Penkkiurheilijana olen tietenkin innokkaasti seurannut suomalaisten sankareiden saavutuksia. 80- luvulla tosin jätin juoksun seuraamisen Vainion dopingskandaalin jälkeen, 90- luvulla jätin hiihdot, ja nyt ei enää tarvitse seurata olympialaisiakaan. Jäljellä on taitoluistelu ja snooker. Wanhalle varmaan riittävätkin.
Mkr.
Aitoa urheilua.
12
301
Vastaukset 12
Minulle urheilun seuraaminen aina kiinnostanut, 50-luvulla Pekka Tiilikainen selostajana, Hakulinen, Äitee sun muut.
Viikonloppuisin ei muuta teevee ohjemia kerkiä katsoo, vaikkei suomalaiset aina pärjää näkee hienoja urheilu suorituksia.
Vastasin kun teit aloituksen.- Anonyymi
Kiva kun vastasit! 😀
Mkr.
- Anonyymi
Tulee katsottua monipuolisesti yleisurheilua
Lapsesta lähtien on urheiluohjelmat olleet koko perheen harrastuksena.
Itse en ole hyvä missään lajissa, vaikka olen joskus yrittänytkin, esim. juoksua.
Ainoa voitto on 16 vuotiaana saavutettu naisten 5km hiihto urheiluseuran kyläkilpailussa, jossa oli kaksi osallistujaa naisten sarjassa. Se hopealle tullut hävisi minulle noin 5 min. Hän oli yli 20 v ja hiihti muistaakseni lainasuksilla.
Samassa kilpailussa nuorempi sisareni voitti sarjansa samoin vanhempi veljeni miesten sarjan.
Sisarukseni olivatkin hyviä hiihtäjiä, kumpikin pärjänneet pitäjän koulujenvälisissä hiihtokilpailuissa useana vuotena ja osaltaan ansainneet koulujen välisen kiertopalkinnon saamiseen kyläkouluun.- Anonyymi
Minä katselen vain ampumahiihtoa. Mielenkiintoinen laji, jossa tilanteet voi vaihtua nopeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä katselen vain ampumahiihtoa. Mielenkiintoinen laji, jossa tilanteet voi vaihtua nopeasti.
"Ampumahiihtoa"
Ei sellaista urheilulajia edes ole!
Oikea nimi on sille "ampuhiihto".
Eihän lentokonekaan ole mikään lentomakone. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ampumahiihtoa"
Ei sellaista urheilulajia edes ole!
Oikea nimi on sille "ampuhiihto".
Eihän lentokonekaan ole mikään lentomakone.Voi voi sinua…,,
Tämähän on taas todellista "urheilua", kun palsta oli boikotissa ja odotin vain "SkillaN "Sel-lan viestiä ja huomasin, että mihinkään ei voinut vastata.
Mitä tuohon urheiluun tulee, niin kyllä meillä lapsuudessa seurattiin sitä paljon isäni ansiosta. Hän järjesti myös kisoja meille , mutta ei minusta hiihtäjää tullut, vaikka paljon me hiihdettiin. Kerran taisin saada toisen palkinnon, lusikan, joten sille ei kaappia rakennettu.
Seurasin minäkin, kun formuloissa oli kotimaisia ja tietenkin Nykäsen Mattia.- Anonyymi
Taitoluistelu onkin kivaa katsottavaa.
- Anonyymi
Jos ei ole muuta, niin katson tenniksen Wimbletonin loppuottelut. Myös taitoluistelua, jos kohdalle osuu. Lätkän EM, MM ja olympialaiset myös katson.
Muut lajit jääneet dopingin takia.
En enää ole täpinöissäni mistään lajista. - Anonyymi
Vaimoni on hyvin joustava ja sopuisa mutta yhdellä alueella hän on ehdoton.
Perinteisten talvi- ja kesälajien seuraamisessa.
Silloin ei tarvitse keskustella mitä kanavaa katsotaan!
Lisänä paini ja painonnosto jos on suomalaisia osallistujia.
Kaikki keilailulähetykset tietenkin.
Moottoriurheilua riippuen suomalaisten osanotosta.
Boikotissa ovat nyrkkeily ja jääkiekko. Eukon kantaminen peri suomalainen laji, mistä saanut alkunsa no mihin mies haluaa eukkonsa kantaa.
Eilen maastojuoksun EM tasolla kaksi naista ylsi mitaleille, pienenä maana tulee yllätyksiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053030Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E71923- 42807
- 62740
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi42527Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit47514Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80465Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.82451Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k24446