Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Joulu kaukana kotoa osa 2

Joululomaa edeltäneet päivät kieliopistolla olivat olleet täynnä pikkujoulutunnelmaa. Olimme ottaneet tauon vahvojen ja heikkojen verbien pänttäämisestä, sävelkulusta, synonyymeistä ja antonyymeistä ja söimme jouluherkkuja kynttilöiden valossa piirissä istuen lattialla, oppilaat olivat keränneet kolehtia ja ostaneet minulle joululahjoja, lauloimme pienestä aasista joka oli matkalla Beetlehemiin, enkeleistä ja paimenista.
Joku oli tuonut kasettiradion ja musiikkia ja kun joululaulut olivat laulettu laitettiin salsa, boogaloo ja cumbiat soimaan ja oppilaani yrittivät opettaa minuakin tanssimaan kolumbialaisia rytmejä. Vuotuinen sokeriruokokarnevaali alkaisi heti joulun jälkeen ja taitoja oli verestettävä, koska kohta koko kaupunki oli kaduilla ja tanssipaikoilla joka ilta ja yö viikon aikana. töitä tehtiin sillä viikolla vain puoli päivää ja kaikki saivat vapaata että pystyivät osallistumaan feriaan.
Minua vaivasi paha koti-ikävä ja tunsin todellakin olevani kaukana kotoa ja yksin, siitäkin huolimatta että tapailin poikaystävääni lähes joka päivä, tuntien jälkeen. Joulut kaukaisessa Suomessa, hanget korkeat nietokset ja niin joulu joutui nyt taas pohjolaan. Olin kuin häkkilintu ylhäällä orressa. Omat vanhemmat, sisarukset, joulukuusi, joulupöydän herkut, joulupukin jalkojen kopina porstuassa…
Jouluaattona istuin keittiössäni ja itkin, kun puhelin soi ja poikaystäväni tulikin sitten heti hakemaan minua isänsä Chevrolet Bel Airilla, vuosimallia 54.

99

776

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minun poikaystäväni haki minut Plymouth Furylla ja joskus de Sotolla,

      • Anonyymi

        Minun poikaystävä haki minut uudella Zetor traktorilla ja pääsin emännäksi isoon maataloon.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🍒 ­­N­­y­m­f­­­o­­­m­­­a­a­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Zetor on rautaa. Minun poikaystäväni haki minut potkukelkalla.

      • Anonyymi

        Olit hänen lumikuningattarensa.❄️❄️❄️❄️
        Minut poikaystäväni haki soutuvenheellä. 🚣🏻

    • Anonyymi

      Ei ole lauseenmuodostus mennyt päähän eikä ainekirjoitus. Viidenkin rivin pituisia
      täyteenahdettuja ähkylauseita, muuten täysin hengetöntä tekstiä. Henki ei tule tekstiin sillä, että sipertää sen tukkoon.

      • Anonyymi

        No otapa ja kirjoita sinä sitten tekstejä oikein ”hengen ”kanssa. Siis sinun henki mikä pihisee täällä on ilkeyden henki. Kun vielä viimeisillä elinvuosillaan ollaan epäystävällisiä irvaileminen ja , pilkkaamisen on eräillä ainut muoto keskustella

        Joulusatu kertoo episodin eräästä joulun tunteesta vieraalla maalla ja kyllä siinä oli henkeä jos lukija vaan ylettyy sitä näkemään .
        Ilkeily ja irvailu on eräillä ominaisuus minkä ovat saaneet jo lapsena vanhempiensa kasvatuksen tuloksena . Ei ole kirjoittajan vika jos ei joku ymmärrä sitä, kaikki eivät ylety ymmärtämään, se joka ymmärtää osaa arvostaa myös .
        Jotenkin vaan tulee mieleen kauha ja lusikka kun lukee näitä kommetteja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei ole kirjoittajan vika jos ei joku ymmärrä sitä, kaikki eivät ylety ymmärtämään, se joka ymmärtää osaa arvostaa myös ."

        Muistakaahan tuo lause sitten, kun taas jossakin kirjallisuusketjussa arvostelette negatiivisesti jotakin kirjailijaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä joulusatu on muisteloa ensimmäisestä joulusta poissa Suomesta ja kotoa. Se ei ole editoitua ja julkaistua tekstiä.
        Kritiikki ja palaute ovat usein väärinymmärrettyjä käsitteitä.
        Ylläoleva arvio (Anonyymi
        2023-12-04 21:37:20) (julkaisemattomasta tekstistä) kuuluu kategoriaan "tuhoava kritiikki".

        "Yleensä kritiikki voi olla rakentavaa tai tuhoisaa. Rakentava kritiikki on kritiikkiä, jolla pyritään tuomaan tunnetuksi henkilön tai työn heikkoudet, jotta se voisi kehittyä ja kasvaa. Sen sijaan tuhoavalla kritiikillä ei ole muuta tarkoitusta kuin vähentää vastinetta."
        https://merkityksia.fi/useita/kritiikin-merkitys-mita-se-on-kasite-ja-maaritelma/

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Sen minkä sallit itsellesi, niin salli se myös muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei ole kirjoittajan vika jos ei joku ymmärrä sitä, kaikki eivät ylety ymmärtämään, se joka ymmärtää osaa arvostaa myös ."

        Muistakaahan tuo lause sitten, kun taas jossakin kirjallisuusketjussa arvostelette negatiivisesti jotakin kirjailijaa.

        Aloituksen tekstissä ei tarvitse "ylettyä ymmärtämään" mitään, Se on niin
        keskinkertaista, jos sitäkään aikuisen kirjoittamaksi.

        Arvostelu ei tarkoita vain kehumista. Ja saahan kirjoja arvostella, mutta ei tarvitse kirjailijaa haukkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksen tekstissä ei tarvitse "ylettyä ymmärtämään" mitään, Se on niin
        keskinkertaista, jos sitäkään aikuisen kirjoittamaksi.

        Onko hyvä olo kun saat lytätä toisen kirjoitusta keskinkertaisella kyvyilläsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvostelu ei tarkoita vain kehumista. Ja saahan kirjoja arvostella, mutta ei tarvitse kirjailijaa haukkua.

        Miten kirjojen arvostelu tapahtuu, jos se ei saa kohdistua kirjan kirjoittajaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvostelu ei tarkoita vain kehumista. Ja saahan kirjoja arvostella, mutta ei tarvitse kirjailijaa haukkua.

        Tekstiähän tässä onkin arvioitu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksen tekstissä ei tarvitse "ylettyä ymmärtämään" mitään, Se on niin
        keskinkertaista, jos sitäkään aikuisen kirjoittamaksi.

        Teksti ei ole aikuisen kirjoittamaksi keskinkertaistakaan. Kymmenvuotiasta voisi
        kannustaa: "Jatka harjoituksia !"
        Jos on kykyjä, miksi ei anna niiden tulla esiin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teksti ei ole aikuisen kirjoittamaksi keskinkertaistakaan. Kymmenvuotiasta voisi
        kannustaa: "Jatka harjoituksia !"
        Jos on kykyjä, miksi ei anna niiden tulla esiin ?

        Tämä ei ole kirjoituskilpailu!
        Mene lainaamaan vaikka Nobel voittajien kirjoja, kunhan et urputa täällä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvostelu ei tarkoita vain kehumista. Ja saahan kirjoja arvostella, mutta ei tarvitse kirjailijaa haukkua.

        Tottakai voi rakentavaa kritiikkiä antaa, mutta ei tuhoavaa. Ja sitten on niin että vaikka hän olisi laittanut millaisen tekstin , niin samat ihmiset olisivat olleen mouruamassa ihan samalla tavalla .
        Koska heidän päämääränsä on ainoastaan loukata ihmistä , ja kaikki ymmärtävät miksi he niin tekevät , rautalangan vääntö kun on eräille mielitehtävänä .
        Kummallista sinänsä että vahat ihmiset viitsivät yleensä harjoittaa tuollaista kiusantekoa
        Luulisi että elämä olisi opettanut jotain muuta heille.
        Jokainen hyvä kirjoitus lähtee jonkun kokemuksista elämästä , oli ne iloisia tai surullisia ,

        "Jokainen hyvä kirjoitus lähtee jonkun kokemuksista elämästä , oli ne iloisia tai surullisia "

        Milloin saamme lukea sellaisen "hyvän kirjoituksen" ?

        Se, että on innokas kirjoittaja ei tee ihmisestä hyvää kirjoittajaa,
        vaikka kuinka haluaisi uskoa olevansa sellainen.

        Itsekritiikki on paras tekstin jalostaja. Jos sitä ei ole ei kehity.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ei ole kirjoituskilpailu!
        Mene lainaamaan vaikka Nobel voittajien kirjoja, kunhan et urputa täällä!

        Laadukkaita kirjoja lukiessaan juuri oppiikin arvioimaan mikä on laadukasta tekstiä.
        Aloittajankin kannattaisi lukea tasokasta kirjallisuutta ja mennä vaikka
        kirjoituskursseille. Niissä voi kuulemma kehittyä kirjoittajana, jos on kehittyäkseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksen tekstissä ei tarvitse "ylettyä ymmärtämään" mitään, Se on niin
        keskinkertaista, jos sitäkään aikuisen kirjoittamaksi.

        Tämän palstan kirjoittajat ovat yli 80 ikäisiä, ihan tavallisia ikäihmisiä. En usko, että meistä monellakaan on korkeata akateemista tutkintoa. Jos on, hyvä niin. Korkeasti koulutettu osaa kirjoittaa mielipiteensä meille sopivaan muotoon ja arkikielellä. Kiitos siitä.
        Eläkeläisiä mielipidepalstalla.
        Jokainen kirjoittaa mielensä ja taitonsa mukaan.
        Se on palstan tarkoituskin.
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten kirjojen arvostelu tapahtuu, jos se ei saa kohdistua kirjan kirjoittajaa?

        Ensinnäkin, kirjoja arvostellaan vasta, kun se on luettu kannesta kanteen, eikä parin lauseen perusteella, ihan näin yleiseksi tiedoksi.
        Toiseksi, tämä on kirjoittelupalsta, eikä kirjallisuuspalsta, sekin tiedoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin, kirjoja arvostellaan vasta, kun se on luettu kannesta kanteen, eikä parin lauseen perusteella, ihan näin yleiseksi tiedoksi.
        Toiseksi, tämä on kirjoittelupalsta, eikä kirjallisuuspalsta, sekin tiedoksi.

