Aivan jäätävän kokoinen möhkäle. Otin siitä kaikki linssit pois ja ripustin sen puuhun. Nyt siellä elää onnellinen tiaisperhe.
Vastaukset 3
- Anonyymi
Minäkään en todellakaan kaipaa filmiaikaa. Mustavalkovedosten tekeminen pimiössä oli näin jälkikäteen ajatellen todellista kidutusta. Ja lopputulos oli mikä oli, tavallisesti sävymaailma oli täysin onneton, musta täysin mustaa ja valkoinen puhki palanutta. Välisävytkin olivat todella sävyttömät. Jos haluaa tehdä kunnollisia paperikuvia negatiivista, kannattaa vedos valmistaa ilman muuta digitaalisen kuvankäsittelyn avulla. Negatiivit pitää siis skannata skannerilla. Tällöin saadaan irti negatiivin koko sävyskaala, joka on kuitenkin olemassa. Tällöin työskentely on todella helppoa, eikä tarvitse olla ammattilainen saadakseen lähes ammattilaistasoista laatua. Pimiövedokseen verrattuna laatu on aivan toista luokkaa, ja kuten jo kerroin, ei tarvitse turhautua suurennuskojeella pelleilemiseen. Filmiaikana ammattilaiset saivat kuvavalmistamossa aikaan joskus tosi hyviäkin vedoksia, mutta myös siellä laatu oli usein ala-arvoista. Eipä olekaan ihme, että harrastelijat eivät saa negatiiveistaan irti juuri mitään kauniita sävyjä. Kidutusta oli koko touhu.
- Anonyymi
Digi ei ole tilannetta parantanut, vaan pahentanut.
Päivä kuvaamassa ja loppuviikko "pimiössä" tietokoneen ääressä ja ne laitekustannkuset, sekä lyht käyttöikä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202502Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401732Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6781137- 1081032
- 71982
- 98946
- 48895
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk86809- 94776
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33756