Saapasjalka kaukopartio.

Anonyymi-ap

Kuten olemme kuulleet ettei tiedetä ketkä räjäyttivät kaasupitket itämerellä.
Samoin voi käydä ammustehtaissa, kun ryhmä jossa erikansallisuuksia eivät edusta mitään maata. Jos heistä joku jää kiinni eivät käytännössä tiedä kuin sen palka-palkkion mitä saavat heidän perheensä.
Köyhistä maista löytyy tekijöitä, jotka tehneet maailmalla esimerkiksi laivakaappauksia joten kokemusta on. Kukapa tietää vaikka rekkalastillinen ammuksia laivassa tuhoutuisi tai jossain sillalla?
Erikoista ettei vielä ole tapahtunut mitään, kun silläkin olisi merkittäviä vaikutuksia Ukrainan sotaan. Sen tietysti ymmärtää kun lentäen toimitetaan, jolloin ei ole maa- eikä merikuljetus vaaraa.

Mitä tuohon rajojen aukaisemiseen. Taitaa olla niitä huolissaan olevia jotka eivät näe mitä nyt rajat kiinni Venäjällä valmistellaan?
Lisäksi hyvinki mahdollista venäläisten huomata pokkeavia toimenpiteitä mitä ei tapahdu syvemmälläkään Venäjällä kun rajat on kiinni? Se voi pistään ihmetyttään kun Venäjällä havaitsevat pysähtynyttä liikehdintää joillain aluilla. Siksi suomalaisilla voi hyvinki olla kiire avata rajat ennen kuin venäläiset tekee oikeita oletuksia?

6

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näitä varmasti pohtii ja huomioi alojen asiantuntijat ja ammattilaiset, eli kaikkeen pyritään varautumaan. Sellainen oman pään sisällä paisuttelu ja yöuniensa menettäminen on täysin turhaa.

      • Anonyymi

        Hmmm minun koulutukseen kuulunut miettiä mahdottomia, siitä lähtien kun meidän asemassa olevia toivottiin niitä etsivän jotta turvallisuus paranisi. Siitä lähtien on miettinyt muitakin asioita, kun kuitenki nykyisin ne on mahdollisia. Koska kuten meille uutisoitu Suomi on sodassa Venäjää vastaan. Tuolloin on täysin mahdollista, että Vihollisvaltio Venäjä pyrkii jossain vaiheessa tuhoamaan vihollisten räjähdevarastoja, tuskinpa heille louttomasti riittää informaatiovaikuttaminen? Venäjällä kuulemma on hyvin paljon afrikanmaasta hyviä ystäviä, myös muuallakin, siispä miksi ei voisi tapahtua vaikka mitä?
        Niin miksi pohtia asioita, siksi kun se on jotenki tuntuu pieneltä voitolta, mikäli jotku asiat menee niin kuin niistä edellä on keskustellut keskustelupalstoilla. Kun on mahdollisuus keskustella (kirjoitella) kun on näitä, täälläki missä voi arvioida tulevaisuutta.
        Niin sanotusti itsestään selvyyksiä, ne ei ole tulevaisuuden turvallisuuspohdintaa. Turvallisuuspohdintaa on oikeastaan niitä mitä ei ole tapahtunut Suomessa.
        Tuo ammusteollisuus ilmeisesti Suomessa muuttumassa jotenki hyvinki piilossa tapahtuvaksi vaikka tiedetään ketkä niitä valmistaa. Se onki aika mielenkiintoista mitn näin pienessä maassa varmuuden vuoksi voitaisiin valmistusta piilottaa kun maa niin pieni. Ehkä semmoinen piilottaminen voisi käytännössä olla kokoamista vaikka laivoissa? Harhauttaa ruudin viennillä vaikka todellisuudessa menisivät johinki rahtilaivaan jossa kokoon pano, ehkei vielä niin pitkällä olla. Ehkä liikaa luotetaan asioiden menevä näkyvästi näin. Erikoista silti on, että piilotetaan varastoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        varastojen sisältöä, missä on missä ei?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        varastojen sisältöä, missä on missä ei?

        Niinkö Tanskassa tänään oli?

        Ei ole vielä sotaa julistettu. Vain naapurin kiusanteosta on vielä kyse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      123
      3967
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2942
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      112
      2491
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2051
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      245
      1660
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      45
      1593
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1557
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1396
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1380
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1201
    Aihe