Taksitilanne Jämsässä

Kovin on järkyttäviä uutisia nuo Helsingin taksiuutiset. Ei tainnut mennä Bernerin taksiuudistukset ihan nappiin.
Miten Jämsässä, saako taksia lyhyillekin matkoille?
241363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ei tunnu saavan. Olin pari viikkoa sitten terveyskeskuksen kahvilassa ja samassa pöydässä joi kahvia tuttuni, joka näytti ja toimi jo aika hauraasti. Tuli oikein paha mieli itselleni.
No niin hän tilasi kahvion henkilökunnalta taksia jämsän keskustaan, odotti noin 15 minuuttia ja myyjä tuli sanomaan ettei taksia saa kaikki on ajossa jossain.
Katsoin ulos terveyskeskuksen pääoven edessä oli kolme taksia kuskeineen ilman kiireen häivää ja toisia tuli ja meni. Istuivat autoissaan odottaen kela kyytiä ajattelin.
Että ei saa taksia jämsästä lyhyille matkoille. Tuttuni sanoi että hän kävelee. Teki uudemman kerran pahan mielen kun hän poistui kesävaatteisaan haurain askelin kohden keskustaa,
Jos olisin ollut itse autolla olisin vanhan kuoman vienyt itse kotiinsa, mutta kun odotin itse bussia jämsänkoskelle.
EI näin jämsän taksit, saisitte hävetä koko revohka, toivottavasti ajaudutte konkurssiin kaikki.
Hannulle tsemppiä ja kaikesta huolimatta rauhaisaa Joulua
t.entinen alaisesi

Äänestä
  • Surullinen tarina.

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    🍑 ­­­N­­­y­­­m­f­­­o­­m­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18159525P

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Ne harvat joita on ottaa vain kela kyytejä.

Junalta tosi huono pääsä taksilla. Se yksi musta taksi (ei tila-auto) taas tyrkyttää liiankin kanssa kyytiä.

Äänestä
  • On se kummallista kun itse tilaan taksin se on hetkessä paikalla ja vie sinne minne sanotaan.
    Ihme nillittäjiä taas täällä

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    On se kummallista kun itse tilaan taksin se on hetkessä paikalla ja vie sinne minne sanotaan.
    Ihme nillittäjiä taas täällä

    Onhan se. Ilmeisesti jämsän taksit harrastavat suoranaista syrjintää ja valikoivat ne vakioajelijat jotka pääsisivät perille muutenkin.
    Ihme touhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Onhan se. Ilmeisesti jämsän taksit harrastavat suoranaista syrjintää ja valikoivat ne vakioajelijat jotka pääsisivät perille muutenkin.
    Ihme touhua.

    Ei viitsi enää baareissa viikonloppuna käydä kun koko alkuilta menee kyydin soitteluun ja kotia pääsy yöllä täysin arpapeliä. Onko taksin päivystys nykyään R-kioskilla?

    Äänestä

  • miten tosiasian toteaminen, voi olla kateellisten höpinää.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei viitsi enää baareissa viikonloppuna käydä kun koko alkuilta menee kyydin soitteluun ja kotia pääsy yöllä täysin arpapeliä. Onko taksin päivystys nykyään R-kioskilla?

    Juu. Ei näytä taksia liikauttavan asiakaspalvelu vaan oletetaan että asiakkaat ovat arvon taksisuhareita varten, eikä päinvastoin.
    Kai ne kotonaan päivystää ja vahtaa mahdollisa kela kyytejä.
    Toivottavasti heille tulee hiljainen joulu.

    Äänestä

  • Ei vaan asiakkaiden. Pitäisikö taksisuhareille järjestää pakollinen maksullinen kahden viikon asiakaspalvelu koulutus kerran vuodessa, joka olisi taksiluvan ehtona vuodeksi eteenpäin.

    Äänestä

  • Ei käy kyllä yhtäkään taksisuharia kateeksi!!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    On se kummallista kun itse tilaan taksin se on hetkessä paikalla ja vie sinne minne sanotaan.
    Ihme nillittäjiä taas täällä

    Kyllä se on persettä huulee, tältä kylältä et pirssiä saa, tai jos niin joku vitun vanha rotisko mistä ei tiedä joutuuko viellä kävelee. Käyttäkää noita pimeitä, saa nekin suolarahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    miten tosiasian toteaminen, voi olla kateellisten höpinää.

    Ja kuka olis kateellinen jollekin taksikuskille ja taksiyrittäjälle.

    Äänestä

  • Siihen mustaan farmari Bemariin ei kannata naisasiakkaiden mennä. Kuski tekee asiattomia ja härskejä ehdotuksia keskellä päivää. Miten on saanut taksiajokortin tuolla käyttäytymisellä.

    Äänestä

Kyllä he viinaa hakev.at Alkosta, ja myyvät janoisille. Kun joku erehtyy taksin saamaan kapakan pilkun jälkeen. Jano on kova, maksakoon pullo mitä tahansa .

Äänestä
  • Ei pirssimiestä enää kukaan noteeraa mihinkää. Takavuosina niitä pidettiin melkoisina herroina kun niillä oli kylän upeimmat autot.

    Äänestä

Omppi, Töttö ja Näsä Matti, parhaat taksimiehet jokilaaksossa. Ja kaikki koskelaisia, kuinkas muutenkaan.

Äänestä

Jos vain joskus taksin löytäisi Jämpsästä (ja Koskelta).

Äänestä
  • Konttaa köyhä

    Äänestä

Silloin kun baarissa käyn niin taksi kyyteihin en luota. Mieluusti maksan kyydistä 100€ pimeänä niin homma toimii.👍

Äänestä

Ei ole paljon Berneriä näkynyt julkisuudessa.

Äänestä
  • Eikö se mennyt ruotsiin johonkin pankkiin. Palkkiovirkaan. että semmonen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Eikö se mennyt ruotsiin johonkin pankkiin. Palkkiovirkaan. että semmonen.

    Mitäs se sulle kuuluu hanki elämä tai kuole

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mitäs se sulle kuuluu hanki elämä tai kuole

    Kai se vähän kuuluu, kun se akka vei taksikyydit alta. Kyllä tässä asiassa nostalgia on täyttä totta, ennen oli kaikki paremmin. Taksin ainakin sain aina tarvittaessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kovin on järkyttäviä uutisia nuo Helsingin taksiuutiset. Ei tainnut mennä Bernerin taksiuudistukset ihan nappiin.
Miten Jämsässä, saako taksia lyhyillekin matkoille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu