Anarkistiryhmä ei aja enää vain oikeutta epäluottamuksen perusteella erotetulle kunnanjohtajalle., vaan kehottaa kuntalaisia barrikaadeille. Mielipiteet salailusta ym kuntalaisten tiedottamisen puutteesta, on silkkaa anarkismia hyväuskoisten ihmisten päiden sekoittamista ilman todellisuus pohjaa ja omien mielipiteiden lietsontaa. Fanaattisella, panettelulla ja kirjesalaisuuden rikkomisella, he ovat ottaneet jo oikeuden omiin käsiin. Vs. Kunnanjohtajan viransijaisuuden provosoimisen tarkoituksena on demokratian halventaminen ja pyrkimys saada kunnan toiminta sekasortoon. En olisi uskonut, että exkunnanjohtaja ja Kokoomus on tässä mukana. Kyse ei siis ole enää kunnanjohtajan puolustamisesta, vaan kunnan mustamaalamisesta. Kuntaa hallitaan edelleen kunnanhallituksen, -valtuuston sekä viranhaltijoiden toimesta, ei anarkistiryhmän sivusta huutelulla.
OMG anarkistiryhmän focus on kateissa.
37
1152
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä vain, täyttä asiaa 🎯
Nyt lähitulevaisuudessa selviää ihan konkreettisestikin onko mm. Kokoomuspuolue Sysmän vai jonkun muun asialla.
Jos on Sysmän asialla niin väliaikaisen kunnanjohtajan rekryä ei häiritä muutoksen haulla tai muillakaan kommervenkeillä.
Ei tosin tarvi olla kuin hieman sisälukutaitoa niin selviää, että ilman muutoksenhakua tästäkään tuskin selvitään.
kts.liite
https://sysmad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2023270-14- Anonyymi
Näyttää Valtterilla olevan jo oma lehmä ojassa. Innokas oman edun tavoittelija. Mitkään on hänen vahvuutensa esim väliaikaisena kunnanjohtajana ? Lojaalisuus on nolla.
- Anonyymi
Onhan se nähty ettei ole Sysmän asialla vaan ihan aina omalla asiallaan. Johan tuo eriävän mielipiteen esittäminen toi esimakua siihen. Ei todellakaan ajattele kunnan etua vaan haluaa vastustaa kaikkea. Hän pelkää oman arvovaltansa (jota ei todellisuudessa ole ollut muualla kuin hänen omassa mielikuvituksessaan) menettämistä.
- Anonyymi
Jäävi mies vie liitteensä, vaan silppuriin ihan oikeasti.
- Anonyymi
Kyllä on vatsakivut kovat, kun ei tule kuin ruikulia liitteinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää Valtterilla olevan jo oma lehmä ojassa. Innokas oman edun tavoittelija. Mitkään on hänen vahvuutensa esim väliaikaisena kunnanjohtajana ? Lojaalisuus on nolla.
Näkisin tuon valtterin mieluummin höyhenpuvussa tervalla liimattuna.
- Anonyymi
Jospa vihdoin tilanne rauhottuisi tässäkin kunnassa, eikä Järvinen+kätyrit hämmentämässä joka käänteessä.
- Anonyymi
Sitä toivon minäkin. Hyvä valinta va kunnanjohtajaksi. Entinen jalkapalloilija ja kaksi akateemista tutkintoa, tuskin ottaa ohjeita kokkari Järviseltä. Järvisen ajatukset kh:ssa käyvät kovin hyvin yhteen OMK-sivun viimeisen hyökkäyksen/vyörytyksen kanssa. Ettei vaan olisi Kitkiöjoki kaiken takana?
- Anonyymi
Varmasti hyvä valinta! Hyvää työtä Sysmän päättäjät!
- Anonyymi
Menestyvätkö oikaisuvaatimukset yms. sitä varmemmin mitä useamman niitä tekee?
- Anonyymi
Agittaattorin jatkavat vain toimintaa suurta sysmäläisten enemmistöä vastaan. Sitoutunut Kokoomus jatkaa populistista agiteerausta, joka ei vaikuta mitenkään mopon ohjaukseen. Muuttaisivat fokuksen elinvoiman ja muiden Sysmään kehittävien ideoiden julki tuomiseen. Eikä tuo auta Sysmään yhtään eteenpäin, päin vastoin. Jutut jo menneen talven lumia, vaikka talvi vasta alkaa . Kunnanjohtaja saa vasta vuoden päästä oikeutta, jos saa! Täysin järjetöntä energian hukkaa nyt. Ymmärrän, että aina valtaa pitäviä moititaan, mutta syyt ovat agitattorien kiihottamaa kusetusta, johon ymmärtämättömiin perässähiihtäjiin heidän agitaatiomielipide ja omatotuus (ei yleinen) uppoaa ja somessa perässä raakutaan vailla minkäänlaista itsekritiikkiä.
- Anonyymi
Vedäpä henkeä välillä. Ja vähennä huikkaa
- Anonyymi
Onneksi Peltonen on kokenut joukkuepelaaja. Samaa ei voi sanoa nykyisestä kunnanvaltuustosta.
- Anonyymi
Omg ryhmä: Elomaa, Bruun, Pajari, Miinalainen, Martelin, Simola, Timonen, Metelinen. Onko vielä muita?
- Anonyymi
J Kautto ja J Vuorinen
- Anonyymi
Valitkaa nyt herran tähden tämä hyvä suostuva mies vs kunnanjohtajaksi. Kun on aluksi sijaisena niin saa tuntumaa mikä tämä kunta oikein on. Hänhän voi lähteä milloin vain jos kyllästyy kuppikuntiin tai puolueisiin, valtuustoon ja hallitukseen, hänellä on ottia missä vaan työssä, voi sanoa adios hyvinkin pian.. Kun on ollut jalkapalloilija niin on ollut tuimia otteluita kentällä vuosikausia , ja nehän ne koulii. Ja opettajaa tarvitaan. Ja kasvatusoppia kunnanjohtajalta.
- Anonyymi
Juuri näin. Mutta kun valittaa pitää, ihan vaan periaatteen vuoksi.
- Anonyymi
Naulankantaan! 🎯
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Mutta kun valittaa pitää, ihan vaan periaatteen vuoksi.
No lopeta se....
- Anonyymi
Eihän sitä virkaa voi julistaa avoimeksi ja haettavaksi kun kjn, vakinaisena viranhaltijana olleen, erottaminen on kesken korkeimmassa hallinto oikeudessa. Se päätös voi myös olla että erottaminen oli laiton ja aiheeton, toivon että on niin.
- Anonyymi
Miksi tollaisia toivot olisihan niitä parempiakin toiveita.
- Anonyymi
He halusivat. Että mahdollisemman moni valittaa joten eiköhän nyt ryhdytä kaikki porukalla toimeen. On tapahtunut jo useamman kuukauden vääryyttä, sanomattakaan vuosista. Aloitetaan vaikka toimet sillä, että valitetaan tosta Omk sivuista naamakirjassa! Kuka kerkee ensin?
- Anonyymi
Ei voi kun nauraa tätä teidän hullua kostonhalua. Ja ikää on???
- Anonyymi
Nyt on selvää, että ryhmän tehtävänä on syöstä kunta anarkian avulla sekasortoon. Fokus on muuttunut agitoivaan politiikkaan. Minkäänlaisia pidäkkeitä ei enää ole. Koko demokraattinen toiminta syöstään omilla mielipiteillä lokaan. Ryhmä pyrkii ulkopuolisena tekijänä ilman valtuuksia ja ylimmäisenä oikeudasteena vaikuttamaan päätökseen tekoon. Mielikuvitus tekee teppdia. Röyhkeästi pidetään faktoina hallinto lakien tuntemusta, ymmärtämättä kokonaisuuksia..Valtuutetut mustamaalataan ja syöstään lokaan, jos et ole samaa mieltä heidän ajatustensa kanssa. Pieni äänekäs ryhmä hännystelijöineen terrorisoi koko kuntaa
Elämän tehtävä on negatiivisuus. Ei minkäänlaista rakentavuuta. Negatiivinen tulevaisuus, jos näillä pointeillä pyrkivät mukaan politiikkaan.- Anonyymi
Noniin, korkki taas kiinni. Vedäppä hetki happea ja huomenna uudestaan.
- Anonyymi
Kyllä se negatiivisuus näkyy nimenomaan täällä huru-ukkojen kirjoituksissa. Laittomasti tehty Kitkiöjoen erottaminen jatkui laittomalla sijaisen valinnalla. Sietääkin asia tutkia ja oikeutta sille hakea!
Melkein sanoisin että samalla pitäisi hakea holhouksen alaiseksi nämä kaikki V.K:t ja muut kuntaa pelolla lietsovat seniilit, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se negatiivisuus näkyy nimenomaan täällä huru-ukkojen kirjoituksissa. Laittomasti tehty Kitkiöjoen erottaminen jatkui laittomalla sijaisen valinnalla. Sietääkin asia tutkia ja oikeutta sille hakea!
Melkein sanoisin että samalla pitäisi hakea holhouksen alaiseksi nämä kaikki V.K:t ja muut kuntaa pelolla lietsovat seniilit,Sijainen on hankittu sijaiseksi hyvän hallintotavan mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sijainen on hankittu sijaiseksi hyvän hallintotavan mukaan.
Yritäpä uudestaan..
- Anonyymi
Nyt ryhmä itkee ilmiannoista väärin perustein. Mitäköhän ovat oikeat perusteet? Mitkä ovat lukijan oikeudet puuttua virheisiin? Ilmiannon samanlaisia kannanottoja kuin ryhmän omatkin, siis ei ihan niin fanaattisia. Siis ei sallita toisinajatteluako?
- Anonyymi
Ja sinä itket täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä itket täällä.
Miten perusteluja kyselemällä, saa aikaan itkua. Mihin lakiin, asetukseen ja hallintosääntöön väärä ilmianto perustuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten perusteluja kyselemällä, saa aikaan itkua. Mihin lakiin, asetukseen ja hallintosääntöön väärä ilmianto perustuu?
Perustuu olemattomaan moraaliin. Kun kritisoidaan päin persettä mennyttä hanketta, ostetaan ilmiantoja ulkomailta yrittäen lamauttaa toiminta, jotta kritisointi loppuisi.
Mitä luulet, loppuuko? Nouseeko hikikarpalo pintaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuu olemattomaan moraaliin. Kun kritisoidaan päin persettä mennyttä hanketta, ostetaan ilmiantoja ulkomailta yrittäen lamauttaa toiminta, jotta kritisointi loppuisi.
Mitä luulet, loppuuko? Nouseeko hikikarpalo pintaan?Persvakoon voi nousta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364245Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3272145Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31994Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481861- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4531754Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar561395Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4671310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441306