        No niinpä, mutta koska aloittaja on sanojensa mukaan kirjailija, joka on julkaissut
        monta kirjaa lukijalla on oikeutettu ennakko-odotus tasosta,
        joka ei täyttynyt edes tässä lyhyessä lapsenomaisessa kirjoituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jokainen hyvä kirjoitus lähtee jonkun kokemuksista elämästä , oli ne iloisia tai surullisia "

        Milloin saamme lukea sellaisen "hyvän kirjoituksen" ?

        Se, että on innokas kirjoittaja ei tee ihmisestä hyvää kirjoittajaa,
        vaikka kuinka haluaisi uskoa olevansa sellainen.

        Itsekritiikki on paras tekstin jalostaja. Jos sitä ei ole ei kehity.

        Kyllähän jokaisella kirjoittajalla on itsekritiikki mukana ajatuksissa kun kirjoittaa,
        Niin on tälläkin kirjoittajalla . Mutta tämä pieni satu oli ainoastaan muistelma ajasta ennen. Ei siis mikään kilpa kirjoitus mitenkään . Ja se joka täällä puhuu itsekritiikistä voisi silmäillä hieman omia kirjoituksiaan , niissä ei itsekritiikillä ole minkäänlaista osaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin, kirjoja arvostellaan vasta, kun se on luettu kannesta kanteen, eikä parin lauseen perusteella, ihan näin yleiseksi tiedoksi.
        Toiseksi, tämä on kirjoittelupalsta, eikä kirjallisuuspalsta, sekin tiedoksi.

        Aloittajalta ei kaipaa enempää "näytteitä". Taso kävi selväksi. Jos ei ole kykyä
        kirjoittaa tasokkaasti lyhyttä tarinaa, miten voisi onnistua kirjoittamaan kirjan,
        jonka kukaan hyvää kirjallisuutta arvostava jaksaisi lukea ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän jokaisella kirjoittajalla on itsekritiikki mukana ajatuksissa kun kirjoittaa,
        Niin on tälläkin kirjoittajalla . Mutta tämä pieni satu oli ainoastaan muistelma ajasta ennen. Ei siis mikään kilpa kirjoitus mitenkään . Ja se joka täällä puhuu itsekritiikistä voisi silmäillä hieman omia kirjoituksiaan , niissä ei itsekritiikillä ole minkäänlaista osaa .

        Jos itsekriitiikkiä olisi ei tämäkään tarina olisi tullut julkiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän palstan kirjoittajat ovat yli 80 ikäisiä, ihan tavallisia ikäihmisiä. En usko, että meistä monellakaan on korkeata akateemista tutkintoa. Jos on, hyvä niin. Korkeasti koulutettu osaa kirjoittaa mielipiteensä meille sopivaan muotoon ja arkikielellä. Kiitos siitä.
        Eläkeläisiä mielipidepalstalla.
        Jokainen kirjoittaa mielensä ja taitonsa mukaan.
        Se on palstan tarkoituskin.
        Mkr.

        Ei tarvitse olla korkeasti koulutettu osatakseen kirjoittaa.
        Joillakin on lahjoja, joillakin ei.
        Tulee mieleen esimerkiksi Pentti Haanpää, joka muistaakseni kävi vain kansakoulun
        ja jätti siitäkin kaksi luokkaa väliin, vaikka hänen isänsä jo arvovaltasyistä
        yritti saada Penttiä kouluun, koska oli kansakoulun johtokunnan
        puheenjohtaja.

      • Anonyymi

        Mikä on kieliopissa ähkylause ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin, kirjoja arvostellaan vasta, kun se on luettu kannesta kanteen, eikä parin lauseen perusteella, ihan näin yleiseksi tiedoksi.
        Toiseksi, tämä on kirjoittelupalsta, eikä kirjallisuuspalsta, sekin tiedoksi.

        Väitinkö jotain muuta? Minähän en myöskään arvostellut mitään, vaan esitin, että aina KIRJAN arvostelu, niin positiivinen, kuin negatiivinenkin kohdistuu kirjan kirjoittajaan.
        Hänhän sen on kirjoittanut.

        Eikö kirjallisuudesta saisi täällä kirjoittaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos itsekriitiikkiä olisi ei tämäkään tarina olisi tullut julkiseksi.

        Tämä tarina ei ole julkinen, ainoastaa keskustelupalstan editoimatonta sisältöä. Sitä ei pidä katsoa kirjalliseksi julkaisuksi.
        Aivan samalla viivalla sinun kanssasi, ano 1:53: 22, jos sinulla olisi itsekritiikkiä et tulisi keskustelupalstoille antamaan itsestäsi noin huonoa kuvaa.

    • Anonyymi

      aivan erinomaista Ploma
      eli voisit kirjoittaa enemmänkin latinoista joiden tuntija olet
      (ymmärrän että irvistelijät täällä eivät välitä (mistään))

      macho-cumbia on varmaan suosittu Kolumbiassa
      https://www.youtube.com/watch?v=fj0uaWLs-Dc

    • Anonyymi

      "Olin kuin häkkilintu ylhäällä orressa." Banaalia, niin kulunutta,
      suoraan "Sydänsarjasta".

      • Suora viittaus Sylvian joululauluun. Topeliuksen sanoittama. Voit syyttää häntä banaalista sydänsarja-sanoituksesta.
        "Mut ylhäällä orressa vielä on vain, se häkki mi sulkee mun sirkuttajain..."

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Suora viittaus Sylvian joululauluun. Topeliuksen sanoittama. Voit syyttää häntä banaalista sydänsarja-sanoituksesta.
        "Mut ylhäällä orressa vielä on vain, se häkki mi sulkee mun sirkuttajain..."

        Vertaus häkkilintuun tosi naurettava . Kukaan ei piitannut tai rajoittanut mitä mitä teit. Vapaata riistaa siellä yksin seikkaileva nuori nainen.

      • Anonyymi

        Itse olet banaali ja epäystävällinen ihminen vailla minkäänlaista inhimillisyyttä

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Suora viittaus Sylvian joululauluun. Topeliuksen sanoittama. Voit syyttää häntä banaalista sydänsarja-sanoituksesta.
        "Mut ylhäällä orressa vielä on vain, se häkki mi sulkee mun sirkuttajain..."

        Ei ole Topeliuksen vika, jos kuluneita ilmaisuja joku käyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole Topeliuksen vika, jos kuluneita ilmaisuja joku käyttää.

        Eikä todellakaan minun vikani jos lukijalle ei avautunut suora viite Topeliuksen sanoihin sävellettyyn joululauluun. Jos olisin käyttänyt tuota ilmaisua ilman yleissivistykseen kuuluvaa viitettä, niin voisin ymmärtää kritiikin.

        kuittaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä todellakaan minun vikani jos lukijalle ei avautunut suora viite Topeliuksen sanoihin sävellettyyn joululauluun. Jos olisin käyttänyt tuota ilmaisua ilman yleissivistykseen kuuluvaa viitettä, niin voisin ymmärtää kritiikin.

        Se, joka ei osaa kirjoittaa persoonallisesti valitsee vanhat kuluneimmat fraasit.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        kuittaan.

        Itsellesi sitten vastasit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, joka ei osaa kirjoittaa persoonallisesti valitsee vanhat kuluneimmat fraasit.

        Ne, joilla ei ole omaa tyyliä, ei mielikuvistusta eikä rikasta sanavarastoa
        lainaavat muitten tekstejä, jopa loppuunkuluneitakin.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        kuittaan.

        Missä tuossa aloituksessa oli mainitsemasi viite, joka kuuluu yleissivistykseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä todellakaan minun vikani jos lukijalle ei avautunut suora viite Topeliuksen sanoihin sävellettyyn joululauluun. Jos olisin käyttänyt tuota ilmaisua ilman yleissivistykseen kuuluvaa viitettä, niin voisin ymmärtää kritiikin.

        Olitko muka silmät puhkottu, häkkiin suljettu lintu/nainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertaus häkkilintuun tosi naurettava . Kukaan ei piitannut tai rajoittanut mitä mitä teit. Vapaata riistaa siellä yksin seikkaileva nuori nainen.

        Narsisti heittäytyy vollottamaan, jos häntä ei huomata.
        Narsisti haluaa olla kaiken keskipiste aina.

    • Koronajouluina ainakin meillä yritettiin ulkona tapaamista, lyhyeksi hetkeksi jäi, vaikka oli nuotio ja lämmittävää juomaa. Varmasti Suomenkin joulu olisi erilainen, jos sitä vietettäisiin kesällä, mutta onhan ihanaa saada laulun sanoin hetki kesää talven keskelle, ja jopa pikkulinnulle laitettaisiin pesä. Pikkulinnut ovat keskeinen jouluinen aihe, liikuttavimpia lauluja on Topeliuksen Varpunen jouluaamuna, jossa kuollut pikkuveli saapuu varpusen muodossa siskoaan tervehtimään. Sylvian kohtalo on hyvin surullinen, mustapääkerttuja pyydystettiin syötäväksi sekä sokaistiin silmät ja suljettiin häkkiin laulamaan. Topeliuksen sanoista huokuu kuitenkin myös kotimaan ikävä ja isänmaanrakkaus. Pääskykin on pitkän matkan päässä, kun maass on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon.
      Kauralyhde linnuille on kaunis joulukorttien aihe.

      Olen viettänyt jokaisen jouluni Suomessa lähipiirin kesken, melko perinteisiä kotijouluja. Aina ei ole ollut hankia korkeita nietoksia, varsinkaan täällä etelärannikolla, joulutunnelma on kuitenkin löytynyt. Joskus olen ajatellut, miltä jouluyönä näyttäisi etelän tähtitaivaan alla. Ensimmäisen kerran vietin joulua poissa lapsuuskodista kihlattuni kotona, muuten samatapaiset kuviot, mutta hulinaa oli huomattaasti vähemmän kuin meillä, koska isosiskollani oli jo lapsi ja minulla vielä kouluikäiset veli ja sisko. Kotoa soitettiin aattona, kerrottiin miten siellä oli jäädytetty omaan rantaan luistinrata ja jäälyhdyt sen ympärille, silloin haikeus pikkuisen vihlaisi.

      Paloman joulutarinaan jatkoa odotellen.

    • Anonyymi

      Kotijoulut loppuivat lastemme lähdettyä omilleen kolmisenkymmentä vuotta sitten.
      Viimeiset kolme vuotta ovat menneet "lähijoulujen" merkeissä eli läheisissä kylpylöissä.
      Iltaruskoni lämmön terveydentilan vuoksi on tarvittaessa saatava asiantutevaa apua nopeasti.

    • Anonyymi

      "Häkkilintu" on tavallinen vertaus kirjallisuudessa, joka kuvaa aikaa,
      jolloin naisella ei ollut tasa-arvoista asemaa perheessä eikä yhteiskunnassa.
      Nainen korosti asemaansa "uhrina", marttyyrina, häkkilintuna.

    • Anonyymi

      "Olimme ottaneet tauon vahvojen ja heikkojen verbien pänttäämisestä, sävelkulusta, synonyymeistä ja antonyymeistä ja söimme jouluherkkuja kynttilöiden valossa piirissä istuen lattialla, oppilaat olivat keränneet kolehtia ja ostaneet minulle joululahjoja, lauloimme pienestä aasista joka oli matkalla Beetlehemiin, enkeleistä ja paimenista."

      Tällaiset lauseet ovat kaaos.

      Lauseen oppi on lyhyt.

      • Anonyymi

        Anna olla jo ! Muita ei haittaa pitkät lauseet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna olla jo ! Muita ei haittaa pitkät lauseet.

        Monta "muita" tiedät? :)))

      • Anonyymi

        En näe mitään kaaosta noissa sanoissa , kerrontaa juuri siitä hetkestä mitä he tekivät.
        Jokainen ilmaisee tekstiään omalla tavallaan, kerronnassa ei ole sääntöjä jokaisen oma valinta asettaa sanat joilla kertomus edistyy. .
        Joten itse näin tilantee noissa sanoissa, kuvauksen miten istuivat lattialla ja lasten lahjat joita olisivat ostaneet, ja miten he lauloivat . Siis ihan kuvaava oli mielestäni .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monta "muita" tiedät? :)))

        Haluatko, että kaikki ruksaamme ruutuun.?
        Minua ei haittaa pitkät lauseet. Pysyn mukana
        Saatan itsekin kirjoittaa niitä. :)
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En näe mitään kaaosta noissa sanoissa , kerrontaa juuri siitä hetkestä mitä he tekivät.
        Jokainen ilmaisee tekstiään omalla tavallaan, kerronnassa ei ole sääntöjä jokaisen oma valinta asettaa sanat joilla kertomus edistyy. .
        Joten itse näin tilantee noissa sanoissa, kuvauksen miten istuivat lattialla ja lasten lahjat joita olisivat ostaneet, ja miten he lauloivat . Siis ihan kuvaava oli mielestäni .

        Sehän on kiva, että kaikille tarinoille ja kirjoille löytyy tasoisiaan lukijoita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on kiva, että kaikille tarinoille ja kirjoille löytyy tasoisiaan lukijoita.

        Kirjojani ostetaan ja luetaan varsin tasokkaissa piireissä :)
        Paras palautus minkä tiedän on lukijoiden kysymykset koska tulee seuraava. Monet lukijoistani ovat ostaneet tai lainanneet kaikki kirjani. Nähtävästi lukijoita joita ei hämää minun polveileva ja rönsyilevä kertojanääneni.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kirjojani ostetaan ja luetaan varsin tasokkaissa piireissä :)
        Paras palautus minkä tiedän on lukijoiden kysymykset koska tulee seuraava. Monet lukijoistani ovat ostaneet tai lainanneet kaikki kirjani. Nähtävästi lukijoita joita ei hämää minun polveileva ja rönsyilevä kertojanääneni.

        Tasoton.

        Mistä kirjailija saa tietää sen, kuka hänen kirjojaan ostaa? :)

        Tietty silloin, jos ostajakunta on sukulaisia ja tuttavia.

        Minä en luokittele ihmisiä tasokkaisiin ja tasottomiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kirjailija saa tietää sen, kuka hänen kirjojaan ostaa? :)

        Tietty silloin, jos ostajakunta on sukulaisia ja tuttavia.

        Sukulaiset ja tuttavat ostavat ja antavat positiivista palautetta ja olen jokaisesta myönteisestä arviosta kiitollinen, mutta tuntemattomat, jotka ovat ostaneet kirjojani esim. messuilla tai suoramyynnissä ja ottaneet sitten yhteyttä ja kertoneet että ovat pitäneet kirjasta ovat luku erikseen.
        Sitten vielä kirjoittajatutut, ruotsinsuomalaisista kulttuuripiireistä ovat antaneet paljon mieltä ilahduttavaa palautetta. Arvostelupalvelu (MM) antoi varsin positiivista palautetta ("kyllä sinä kirjoittaa osaat, mutta tarvitset hyvän oikolukijan", pitää täysin paikkansa, pari, kolme kustannustoimittajaa ja kirjablogaaja ovat antaneet hyvinkin myönteisiä arvioita, rakentavan kritiikin lisäksi.

        Vastatakseni kysymykseen, eihän kirjailija voi koskaan tietää kuka hänen kirjojaan on ostanut, paitsi silloin kun ostaja on ottanut yhteyttä tai kysynyt muista kirjoista tai niiden saatavuudesta. Omakustannekirjailija markkinoi itse kirjojaan, kirjablogit, sosiaalisen median avoimet kirjasivut, instagram jne. auttavat saamaan kirjoille näkyvyyttä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä en luokittele ihmisiä tasokkaisiin ja tasottomiin.

        En minäkään :) Monesti saa todella tasokasta palautetta ihmisiltä, joilla ei ole mitään paineita esittää korkeakulttuuria harrastavia kirjallisuuseksperttejä.
        Toisaalta, arvostan palautetta joka tulee kirjailijapiireistä, kulttuuria ja etenkin kirjallisuutta harrastavilta ihmisiltä, jotka kertovat kasvokkain että olen lukenut kirjasi "miten kiehtova, eksoottinen ja runsas tarina", tai omalla nimellään kirjablogissani tai sivuillani. Otan mielelläni vastaan rakentavaa kritiikkiä, mutta anonyymit mitätöinnit ja lyttäykset jätän omaan arvoonsa.

        Sinun tekemät lyttäykset ja mitätöinnitkö ovat sitten oikeutetumpia kuin anojen tekemät?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        En minäkään :) Monesti saa todella tasokasta palautetta ihmisiltä, joilla ei ole mitään paineita esittää korkeakulttuuria harrastavia kirjallisuuseksperttejä.
        Toisaalta, arvostan palautetta joka tulee kirjailijapiireistä, kulttuuria ja etenkin kirjallisuutta harrastavilta ihmisiltä, jotka kertovat kasvokkain että olen lukenut kirjasi "miten kiehtova, eksoottinen ja runsas tarina", tai omalla nimellään kirjablogissani tai sivuillani. Otan mielelläni vastaan rakentavaa kritiikkiä, mutta anonyymit mitätöinnit ja lyttäykset jätän omaan arvoonsa.

        Mitähän sinulla pitää sisällään tuo teksti, että jättäisit negatiiviset kommentit omaa arvoonsa?

        "Jos itsekriitiikkiä olisi ei tämäkään tarina olisi tullut julkiseksi."

        Tämä tarina ei ole julkinen, ainoastaa keskustelupalstan editoimatonta sisältöä. Sitä ei pidä katsoa kirjalliseksi julkaisuksi.
        Aivan samalla viivalla sinun kanssasi, ano 1:53: 22, jos sinulla olisi itsekritiikkiä et tulisi keskustelupalstoille antamaan itsestäsi noin huonoa kuvaa."

        Lähinnä sen että kerta kerran jälkeen epäonnistun tarkoituksessani jättää tasottomat ja ala-arvoiset, henkilöön kohdistuvat hyökkäykset, ilkeilyt ja ivan omaan arvoonsa.
        Se ei ole helppoa.
        Oikeastaan tästä foorumista puuttuu sellainen "iggaus"-vaihtoehto. Siis että paina tästä jos et halua lukea sen ja sen IP-osoitteesta tulevia viestejä. Tai piiloita kaikki tämän henkilön viestit. Keskustelu olisi paljon rauhallisempaa, jos voisi valita keiden viestejä ei kannatttaisi lukea.

        Luetko sinä tosiaan kaikki kirjoitukset tältä palstalta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luetko sinä tosiaan kaikki kirjoitukset tältä palstalta?

        Luen kaiken omista aloituksistani ja tietenkin luen kaikki ketjusta mihinosallistun itse aktiivisesti. En lue aloituksia enkä niihin liittyviä keskusteluja jos aihe ei ole kiinnostava, Kuka aloituksen on tehnyt on samantekevää. Eikö kaikki tee samoin?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Lähinnä sen että kerta kerran jälkeen epäonnistun tarkoituksessani jättää tasottomat ja ala-arvoiset, henkilöön kohdistuvat hyökkäykset, ilkeilyt ja ivan omaan arvoonsa.
        Se ei ole helppoa.
        Oikeastaan tästä foorumista puuttuu sellainen "iggaus"-vaihtoehto. Siis että paina tästä jos et halua lukea sen ja sen IP-osoitteesta tulevia viestejä. Tai piiloita kaikki tämän henkilön viestit. Keskustelu olisi paljon rauhallisempaa, jos voisi valita keiden viestejä ei kannatttaisi lukea.

        Tuohan on rasismia, haluat estää sellaiset jotka eivät sinua miellytä ja kehu.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Luen kaiken omista aloituksistani ja tietenkin luen kaikki ketjusta mihinosallistun itse aktiivisesti. En lue aloituksia enkä niihin liittyviä keskusteluja jos aihe ei ole kiinnostava, Kuka aloituksen on tehnyt on samantekevää. Eikö kaikki tee samoin?

        Häiriköiden kuten de marimulkeron tekstejä postaukdia nälvintää 70- palstalla

        en lue mutta voin vastata niihin standardin mukaan iskemällä kuin kissakala

        Egyptin 1. faraon nimi on Iskevä Kissakala

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän sinulla pitää sisällään tuo teksti, että jättäisit negatiiviset kommentit omaa arvoonsa?

        "Jos itsekriitiikkiä olisi ei tämäkään tarina olisi tullut julkiseksi."

        Tämä tarina ei ole julkinen, ainoastaa keskustelupalstan editoimatonta sisältöä. Sitä ei pidä katsoa kirjalliseksi julkaisuksi.
        Aivan samalla viivalla sinun kanssasi, ano 1:53: 22, jos sinulla olisi itsekritiikkiä et tulisi keskustelupalstoille antamaan itsestäsi noin huonoa kuvaa."

        suomi24 on julkinen kaikille avoin palsta.

    • Anonyymi

      Teksti kertoo ihmisen ajattelukyvystä onko se selkeää ja kykeneekö hän
      jäsentelemään ajatuksensa.

      • Anonyymi

        Teksti kertoo nuoresta tytöstä joka ikävöi kotiin jouluna .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teksti kertoo nuoresta tytöstä joka ikävöi kotiin jouluna .

        Niin kertoo, onneksi hänellä on poikaystävä lohtuna. Oppilaatkin pitivät hänestä, heillä oli hauskaa .
        Paloma kertoo hyvin ja hänellä on paljon kerrottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teksti kertoo nuoresta tytöstä joka ikävöi kotiin jouluna .

        Se "tyttö" kirjoittaa nyt 80 plus palstalla. Minne jäi kehittyminen kirjoittajana ?

    • Anonyymi

      Sehän on hyvä, että heikompitasoisille kirjoillekin löytyy tasoisiaan lukijoita.

      • Anonyymi

        Jokaiselle jotain ;)

    • Anonyymi

      Roska voi myydä hyvin. Suurella osalla ihmisistä ei ole kehittynyt kirjallinen
      maku. Siitä kertoo esim. Netta Muskettin kirjojen suosio.
      15-vuotiaat ovat lukeneet niitä innolla.

      • Anonyymi

        Makuasioista ei voi kiistellä koskaan. Se mikä sinulle on roskaa voi taas olla jollekkin toiselle sitä parasta luettavaa.

    • Anonyymi

      Nykkö se miäs on jo 80n!

      • Anonyymi

        Tässä ei ollut mitenkään kysymys kenenkään miehestä , ne on asioita jotka eivät kuulu palstalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ei ollut mitenkään kysymys kenenkään miehestä , ne on asioita jotka eivät kuulu palstalle

        Onhan tänne hääpäivänäkin käyty kuvia jakamassa.

      • Anonyymi

        Minun mieheni olisi 98 v., jos eläisi. Ikää tulee jokaiselle vuosi kerrallaan.
        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mieheni olisi 98 v., jos eläisi. Ikää tulee jokaiselle vuosi kerrallaan.
        Mkr.

        . . . korjaan lyöntivirheen! Olisi 93v. jos eläisi, ja on nytkin, siellä pilven reunalla. Aika on lahjomaton.
        Mkr.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ei ollut mitenkään kysymys kenenkään miehestä , ne on asioita jotka eivät kuulu palstalle

        Miksi sitten itse kirjoittaa tänne sellaista, mikä ei kuulu palstalle.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Miksi sitten itse kirjoittaa tänne sellaista, mikä ei kuulu palstalle.

        Tellukka osaa kysyä aina oikeat kysymykset.👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tänne hääpäivänäkin käyty kuvia jakamassa.

        Se hääkarvahattu on kyllä legendaarinen!

    • Anonyymi

      Mieleen jäänyt joulu melko lähelläkin.
      1964. Muutin joulua edellisellä viikolla Sölvesborgista Södertäljeen.
      Oppikoulussa opetettiin vain kääntämään tekstejä. Ei puhumaan eikä ymmärtämään puhetta. Kaiken lisäksi osaamista ei kannustettu vaan virheistä rangaistiin.
      Hermostuin skånskan kielisessä ympäristössä.

      Sädertäljessä majoitus poikamiesparakin kaverihuoneessa. Kaikki "mukavuudet" olivat koko parakin yhteisiä. Myös jääkaapin sisältö.
      En tuntenut kaupunkia muuten kuin virolaisten kahvion ja kaksi kauppaa. Toinen oli systeemipuulaki.
      Joulueväinä virolainen ruisleipä, margariinirasia ja iso pullo absoluut renattua.
      Aattoiltana naapurikämpän heput pyysivät viemään heidät naisiin kaupungin toiselle puolelle. Hepuilla oli Saab 95. Absoluutin rohkaisemana suostuin ja vein kaverit heidän ohjeidensa mukaiseen paikkaan.
      Paluumatkalla osui silmiini kielletyn ajosuunnan merkki. Vasemman puoleisen liikenteen kielto mennä törttöilemään pääkadulle.
      Kännipäissä Saabista kaikki vasempaan ja päin liikennemerkkiä. Konepelti pystyyn mutta totesin silmien säilyneen koska sivulta näkyi valoa.
      Kerrostalon pihassa kävin toteamassa, ettei neste- eikä öljyvuotoa ole.
      Parakkia etsiessäni ajoin ainakin 5:n sillan yli.Kaupungissa oli kaksi.
      Viimein väsy voitti. Olin lähtenyt retkelle klo20:n tienoissa ja heräsin autossa klo 2:n tietämillä rautatiesillan alta, oksentamaan.
      Parakki oli muutaman sadan metrin päässä.
      Pelko peffassa olisiko jolu nähnyt törmäilyni. Ainakaan mitään ei kuulunut.
      Maksoin Saabin keulan.
      Tuo joulu edustaa mieliin painuvinta jeesuksen synttärin juhlimista.

      • Sinulla on kertojan taitoa.
        Tuollainen tyyli vie heti mukanaan ja mielenkiinto säilyy. Värikästä ja tapahtumarikasta kerontaaa,

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Sinulla on kertojan taitoa.
        Tuollainen tyyli vie heti mukanaan ja mielenkiinto säilyy. Värikästä ja tapahtumarikasta kerontaaa,

        Paloman edellinen joulusatu oli kyllä parempi kuin tämä uusi!
        Siinähän oli ne porilaiset keskoset Antti ja Alexsander, jotka mässäsivät jouluruokia niin maar perkeleesti, että paidannapit paukkuivat pitkin katto-orsia ja sukulaiset katselivat lasisilmät soikeina poikien menoa.

        Tuo muisteloni on täyttä totta sanasta sanaan!
        Heti joulun jälkeen pääsin muuttamaan poikamisesasuntolaan jossa kämppikseni osui gävleläinen heppu. Onneksi! Yhdessä vaiheessa asuin ruoysalaisen perheen rivarinelosessa.
        Sivumennen sanoen nuo Ruotsin vuodet häätivät minut avioon.
        Kelluin päivästä päivään. Kaikki oli tehtävä itse. Ostin havimmat vaatteet. Viikonloppukäyttö > arkikäyttö vapaalla > työmatkakäyttö > soveltuvilta osin työvaatteiksi > roskikseen.
        Ei tulevaisuuden näkymiä.
        Viikonloppuisin usein Tukholmassa suomalaisten tansseissa. Eipä onnistanut aina ja silloin kun onnistuin niin eipä ollut ylpeilemisen aihetta jälkeen päin.
        Tulin Suomeen opiskelemaan ja elämäni vakiintui nykyisen vaimoni muodossa.

        Myöhempinä vuosina olen ajatellut, etteivät nuo levottomat vuodet menneet hukkaan. Tulipahan vedettyä "löysät pois" joten on tuntuma vaihtoehtoiseenkin elämäntapaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paloman edellinen joulusatu oli kyllä parempi kuin tämä uusi!
        Siinähän oli ne porilaiset keskoset Antti ja Alexsander, jotka mässäsivät jouluruokia niin maar perkeleesti, että paidannapit paukkuivat pitkin katto-orsia ja sukulaiset katselivat lasisilmät soikeina poikien menoa.

        Plooman jutut on typeriä juttuja vailla mitään ideaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Plooman jutut on typeriä juttuja vailla mitään ideaa.

        IP osoite muistiin ja boikottiin menee! Ei saa maalittaa!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        IP osoite muistiin ja boikottiin menee! Ei saa maalittaa!!!!!

        Ota selvää mitä maalittaminen tarkoittaa. Googlaa vaikka jos et tiedä.
        Ei ole maalittamista kun sanoo oman rehellisen mielipiteensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Plooman jutut on typeriä juttuja vailla mitään ideaa.

        No niin on. Tämähän on keskustelupalsta eikä omien ainekirjoitustekeleiden palsta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota selvää mitä maalittaminen tarkoittaa. Googlaa vaikka jos et tiedä.
        Ei ole maalittamista kun sanoo oman rehellisen mielipiteensä.

        Rehellisen 😂😂😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Plooman jutut on typeriä juttuja vailla mitään ideaa.

        Ja kukaan ei ole sinua pakottanut lukemaan mitään joka ei kuulu sinun intressi alueellesi . Kelaa vaan eteenpäin ja lue asioita mistä sinä pidät, ja taas ne jotka pitävät näistä kertomuksista saavat ihan rauhassa niitä lukea . Sana on vapaa myös näille kirjoittajille jotka kertovat jotain muuta, kun se että haukkuisivat toisia ihmisiä työkseen netissä joten säännöissä ei sanota miten kukin saa kirjoittaa sanahan on vapaa , ketään ei siis pakoteta lukemaan vastoin tahtoaan yhtään mitään . Jokainen pieni muisteli jonkun elämästä on mielestäni kivaa luettavaa .mei ainakaa haavoita ketään .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehellisen 😂😂😂😂😂

        Harva on rehellinen täällä. Ei ainakaan "kirjailijat" itselleen.

    • Anonyymi

      Paskasakkidemari mölisee ja haukkuu Palomaa joka on monialainen menestyjä (laaja oikeasti hallittu kielitaito, kirjalliset taidot, sivistys, työura ulkomailla, ... , vaikeasti hankittavia kykyjä)

      Sen sijaan Suomessa deamarit ovat tuhonneet peruskoulun hlvetin huruhörhöt

      https://nitter.net/pic/orig/media/GAk6UjlWQAA72KT.png

      • Anonyymi

        Päivitä persu 10:51 lääkkeesi.

    • Anonyymi

      Monialainen epäonnistuja.

    • Anonyymi

      Kuusiaivodemari on häiriköinyt vuosia Palomaa tällä palstalla
      vaikea ymmrtää muuta kuin että kadehtii pikku pskiainen ja siksi vilttuilee

    • Anonyymi

      Fairytale of Christmas Suomi 1978 . Jokunen päivä ennen joulua tultiin thirakin kanssa Thaikkulasta .- Niin se joulu oli pelastettu :D Still together :-*

      Skånepåg

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1457
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      68
      1241
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe