satuin tuossa silmäilemään noita aikaisempien sivujen viestiketjuja aihepiiristä amk:n alempiarvoisuus.. oli suorastaan pakko kirjoittaa tänne ensimmäiselle sivulle pieni ilmoitusluontoinen asia. ei tarvitse kommentoida!
eli: ei voi muuta kuin nauraa miten säälittävää, kuinka kaiken maailman wannabe-maisterit käyvät täällä pönkittämässä omaa egoaan ja levittelemässä tekaistuja väitteitään tradenomitutkinnon ala-arvoisuudesta! on se varmaan hienoa kun opiskelee nyt herran jestas ihan yliopistossa ja voi kaikille sukulaistädeilleen kertoa olevansa akateeminen. totuus on kuitenkin se, että kapeanäköisyydellänne ja tuollaisella ihme vaahtoamisella todistatte sen, että yliopiston sijaan oikea paikka taitaisi sittenkin teille olla vielä se peruskoulun penkki, ei ainakaan käsitys tasa-arvoisuudesta ja erilaisten tutkintojen sopivuudesta ERILAISILLE ihmisille ole paljoakaan teini-ikäisten käsityksiä kummempi. noh, ainakin paljastatte ammattikorkeakoulun alas polkemisellanne sen, ettei siellä yliopistossakaan mitään järjen jättiläisiä opiskele. se, missä koulussa sattuu opiskelemaan, ei ole suoraan verrannollinen ihmisen älykkyysosamäärään. itse olen mieluummin keskivertaisessa työssäni hyvin viihtyvä onnellinen ja ennen kaikke älykäs ja sivistynyt ihminen, kun muita koulutuksen perusteella luokitteleva juntti. toistan sanan juntti(!)
eli: ei voi muuta kuin nauraa miten säälittävää, kuinka kaiken maailman wannabe-maisterit käyvät täällä pönkittämässä omaa egoaan ja levittelemässä tekaistuja väitteitään tradenomitutkinnon ala-arvoisuudesta! on se varmaan hienoa kun opiskelee nyt herran jestas ihan yliopistossa ja voi kaikille sukulaistädeilleen kertoa olevansa akateeminen. totuus on kuitenkin se, että kapeanäköisyydellänne ja tuollaisella ihme vaahtoamisella todistatte sen, että yliopiston sijaan oikea paikka taitaisi sittenkin teille olla vielä se peruskoulun penkki, ei ainakaan käsitys tasa-arvoisuudesta ja erilaisten tutkintojen sopivuudesta ERILAISILLE ihmisille ole paljoakaan teini-ikäisten käsityksiä kummempi. noh, ainakin paljastatte ammattikorkeakoulun alas polkemisellanne sen, ettei siellä yliopistossakaan mitään järjen jättiläisiä opiskele. se, missä koulussa sattuu opiskelemaan, ei ole suoraan verrannollinen ihmisen älykkyysosamäärään. itse olen mieluummin keskivertaisessa työssäni hyvin viihtyvä onnellinen ja ennen kaikke älykäs ja sivistynyt ihminen, kun muita koulutuksen perusteella luokitteleva juntti. toistan sanan juntti(!)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mutta kukas se nyt pönkittää omaa egoaan vähättelemällä akateemisia ihmisiä...?
hmm.. oman egoni pönkittäminen ei liene kuitenkaan kohdallani kysymyksessä, sillä egoni ei rakennu koulutukseni pohjalta vaikka korkeakoulun olenkin käynyt. luulin kyllä ilmaisseeni sen selkeästi..? mutta kiitos silti naivista kommentistasi ja huolenpidostasi egoani kohtaan!
väitteet tradenomitutkinnon ala-arvoisuudesta eivät valitettavasti kaikilta osin ole niin kovinkaan tekaistuja.
trade, sinusta siis useamman vuoden opiskelu ammattikorkeakoulussa aikaansaa ala-arvoisen lopputuloksen? miten mitään koulutusta voi sanoa ala-arvoiseksi, eikö mikä tahansa itsensä kehittäminen ja tiedon hankkiminen ole kaikkea muuta kuin ala-arvoista? minusta lähinnä hyödyllistä ja ihailtavaa.
olen samaa mieltä kanssasi tuosta asiasta, mutta jos keskustellaan ko. tutkinnon arvostuksesta työmarkkinoilla, niin odotukset on monilla, etenkin vielä opiskeluvaiheessa, hieman turhan optimistiset. pahinta asiassa on ehkä se, että nämä ajatukset iskostetaan päähän melko pitkälti koulujen henkilökunnan toimesta.
