EU:a talousennusteen mukaan vuoden 2025 ennuste suomen kohdalla ei juuri muutu. Ennusteet ennustuksia antaa näkymän Orpolle, eihän leikkaamista voi jatkaa mielin määrin eikä halpoja vuokra asuntoja ole olemassa joihin nyky hallitus ohjaamassakaan.
Mietin hallituksen tavoitteita koko vaalikausi jäämässä surkeaksi näillä perusteilla mitä tältä hallitukselta voi odottaa.
Talouden kasvu toisi toiveita, jos ei kasvua voisi hallitus vertaan edelliseen hallitukseen tältä hallitukselta puuttuu empatia positiivisuus.
Talouskasvu ennuste ensivuodelle 0.3 %
14
163
Vastaukset
- Anonyymi
Todella ontolta näyttää hallituksen osaaminen. Yhä selvemmin vaikuttaa
siltä, että PS:n ja Kokoomuksen oli vain tarkoitus valehdella itsensä
valtaan päästäkseen tekemään fiskaalisia tulonsiirtoja eli siirtämään valtion
varoja yksityisektorille.
Kaikki kansalaiset huomioonottava politiikka on mieltä vailla oleva ajatus
häikälemättömille Orpolle ja Purralle, kokoomukselle ja perussuomalaisille,
Muut suomalaiset eivät miellä Suomea amerikkalaiseksi "yövartijavaltioksi",
jossa on vain poliisi ja tuomioistuimet.
Suomi kuuluu pohjoismaiseen ryhmään, jossa on hyvinvointivaltion arvot.
Ei Orpon hallitusta näytä kiinnostavan Suomen talouden vakauttaminen
kuin "juhlapuheissa" eli vaalivalheissa.
Muutenhan hallituksen politiikka olisi lähtenyt jo alussa ihan eri linjoille,
mutta se lähti täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mitä Orpo ja Purra
vaalipuheissan lupasivat. He ovat häikäilemättömiä valehtelijoita:
-"Velanotto loppuu nyt"
- "Me emme mene hallitukseen, joka leikkaa pienituloisilta".
He hykertelevät nyt, vaikka pitäisi hävetä itseään.
Heidän puheillaan seuraavissa vaaleissa ei ole mitään merkitystä.
Ei ollut useimmille nytkään ei sen puoleen.
Hallitus ei yritäkään kääntää "Suomi Laivaa", se on vain hämäyspuhetta
kuten kaikki muutkin lupaukset, jotka osoittautuivat nopeasti valheiksi.
Oman ja sidosryhmien edun tavoittelu on tämän
"Toivotaan, toivotaan"-hallituksen ohjelma.- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Orpon puheet kuulostivat lapsellisilta jo hallitusneuvotteluiden aikaan.
Eikö hän tunne talouden termejä vai aliarvioiko hän ylimielisesti kansan
älykkyyden ?
Ei oikea talousmies jankkaa viikosta toiseen lapsenkielellä "Suomi Laivasta"
ja jotain epämääräisiä "Toivotaan, toivotaan" juttuja. - Anonyymi
edellinen hallitus siirsi talouskasvun rahat nehkerile afrikkaan ja nauroi päälle
Miten siirsi yhtä kriisiä mutta kääntyi kasvuun kriisien jälkeen vuonna 2022, ei täälä hallituksella muuta kuin puheet. Satosella toiveita pelkillä toiveilla. Purran selitykset suunnittelee jatkuvasti leikkauksia puuttuu näkymät kuin Orpoltakin. Voisi edes kohdentaa valtion varoja oikein, veron kevennys kun pitäisi etsiä tuloja verotuksella jne.
- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Miten siirsi yhtä kriisiä mutta kääntyi kasvuun kriisien jälkeen vuonna 2022, ei täälä hallituksella muuta kuin puheet. Satosella toiveita pelkillä toiveilla. Purran selitykset suunnittelee jatkuvasti leikkauksia puuttuu näkymät kuin Orpoltakin. Voisi edes kohdentaa valtion varoja oikein, veron kevennys kun pitäisi etsiä tuloja verotuksella jne.
Ilman valtion tulojen lisäämistä ei valtiontalous nousuun käänny.
Hallituksella ei ole mitään todellista suunnitelmaa.
Satosen toive 41000 uuden työllisen saamisesta leikkauspolitiikalla on kuvitteellista.
Jossain vaiheessa työllisyys tulee luonnollisesti nousemaan,
mutta sitä odotellessa pitää ottaa muitakin keinoja käyttöön.
koska ennusteet ovat niin huonoja velankin taittamiseksi.
Velka ei taitu. Se kasvaa hallituksen osaamattomuuden ja "hälläväliä"-tyylin
takia.
"Vahva ja välittävä hallitus on "huoleton ja holtiton".
Oppositio ei pysty osallistumaan oikein mihinkään kuten leikkaukset, Orpon tavoite niillä saada ihmiset töihin mihin töihin, vieläkin avoimia työpaikkoja joihin ei löydy työvoimaa.
Satonen myöntyi viimein puhumaan osaavaa työvoimaa ulkoa, pääasia että saadaan verotuloja jollain konstilla, missä hallituksen aktiivisuus. Meillä samaan aikaa paljon työttömiä se on Satosen huoli. Valtion verotulot lähtenyt laskuun, menot ei muutu leikkauksisita huolimatta.- Anonyymi
Voisikohan työttömyyspäivärahan maksuajan supistaminen olla sen vuoksi että:
Kun saa työttömyyspäivärahaa, siinä ei tarvitse ilmoittaa kaikkia tuloja. Kun sitten ei työllisty ja joutuu luukulle eli toimeentulotuen piiriin, joutuu kirjaamaan lomakkeelle kaikki tulonsa ja omaisuutensa. Onko tarkoitus että työtön kuluttaisi kaikki säästönsä ensin ennenkuin saisi rahaa muuten kuin työllistymällä.
Tämä tosin ei tue kokoomuksen ideologiaa, mikä yleensä suojaa omaisuutta ja varallisuuden annetaan olla vähän kuin pimonnossa. En tiedä, kunhan jahkailen hallituksen päätöksen syytä.
Mutta vaihtoehtoisesti. Miten sitten sdp-enemmistöhallitus olisi tehnyt, mistä rahat jos ne eivät kaikkiin työttömyyskorvauksiin riitä. Ei ainakaan minun laskupääni löydä ratkaisua ja olen sentään saanut laskemisesta budjetoinnista ja tilinpäätöksistä vuosikymmeniä palkkani. (Puoluekannan sivuutan kokonaan ja katson vain rahaa.)
Entä muiden, löytyykö korvaava raha ja mistä?- Anonyymi
KELA näkee kaikki tiedot, vaikkei ilmoittaisi niitä.
Jos rahaa riittää antaa miljardi rikkaita suosivaan veroaleen ei rahasta ole pula. - Anonyymi
Toimeentulotukea ei saa ennekuin on täysin pa.
- Anonyymi
En ymmärrä miksi työttömien olisi kulutettava säästönsä, tilanteessa jossa työtön joutuisi muuttamaan työn takia, hankkimaan kulkuneuvon tai vastaavaa miten se onnistuu rahattomalta.
- Anonyymi
Täällä mitään tietämättömät antavat ohjeita viisaammille.
- Anonyymi
Tohon minusmerkki. Luku kasvaa..
Satusetä satonen vitsiniekka 100th. Uutta työpaikkaa??? - Anonyymi
Hommia tulee kun tunninjunnaa rakennetaan, mutta aliurakat menee
ulkomaalaisille. Halpaa työvoimaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623