku kävellä rautakauppaan, niin siellä on puukkoa, sirppiä ja vasaraa. Ja pommejahan nuo osaavat väsätä vaikka perunajauhoista.

    Kirjoitatko nyt persuterroristeista ? Kankaanpään porukasta, joka uhkasi
    muun muassa räjäyttää pakolaiskeskuksen ja tappaa Marinin Lahdessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kirjoitatko nyt persuterroristeista ? Kankaanpään porukasta, joka uhkasi
    muun muassa räjäyttää pakolaiskeskuksen ja tappaa Marinin Lahdessa.

    En. Etkö osaa lukea?
    Kirjoitan ääri-islamisti-jihadisteista.

    Äänestä

Eräs turvapaikan hakija kertoi kuulleensa Venäjän raja-asemalla sanottavan: ´´Mikä vain raja, kunhan EU:ta painostetaan.´´
Tässä turvapaikanhakojoiden kertomaa.https://yle.fi/a/74-20062114

Äänestä
  • Kiitos Eliaana linkistä.
    Tömä valottaa mitalin toista puolta, taustatietoa jota kaipasinkin, faktaa siitä ketä nämä ihmiset ovat, miistä he tulevat ja nyt etenkin tässä Ylen jutussa tuli selville se miten Venäjän viranomaiset käyttävät heitä pelinappuloina häikälemättömästi rangaistakseen EU:ta, Natomaita, länsimaita yleensäkin siitä että tuemme Ukrainaa ja liitymme Natoon, suljemme rajoja.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Kiitos Eliaana linkistä.
    Tömä valottaa mitalin toista puolta, taustatietoa jota kaipasinkin, faktaa siitä ketä nämä ihmiset ovat, miistä he tulevat ja nyt etenkin tässä Ylen jutussa tuli selville se miten Venäjän viranomaiset käyttävät heitä pelinappuloina häikälemättömästi rangaistakseen EU:ta, Natomaita, länsimaita yleensäkin siitä että tuemme Ukrainaa ja liitymme Natoon, suljemme rajoja.

    Onhan tämä "turvapaikan hakijoiden" selvä hyökkäys Venäjältä, mutta mitähän ne nyt ajattelevat,siis nämä tänne tulleet pakolla, kun 3 kk ovat kaamoksessa ja kovassa pakkasessa, vasta yli -20 ja pian -40, kuten oli Talvisodan aikaan.

    Uutiset ovat, mitä on, koska todellista tilannetta emme tiedä, vaikka luotan siihen, että päättäjät tietää, mitä tekevät.

    Siitä olen varma, että minua ei häiritä ja eläkerahani tulee, kuten ennenkin.

    1Äänestä

Hallituksen hidasjärkisyys on rikollista.
Kyseessä on sotarikos.

Rajaa tarkoituksella pidetään auki vihollisille.

Ei kannata äänestää.
Suomesta ei löydy yhtäkään Miestä sanomaan valepakolaisille: "Ei!"

Boikotoidaan vaaleja!

Äänestä
  • Niin, ei saa päästää niitä Suomen alueelle, vaikka piikkilanka-aita jo ennen rajaa, niinkuin muutkin tekevät.
    Kyllä menee valtion rahaa mielettömästi noiden passaamiseen ja kun sitä olisi, mutta ei ole ylimääräistä rahaa käyttää tuohon.

    Äänestä

  • Jos vastarintasi vuoksi boikotoit vaaleja, ei sinulla ole oikeutta purnata. Matalalla äänestystuloksella valikoituneet poliitikot tekevät päätöksiä, joista et pidä, mutta koska et äänestänyt, pidä mölyt mahassasi.
    Kun et äänioikeuttasi käyttänyt, et käytä sitä vaalien jälkeenkään!

    1Äänestä

  • Jos pakolaisten estäminen on lainvastaista, niin mitä muita vaihtoehtoja muka on jäljellä?

    Äänestä

  • Olet ymmärtänyt oikein hallituksen asenteen: raja on turvattava. Rajan yli ei pidä pyrkiä ilman asiaankuuluvia asiakirjoja.
    Jos itse matkustamme turistina muualle maailmaan, huolehdimme viisumit ja passit, otamme rokotukset ja vakuutukset, palaamme sovittuna aikana kotiin. Kunnioitamme kohdemaan tapoja, palaamme kokemuksia rikkaampina.
    Me emme pyydä turvapaikkaa, emme heittäydy vieraan valtion viranomaisten huollettaviksi, emme vaadi asuntoa ja ruokaa vieraan maan edustajilta.
    Me olemme suomalaisia ja suomalaisina haluamme pysyä, vai mitä.

    1Äänestä

Mikä sellainen vahti on, joka ei torppaa ketään tulijaa. Kysymys opastajista, ei mistään rajavartijoista.

Äänestä
  • Suomessa ei ole rajavartijoita, meillä om rajaoppaat.

    Äänestä

Jokainen kansa on itse vastuussa rajaturvallisuudestaan loppujen lopuksi.

Äänestä
  • On siis turha kritisoida niitä maita, jotka nostavat esteitä rajalleen, koska monista maista suorastaan yllytetään kansalaisia lähtemään henkensä kaupalla muihin maihin, kumiveneellä meren yli, tai rämpimään metsissä pakkasta ja nälkää kärsien, tai polkemalla polkupyörällä käskyjä totellen kohti torjuvaa rajaa.
    Jokaisella maalla on oikeus turvata rajansa, ja on ihan sama, tunkeeko yli sata tai tuhat tulijaa, heidän pitäisi pystyä elämään syntymämaassaan. Maailma on mennyt raiteiltaan, kun ihmisille ei ole enää kotipaikkaa.
    Tutkimuksissa on rottakokein osoitettu, että pieni populaatio asuu sovussa niissä tiloissa, joihin ne on asutettu, mutta kun pesueet kasvavat ja tilanpuute uhkaa, tulee rotista aggressiivisia ja hyökkääviä, tapellaan ja tapetaan tilasta taistellen.
    Ihmiskunta on samassa pisteessä.
    Ihmisiä on 8 miljardia, kohta emme mahdu planeetallemme, kilpailu elintilasta on alkanut.
    Mkr.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

niillä ole mitään merkitystä! Kyllä rajojen pitää turvata kansansa elämää aina. Mutta varsinkin silloin, kun huomataan jonkun maan varsin koettavan saattaa maan talous ja kansan elämä sekasortoon.
Sitähän se nyt on, yhtälajia sotaa.
Me olemme lapsena jo yhden sodan joutuneet kärsimään, kun monien isä ja veljet joutuivat sotaan, jonnekin Karjalankannakselle, monikaan sieltä ei elävänä palannut, tai oli jotenkin poissa raiteiltaan, kovan paineen alaisina kun olivat olleet.
Kuinka ne haalii väkeä Afrikkaa myöden ja Aasiaa ja siltä väliltä.

Miksi suomalaiset mediassa puhuu, kuinka me pystymme ottamaan suuriakin väkimääriä!
Päivastoin pitäisi sanoa, että joka tänne syyttä lähtee Venäjän usuttamana, ei pääse Suomen kamaralle, että tietävät sen lähtiessään jo!
Ei auteta, ei meillä ole varaa auttaa, muuta kuin omaa kansaamme tällä hetkellä, puutetta on kotimaassammekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu