Vaarallista väkeä?

Kuulin lentokoneen toiletissa istuessani ulkopuolen jonossa keskustelun, jossa mainittiin kaikkien Venäjän kaksoiskansalaisten olevan tänä päivänä suojelupoliisin jatkuvan tarkkailun kohteina. Ilmeisesti maamme turvallisuusjohto on ymmärtänyt minkä ongelman ne aiheuttavat Kremlin käskyläisinä.
Varmasti on suositeltavaa, että kansalaisetkin pitävät silmät ja korvat tarkkaavaisina ja ilmoittavat matalalla kynnyksellä poikkeustapauksista viranomaisille.
6214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuokin taas oman mielikuvituksesi tuotosta

Äänestä
  • Ei ihan kaikki sentäs mielikuvitusta.Näin ennen joulua silloista helmikuuta kahvittelin yhden venäläissyntyisen naisen kanssa ja kun tuli venäjältä sukuloimasta niin nainen oli uhoa täynnä miten hyvä maa se on.Kyselin miksi muutti tänne niin tuli venäläistä puhetta aika joutusaan että lähdettävähän siitä oli.Että olikohan sitä propagandaa josta supo varoitteli ettei lähdetä venakkoja haukkumaan.
    Näin kun miettii jälkikäteen oliko naiselle lomamatkalla luvattu että omista pidetään huolta vaikka Suomessa asuikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei ihan kaikki sentäs mielikuvitusta.Näin ennen joulua silloista helmikuuta kahvittelin yhden venäläissyntyisen naisen kanssa ja kun tuli venäjältä sukuloimasta niin nainen oli uhoa täynnä miten hyvä maa se on.Kyselin miksi muutti tänne niin tuli venäläistä puhetta aika joutusaan että lähdettävähän siitä oli.Että olikohan sitä propagandaa josta supo varoitteli ettei lähdetä venakkoja haukkumaan.
    Näin kun miettii jälkikäteen oliko naiselle lomamatkalla luvattu että omista pidetään huolta vaikka Suomessa asuikin.

    Venäjällä ei halua asua edes sen naZi Putlerin omatkaan lapset.

    Äänestä

  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    ❤️ ­­N­­y­­m­f­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18138846x

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kyllä olet kuullut tuollaista sontaa sieltä alapäästäsi. Siellä on ennenkin kuulunut outoja ääniä.

Äänestä
  • En ollut ulostamassa, vaan liittymässä oikean käteni kanssa kymppikerhoon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuulin lentokoneen toiletissa istuessani ulkopuolen jonossa keskustelun, jossa mainittiin kaikkien Venäjän kaksoiskansalaisten olevan tänä päivänä suojelupoliisin jatkuvan tarkkailun kohteina. Ilmeisesti maamme turvallisuusjohto on ymmärtänyt minkä ongelman ne aiheuttavat Kremlin käskyläisinä.
Varmasti on suositeltavaa, että kansalaisetkin pitävät silmät ja korvat tarkkaavaisina ja ilmoittavat matalalla kynnyksellä poikkeustapauksista viranomaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu