Suomessa kiinni jäänyt venäläiskomentaja oli matkalla anopin hulppealle huvilalle – Vantaan vankilassa odotti karu yllätys
Terrorismirikoksista epäilty Voislav Torden on istunut telkien takana heinäkuusta lähtien, jolloin rajavartijat ottivat hänet kiinni Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Voislav Torden, aiemmalta nimeltään Jan Petrovski, odottaa parhaillaan Vantaan vankilassa päätöstä siitä, luovutetaanko hänet Ukrainaan. Kuva: Antti Hämäläinen / IS, Emmi Korhonen / Lehtikuva, Heidi Piiroinen
Miikka Hujanen
6.12. 13:27
Norwegianin aamulento D82802 oli myöhässä.
Boeing 737 laskeutui Helsinki-Vantaalle vasta kello 10.21, kun sen olisi minuuttia aiemmin pitänyt jo nousta kohti Ranskan Rivieraa, Nizzan Cote D’Azurin kansainvälistä lentoasemaa.
Infotaulut Helsinki-Vantaalla kertoivat lennon lähtevän lähes tunnin myöhässä.
Odottelijat saattoivat helpottaa nälkäänsä asioimalla lähtöportin vieressä sijaitsevassa, hiljattain avautuneessa pikaruokaravintolassa. Käytävän vastakkaisen seinustan leikkitila kiinnosti varmasti pienempiä matkustajia.
Lentokentän tavanomainen tunnelma muuttui, kun Rajavartiolaitoksen partio saapui lähtöportille. Muiden matkustajien katseet kääntyivät yhteen perheeseen.
Yhdellä matkustajalla oli salaisuus. Hän oli 36-vuotias, vaaleatukkainen ja odotti lennolle pääsyä yhdessä 28-vuotiaan vaimonsa kanssa. Mukana olivat myös venäläispariskunnan kolme alle kouluikäistä lasta.
Nizzassa heitä odotti Ilta-Sanomien tietojen mukaan vaimon äidin hulppea huvila.
Kun Rajavartiolaitoksen partio lähestyi miestä, tämä esitti heille Venäjän passin ja Suomen myöntämän oleskelulupakortin. Se oli myönnetty hänelle sen jälkeen, kun hänen vaimonsa sai opiskelupaikan suomalaisesta ammattikorkeakoulusta.
Miehen nimi oli Voislav Torden. Torden perheineen oli saapunut Suomeen edellisenä päivänä, 19. heinäkuuta 2023, Venäjältä Vaalimaan rajanylityspaikan kautta.
Voislav Torden vangitsemiskäsittelyssä 14. syyskuuta 2023. Kuva: Antti Hämäläinen / IS
Rajavartiolaitoksella oli tiedustelutietoa, jonka mukaan Torden oli aiemmalta nimeltään Jan Igorevitsh Petrovski, jolle sekä Tshekki että Norja olivat asettaneet koko Schengen-aluetta koskevan maahantulokiellon.
Partio vei Tordenin portilta Helsingin rajatarkastusosaston tiloihin maahantulon edellytysten selvittämistä varten. Siellä hänelle tehtiin kasvovertailu viranomaisrekistereihin tallennettujen kuvien avulla. Torden paljastui kuin paljastuikin Petrovskiksi.
Suomenlahden merivartiosto aloitti tapauksesta esitutkinnan. Tordenia epäiltiin maahantulokiellon rikkomisesta. Rajavartiolaitos esitti Maahanmuuttovirastolle hänen oleskelulupansa perumista, karkottamista ja uuden maahantulokiellon määräämistä.
Helsingin käräjäoikeus päätti Tordenin säilöönottamisesta 25. heinäkuuta. Hänen edellä kerrotut vaiheensa Suomessa käyvät ilmi tästä päätöksestä.
Torden ilmoitti olevansa valmis lähtemään heti seuraavana päivänä kotiinsa Pietariin, mikäli viranomaiset palauttavat hänen henkilöllisyyspaperinsa. Hän voisi osallistua oikeusprosessiin Pietarista käsin.
Se ei käynyt päinsä, sillä hän on myös Euroopan unionin pakotelistalla ja Ukraina oli etsintäkuuluttanut terrorismirikoksista epäilemäänsä miehen.
Tällä hetkellä Torden on Vantaan vankilassa.
Hänen avustajansa, varatuomari Heikki Lampela kuvailee Ilta-Sanomille Tordenin vankilaoloja karuiksi.
– Onhan se tietenkin ahdistavaa olla vankina, ja hän on myös muihin vankeihin nähden eriarvoisessa asemassa. Pakotteiden vuoksi hän ei saa ladattua rahaa vankilan maksukortille, Lampela sanoo.
Ilman toimivaa maksukorttia Torden ei voi ostaa vankilan kanttiinista hygieniatuotteita eikä ladata rahaa puhelinkortille, jonka avulla hän voisi olla yhteydessä perheeseensä.
– Olot ovat inhimillisesti mahdottomat. Hänen välttämättömien perustarpeidensa tyydyttäminen on estetty. Se on kohtuutonta, Lampela väittää.
Ilta-Sanomat kuvasi varatuomari Heikki Lampelan Voislav Tordenin vangitsemiskäsittelyssä 14.9.2023. Kuva: Antti Hamalainen
Tordenilla oli vankilaan tuotaessa hallussaan 900 euroa sekä 4 700 Venäjän ruplaa käteisenä. Asia käy ilmi Ulosottolaitoksen tekemästä takavarikkopäätöksestä, joka tehtiin siksi, että Torden on EU:n pakotelistalla.
Samasta päätöksestä käy ilmi, että vankiloista ja vangeista vastaava Rikosseuraamuslaitos sai ulkoministeriöltä lokakuun alkupuolella poikkeusluvan siihen, että Tordenille voidaan maksaa 1,6 euron päivittäistä käyttörahaa ja 3,01–7,35 euron toimintarahaa.
Lampelan mukaan Tordenin tilanne ei ole siitä huolimatta muuttunut.
– Tilanne on nyt kuitenkin se, että Tordenin vankimaksukortilla ei ole katetta eikä hän saa pakotteiden takia ladattua siihen lisää rahaa. Hänen sukulaisetkaan eivät voi sitä lähettää.
Pian kiinnioton jälkeen Suomi sai Ukrainalta Tordenia koskevan luovutuspyynnön. Ukraina syyttää Tordenia terrorismirikoksista. Mies itse kiistää syyllistyneensä rikoksiin.
Tutkivaann journalismiin erikoistunut The Insider-lehti kertoo, että omien sanojensa mukaan Torden on
anoppi kenen
Anonyymi-ap
1
505
Vastaukset
- Anonyymi
Näin kay kun tulee Suomeen ..elvistä esittäen..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46939Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849