Lukutaidottomuus!

On yllättävää tajuta että ihmiset eivät enää lue juuri mitään, tuijotetaan tietokonetta ja älypuhelinta. Osa lukee muidenkin edestä tosin. Vain äänikirjat menettelee ja nekin kevyin aihein. Tuntuu että jopa koulutetut ihmiset ovat pakkotankanneet vaaditut kirjat saadakseen jonkin tittelin ja siihen loppuu tutkiskelu, analyysi, etsintä, kysymyksenasettelu, tiedonhalu.
Kuten uutisissa juuri todettu, Finlandia-ehdokkainakin vain romaaneja koska taidekirjallisuus, lyriikkaa, esseet, aforismit, novellit ei myy eikä kiinnosta edes palkittuina ja laadukkaina. Vaikuttaa sille ettäitse nsä kehittäminen, kriittinen analyysi, avoin tutkiva mieli loistaa poissaolollaan. Saatetaan harrastaa musiikkia ja teatteria, siihen se jääkin. Usein yllättyy mitäänsanomattomasta ohuudesta kun odottaa haasteellisempaa ja todella ajattelevaa kommunikointia. Myös itseä haastavaa. Hämeenlinnaa sanotaan kirjailijoiden kaupungiksi.
Asia ei mielestäni kyllä ole oikein ilmaistu. Täällä on voinut asua kirjailijoita ja asuukin.
Mutta se ei tarkoita että kyseessä on " kirjallisuuskaupunki."
19402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

En ole eläissäni lukenut kokonaan yhtään kirjaa. Miksi olisin?

Äänestä

Gary luki tuomionsa tarkkaan jä häipyi kaupungista.

Äänestä

100- sivuinen valitus voisi aivan hyvin olla Finlandia ehdokkaana. Kyllä siinä on jo pohdiskeltu tosi avoimin mielin.

Äänestä
  • Tiedän en jaksanut laittaa sitä hankalaa hakea se toisesta valikosta

    Äänestä

Lukemattomuus voi toki olla ongelma, vaikka luetaanhan sieltä netistäkin asioita, kuten minäkin sinun aloituksesi. Eli ei pelkästään kuvia katsella. Minusta tämän kansan ongelma onkin enemmän luetun ymmärtämmisen puute kuin vähäinen lukeminen. Tähän taas saattaa olla syypäänä ”pahat voimat”, jotka eri medioiden muodossa piilottelevat poliittisia viestejään kaikkeen viestintään säätiedotuksista ja pikku kakkosesta alkaen.

Äänestä

Ihmiset eivät enää osaa kirjoittaakaan, mikä näkyy tuosta aloituksesta.

Äänestä
  • Se onkin Nostradamuksen tyylillä.

    Äänestä

Suurin osa osaa lukea mutta mitä siinä luki onkin toinen juttu.

Äänestä

Nuoriso kuulemma tarvitsee kaikkeen tekstin sijaan videoesityksen. Eipä ihme, että sähköä kuluu yhä enemmän.

Meikäläinen ei voinut hakea erästä työpaikkaa, kun työnantaja vaati videohaastattelua. Millä siihen osallistut, jos ei ole sopivaa laitetta? Koulutusta ja työkokemusta olisi ollut.

Äänestä
  • Millä vuosisadalla elät?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Millä vuosisadalla elät?

    Törkeä kommentti!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Törkeä kommentti!

    Ei ole. Pelkästään aitoa uteliaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Millä vuosisadalla elät?

    2000-luvulla tietenkin, kuten päivämäärästä näkyy. Oletko keksinyt aikakoneen, vai miksi tällaisia kyselet?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    2000-luvulla tietenkin, kuten päivämäärästä näkyy. Oletko keksinyt aikakoneen, vai miksi tällaisia kyselet?

    Miksei sinulla ole videolaitetta? Oletko niin köyhä?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksei sinulla ole videolaitetta? Oletko niin köyhä?

    Miksi et vastaa kysymykseen, vaan kysyt itse lisää?

    Äänestä

Voi päätellä kommenteista että aloittaja on erittäin oikeassa. On jopa viha ja vastenmielisyys kirjallisuutta kohtaan. Kielemme näivettyy, sanavarasto kapenee.
Sometokaisuja, pintapuolisia heittoja. Käsitteitä joita ei edes osata analysoida.
Jos ihminen ei ole ajattelija, ei hän osaa kirjoittaakaan eikä ymmärrä lukemaansa.
Kaikki peilaa sisäistä tilaa, ymmärrystä, viisautta, sivistystä, omaehtoisuutta,
syvyyttä. Voi olla etsijäluonne ja pohtija tai voi olla pelkkä lauman heittopussi ja
yleisten kliseiden toistaja.

Äänestä

Niin.. jos ei ymmärrys riitä ei tajua lukemaansa. Ellei ole mitään omaa sanottavaa ei osaa kirjoittaa..

Äänestä
  • Nyt en tajuu mitä sä sössötät.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Nyt en tajuu mitä sä sössötät.

    M.O.T. on lyhenne sanoista ”mikä oli todistettava” tai ”mikä on todistettu” (lat. Q.E.D., lyhenne sanoista quod erat demonstrandum).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On yllättävää tajuta että ihmiset eivät enää lue juuri mitään, tuijotetaan tietokonetta ja älypuhelinta. Osa lukee muidenkin edestä tosin. Vain äänikirjat menettelee ja nekin kevyin aihein. Tuntuu että jopa koulutetut ihmiset ovat pakkotankanneet vaaditut kirjat saadakseen jonkin tittelin ja siihen loppuu tutkiskelu, analyysi, etsintä, kysymyksenasettelu, tiedonhalu.
Kuten uutisissa juuri todettu, Finlandia-ehdokkainakin vain romaaneja koska taidekirjallisuus, lyriikkaa, esseet, aforismit, novellit ei myy eikä kiinnosta edes palkittuina ja laadukkaina. Vaikuttaa sille ettäitse nsä kehittäminen, kriittinen analyysi, avoin tutkiva mieli loistaa poissaolollaan. Saatetaan harrastaa musiikkia ja teatteria, siihen se jääkin. Usein yllättyy mitäänsanomattomasta ohuudesta kun odottaa haasteellisempaa ja todella ajattelevaa kommunikointia. Myös itseä haastavaa. Hämeenlinnaa sanotaan kirjailijoiden kaupungiksi.
Asia ei mielestäni kyllä ole oikein ilmaistu. Täällä on voinut asua kirjailijoita ja asuukin.
Mutta se ei tarkoita että kyseessä on " kirjallisuuskaupunki."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu