Lasten ja nuorten väkivalta lisääntynyt entisestään - mitä tehdä?

Jokunen vuosi taaksepäin ajateltiin, että se on vain tunne, että lasten ja nuorten väkivalta olisi lisääntynyt Suomessa. Syyksi ajateltiin, että siitä vain uutisoitiin tavallista enemmän. Mutta nyt kyllä vaikuttaa siltä, että tilanne on oikeasti karkaamassa käsistä. Tilanteita tapahtuu enenemässä määrin myös päiväsaikaan, jopa kouluissa. On paljon oppilaita, jotka eivät uskalla mennä edes kouluun tämän takia.

Kautta aikojenhan varsinkin nuoret pojat ovat vähän nujakoineet, mutta nyt on nähtävissä aivan erilaista toimintaa; valitaan yksittäinen kaveri kohteeksi ja aloitetaan töniminen ja hakkaaminen. Kun toinen on saatu maahan, aloitetaan silmitön potkiminen ja esim. repuilla hakkaaminen.

Nyt on paljon tullut tutkimuksia siitä, kuinka lapsen/nuoren ajatusmaailma, moraalinen oikeustaju ja empatiakyvyn kehittyminen ovat äärimmäisen alttiita vaikutteille ennen aikuistumista. Tähän perustuu myös lapsisotilaiden koulutus mm. Afganistanissa ja Somaliassa – kun ”aivopesu” aloitetaan lapsena, heistä saadaan äärimmäisen turtuneita ja empatiakyvyttömiä tappajia aikuisena.

Tuntuu hurjalta ajatella, kun vanhemmat olemme kiireisiä ja nuoremme käyttävät suuren osan päivästään somessa ja pelien ääressä, millaisen ”aivopesun” he saattavat saadakaan meidän huomaamattamme. Me ei aina ehditä tutkimaan, mitä kaikkea peleistä löytyy.

Jos ajatellaan pelkästään GTA-peliä, jossa koko pelin juoni on ohjata psykopaattihahmoa suorittamaan rikollisia tehtäviä ilman kiinnijäämistä, niin siinähän täytyy pelaajan oikeasti pohtia kymmeniä tunteja, millaisilla tavoilla suoriutuisi seuraavasta annetusta keikasta. Pisteitä tulee, kun osaa murhata oikeita henkilöitä. Seksiä voi ostaa ja sen jälkeen raa’alla tavalla murhata partnerinsa – vaikka ihan huvikseen. Hyvisten kiduttaminenkin onnistuu, että saadaan ongittua lisää tietoa diilejä varten. Kadulla vastaantulijoita voi vaikka päivän piristykseksi silpoa moottorisahalla. Ja peliä pelaa monet alle 16-vuotiaat.

Tämän tyyppisiä pelejä, kun pelaa vuosien aikana satoja tunteja, niin ei sen uskoisi ainakaan hyvää tekevän kehittyville aivoille. Onhan nyt joissain kuulusteluissa tullut ilmi, että nuori ei osannut selittää, miksi tappoi kaverinsa. Yksikin kirveellä kaverinsa murhannut kertoi syyksi, että halusi kokeilla, miltä se tappaminen oikeasti tuntuu.

Niin kauan kun tällaiset pelit ovat vapaassa levityksessä, meidän voi olla vaikea kontrolloida, pelaavatko lapset näitä kavereillaan. Mutta varmaankin yksi keino voisi olla, että lapsen kanssa käytäisiin keskusteluja, miten suhtautua ja käsitellä tilanteita, jos kohtaa väkivaltaista sisältöä peleissä tai somessa ja miten ne vaikuttavat haitallisesti omaan mieleen.

Millaisia ajatuksia teille tulee aiheesta?

0

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        83
        4473
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        3238
      3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        39
        2894
      4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        117
        2707
      5. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        16
        2570
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        17
        2549
      7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        43
        2507
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        113
        2285
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2075
      10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1727
      Aihe