Perussuomalaisten kannatus laskee hitaasti,

38336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat
  • Purra ja Orpo ovat se kaksikko, jonka takia Suomen hallitusta kutsutaan ulkomailla
    asti "kauhukabinetiksi".

    Äänestä

Ylen kanatus on laskenut jos vuosia enkä seuraa

sen rajansulkemisasiat ovat selvästi Putinin tekemiä ja hyväksymiä

Äänestä

Hallituksen leikkaukset tulee myöhemmin näkymään.

Äänestä

Eikös se ollut puhe niin, että kun muut puolueet tulee perussuomalaisten linjalle, niin sillä kannatuksella ei ole sitten mitään väliä. Kunhan politiikka muuttuu oikeanlaiseksi, niin se on tärkein tavoite perussuomalaisille.

Äänestä
  • PS tekee kaikkein väärintä "politiikkaa". Sillä menestyi 1930-luvulla natsi-Saksassa,
    mutta se aika on ohi ja siksi PS:n kannatus laskee koko ajan.

    Äänestä

Rajat kiinni on hyvä juttu ja viherpunikit ulos 2027 mäkeen eduskunnasta

Äänestä

Sdp:n kannatus romahti rajusti alas.

Äänestä
  • SDP:n ja Kokoomuksen kannatus vaihtaa paikkaa vuoronperään joka toisessa
    tutkimuksessa eikä mitenkään "rajusti". Heillä on johtopaikka,

    Rajua on se, että persujen kannatus laskee koko ajan PS:n kannatus on jo 5 %
    heikompaa kuin Kokoomuksen ja SDP:n.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    SDP:n ja Kokoomuksen kannatus vaihtaa paikkaa vuoronperään joka toisessa
    tutkimuksessa eikä mitenkään "rajusti". Heillä on johtopaikka,

    Rajua on se, että persujen kannatus laskee koko ajan PS:n kannatus on jo 5 %
    heikompaa kuin Kokoomuksen ja SDP:n.

    ja 5% parempi 2027
    oletko koskaan ennen seurannut kannatuskäyriä

    tiedätkö mistä yksinkertaisesta syystä tämä lopussa
    nähtävä psnousu johtuu

    Äänestä

PS kannatus tätä menoa vuoden kuluttua 10 %

Äänestä
  • Tärkeintä on saada Suomi kuntoon. Petterikin taisi sanoa eilen, että nyt selvitetään ja korjataan ongelmat. Ei tehdä paikkauksia rahalla, vaan korjataan epäkohdat. Minusta sellainen toiminta vaikuttaa hyvältä ja oikealta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tärkeintä on saada Suomi kuntoon. Petterikin taisi sanoa eilen, että nyt selvitetään ja korjataan ongelmat. Ei tehdä paikkauksia rahalla, vaan korjataan epäkohdat. Minusta sellainen toiminta vaikuttaa hyvältä ja oikealta.

    Petterin ja Purran "hyvä ja oikea" tarkoittaa lisää rahaa rikkaille ja köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tärkeintä on saada Suomi kuntoon. Petterikin taisi sanoa eilen, että nyt selvitetään ja korjataan ongelmat. Ei tehdä paikkauksia rahalla, vaan korjataan epäkohdat. Minusta sellainen toiminta vaikuttaa hyvältä ja oikealta.

    Tiiviisti seuraan talous työllisyys lukuja.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Tiiviisti seuraan talous työllisyys lukuja.

    pskan seuraaminen on on natsituksesi peruste

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    pskan seuraaminen on on natsituksesi peruste

    Taas piti H-44 haukkua mielipiteeni, en minä sinua halua arvostella vaan hallitusta, minä aiheutan sinulle hermopaineita, matu ja tarja halonen mitä pahaa ovat sinulle tehneet. Halla-aho ei ole tehnyt mitään pahaa minulle silti vertaan häntä hitleriin, mitä sekään sulle kuuluu senkin aivoinvaliidi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Taas piti H-44 haukkua mielipiteeni, en minä sinua halua arvostella vaan hallitusta, minä aiheutan sinulle hermopaineita, matu ja tarja halonen mitä pahaa ovat sinulle tehneet. Halla-aho ei ole tehnyt mitään pahaa minulle silti vertaan häntä hitleriin, mitä sekään sulle kuuluu senkin aivoinvaliidi.

    Nimmari

    Äänestä

Petterin tarkoittamat "epäkohdat" eivät ole samat mitä kansa ymmärtää
epäkohdiksi.

Äänestä

Oiskohan jotain luotettavampaa julkaisua ku joku yle?

Äänestä
  • Kylläpä yle on silloin luotettava, kun demareitten kannatus on ohi kokoomuksen.

    Äänestä

Juntusen sisaren mies on Sipilän siippa
ja tekee bisnestä S kanssa
ja on pitkä tuomio talousrikoksista Miikalla

sen tuomioiden pituuksia kannattaa myös seurailla

Äänestä
  • Niitä voi kirjoitella exceliin sellin pitöuuksia

    Äänestä

Nopeamminhan demareitten kannatus on laskenut viime mittauksesta kuin perussuomalaisten. Se on hyvä se.

Äänestä
  • Demareitten suosio laski peräti 1,2 %, kun taas persujen vain vaivaiset 0,3 %
    Hiipuu, hiipuu sosialismi ... :)))

    Äänestä

Hyvä SDP !!!

Äänestä
  • SDP on parhaimmillaan silloin kun sen kannatus laskee.

    Suunta on aivan oikea. :))) Hyvä SDP!!!
    "Kokoomuksen kannatus kasvoi hurjat 2,4 prosenttiyksikköä, kun taas Sdp:n suosiosta suli 1,2 prosenttiyksikön verran."

    Äänestä

Minulle ei merkitse mitään vaikka perussuomalaisten kannatus tippuisi viiteen prosenttiin, kunhan tämä hallitus saa aikaan sellaiset lait, joissa suomalaisten turvallisuus laitetaan tärkeimmäksi.

1Äänestä

Demareitten kannatus laskee nopeasti ja varmasti.

Äänestä

Kokoomus hyvä, sais köyhä vanhus hakea yksityiseltä lääkäriltä apua edullisemmalla hinnalla ja sen voi maksaa hyvin, kun julkista lääkäriä odotellessa kerkiää muuten kuolla.

Äänestä
  • Koskaan ei hinnat ole laskeneet, kun toimintoja on yksityistetty. Aina ova hinnat nousseet. Kerro ihmeessä jokin esimerkki, jossa hinnat olisivat laskeneet.

    Äänestä

Köyhällä vanhuksella ei ole laittaa 150 euroa yksityiselle ja se on vasta
yleislääkärin vastaanoton hinta 20 minuuttia.

Äänestä
  • Kokemus yksityiseltä pitemmältä ajalta, 10 minuuttia 100 euroa enkä saanut apua, piti kääntyä julkisen puoleen heillä oli aikaa syventyä sairauteeni.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kokemus yksityiseltä pitemmältä ajalta, 10 minuuttia 100 euroa enkä saanut apua, piti kääntyä julkisen puoleen heillä oli aikaa syventyä sairauteeni.

    15 minuuttia 80 euroa ja tstomaksu 25 euroa yleislääkärikäynti. Teidän hintanne taitaa olla sukupuolitautiklinikan taksoja.

    Äänestä

Kesken vaalikauden sillä ei ole paljon merkitystä. Kun vaalit ovat ja pitää äänestää, niin sitten asialla on jokin merkitys.

Äänestä
  • Persun mielestä gallup on oikeassa vain jos PS:n kannatus on sattunut
    nousemaan edes 0,1 %.

    Äänestä

Suomi on menossa kohti parempaa tulevaisuutta, kun hallitus vaihtuu.
Kauan se tulee viemään ennenkuin nykyisen hallituksen tuhot on
korjattu, mutta toivoa on taas, koska vaalit ovat jo 18.4.2027.

Äänestä

On ilo seurata pienpuolue PS:n kannatuksen kutistumista.

Äänestä

PS:n kannatuksen lasku alkoi heti hallituskauden alussa, koska tuli heti ilmi,
että se petti äänestäjänsä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mutta varmasti
https://yle.fi/a/74-20062710

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu