Pari kysymystä...

Ensimmäistä kertaa olen yliopiston pääsykokeisiin menossa ja jännittää ihan kauheesti... Voisiko joku vastata pariin kysymykseen, joita oon pohtinu... Eli saako pääsykokeisiin viedä eväitä? Onko siellä joku tietty valmis istumajärjestys vai saako istua minne tahansa? Itse en ainakaan missään nimessä tahtoisi istua etummaisissa penkeissä...
114115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eväitä periaatteessa saa ottaa, vaikka niistä ei yleensä erikseen olekaan mitään mainittu. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ylioppilaskirjoitusten kaltainen kansallinen eväsretki, ja muista myös että tilaa on yleensä rajatusti ja luentosalien pöydät kaltevia. Itse esimerkiksi aion ottaa 5 tuntia kestävään kokeeseeni vain vesipullon ja jonkun pienen suklaapatukan verensokerin korottamista varten. Toki syön kunnolla ennen koetta.

Istumajärjestystäkään ei yleensä ole, tosin hakijat on useimmiten sukunimen perusteella jaettu eri saleihin.

Äänestä

Riippuu hyvin paljon siitä minne olet menossa kokeisiin. Kaikissa yliopistoissa ei ole "saleja", vaan yksi sali ja sinne mennään joko vapaavalintaisessa järjestyksessä tai sitten määrätyssä (aakkosissa edestäpäin täyttäen tai mitä nyt keksivätkin).

Tuota eväs-kulttuuria en ole itse tajunnut. Jos koe kestää 5 tuntia, niin luulisi ihmisen pärjäävän ilman ruokaa sen ajan. Ehkä noita verensokeria nostattavia ja vettä voi olla, mutta olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa - se ei ole eväsretki. Ehkä siinä tapauksessa, että kokeeseen saa varata koko päivän aikaa voi harkita enempiäkin eväitä tai mahdollisesti jos jossain välissä on aikaa, voi jopa poistua kampukselta etsimään ruokaa.

Äänestä
  • Kyllä 5h on mielestäni kauan aikaa olla syömättä ja outoa jos jossain eväät kielletään. Jos on syönyt vaikka tunnin ennen kokeeseen menoa (matkoihin menee aikaa), niin huh...Ehkä ihmisille jotka muutenkin syö harvoin niin ei haittaa, mutta itse kun syön muutaman tunnin välein olisi 5h liikaa. Eihän siinä ajatuksetkaan kulje loppu vaiheessa ku sokerit laskee...onneksi oma koe 2h.

    Äänestä

  • Tyttönen kirjoitti:

    Kyllä 5h on mielestäni kauan aikaa olla syömättä ja outoa jos jossain eväät kielletään. Jos on syönyt vaikka tunnin ennen kokeeseen menoa (matkoihin menee aikaa), niin huh...Ehkä ihmisille jotka muutenkin syö harvoin niin ei haittaa, mutta itse kun syön muutaman tunnin välein olisi 5h liikaa. Eihän siinä ajatuksetkaan kulje loppu vaiheessa ku sokerit laskee...onneksi oma koe 2h.

    Kännyt on kanssa nykyää kielletty. Ei mukaan moisia apuvälineitä. noh, ei niitä nyt kukaan söisikään. Mutta jossain oli kuulemma tekstailtu apua ulkopuolisilta ja six moiset säännöt. Hullua

    Äänestä

  • totta vie kirjoitti:

    Kännyt on kanssa nykyää kielletty. Ei mukaan moisia apuvälineitä. noh, ei niitä nyt kukaan söisikään. Mutta jossain oli kuulemma tekstailtu apua ulkopuolisilta ja six moiset säännöt. Hullua

    Jos kännykkä on taskussa äänettömällä tai kiinni niin ei sitä kukaan huomaa. Itse en ainakaan jätä sitä reppuun tai mihinkään muuallekaan varastettavaksi.

    Äänestä

  • totta vie kirjoitti:

    Kännyt on kanssa nykyää kielletty. Ei mukaan moisia apuvälineitä. noh, ei niitä nyt kukaan söisikään. Mutta jossain oli kuulemma tekstailtu apua ulkopuolisilta ja six moiset säännöt. Hullua

    Jos tuleva eliittimme alkaa heti pääsykokeista alkaen huijata ja pelata omaan pussiin on sellaisen tie katkaistava kättelyssä! Oikea päätös olisi tutkia vielä kaikki laukut, taskut, kynien säiliöt, yms. johon voi jotain piilottaa.

    Äänestä

En tarvinnut kuin vesipullon, sisuaskin ja n. 1,5 h. Paikka yliopistossa tuli!!

Äänestä
  • Oikein! Mitä sitä ruikuttamaan kun voi tempaista vettä ja sisua!
    Olet paikkasi ansainnut ilman muuta!

    Äänestä

Eväiksi ei kannata ottaa suklaata - se nostaa verensokerin äkkinäisesti ja saattaa "lamauttaa" tai ainakin vähentää muistia. Tämä jossain tutkittiin tieteellisesti, liittyy äkillisen verensokerin ja jonkun kemiallisen ainesosan yhteisreaktioon.

Ota vaikka joku kuitujuoma (ei kofeiinipitoista!!!) kuitenkin tasaisesti verensokeria nostava, ehkä banaania tai vaikka pieni leivänpala mukaan. Samalla voi pitää keskittymistauon, kun syöt ja samalla kokoat muistiasi.

Ei sillä ensimmäisessä penkissä istumisella oo mitään väliä, itse istuin ja oli hyvä kun ei tullut katseltua muita edessäistujia! olisi voinut hermostua enemmän!

Tsemppiä. Näillä "eväillä" ei ainakaan mokaa koetta!!!

Äänestä
  • .. että monet (vaaleat) leivät nostavat sitä verensokeria nopeammin kuin tavallinen suklaapatukka. Perinteisen suklaan GI on luokkaa 70, kun vaalean leivän, vaikka jotain täysjyvää oliskin, luokkaa 100. Panaanin GI on myös suklaata suurempi, eli kypsän keltaisena hieman alle 80. Mars, Twiks ja Snickers jäävät tasolle 60...70, eli pelkän verensokerin perusteella nämäkin olisivat banskua ja leipää parempia vaihtoehtoja. Nuo kaikki ovat kuitenkin normaalisti reagoivalle ihmiselle aivan riittävän hitaita hiilareita, ei siis tule mitään tärinäefektejä.



    Normaalisti pääsykokeet kai kestävät kolmisen tuntia. Tuohon aikaan ei kyllä mielestäni ole mitään järkeä ahtaa enään mitään evästaukoja. Aikaa vain menee turhaan hukkaan, eikä mikään patongin mutustaminen auta tippaakaan keskittymään itse aiheeseen.
    Pidemmissä kokeissa homma sitten muuttuu hieman toiseksi. Eväiden syöminen saattaa tosiaan auttaa sen muistin kokoamiseen, ainakin se pakottaa välillä miettimään jotain muutakin (miten tämän käärepaperin saa auki), mikä taas tunnetusti saattaa tuoda yllättävän ahaa-elämyksen. Aikakaan ei ole välttämättä niin tiukilla, kuin lyhyissä matikan ja fysiikan kokeissa.

    Äänestä

  • ...varmasti nyt ihan tosissanne? Kyse on moisesta kokeesta. Ei hyvä tavaton mitä väkeä. Mutta onnea matkaan vaan kaikille kokeeseen menijöille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö83 kirjoitti:

Ensimmäistä kertaa olen yliopiston pääsykokeisiin menossa ja jännittää ihan kauheesti... Voisiko joku vastata pariin kysymykseen, joita oon pohtinu... Eli saako pääsykokeisiin viedä eväitä? Onko siellä joku tietty valmis istumajärjestys vai saako istua minne tahansa? Itse en ainakaan missään nimessä tahtoisi istua etummaisissa penkeissä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu