Rakastavaiset

Jahas

Oli pakko pistää parempi tarina kuin toi tappelijat (ainakin mun mielestä). Joten kritiikkiä tulemana!!!

Rakastavaiset

Vampyyri katseli ympärilleen hermostuneena ja siirteli tavaroita. Hän odotti vierasta, tärkeää vierasta. Luolan katosta tippui vettä. Seinät olivat täynnä sieniä tai hometta ja siellä täällä erottui hämähäkinseitti. Erilaiset ötökät liikkuivat. Jotkut kovaonniset jäivät kiinni hämähäkinseittiin.
   Vampyyri oli erittäin hermostunut. Hän haroi olkapäille ulottuvia mustia hiuksiaan joissa oli harmaita raitoja. Hänen ihonsa oli valkoinen lukuun ottamatta mustia arpia kasvoissa ja käsissä. Ihmiset olivat aiheuttaneet ne. Usein kun hän joutui juoksemaan ihmisiä pakoon he ampuivat häntä jousipyssyillä ja huitoivat veitsiään kuin päättömät kanat. Hänen pitkät valkoiset kulmahampaansa pilkistivät esiin ylähuulen alta. Hänellä oli yllään vanha homeinen kaapu, se kelpaisi vielä monta vuotta, vampyyrille. Hän yritti saada sitä näyttämään vielä repaleisemmalta. Hän otti pöydältä kauriinpääkannun ja kaatoi itselleen verta jota oli terästetty maidolla (maito on erittäin humalluttavaa ainetta vampyyreille). Hän odotti erittäin tärkeää vierasta, nimittäin naisvampyyriä.
   ”Kello? viittä vaille neljä” vampyyri mutisi itsekseen. ”Tunnin päästä aurinko nousee. Hän on myöhässä. Toivottavasti hän ei ole törmännyt pappiin… Ne saisi polttaa” Hän lisäsi vihoissaan ja joi lisää verta.
   Jos joitakuita vampyyri vihasi niin pappeja ja muita ah-olen-niin-uskovainen -ihmisiä. Hehän tappoivat vampyyreita ja pitivät näitä paholaisen kannattajina. Mutta toisin oli, vampyyrit eivät usko mihinkään tai kehenkään. He ovat oman onnensa seppiä. Vampyyrit pitävät kylläkin ihmisten kiusaamisesta ja siksi ovat pelkäävinään kaikkea uskontoon liittyvää, kuten ristejä. Kun vampyyri on uhattuna, hän sulautuu maisemaan, jolloin ihmiset eivät näe häntä. Jos ihmiset katsoisivat tarkemmin, he näkisivät vampyyrin. Vampyyri ei osaa muuttua lepakoksi, kuten yleensä luullaan, mutta lentää he kyllä osaavat. Vampyyri kuolee kuten ihmisetkin. Heillä on sairauksia, mutta yleensä he eivät kuole niihin. He elävät noin 700-vuotiaiksi. Vampyyreiksi tullaan niin kuin ihmissusiksi, puremalla. Mutta ihmissudeksi tullaan yhdestä puraisusta. Vampyyriksi tulee vain silloin kun vampyyri on juonut kaiken veren ihmisestä, ja siksi vampyyreitä ei ole paljon. Vampyyrit juovat monista ihmisistä eivätkä muista kestä ovat edellisenä yönä juoneet verta.
   Vampyyri tarkisti vielä kerran luolansa.
   ”Seitit? On. Home? On. Veri? On. Kallot? On. Peitto? On.” Hän mutisi itsekseen.
   ”Kaunista” kuului ääni vampyyrin takaa.
   Vampyyri kääntyi ympäri ja näki repaleiseen kaapuun pukeutuneen naisen. Naisella oli mustat pitkät hiukset jotka ulottuivat nilkkoihin asti. Nainen oli vitivalkoinen, lukuun ottamatta verenpunaisia huulia. Hänen kulmahampaansa olivat sirot ja ohuet, erittäin hyvät verenjuontiin. Hän ei ollut täydellinen kaunotar, ainakaan ihmissilmin katsottuna, mutta sen hän korvasi itsetunnolla. Nimittäin mitä parempi itsetunto, sen haluttavampi on.
   ”Fólevia!” Vampyyri huudahti juuri saapuneelle naiselle ja lähti tätä vastaan.
   ”Qefing!” Fólevia sanoi ja halasi Qefingiä.
   ”Aloin jo huolestua” Qefing sanoi ja irrottautui Fólevian otteesta. ”Oletko kunnossa? Haluaisitko verta?”
   ”Kyllä kiitos. Pyydän anteeksi että olen myöhässä mutta törmäsin erääseen mieheen ja minulla alkoi olla nälkä” Fólevia sanoi ottaen kupin verta Qefingiltä.
   ”Ei se mitään. Hyvä että olet nyt täällä” Qefing sanoi hymyillen.
   ”Hmm… Hyvää” Fólevia siemaili verta katsoen kiinteästi Qefingiä tämän tuijottaessa kiinteästi takaisin.
   ”Sehän hyvä” Qefing virnisti. ”Haluaisitko istua” hän virnisti vielä leveämmin ja osoitti peittoa.
   ”Kyllä kiitos” Fólevia hymyili. Hän istuutui peitolle. Qefingillä oli myös arkku, mutta oma arkku on vampyyrin yksityinen asia eikä kenelläkään muulla ole siihen asiaa, paitsi jos omistaja antaa luvan.
