Outoa käytöstä naisilta

Anonyymi-ap

Sanotaan nyt heti alkuun että tässä ei ole kyse yhden yön jutuista. Kun tansseissa tapaa uusia ihmisiä niin joidenkin kanssa juttu luistaa luontevasti ja toisten kanssa taas ei. Ne daamit joiden kanssa juttu luistaa ovat monesti kyselleet nimeä ja lähetelleet viestejä tanssien jälkeen. Tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen että kiinnostusta voisi siellä suunnalla olla. Sitten seuraavissa tansseissa taas tanssitaan ehkä paljonkin mutta sitten onkin edessä täydellinen radiohiljaisuus. Eivät siis lähetä eivätkä myös vastaa viesteihin. Siinä voi mennä useampia viikkoja ja sitten taas alkaa viestejä tulla ja kysellään että mihin olen menossa tanssimaan. Voi kyllä sanoa että kiinnostus on varmaankin molemminpuolista mutta eihän tällaisesssa tilanteessa oikein uskalla olla aktiivinen osapuoli kun ei tosiaan tiedä mikä on kupletin juoni.

Itse asiassa kun tätä kirjoittelin niin asia varmaankin selvisi. Kelpaan naisille ainoastaan silloin kuin muita parempia tanssijoita ei ole paikalla joten varmaan parempi olla luulematta itsestä liikoja.

Voisiko joku daami hieman avata naisten mielenmaisemaa ja ajatuksen kulkua tällaisessa tapauksessa.

12

737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saattaa se noinkin olla mutta kysy suoraan kyseisiltä naisilta että onko asia tosiaankin noin. Kaipa sieltä vielä joku todellinen suhdekin voi löytyä.

      • Anonyymi

        Poistakaa trolli!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poistakaa trolli!

        Siitä saat itsekin ilmoituksen tehtyä. Tuosta oikealta ylhäältä kolmesta pisteestä klikkaat ja sieltä ilmoita...


    • Anonyymi

      Todennäköinen selitys on, että petaavat itselleen tanssittajaa tansseihin. Ei kerro kiinnostuksesta muuhun.

    • Anonyymi

      Tällä tavalla naiset varmistavat että heitä haetaan miestenhaulla. Sitten kun on naistenhaku niin he eivät "löydä" sinua vaan hakevat pro-tanssijoita jotka eivät muuten heitä hakisi. Näin se vaan menee.

    • Anonyymi

      Olet varamies. Hätävara.

      Olet käytössä silloin kun komeammat ja varakkaammat miehet loistavat poissaolollaan.

      Kaikilla naisilla on näitä reservimiehiä. Myös parisuhteessa ja naimisissa olevilla naisilla.

    • Anonyymi

      Parisuhdemielessä tavallinen suomalainen mies ei naisille kelpaa. Kuvittelevat että sinkkumiehissä on jotain todella pahasti pielessä kun eivät ole kenellekään kelvanneet mutta heissä itsessään ei ole tietenkään mitään vikaa vaikka yhtä lailla ovat sinkkuja.

      • Anonyymi

        Ainakin yksi mun kamuista kelpaa, vaikka hän on ainakin omasta mielestä olevinaan aiwan tavallinen suomalainen mies eli ei näytä kävelevältä joulukuuselta eikä haise vunderpaumille.


    • Anonyymi

      Naisen pettää aina

    • Anonyymi

      Miehet kyllä hämmästyisivät jos tietäisivät kuinka törkeään sävyyn naiset heistä puhuvat

    • Anonyymi

      "eihän tällaisesssa tilanteessa oikein uskalla olla aktiivinen osapuoli kun ei tosiaan tiedä mikä on kupletin juoni"

      Eli et osoita naistelle olevasi kiinnostunut. Nainen miettii, että voi voi, en kelvannut. Yritä nyt hyvä mies olla aktiivinen. Naiset ei "jahtaa" miestä, joka on osoittanut, ettei ole kiinnostunut.

    • Anonyymi

      Kaikkein paras tapa lähestyä ongelmaa on turvautua aivan tavallisten naisten apuun. Siis sellaisten, jotka eivät mistään tanssipelleilyistä välitä vaan suostuvat lakanasessioon kohtuullista korvausta vastaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      167
      14008
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      105
      10132
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      101
      9209
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8439
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      43
      7143
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      48
      6837
    7. 151
      6226
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      108
      5190
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      4365
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      407
      1372
    Aihe