Uusi tutkinto, joka ei ole vielä oikein löytänyt paikkaansa. Eiköhän tradenomeista kehity ajanmittaan ihan arvostettu ammattikunta.
Suurin osa tällä palstalla trollaavista "yliopisto-opiskelijoista" ei ole opiskellut päivääkään yliopistossa vaan ovat joko hakemassa sinne tai vielä lukiossa, tjms. Älkää vetäkö liian jyrkkiä johtopäätöksiä näistä kirjoituksista.
Hieman tuntoja asiaa sisältä tuntevana:
On suorastaan RIKOLLISTA toimintaa liiketauden puolen amk-opettajilta vääristellä tutkinnon asemaa ja arvostusta työmarkkinoilla. Muutamaan otteeseen olen istunut erään suurehkon amk:n lukuvuoden alkamistilaisuudessa, jossa merkonomi taustainen opettajien edustaja on vaahdonnut tradenomin vastaavan ainakin kymmentä ekonomia. Siinä "herrojen" kanssa on ollut pakko kiereskellä tuskasta eturivissä, kun naama pitäisi pitää peruslukemilla. Sama asia toistuu luokkahuoneissa.
Mielstäni koko duaali-malli on täysin keinotekoinen. Jos mallin perusteluna oli eurooppalainen vertailtavuus, niin valitettavasti asia meni ulkomaalaisesta katsantokannasta vielä monimutkaisemmaksi kuin ennen.
No, koska tämän poliittisen ratkaisun hedelmiä on nyt nautittava, niin olisi kuitenkin järkevää lopettaa järjetön vertailu ja kilpailu. On aivan selvää, että yliopistoissa anntetaan korkeinta opetusta ja tehdään korkeinta tutkimusta myös tulevaisuudessa. Pseudotieteellisyys ei amk:ssa auta oppilaita eikä ainakaan elinkeinoelämää. Tärkeintä olisi huomata, että molemmilta koulutustasoilta tulevia ihmisiä tarvitaan ja heille on omat paikkansa työelämässä.
Vielä toteamus; ongelma koskee vain ja ainoastaan liiketaloutta. Sosiaali-ja terveyspuolella ja tekniikassa on ollut realismia tunnustaa ja tunnistaa oma asema koulutuskentässä. Oppilaissakin on eroja: tunteeko joku insnöörin tai sosionomin (amk), joka ilmoittaa olevansa KOULUTUKSENSA tason kautta samalla viivalla DI:n tai maisterin kanssa????
..olevani samalla viivalla mutta siitähän tässä ketjussa ei ollutkaan kyse
tollaset alemmuuskompleksisen tradenomiopiskelijan itkuraivarit ei jaksa kyllä kiinnostaa ketään.
itseasiassa, hyvä amk-jyyrä, jos minulla joku on, niin myönnettäköön että lähinnä ylemmyyskompleksi. itkuraivareista en kyllä tainnut kirjoittaa sanaakaan, en kyllä muistaakseni kyyneleitä vuodattanut ja siitä sitten kaikille maininnut..? uskon kyllä sen, että sinua ei kiinnostanut asia jonka otin esille, mutta tein sen kuitenkin kysymättä mielipidettäsi siksi, että se kiinnosti minua. se varmaankin on ymmärrettävää että henkilö aloittaa keskustelun itseään askarruttavasta asiasta, vai kuinka?
Terve vaan,
Tosiaan aika koomista, että tästä tradenomitutkinnon arvostuksesta (tai sen puutteesta ) jaksetaan edelleen vaahdota. Eiköhän se ole ihan sama mitä on lukenut, kunhan osaa tehdä hyvin sitä työtä mistä tykkää/nauttii. Tämä siis, jos työelämä nnyt ylipäätään ketään täällä olevaa kiinnostaa..
Mielestäni tällaiset threadit olisi syytä jättää postaamatta.
Olikos se Tolstoin Leo, joka tokaisi, että kaikki meistä ovat tyytyväisiä omaan älykkyyteemme, mutta varallisuuteemme emme koskaan...
Tuo on kyllä yksi pätevä elämänviisaus. Tässä kohti kannattaakin sitten muistaa ammatillisen koulutuksen takaama työllistyminen ja ammattiosaamisen arvostus. Itse hain sekä yliopistoon että amk:hon, yliopistoon siksi, että olisi mukavaa viisastua ja löytää uusia näkökulmia asioihin ja ammattikorkeassa taas kiinnostaa se aito käsillätekeminen ja työn sopiva konkreettisuus, sekä ajatus siitä, ettei ilman osaajia olisi Suomella tulevaisuutta. Totuushan on se, että palkkauksessa ei voida vertailla yliopiston käyneitä ja ammatillisen koulutuksen käyneitä keskenään, koska alasta (ja onnesta) riippuen kummassakin voi olla korkea palkkaus tai sitten pahimmassa tapauksessa kummastakin voi jäädä työttömäksi, mutta todennäköisempää se on akateemisen tutkinnon suorittaneilla.
Tradenomeja valmistuu ja koulutetaan aivan liikaa ja suuri osa heistä on työttöminä. Tuokin osaltaan, isoltakin osalta, vaikuttaa tutkinnon arvostukseen. Ei oikein herätä arvostusta, kun iso osa tutkinnon suorittaneista on kortistossa. Sekin on totta, että kouluista saa hieman liian optimistisen kuvan tutkinnosta. Koittavat vissiin olla kannustavia...
Jos on koulunsa suorittanut edes kohtalaisin paperein, on innokas ja alalle sopiva sekä etenkin tekee työnsä hyvin, niin mikä kukaan on arvostelemaan onko valmistunut yliopistosta vai amk:sta? Yliopistoja mielestäni hehkutetaan liikaa. Samanlaisia ihmisiä siellä on kun amk:ssakin ja samanlaisia lastentarhoja ne on molemmat :) (vetäkää herne nenään nyt ihan reilusti)
Suoraan sanoen vituttaa tämä jatkuva yliopistojen ja amk:n vertailu. Ja tosiaan vain tällä alalla! Itse valmistun tradenomiksi ja jotkut ovat kehdanneet sanoa, että sama pyyhkiä persettä sillä tutkinnolla. (muka niin fiksut DI:t ... ) Että joo.
turun yliopistoon tietotekniikkaan tarvittiin viime vuonna noin 4,5 pistettä. 3 pistettä saa, jos laittaa tämän ensisijaiseksi paikaksi eli jäljelle jää vielä 1,5 pistettä. pääsykokeesta täytyy silloin saada 2,7/72 pistettä eli jos osaa vaikka puolet yhdestä tehtävästä. kaikkiaan niitä on 12 kpl.
taitaa olla helpompi päästä tuonne kuin vaikkapa stadiaan tai evtekiin. eli ei yliopisto-opiskelijaksi kovaa osaamista tarvita, mutta tietysti opinnoissa menestyminen ei noilla taidoilla taida kovin vahvalla pohjalla olla.
ouluun tarvittiin jotain 7, tampereelle 10 ja otaniemeen 19.
Nollatutkimusta.
tuo oli vain esimerkki suositusta tietotekniikasta.
en ole tutustunut muihin, joten olet oikeassa, että ei ole kattava otos. kertoo kuitenkin sen, että esimerkiksi melko arvostettuun ouluun on ehkä yhtä helppo päästä kuin stadiaan tai evtekiin.
tästä taulukosta voi tutkia pisterajoja.
otaniemeen joutuu näkemään vaivaa, samoin tutaan lähes joka yliopistoon.
http://www.dia.fi/pdf/20040712120726_Valinta2004.pdf
muuten on kyllä sen verran alhaisia rajoja, että jos yo-kirjoituksista saa c:n tai m:n paperit, niin kyllä pitäisi yliopistoon päästä. ei ole mikään vallan mahdoton tehtävä.
en ole kiinnostunut muista tiedekunnista, joten en jaksa niitä kaivaa.
Mikään ongelma ole. Ulospääsy on. Joillekin myös pääsykokeet tuottavat ylivoimaisen esteen ja heidän edesottamuksistaan saamme lukea esimerkiksi tällä palstalla.