Kännyköiden keräily kouluissa ei poista oppimisvaikeuksia kokonaan

Anonyymi-ap

Kännykkä on viestintäväline ja peliväline ja jos sitä ei saa käyttää koulussa sitä käytetään kotona ja koulumatkoilla. Sen käyttö vie kuitenkin oman aikansa. Tunneilla tietysti keskittymiskyky häiriintyy itseltä ja sivullisilta. Olen kauhukseni katsellut koulusta palaavia alaluokkalaisia, jotka kävelevät katujen ylitse kännykkäänsä tuijotellen, tai istuvat lumipenkalla bussia odotellen kännykkä tiiviisti silmien edessä. Kännykän jatkuva käyttö on tutkimusten mukaan lisännyt likinäköisyyttä. Kännykkä päällä ihan kehossa kiinni on aiheuttanut myös tutkimusten mukaan terveyshaittoja. Opettajan pitäisi pystyä opettamaan kännykän järkevää käyttöä ja vastuullisuutta. Vaikka kännykät poistettaisiin kokonaan , oppimistulokset eivät ehkä muuttuisi odotetulla tavalla. Kännykkä mukana kuitenkin lisää lapsen turvallisuuden tunnetta, kun voi koulupäivän aikana olla yhteydessä vanhempiinsa tai käyttää vaikka tarvittaessa hätäpuhelinta. Ketään ei saa kuvata tietämättään, ei kavereita eikä opettajaa, saati suunnitella kuvattavia väkivaltatilanteita, pitäisi olla itsestään selvä asia. Opettajan pitäisi pystyä tekemään opetuksestaan kännykkää kiinnostavampi. Voi olla että myös opettajien opettamisen taidot ovat laskeneet. Oli aika jolloin oppilaat pelkäsivät opettajiaan, nyt koulutovereitaan. Pelko on oppimisen kannalta huono kaveri. Tutkimuksien avulla olisi mahdollista kartoittaa oppilaiden omia mielipiteitä tilanteesta. Perempi olisi jos voitaisiin käyttää tunneilla tietokoneita entistä enemmän ja saada opetus mielenkiintoisemmaksi.

4

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaa mieltä. Kyllä silti vissiin pitäis saada jonkinlainen kännykkäkielto, vaikka vain oppitunnin ajaksi ja opettajalle oikeus käyttää tarvittaessa lieviä voimakeinoja. Lisäksi käsittääkseni eräs iso kasvanut ongelma on motivaation puute, jossa taustalla voi olla vaikkapa haitallisesti löysä kasvatus. Motivoitunut oppilas ei tarvi opettajan ohjausta siihen, että jättää oppitunnin/luennon alkaessa tiktokit ja ottaa äänen pois.

      lajijasuris

    • Kännykän räplääminen korostaa nopean mielihyvän saamista mistä tahansa mielenkiintoisesta. Mikäli sellaista ei muutoin ole saatavissa, on sellaiseen tottunut yksilö varmastikin tylsistynyt ellei jopa suorastaan ahdistunut, alakuloinen taikka jotain vakavampaakin.

      Nykyään oppilaille ei anneta edes numeroita, vaan jokin sanallinen ympäripyöreä "arvostelu", joka ei merkitse lapselle yhtikäs mitään.

      Kännykkää räplätessä saa välittömän palautteen ja palkkion niin sosiaalisesta mediasta kuin peleistä ja muusta sellaisesta. Kuinka esität asian ihmistaimelle, että koulussa kannattaa opetella asioita, jotka eivät nyt vaikuta mielenkiintoisilta, mutta ovat hyvin osattuina eduksi tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Sellainen ei tarkoita mitään lapselle, joka on tottunut saamaan palkinnon/rangaistuksen tekemisistään noin sekunnissa.

      Kännykät, pelit ja sosiaalinen media ovat tulleet osaksi nyt lapsina ja nuorina olevia sukupolvia, joten kännykän kieltäminen kokonaan ei ole mikään ratkaisu. Sen sijaan kasvatuksessa ja opettamisessa tulisi kenties painottaa enemmän viivytetyn tyydytyksen palkitsevaa tunnetta vaikeassa ja aikaa vievässä asiassa verrattuna nopeaan mielihyvään jostakin helposta asiasta.

      Keskittyminen ja pitkäjänteisyys ovat taitoja, jotka joillakin ovat helpommin omaksuttavissa kuin muilla, mutta harjoittelemalla niitäkin oppii. Ja kenties juuri niiden opettamiseen olisi syytä keskittyä ainakin alemmilla alaluokilla nykyään. Yläluokilla ne varmaan sitten osattaisiin sen verran, että oikeisiin kouluaineisiin pystyttäisiin keskittymään tarvittavan ajan.

    • Anonyymi

      Eihän noilta kultamussukoilta voi mitään kieltää, tarumatisoituvat samantien

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3713
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      72
      3235
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      3015
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      163
      2781
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      2557
    6. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2309
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      1830
    8. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1728
    9. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1647
    10. iltalehden uutinen poistettiin?

      Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
      Jämsä
      15
      1376
    Aihe