Viisi helppoa kysymystä saarimiekkoselle

1) Mikä on Songkran?

2) Miten Songkranin ajankohta päätellään vuosittain?

3) Onko olemassa graafisia almanakkoja ja tähtikarttoja, joista käy ilmi kunkin tähtikuvion sijainti kunakin vuoden ja kuukauden aikana?

4) Onko Senssu Thaimaassa ja miksi hänellä ei ole yhtään omaa kuvaa?

5) Onko Tapsaa olemassa ja miksi et tutki, epäile etkä arvostele hänen kuviaan laisinkaan vaikka osa kuvistaan on selvästi netistä, osa kuvaruudulta ja päiväämättömiä? Etkö epäile hänen puheitaan laisinkaan?

Bonuskysymys vielä. -Mikä on kuninkaallinen kyntöseremonia Thaimaassa?
15257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Songkran on uudenvuodenjuhla jonka perinteisiin kuuluu toivoa hyvää tulevaa, kuten maaseudulla alkavan satokauden satoa, jolloin ihmisillä on omaan elämäänsä soveltuvia juhlanaiheita, sekä jatkossa on suunnitteilla songkranin olevan jopa kuukauden mittainen tavalla että thaimaan eri alueilla on tapahtumia kyseiselle paikkakunnalle ominaisista asioista, kuten maaseudulla maanviljelys.
Kyseisestä juhlasta on tarkoitus jatkossa muodostua kansainvälinen merkittävä festivaali, siis ei ainoastaan uudenvuoden vastaanotto.

Äänestä
  • "Songkran on uudenvuodenjuhla jonka perinteisiin kuuluu toivoa hyvää tulevaa, kuten maaseudulla alkavan satokauden satoa.."

    Tämä on vain ja ainoastaan sinun mielikuvituksen tuotetta.
    Mitään kirjallista lähdettä sinulla ei ole typerälle väitteellesi esittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Songkran on uudenvuodenjuhla jonka perinteisiin kuuluu toivoa hyvää tulevaa, kuten maaseudulla alkavan satokauden satoa.."

    Tämä on vain ja ainoastaan sinun mielikuvituksen tuotetta.
    Mitään kirjallista lähdettä sinulla ei ole typerälle väitteellesi esittää.

    Mikäli sinulla on kykyä empatiaan, eli asettua toisen asemaan ajatuksissasi, lueppa seuraavat thaimaalaisena maanviljelijänä.

    คําอวยพรวันสงกรานต์ 2566 ส่งความสุขรับปีใหม่ไทย

    1. สวัสดีวันสงกรานต์ปีใหม่ไทย ขอให้ปราศจากโรคภัย เงินทองไหลมาเทมา
    2. สงกรานต์ปีนี้ ขอให้สมหวังดั่งใจปรารถนา มีสุขภาพแข็งแรง จิตใจแจ่มใส คลายทุกข์คลายโศกตลอดไป
    3. เริ่มชีวิตใหม่ สนุกสดใส เบิกบานใจ สวัสดีวันสงกรานต์
    4. สวัสดีปีใหม่ไทย ขอให้สุขสำราญใจ เบิกบานถ้วนหน้า สมปรารถนาในทุกสิ่ง
    5. สวัสดีปีใหม่ไทย เริ่มต้นปีใหม่อีกปี ขอให้มีแต่สิ่งดีๆ เข้ามา สิ่งร้ายๆ ก็ขอให้ผ่านไป
    6. สุขสันต์วันสงกรานต์ ขอให้ท่านมีสุขภาพแข็งแรง โชคดีตลอดปี และมีความสุขตลอดไป
    7. วันนี้วันดีปีใหม่ ขอให้สุขกาย ใจสุขสันต์ พบเจอแต่วันดีๆ ตลอดปี
    8. สุขสันต์วันสงกรานต์ ขอให้มีความสุขถ้วนหน้าในวันปีใหม่ไทย ขอให้ความสุขสดใส จงอยู่รอบกายคุณ
    9. สวัสดีปีใหม่ไทย ขอให้ปีใหม่นี้เต็มไปด้วยความสุขกาย สบายใจ ปราศจากโรคภัยทั้งปวง
    10. สุขสันต์วันสงกรานต์ ขอให้ท่านมีสุขภาพแข็งแรง ร่ำรวยเงินทอง
    11. สงกรานต์ปีนี้ ขอให้เป็นปีที่ประสบความสำเร็จในทุกสิ่งที่หวังไว้
    12. สงกรานต์นี้ขอให้อย่าได้ป่วย แต่ขอให้ร่ำรวยตลอดปี
    13. สวัสดีวันสงกรานต์ 2566 ขอให้ท่านมีแต่รอยยิ้ม ความสุข และอิ่มเอมใจ
    14. สุขสันต์วันสงกรานต์ ขอให้สุขภาพแข็งแรง ปลอดโรคภัย ห่างไกลโควิด-19
    15. ขอให้ท่านร่ำรวยเงินทอง ร่ำรวยความสุข ในวันสงกรานต์ปีนี้
    คําอวยพรวันสงกรานต์ 2566 ให้ผู้ใหญ่ที่เคารพรัก
    16. วันสงกรานต์นี้ ขออาราธนาคุณพระศรีรัตนตรัย และสิ่งศักดิ์สิทธิ์ทั้งหลาย จงดลบันดาลให้ท่านพร้อมครอบครัว ประสบแต่ความสุขด้วยจตุรพิธพรชัย สมบูรณ์พูนผลในสิ่งที่พึงปรารถนาทุกประการ
    17. วันสงกรานต์ น้อมดวงใจขอตั้งจิตอธิษฐาน สิ่งศักดิ์สิทธิ์ทั่วสากลดลบันดาล ให้สุขศานต์เกษมสันต์นิรันดร์เทอญ
    18. เนื่องในวันสงกรานต์ 2566 ขออาราธนาคุณพระศรีรัตนตรัย และสิ่งศักดิ์สิทธิ์ทั้งหลาย จงดลบันดาลให้ท่านและครอบครัวประสบแต่ความสุขสมหวัง สุขภาพสมบูรณ์แข็งแรง ปราศจากโรคภัยทั้งหลาย
    19. วันสงกรานต์ 2566 ขอน้อมดวงใจตั้งจิตอธิษฐาน สิ่งศักดิ์สิทธิ์ทั้งหลายทั่วสากลโลก ช่วยดลบันดาลให้ท่านและครอบครัวจงมีสุขศานต์เกษมสันต์นิรันดร์เทอญ
    20. วันสงกรานต์นี้ ขอสิ่งศักดิ์สิทธิ์ทั่วสากลดลบันดาล ให้ท่านและครอบครัวเกษมสันต์นิรันดร์เทอญ
    กลอนอวยพรสงกรานต์ 2566 ความหมายดีๆ
    21. วันดีวันสงกรานต์
    ขอเทพไท้อวยชัยให้สมหวัง
    มีความสุขถ้วนหน้าทุกคืนวัน
    แม้ยามฝันยังสุขทุกเวลา
    22. ปีเก่าผ่านไป
    ปีใหม่เบิกบาน
    สุขสันต์วันสงกรานต์
    สำราญสุขใจ
    23. วันปีใหม่เถลิงศก แห่งราศี
    ขอให้สุขสมใจหวัง โชคลาภมี
    สุขทวีเงินไหลกอง ทองไหลมา
    24. สุขสันต์วันปีใหม่
    ขอให้มีความสุขกายสบายใจ
    ปราศจากทุกข์โศก
    โรคภัยทั้งหลายทั้งปวง
    25. สวัสดีปีใหม่ไทย มาบรรจบ
    วาระครบ รอบปีศรีสมัย
    ขออำนาจ แห่งคุณพระรัตนตรัย
    อำนวยชัย บันดาลประทานพร

    Äänestä

Senssun olemassaolon voipi varmistaa Tyttö2010Neitinen räps räps altaalle kauniin perheensä kanssa taustalla 450 neliötä tolppataloa.

Äänestä
  • Sittenkö se Senssu muuttaa thaimaisiin kun joku kuvaa Senssulle talonsa? Oudot ehdot. Riippuuko sinun olemassaolosi siis toisten valokuvista? Vastasit kierrellen kysymyksiin ja et ollenkaan tuohon kysymykseen että mikä on kuninkaallinen kyntöseremonia, sillä se on se riisin ja satokauden juhla, jossa toivotaan hyvää riisisatoa ja satokautta. Songkran on vain thaimaalaisen kalenterin uudenvuodenjuhla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sittenkö se Senssu muuttaa thaimaisiin kun joku kuvaa Senssulle talonsa? Oudot ehdot. Riippuuko sinun olemassaolosi siis toisten valokuvista? Vastasit kierrellen kysymyksiin ja et ollenkaan tuohon kysymykseen että mikä on kuninkaallinen kyntöseremonia, sillä se on se riisin ja satokauden juhla, jossa toivotaan hyvää riisisatoa ja satokautta. Songkran on vain thaimaalaisen kalenterin uudenvuodenjuhla.

    Ja näin pääsit aiheeseen jonka tahdoitkin aloituksella.

    Eikö naapurin mummo enään tahdo riidellä kanssasi kun kinuat riitaa tällä palstalla alituiseen?

    Äänestä

  • Senssu on mieleltään häiriintyneen Pasasen mielikuvitusystävä.
    Eipä ole pystynyt kuksasta Chiang Maissa kuvaa lähettämään.

    Äänestä

Miksi joku ei tutki, epäile ja arvostele?
Harrastaahan Pattayan rakas sitä 24/7 joten miksi puuttua aiheeseen.

Äänestä
  • Pasanen on ainoa joka uskoo Senssun ja Tapsan olemassaoloon, vaikka ei ole mitään syytä uskoa satojen räikeiden valheiden jälkeen ja Senssu on tunnustanut kymmeniä kertoja olevansa vain provoamassa pattajan poikia aivan kuten Pasanenkin, mutta Pasanen on sentään olemassa. Senssu on hänen ainoa kaverinsa ja sekin vain mielikuvitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pasanen on ainoa joka uskoo Senssun ja Tapsan olemassaoloon, vaikka ei ole mitään syytä uskoa satojen räikeiden valheiden jälkeen ja Senssu on tunnustanut kymmeniä kertoja olevansa vain provoamassa pattajan poikia aivan kuten Pasanenkin, mutta Pasanen on sentään olemassa. Senssu on hänen ainoa kaverinsa ja sekin vain mielikuvitusta.

    Ai onko Senssu tehnyt tunnustuksia, no mutta miksi jauhat senssuasi 24/7 tänään, huomenna ja loppuelämäsi?

    Funtsi vähän mitä kirjoitat landepaukku, ensin Senssu on tunnustanut ... sitten mielikuvitusta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ai onko Senssu tehnyt tunnustuksia, no mutta miksi jauhat senssuasi 24/7 tänään, huomenna ja loppuelämäsi?

    Funtsi vähän mitä kirjoitat landepaukku, ensin Senssu on tunnustanut ... sitten mielikuvitusta.

    Et ole terve. Siinä on vastaus. Et myöskään ole hetero ja sinulla ei seiso. Purat ahdistustasi täällä vieraisiin ihmisiin, koska läheisiä sinulla ei ole. Sinulla ei ole rahaa eikä terveyttä tehdä mitään ja itsetuntosi on aivan romukopassa. Jäljellä on vain sekakäyttö ja lääketokkurassa haaveilu ja satuilu.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Et ole terve. Siinä on vastaus. Et myöskään ole hetero ja sinulla ei seiso. Purat ahdistustasi täällä vieraisiin ihmisiin, koska läheisiä sinulla ei ole. Sinulla ei ole rahaa eikä terveyttä tehdä mitään ja itsetuntosi on aivan romukopassa. Jäljellä on vain sekakäyttö ja lääketokkurassa haaveilu ja satuilu.

    Aha ai että niinkö pahasti on asianlaita, voi voi sentään, että harmillista.
    Terveys- ja sairausasioissa olen kääntynyt lääkärin puoleen, sekä seisontani lienee enämmänkin minun ja vaimoni asia, ei sinun, mutta toki saat sitä pohtia.
    Perheemme rahat on yhteisiä, ei kuten sinun maailmankuvassasi, että sun ja mun rahat.
    En viitsi muuhun ottaa kantaa ..... mielikuvitushenkilönä, tai olenko Senssu tai joku muu, päätä sinä.

    Äänestä

Helppo kyssäri häirikölle. Montako poronkusemaa metsämökistäsi maalikylään?

1Äänestä

Vastaampa kun noin kauniisti kysytään.
1. uuden satokauden alkamisen juhla
2. tekemällä horoskooppeja.
3. kyllä on jokainen horoskooppien tekijä on kiinnostunut niistä.
4. en tiedä mutta todennäköisesti
5.Sama vastaus kuin kohdassa 4. en tiedä mutta todennäköisesti on siellä missä on kertonutkin.
Bonus, en ole thaimaalainen maanviljelijä niin en tiedä.
By NumBall HHN 63v.

Äänestä
  • Eikä mennyt kuin viisi viidestä väärin ja yksi en tiedä! Ohoh, on se guru.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1) Mikä on Songkran?

2) Miten Songkranin ajankohta päätellään vuosittain?

3) Onko olemassa graafisia almanakkoja ja tähtikarttoja, joista käy ilmi kunkin tähtikuvion sijainti kunakin vuoden ja kuukauden aikana?

4) Onko Senssu Thaimaassa ja miksi hänellä ei ole yhtään omaa kuvaa?

5) Onko Tapsaa olemassa ja miksi et tutki, epäile etkä arvostele hänen kuviaan laisinkaan vaikka osa kuvistaan on selvästi netistä, osa kuvaruudulta ja päiväämättömiä? Etkö epäile hänen puheitaan laisinkaan?

Bonuskysymys vielä. -Mikä on kuninkaallinen kyntöseremonia Thaimaassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu