On ihan ikävä tuota riitaisaa kolmikkoa: Jaarittelevaa Antiikkia, viisastelevaa Pappaa ja kopsakkaa Sotaventoa.
Ollaan oltu täällä Krutsissa kohta 2kk, eikä näistä kolmesta viisaasta näy vilaustakaan.
Kuka tietää?
Missä Antiikki, Pappa ja Sotis?
110
1280
Vastaukset
- Anonyymi
Täällähän nuo haukkuu kupari pannu baaria putki baariksi ja väittää karhun olevan oikea ruoka ravintola. Antiikki ja pappa dokaa nykyään inglesin homo piireissä ja näyttää viihtyvän hyvin. Sotis ilkeilee tornista kuten ennenkin GT voimalla. Täällä ne siis kaikki trollaa meidän asia kirjottajien ja sisällön tuottajien harmiksi.
- Anonyymi
Ilmeisesti vaihtaneet hiippakuntaa.
- Anonyymi
Eläkepappa ainakin on haudassa ollut jo jonkin aikaa. Kahdesta muuta en ole kuullut viime aikoina.
- Anonyymi
Toivottavasti ei kuullakaan enää ikinä. On noi trollit antiikki ja eläke psppa sen verran pahaa saanut sikaan tällä palstalla.
- Anonyymi
Onko trollit palanneet. Ei ksi taas. Palsta on pian täysin luku kelvoton.
- Anonyymi
Korona vei papan jo kauan aikaa sitten. Antiikilla tuli ryppy rakkauteen ja meni ns. lusikat jakoon. Hänellä ei nyt ole mahdollisuutta (rahaa) matkustella.
- Anonyymi
Onko noin? Ollaankin jo vähän ihmetelty kun ovat niin hiljaa. Entäs rouva Sotis, missä mahtaa luurata?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko noin? Ollaankin jo vähän ihmetelty kun ovat niin hiljaa. Entäs rouva Sotis, missä mahtaa luurata?
Rinsessa GT huurunen on tornissa ilkeilemässä kanssa asukeille. Joskus laskeutuu sieltä kansan pariin näyttämään ylivertaisuuttaan ja ylitsevuotavaista kauneuttaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rinsessa GT huurunen on tornissa ilkeilemässä kanssa asukeille. Joskus laskeutuu sieltä kansan pariin näyttämään ylivertaisuuttaan ja ylitsevuotavaista kauneuttaan.
Eipäs haukuta täällä palstan parasta asian tuntijaa. Noiden kahden trollin papan ja antiikin haukkumisen ymmärrän kun sille on syynsä mutta sotiksen asian tuntemusta ja sujuvaa kerrontaa kaipaa täällä kaikki. Joten toivotaan parasta että hän palaa tänne meidän kaikkien asia kirjottajien ja sisällön tuottajien iloksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko noin? Ollaankin jo vähän ihmetelty kun ovat niin hiljaa. Entäs rouva Sotis, missä mahtaa luurata?
Pappa & Antiikki are back !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pappa & Antiikki are back !
Entäpä doña S, onko joku nähnyt tai kuullut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pappa & Antiikki are back !
Pappa nähty joulukuussa Calle Retamalla ja Antiikin näköinen tyyppi eukkoineen hot. RIUN liepeillä. Sotis rouvaa ei ole näkynyt.
Nyt 3 kk ollaan oltu Pto. Cruzissa. Kuivuus on tehnyt tehtävänsä. Vihreät pellot ovat muuttuneet ruskeiksi. Ruskeita näyttävät olevan myös hotelli Interpalacen aurinkopedeillä makaajat, vaikka monet enempi punakoita.
Sadetta todellakin kaivataan, vaikka sitten joltain menisi muutama lomapäivä pilalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pappa nähty joulukuussa Calle Retamalla ja Antiikin näköinen tyyppi eukkoineen hot. RIUN liepeillä. Sotis rouvaa ei ole näkynyt.
Nyt 3 kk ollaan oltu Pto. Cruzissa. Kuivuus on tehnyt tehtävänsä. Vihreät pellot ovat muuttuneet ruskeiksi. Ruskeita näyttävät olevan myös hotelli Interpalacen aurinkopedeillä makaajat, vaikka monet enempi punakoita.
Sadetta todellakin kaivataan, vaikka sitten joltain menisi muutama lomapäivä pilalle.Joo. Kuumin ja kuivin tämä kausi. Ootetaan, että luonto sais kunnolla vettä ja vihreys palaisi pelloille. Viikko näyttää lupaavalta sateen suhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Kuumin ja kuivin tämä kausi. Ootetaan, että luonto sais kunnolla vettä ja vihreys palaisi pelloille. Viikko näyttää lupaavalta sateen suhteen.
Kaikki joukolla mukaan Teneriffan Suomikerholle äänestämään maallemme uutta presidenttiä!🇫🇮
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki joukolla mukaan Teneriffan Suomikerholle äänestämään maallemme uutta presidenttiä!🇫🇮
Mennään äänestämään alkaen 17.1.2024 !
Club Finlandia de Tenerife
Calle Sebastián Padrón Acosta, 6, 38400 Puerto de la Cruz, Santa Cruz de Tenerife, Espanja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäpä doña S, onko joku nähnyt tai kuullut?
Sotis-rouva kuuluu naamabuukissa kirjoittelevan. Joutui näillä palstoilla niin noloon valoon, ettei ilkeä nenäänsä näyttää. Jotta sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mennään äänestämään alkaen 17.1.2024 !
Club Finlandia de Tenerife
Calle Sebastián Padrón Acosta, 6, 38400 Puerto de la Cruz, Santa Cruz de Tenerife, EspanjaMe puertolaiset äänestimme todella vilkkaasti. Kerholla oli hyvä tunnelma, vaikka pitkään jonotettiin.
Kuka mahtaakaan olla suosikkimme Suomen seuraavaksi presidentiksi? Osa on kertonut ehdokkaansa hyvinkin avoimesti, muutamat olleet hiljaa. Näyttäisi meillä joku yhteinen linja kuitenkin olevan.🇫🇮 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me puertolaiset äänestimme todella vilkkaasti. Kerholla oli hyvä tunnelma, vaikka pitkään jonotettiin.
Kuka mahtaakaan olla suosikkimme Suomen seuraavaksi presidentiksi? Osa on kertonut ehdokkaansa hyvinkin avoimesti, muutamat olleet hiljaa. Näyttäisi meillä joku yhteinen linja kuitenkin olevan.🇫🇮Me puertolaiset eli kolme haisevaa mummoa. Ketä kiinnostaa kun Inglesissä dynaamiset ja varakkaat nuoret miehet äänesti joukolla omaansa. Vaalit on pidetty haisevat vanhukset.
- Anonyymi
Nykyään on kysyttävä kessä.
- Anonyymi
Hah hah, fiksut kirjoittajat häipyneet jo ajat sitten palstalta, turha enää ikävöidä heitä takas, kun suljetun tyypit alkoivat sekoileen palstalla.
- Anonyymi
Johan tuo pappa ennätti tänne kirjoittelemaan havaintojaan ja ystävänsä antiikki vastailemaan. Mikäpäs siinä.. ;)
Tämä kyseinen kaksikko tuhosi s-rouvan avustuksella "Jatkohöpinät palstan". Siellä oli monia hyviä kirjoittajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan tuo pappa ennätti tänne kirjoittelemaan havaintojaan ja ystävänsä antiikki vastailemaan. Mikäpäs siinä.. ;)
Tämä kyseinen kaksikko tuhosi s-rouvan avustuksella "Jatkohöpinät palstan". Siellä oli monia hyviä kirjoittajia.Ollaan annettu anteeksi papan ja antiikin ilkeilyt. Monet naurutkin saatiin aikoinaan nauraa heidän erinomaisuudelleen.😄
Noh, nyt eletään tätä päivää. Tänään sitä oli väkeä Suomikerholla kun äänestys alkoi. Jonotettiin ulkona tunnin verran. Ilma oli ihana ja aika meni mukavasti omien maanmiesten ja -naisten kanssa tarinoidessa. Äänestysprosentti tulee varmasti olemaan huippuluokkaa! Numeron raapustamisen jälkeen suuntasimme vaalikahveille, kuka mihinkin kuppilaan. Kerholla ei ollut kahvitusta.
Mukava päivä Pto.C:ssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan annettu anteeksi papan ja antiikin ilkeilyt. Monet naurutkin saatiin aikoinaan nauraa heidän erinomaisuudelleen.😄
Noh, nyt eletään tätä päivää. Tänään sitä oli väkeä Suomikerholla kun äänestys alkoi. Jonotettiin ulkona tunnin verran. Ilma oli ihana ja aika meni mukavasti omien maanmiesten ja -naisten kanssa tarinoidessa. Äänestysprosentti tulee varmasti olemaan huippuluokkaa! Numeron raapustamisen jälkeen suuntasimme vaalikahveille, kuka mihinkin kuppilaan. Kerholla ei ollut kahvitusta.
Mukava päivä Pto.C:ssa.Oliko se oksenteleva ja humaltunut känni ääliö antiikki tai eläke pappa. Jompi kumpi varmaan oli kun oli niin ilkeä meille muille vastuun kantajille ja paremmalle väelle. Mikä lienee syynä noiden kahden käytökseen. Pysyisivät poissa täältä krutsista. Täällä noita ei kaivata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko se oksenteleva ja humaltunut känni ääliö antiikki tai eläke pappa. Jompi kumpi varmaan oli kun oli niin ilkeä meille muille vastuun kantajille ja paremmalle väelle. Mikä lienee syynä noiden kahden käytökseen. Pysyisivät poissa täältä krutsista. Täällä noita ei kaivata.
Samaa ihmettelin minäkin mutta sivistyneenä ihmisenä olin jonossa vaan hiljaa ja ihmettelin miten noi kehtaa ja kehtaavan ne. Se on jo nähty täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa ihmettelin minäkin mutta sivistyneenä ihmisenä olin jonossa vaan hiljaa ja ihmettelin miten noi kehtaa ja kehtaavan ne. Se on jo nähty täällä.
Kuinka ne kehtaa tulla tänne kaiken sen haukkumisen jälkeen. Miten joku voi kirjottaa niin ilkeää ja haukkua inglesin eläkeläiset kiljua juoviksi sossun pummeiksi. Aion sanoa noille ilkimyksille pari valittua sanaa kun tulevat kadulla vastaan. Pikkikesessäkin lopetin käymisen kun nuo ryyppää ja mellastaa siellä illat pitkät. Kuinka ne kehtaa tulla tänne. Hävetköön molemmat.
- Anonyymi
Kyllä on ikävä niitä kirjoittajia kymmenenkin vuoden takaa. Oli mukava kiistellä asioista järkevästi, eikä täysin perättömiä juttuja. Onkoha se Lanzan akka vielä hengissä, jos on niin terveiset.
- Anonyymi
Täällä ollaan. Just olen lähdössä pihviravintola Karhun pihvien äärelle herkuttelemaan.
Olen nykyisin täällä Inglesissä eli olen canario nykyisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä ollaan. Just olen lähdössä pihviravintola Karhun pihvien äärelle herkuttelemaan.
Olen nykyisin täällä Inglesissä eli olen canario nykyisin.Onnittelut loistavasta valinnasta. Pihviravintola Karhu onkin suosituin ruokaravintola Inglesissä.
- Anonyymi
Tule sinäkin pihviravintola Karhun pihvien äärelle herkuttelemaan.
Hyvä ruoka, parempi mieli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule sinäkin pihviravintola Karhun pihvien äärelle herkuttelemaan.
Hyvä ruoka, parempi mieli.Mielenkiintoisia ja ennen kuulumattomia ovat nämä karhtrollaukset. Toivotaan niitä enenevissä määrin jatkossakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoisia ja ennen kuulumattomia ovat nämä karhtrollaukset. Toivotaan niitä enenevissä määrin jatkossakin.
Ei noit jaksa, ei sit naurata yhtää, juu ennen kuulumattomii he he
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noit jaksa, ei sit naurata yhtää, juu ennen kuulumattomii he he
Lopeta sitten heti trollaaminen eläke pappa. Kukaan ei halua lukea sinun haukkumista Inglesin parasta ruoka ravintolaa vastaan. Jätä tämä palsta asia kirjottajille ja sisällön tuottajille niin palstalle tulee sinun eläke pappa trollausten sijaan asia kirjotuksia ja sisällön tuotoksia. Sitä me asia kirjottajat ja sisällön tuottajat halutaan tänne jatkuvien trollausten sijaan. Se on jämpti näin.

Miks sul on toi sama asia aina? Eks osaa muuta, vaihtasit levyä välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks sul on toi sama asia aina? Eks osaa muuta, vaihtasit levyä välillä.
Eläke papan pitää lopettaa trollaaminen jotta palstalle tulisi taas asia kirjottajia ja sisällön tuottajia. Sitä mieltä me asia kirjottajat ja sisällön tuottajat olemme sillä halutaan palstalle asia kirjotuksia ja sisällön tuotoksia. Tämä matra loppuu lun eläke pappa ja antiikki lopettaa trollaamisen täällä. Mikä siin on nii vaikee tajuta.

Heko heko, ei oo pappaa näkyny, just sitähän teil on ikävä, mut ei oo ei tuu hah hah
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks sul on toi sama asia aina? Eks osaa muuta, vaihtasit levyä välillä.
Sillä on jämähtänyt sama vinyyli päälle. Varmaan myös sanavarasto on noin suppea, ettei muuta osaa kirjoittaa. Sääliksi käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä on jämähtänyt sama vinyyli päälle. Varmaan myös sanavarasto on noin suppea, ettei muuta osaa kirjoittaa. Sääliksi käy.
Karhua ja pappaa samalta single-levyltä, jota on pyörittänyt täällä lähimmät 10 vuotta.
Alkaa jo rahista pahemman kerran... 🥱 - Anonyymi
Kyllä noin on. Keskustelu kymmenkunta vuotta sitten oli täällä monipuolista ja enimmäkseen asiallista.
Sain monia hyviä vinkkejä ensimmäistä PtoCruzin matkaa varten.
Täältä terveiset "Takkutukalle" jos sattuu näkösälle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heko heko, ei oo pappaa näkyny, just sitähän teil on ikävä, mut ei oo ei tuu hah hah
Tein kurillani tuon aloituksen tunnetusta kolmen koplasta, A, Ep, S. Ihan vaan nähdäkseni miten ko. sankarit reagoivat. Sieltähän se Pappa pikimmiten pompahti kertoilemaan paikkakunnan kuulumisia. Eikä aikaakaan, niin Antiikki siihen vastailemaan.
Terveisiä vaan Papalle Suomeen ja Antiguelle rouvineen mukavaa lomailua täällä Puertossa.
Eikös muuten olekin kauniit kävelyreitit tässä hot. Riun liepeillä? Ja parkkipaikka valmistumassa hotellin ja kirkon väliin. On tämä autojen määrä kyllä jotain ihan uskomatonta! Kotseja saarella enemmän kuin ihmisiä. Mihin ne kaikki lopulta mahtuvat? Liikennekin "hieman" takkuaa.
Mutta kaipa nämä itse tykkäävät niin paljon autoista. Tai jos eivät tykkäisikään, ostavat silti lisää... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tein kurillani tuon aloituksen tunnetusta kolmen koplasta, A, Ep, S. Ihan vaan nähdäkseni miten ko. sankarit reagoivat. Sieltähän se Pappa pikimmiten pompahti kertoilemaan paikkakunnan kuulumisia. Eikä aikaakaan, niin Antiikki siihen vastailemaan.
Terveisiä vaan Papalle Suomeen ja Antiguelle rouvineen mukavaa lomailua täällä Puertossa.
Eikös muuten olekin kauniit kävelyreitit tässä hot. Riun liepeillä? Ja parkkipaikka valmistumassa hotellin ja kirkon väliin. On tämä autojen määrä kyllä jotain ihan uskomatonta! Kotseja saarella enemmän kuin ihmisiä. Mihin ne kaikki lopulta mahtuvat? Liikennekin "hieman" takkuaa.
Mutta kaipa nämä itse tykkäävät niin paljon autoista. Tai jos eivät tykkäisikään, ostavat silti lisää...Antiikki taas nostelee itseään jalustalle meidän asia kirjottajien ja sisällön tuottajien harmiksi. Miksei se on pysyä poissa ja jättää palstaa rauhaan. Ei antiikkia kaipaa täällä kukaan. Pian se vastaa itselleen rekattuna ja soppa on taas valmis. Hyi hitto mikä tyyppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antiikki taas nostelee itseään jalustalle meidän asia kirjottajien ja sisällön tuottajien harmiksi. Miksei se on pysyä poissa ja jättää palstaa rauhaan. Ei antiikkia kaipaa täällä kukaan. Pian se vastaa itselleen rekattuna ja soppa on taas valmis. Hyi hitto mikä tyyppi.
Mitä sie oikein horajat? Saan kai miekii tänne kirjotella jos haluun. Tultiin Puertoon lokakuussa ja ollaan kevääseen asti.
Vaikka tuo kolmikko teki itsestään naurettavan näillä palstoilla, niin ei siitä tarvii iän kaiken jauhaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sie oikein horajat? Saan kai miekii tänne kirjotella jos haluun. Tultiin Puertoon lokakuussa ja ollaan kevääseen asti.
Vaikka tuo kolmikko teki itsestään naurettavan näillä palstoilla, niin ei siitä tarvii iän kaiken jauhaa.Älä antiikki jaksa valehdella enää. Jäit jo kiinni. Kaikki huomaa miten nostat taas itsesi jalustalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sie oikein horajat? Saan kai miekii tänne kirjotella jos haluun. Tultiin Puertoon lokakuussa ja ollaan kevääseen asti.
Vaikka tuo kolmikko teki itsestään naurettavan näillä palstoilla, niin ei siitä tarvii iän kaiken jauhaa.Kirjoittele vaan ja laita kuulumisia. Nähdään usein sinut ja miehesi koiran kanssa lenkillä Botanicon alueella.
Riidat antiikin, papan ja sotiksen kanssa jo niin *Last Season*, että ne voi huoleti unohtaa. ;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittele vaan ja laita kuulumisia. Nähdään usein sinut ja miehesi koiran kanssa lenkillä Botanicon alueella.
Riidat antiikin, papan ja sotiksen kanssa jo niin *Last Season*, että ne voi huoleti unohtaa. ;)Tunge sitä koiras sinne mihin aurinko ei paista. Antiikki ei ole koskaan käynyt kanarialla vaan varastaa toisten juttuja ja julkasee ominaaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunge sitä koiras sinne mihin aurinko ei paista. Antiikki ei ole koskaan käynyt kanarialla vaan varastaa toisten juttuja ja julkasee ominaaan.
Voi sinnuu. Mikä vaivaa ihmispoloista ? Käy niin sääliksi ku yksinäs täällä hourailet. Onks tää palsta ainut paikka siun elämässäs, ku täällä asut ja päivystät. Kuka voisi auttaa sinua?, yksinäisyys on yleinen ongelma Suomessa. Tulisit sinäkin tänne Puertoon. Käydään vaikka jossain kahvilla.
Lenkit koiran kanssa on pitänyt pitkälti ajoittaa aamuun ja iltaan. Päivällä, kuten tänään on liian kuuma eläimelle. Uima-altailla makaaville ihmisille näyttää passelilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinnuu. Mikä vaivaa ihmispoloista ? Käy niin sääliksi ku yksinäs täällä hourailet. Onks tää palsta ainut paikka siun elämässäs, ku täällä asut ja päivystät. Kuka voisi auttaa sinua?, yksinäisyys on yleinen ongelma Suomessa. Tulisit sinäkin tänne Puertoon. Käydään vaikka jossain kahvilla.
Lenkit koiran kanssa on pitänyt pitkälti ajoittaa aamuun ja iltaan. Päivällä, kuten tänään on liian kuuma eläimelle. Uima-altailla makaaville ihmisille näyttää passelilta.Sinä antiikki et ole koskaan käynyt Kanarialla. Kaikki sen tietää ja nauraa sun jutuillesi. Puertossako kuuma salli mun nauraa. Siellä sataa joka päivä. Kaveri joka on nyt siellä soitti ja kertoi totuuden. Joten lopeta antiikki valehtelu. Jäit jo kiinni kauan sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä antiikki et ole koskaan käynyt Kanarialla. Kaikki sen tietää ja nauraa sun jutuillesi. Puertossako kuuma salli mun nauraa. Siellä sataa joka päivä. Kaveri joka on nyt siellä soitti ja kertoi totuuden. Joten lopeta antiikki valehtelu. Jäit jo kiinni kauan sitten.
Toki sallimme sun nauraa, nauraisitpa joskus edes.
Tule sinäkin happanemasta tänne aurinkoon. Ethän usko sitä soittelevaa kaverias, se vaan narraa sinua. ;)
En ole näiden ylivertaisten (papparaisen, antsun, sotarouvan) veroinen kirjoittaja. Jotta älä kehu, etten suotta ylpisty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki sallimme sun nauraa, nauraisitpa joskus edes.
Tule sinäkin happanemasta tänne aurinkoon. Ethän usko sitä soittelevaa kaverias, se vaan narraa sinua. ;)
En ole näiden ylivertaisten (papparaisen, antsun, sotarouvan) veroinen kirjoittaja. Jotta älä kehu, etten suotta ylpisty.Sinä typerys et tajua itse olevasi itsesi pahin vihollinen. Haukut ja alistat muita kirjottajia joka viestissä. Ylimielisyytesi on jo niin typerää että kirjottajana sinusta tulee mieleen vain yksi henkilö eli tornin pöhöttynyt GT avusteinen vapaaherratar. Miksi et Sotis kirjota omalla nimimerkillä. Sinäkö olet kaikkien näiden trollausten takana. Tyylisi on niin helppo tunnistaa. Eikö yhtään hävetä. Olit aikanaan yksi meistä puertolaisista ja sitten ylimielisyys ja GT vei voiton etkä malttanut olla nostamatta itseäsi jalustalle. Häpeäisit .
- Anonyymi
Viinan huuruinen GT madame tornista nähty tänään äänestys kopissa krutsissa tai se osa mikä koppiin mahtui. Ei ollu kavereita tällä känkkä ränkällä kuten ei oo antiikilla tai papalla krutsissa. Pysyköön ainakin noi kaksi turhaketta pois täältä. Ei me kyllä GT matamiakaa kaivata tänne
- Anonyymi
Kyl te vaan kaipaatte, ketäs te muuten haukkuisitte, ku ettehän te muuta osaakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyl te vaan kaipaatte, ketäs te muuten haukkuisitte, ku ettehän te muuta osaakaan.
Aateltiin mennä jututtamaan antiikkista kun usein tuosta ohi kuljetaan. Ihan ilman sarvia ja hampaita. Haukkuminen ei kuulu tapoihimme.
- Anonyymi
Käytiin äänestämässä , mut ei nähty matamia. Oisko hää hävinny sinne ihmispaljouteen ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytiin äänestämässä , mut ei nähty matamia. Oisko hää hävinny sinne ihmispaljouteen ??
Me taas käytiin eilen Karhussa. Maukas oli karhun pihvi ateria. Matameja ei näkynyt sillä karhu on paremman väen eli dynaamisten ja varakkaiden nuorten miesten paikka. Siellä ei tuuli pukuja kaivata nyt eikä ikinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me taas käytiin eilen Karhussa. Maukas oli karhun pihvi ateria. Matameja ei näkynyt sillä karhu on paremman väen eli dynaamisten ja varakkaiden nuorten miesten paikka. Siellä ei tuuli pukuja kaivata nyt eikä ikinä.
Karhu on tosiaan inglesin ykkönen kun ruoka ravintoloista puhutaan. Edulliset hinnat ja kattava viini lista. Siitä mä tykkään.
Terveisin Antiikki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karhu on tosiaan inglesin ykkönen kun ruoka ravintoloista puhutaan. Edulliset hinnat ja kattava viini lista. Siitä mä tykkään.
Terveisin AntiikkiAntiikki hei. Älä tuu tänne lässyttämässä skeidaa jo vuosia sitten lopetetuista baarista. Pysy muutenkin pois täältä trollaamasta. Sua ei kaipaa täällä kukaan.
Toivoopi Pirjo63v - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karhu on tosiaan inglesin ykkönen kun ruoka ravintoloista puhutaan. Edulliset hinnat ja kattava viini lista. Siitä mä tykkään.
Terveisin AntiikkiHah hah, nyt nää karhuhörhötkin alkaa kaipaamaan pappaa ja muita normaaleja kirjoittajia, eihän ne osaa muuten mitään kirjoittaa jos joku fiksumpi ei aloita , ja sitten kyllä osataan riekkua. Ai ai ku niit harmittaa kun papasta ei kuulu mitään, ja luullaan ja arvuutellaan et pappa mukamas kirjoittais. Heko heko, turha luulo ja arvaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah hah, nyt nää karhuhörhötkin alkaa kaipaamaan pappaa ja muita normaaleja kirjoittajia, eihän ne osaa muuten mitään kirjoittaa jos joku fiksumpi ei aloita , ja sitten kyllä osataan riekkua. Ai ai ku niit harmittaa kun papasta ei kuulu mitään, ja luullaan ja arvuutellaan et pappa mukamas kirjoittais. Heko heko, turha luulo ja arvaus.
Pappa tässä taas puolustelee itteään tai antiikkia. Senhän näkee jo lapsikin. Ettäs kehtaa mokoma palsta häirikkö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pappa tässä taas puolustelee itteään tai antiikkia. Senhän näkee jo lapsikin. Ettäs kehtaa mokoma palsta häirikkö.
Turha yrittää arvailla, pieleen meni, ei oo ei tuu pappaa.hah hah.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha yrittää arvailla, pieleen meni, ei oo ei tuu pappaa.hah hah.
Ploki- tyypin arvailut pielessä. Ei oo, ei tuu pappaa, mut koita huudella paaapppaaa tuuuuu, on nii iikäväää!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ploki- tyypin arvailut pielessä. Ei oo, ei tuu pappaa, mut koita huudella paaapppaaa tuuuuu, on nii iikäväää!!!!
Ainoot plokkaajat täällä on antiikki ja eläke pappa jotka pitää plokia yleisellä asia kirjottajien ja sisällön tuottajien palstalla. Siksi palstalla ei ole mitään luettavaa kun nuo kaksi häirikköä kirjottaa puuta heinää meidän kaikkien asia kirjottajien ja sisällön tuottajien harmiksi. Kun noista kahdesta ploki tyypistä päästään eroon niin palsta on taas luku kelpoinen. Näin se vaan on.

Ploki- fyyppi yrittää parastaan mitä osaa, siis just tota samaa tautologiaa, heko, heko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ploki- fyyppi yrittää parastaan mitä osaa, siis just tota samaa tautologiaa, heko, heko
Vähän niinkuin sinäkin. Missä asia kirjotukset ja sisällön tuotokset. Mä kysyn vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän niinkuin sinäkin. Missä asia kirjotukset ja sisällön tuotokset. Mä kysyn vaan.
Paljon kirjoitusvirheitä ploki- tyypillä. Ei se opi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha yrittää arvailla, pieleen meni, ei oo ei tuu pappaa.hah hah.
Vastahan tuo pappa oli Puertossa ja nyt antiikki eukkonsa kanssa käpyttelee näissä maisemissa. Tunnen heidät vain ulkonäöltä. Leveän oloinen A on luonnossa aika arka, pötkii mieluummin pakoon kuin tulee juttusille. Vaikka ei me hänelle pahaa sanaa sanottaisi. Palstakehuskelija on useimmiten melko reppana tyyppi tosielämässä.

Noin se useinkin menee... ne tyhjät tynnyrit. Ingleshomot ja karhupannut. Ei lopu hullut Ei!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin se useinkin menee... ne tyhjät tynnyrit. Ingleshomot ja karhupannut. Ei lopu hullut Ei!
Kyllä ne kunnon naurut saatiin muutama vuosi sitten antiikki/pappa/s.vento-triosta. Paljon oli puertolaisia paikalla, kun nämä viisaat miehet pistivät meitä halvalla.
Kotkan mies Aquila oli mukana menossa, hyvä tyyppi. Mitä mahtaa kuulua hänelle?
Enää ei ole kuin inglesin homokarhu, ja hänkin väärässä ketjussa!!😁
- Anonyymi
Ihmeellisiä ihmisiä. Anna mun kaikki kestää..
- Anonyymi
Ne on antiikki ja eläke pappa kun trollaa täällä koko akan. Hakevat huomiota plokeilleen kun kiistelee itsekseen. Sellasia ne trollit on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne on antiikki ja eläke pappa kun trollaa täällä koko akan. Hakevat huomiota plokeilleen kun kiistelee itsekseen. Sellasia ne trollit on.
Karhu on tiettävästi lopullisesti kuopattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karhu on tiettävästi lopullisesti kuopattu.
Ei ole viimeksi eilen siellä aterioimassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole viimeksi eilen siellä aterioimassa
Olt omituinen höpöttäjä.
- Anonyymi
Nekö ne täällä muka trollaa.
- Anonyymi
Juu antiikki ja eläke pappa jostain syystä vihaa pannua ja siksi trollaa täällä.
- Anonyymi
Aika surullista luettavaa nämä Kanarian keskustelut.
- Anonyymi
No niin todella! Mutta ilma on kuin morsian, ollut koko talven. Yli 4 kk oltu P.C:ssa, tammikuu lopuillaan eikä talvi ole alkanut vieläkään. Lämpimät vaatteet ale-myynnissä (Rebajas), villapaitoja saa parilla eurolla. Koittavat myydä pois etteivät jää kesäksi varastoihin.

Olen parhaillaan täällä Puertossa. Ei ole säät kuvailemasi kaltaiset.
Tänään taas tuli vettä ja lämpö 14 astetta. Kaupassa ei ole lämpimiä vaatteita jäljellä ollenkaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin todella! Mutta ilma on kuin morsian, ollut koko talven. Yli 4 kk oltu P.C:ssa, tammikuu lopuillaan eikä talvi ole alkanut vieläkään. Lämpimät vaatteet ale-myynnissä (Rebajas), villapaitoja saa parilla eurolla. Koittavat myydä pois etteivät jää kesäksi varastoihin.
Mitä sä höpiset? Päivällä täällä Puertossa on 13-14 astetta ja yöllä menee sinne 6-8 asteen tienoille.
Pahus kun päätin lähteä tänne. Loma pilalla säiden takia. Ensi kerralla menen kyllä Inglesin lämpimän auringon alle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sä höpiset? Päivällä täällä Puertossa on 13-14 astetta ja yöllä menee sinne 6-8 asteen tienoille.
Pahus kun päätin lähteä tänne. Loma pilalla säiden takia. Ensi kerralla menen kyllä Inglesin lämpimän auringon alle.Oikaisu: Täällä Puertossa paukahti pakkaselle ja Atlantti on paksulti jäässä. Inglesin rannoilla ollaan luisteltu jo joulusta asti. Kaverit sieltä soitteli ja kertoili nämä koleat uutiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikaisu: Täällä Puertossa paukahti pakkaselle ja Atlantti on paksulti jäässä. Inglesin rannoilla ollaan luisteltu jo joulusta asti. Kaverit sieltä soitteli ja kertoili nämä koleat uutiset.
Luistelkaa te siellä Inglesissä, me ajellaan moottorikelkoilla täällä Playa Jardínilla.
- Anonyymi
Toi PdlC: n + 14 ja vesisade- läppä,ei kyl naurata enää yhtään,nii vanha juttu. Joo jollain joskus ollu kylmä, mut tänä talvena hitto ilmastonmuutos sielläkin, ja koko ajan ihan sika kuuma. En mee enää ikinä sinne hikoileen.
- Anonyymi
Joo noi urpot muistelee menneitä aikoja, eiks pitäs siirtyy jo nykyaikaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo noi urpot muistelee menneitä aikoja, eiks pitäs siirtyy jo nykyaikaan
Tänäänkin puertossa sataa ja on viileä ilma noin +15 astetta. Tämäkö nyt on lomaa. Ei enää koskaan tänne sateiseen puertoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänäänkin puertossa sataa ja on viileä ilma noin 15 astetta. Tämäkö nyt on lomaa. Ei enää koskaan tänne sateiseen puertoon.
Ei ole lomaa, on sun harhas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänäänkin puertossa sataa ja on viileä ilma noin 15 astetta. Tämäkö nyt on lomaa. Ei enää koskaan tänne sateiseen puertoon.
Hola hola! Bollullo rannalla näkyi olevan porukkaa pilkillä. Madetta noussut mukavasti. Pakkaskelit jatkuvat.
Inglesissä kuuluu olevan vielä kylmempää. Tuuli lisää pakkasen purevuutta ja siellähän tuulee aina ja kovasti. Kaverit sieltä soitteli nämä hyytävät säätiedot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hola hola! Bollullo rannalla näkyi olevan porukkaa pilkillä. Madetta noussut mukavasti. Pakkaskelit jatkuvat.
Inglesissä kuuluu olevan vielä kylmempää. Tuuli lisää pakkasen purevuutta ja siellähän tuulee aina ja kovasti. Kaverit sieltä soitteli nämä hyytävät säätiedot.Illanköllykkätä! Onko miten muikkua noussunna Inglesin Playalta? Entäpä kuhhoo? Hiihtokeli parraimmillaan ja Reneltä paleltu se pien pili. Tämmöstä Granilta. Varma tieto, kaverit soitteli.
- Anonyymi
Mulla ei enää seiso mitä teen onko neuvoja.
Terveisin eunukki - Anonyymi
Tätäkö tässä haetaan ?
- Anonyymi
Vaikeisiinkin asioihin löytyy inglesistä ratkaisu. Mies terapia miehelle on parasta ikinä.
- Anonyymi
Onkohan sotis vielä voimissaan, oli niin mukava kirjoittaja.
- Anonyymi
Tuollahan se edellä haukkuu muita kirjottajia ja nostaa itseään jalustalle kuten herrattaren sopii odottaa tekevän GT voimalla.
- Anonyymi
Ai kuka?
- Anonyymi
Juuri sinä tornin pyylevät GT ja punkku käyntien vapaa herratar alias sotaisa vento. Trollaa vähän lisää. Pilasitte jo palstan kauan sitten antiikin ja eläke papan kanssa. Punkun voimallako nekin siellä tornin liepeillä käy.

Mitä vikaa punkussa on, parempaa kuin sinun juomasi kilju!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vikaa punkussa on, parempaa kuin sinun juomasi kilju!
Punkku on hyvää. Hyvässä punkussa kuitenkin laatu korvaa määrän.
- Anonyymi
Mistä tässä nyt on kysymys, minä vaan kysyn.
- Anonyymi
Karhu baarista ja sen liha padoista tietenkin.
- Anonyymi
Missä nämä sankarit ovat?
- Anonyymi
Kerä kiinnostaa. Trolleja kaikki.
- Anonyymi
karhubaarissa
- Anonyymi
Eläkepappa on tietysti eläkkeellä, muista en tiedä.
- Anonyymi
onko vilperi linjoilla olisko taas kokoontuminen paikallaan tavataan perjantaina kahdeksan maissa amigo baarissa
- Anonyymi
Sopiiko mielummin karhun liha patojen ääressä. Antiikki ja pappa ja sotavento lupas tulla sinne kans. Koko kopla siis paikalla. Tervetuloa.
- Anonyymi
Pannussa tietysti miitinki. Kaalikääryleitä maistellaan ja sätin immeisiä haukutaan.
- Anonyymi
Kuka nyt mihinkään kaljajuottolaan lomallaan menee kun cruz campoa voi ostaa mercadonasta ja sitä lipittää puistossa. Suosittelisin ennemmin pihviravintola Pepe Chiringoa.
- Anonyymi
Oliko miitinki karhussa. Pitihän se arvata.
- Anonyymi
Oli kyllä maukkaat makkaraperunat kun kävin Karaokebar Kuparipannussa tänään.
Kyllä heidän investointi uuteen makkaraperunakäristimeen oli onnistunut.
Oli rapeita pottuja ja rahamiehenä ostin lisämaksusta vielä makkaraperunoille sinappihunnun.
Harmillisesti vaan edelleen sellainen eltaantuneen makkaraperunamössön lemu leijui pannubaarissa ja ulkopuolellakin.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä702351Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721772Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711450Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2521418- 831252
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3701195- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3411150