   He istuutuivat homeisen peiton päälle. Vampyyrinä olemisessa on myös yksi hyvä puoli, nimittäin se, että he eivät voi saada lapsia. Jos jotkin yhdessä olevat vampyyrit halusivat lapsen, he yksinkertaisesti kaappasivat yhden, imivät tältä veren ja ottivat lapsekseen.
   Qefing laittoi kätensä Fólevian kaulan ympärille ja antoi tälle hitaan elokuvasuudelman. Tai no, vampyyrisuudelman. Kaikki luulivat että kulmahampaiden kanssa on erittäin vaikea suudella, no taitoahan se vaatii, mutta kunhan osaa vain vähän varoa niiden kanssa niin kyllä se siitä lähtee.
   Luolan katosta tippui vesipisaroita. Hiiret ja hämähäkit vilistivät lattialla. He pitivät sitä romanttisena. Se oli täydellinen paikka. Täydellinen.
   Qefing auttoi Fólevian hellästi selälleen, suudellen tätä himokkaasti samaan aikaan.
   ”Hmm…” Fólevia työnsi Qefingiä etäämmälle. ”Kylläpäs sitä nyt ollaan innokkaita.”
   ”No… Kun… Olet…” Qefing aloitti nolona mutta alkoi hymyillä kun huomasi Fólevian viekkaan katseen. Qefing kävi yhä intohimoisemmin ja himokkaammin, mutta hellästi, riisumaan Fólevian kaapua. Qefingin riisuessa Fóleviaa, Fólevia riisui Qefingiä. Fólevia suukotteli Qefingin kaulaa ja härnäsi häntä kielellään. Qefingillä oli vaikeuksia Fólevian vyötärönauhan kanssa. Hän tärisi himosta. Hän ei saanut nauhaa auki.
   ”Auttaisinko?” Fólevia sanoi ja auttoi Qefingiä avaamaan vyötärönauhan. Qefing sai vihdoinkin hameen pois Fólevian päältä.
   Qefing kävi yhä himokkaammin suutelemaan Fóleviaa. Hän suuteli Fólevian verenpunaisia huulia ja jatkoi kaulalle. Hän jatkoi yhä alemmas. Hän pysähtyi suutelemaan Fólevian täyteläisiä rintoja.
   Fólevia sai riisuttua Qefingin housut. Tai oikeastaan sai revittyä ne Qefingin päältä pois. Kummatkin halusivat toisiaan. He olivat täynnä himoa. Fólevia voihki. Qefing yritti pidätellä itseään… No, hän ainakin yritti. Qefing tarttui Fólevian lantioista kiinni. Hän ei enää pystynyt pidättelemään itseään.
   Fólevia hiveli Qefingin lihaksia ja selkää, hän tiesi miehen kiihottuvan tästä vielä enemmän. Hän tunsi voimakkaan kihelmöinnin. Hän halusi Qefingiä. Ja hän sai hänet.
   Fólevian hiukset olivat sekoittuneet ympärillä olevaan homeeseen ja sieniin. Pisarat tippuivat heidän paljaalle iholleen. Hiiret vilisivät heidän ympärillään.
   He olivat taivaassa.

4

514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jahas

      Pistäkää nyt palautetta!!! >:) Krittiikkiäkin!!! Kiitos etukäteen! Jos jaksatte vaivautua!

    • EmTi

      Ihan mielenkiintoista... Olisi ehkä voinu olla jotain "fantasiamaisempaa" mutta ihan hyvä noinkin.... =)

    • Uneton

      Eikös se oo niin että vampyyrit tappaa imemällä veren,ja jos ne haluaa muuttaa toisen ihmisen vampyyriks, ne vaan puree??

    • MacBeth

      tuollanen on kyllä aivan mahtavaa tekstiä, jatka samaan tahtiin. osaisimpa minäkin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      23
      2342
    2. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      47
      2199
    3. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      65
      1728
    4. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1687
    5. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      59
      1681
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      82
      1632
    7. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      113
      1500
    8. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      103
      1237
    9. Martina haluaa tasoisensa miehen

      Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol
      Kotimaiset julkkisjuorut
      240
      1047
    10. Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä

      Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom
      Suomalaiset julkkikset
      21
      935
    Aihe