Facebookissa kyseltiin kannattaako Karstulaan muuttaa. Miksi ihmeessä kukaan muuttaisi kuntaan, joka kuihtuu koko ajan? Palvelut senkus vähenee, julkinen liikenne on olematonta ja suurin osa ihmisistä ilkeitä selkäänpuukottajia. Sukulaiset lisääntyy keskenään. Kaunista luontoa löytyy lähempääkin isoja palveluita, se on aika köykäinen perustelu. Halvalla saa juu asunnon, mutta yritäppäs päästä siitä eroon, jos mieli muuttuukin (ja takuulla tulee muuttumaan)
Vastaukset 19
- Anonyymi
Tämä koskee melkein kaikkia pikkukuntia, kyliä ja paikkakuntia. Tässä maassa on sellainen kumma vihamielinen asenne, ettei normijärkinen oikein pysty sopetumaan ilkeämielisten keskelle. Jos on iso perhe ja/tai varsinkin vahva luonne, sellainen tekee omat kuvionsa muista välittämättä. Mutta muut, ohhoijaa.
- Anonyymi
On illuusio, että pikkukylässä olisi jotenkin onnellista ja vapaata elää.
Omissa oloissaan ei saa olla, ei saa olla muuta mieltä kuin muut, ei saa harrstaa muuta kuin metsästystä tai kalastusta. Koiria pitää olla nurkalla räksyttämässä vähintään kaksi. Kateus on kaikkea ohjaava voima. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On illuusio, että pikkukylässä olisi jotenkin onnellista ja vapaata elää.
Omissa oloissaan ei saa olla, ei saa olla muuta mieltä kuin muut, ei saa harrstaa muuta kuin metsästystä tai kalastusta. Koiria pitää olla nurkalla räksyttämässä vähintään kaksi. Kateus on kaikkea ohjaava voima.Just :) Ja sitten perslajiset moukat päättämässä asioista. Ei hyvää päivää. Puukkoa selkään tulee jos lipeät porukoista. Epäonnistumiset vain lasketaan ja sitä rataa. Nyt talla pohjaan ja pakoon, kaasulla kurvitkin!
- Anonyymi
Kauhea paikka
- Anonyymi
Viimeisen neljän vuoden aikana muuttunut hirveäksi päpiläksi.
- Anonyymi
Kepulaisten kusiaispesä, kaikki toimii hyvävelijärjestelmällä, älä missään nimessä muuta Karstulaan.
- Anonyymi
Juuri tämä on se suurin ongelma
- Anonyymi
Vuodesta 2019 lähtien menty jyrkästi alaspäin
- Anonyymi
Missä vinkujien on sit hyvä olla,isossa naapurissako.
- Anonyymi
Vinkujien on oikein hyvä olla itsensä kaltaisten seurassa Karstulassa.
- Anonyymi
Karstulan maine on ja pysyy huonona. Pois savustavat asukkaita pois minkä kerkiää ja sitte itketää ku olla muuttotappiokunta. Sakiaa oli se metsäntyttöki savustaa pois se ku ois halunnu Karstulassa jopa asua ja oli vakityöt ja kaikki.
Jos Karstulaa muuttaa kannattaa olla tarkka kenee luottaa ja tutustuu ja minne muuttaa. Väärä tyypin silmätikuks ku joudut ni on helvetti irti niiku ne sille metsäntytöllekki teki. - Anonyymi
Siis älä muuta ollenkaan, ystävällisempiä paikkoja on pilvin pimein, esim. Saarijärvi
- Anonyymi
Jaa että viineisen neljän vuoden aikana muuttunut persläveksi? Oman kokemuksen perusteella sanoisin että ainakin viimeiset 40 vuotta se on sellainen ollut, ja jos se on siitä mennyt vielä huonommaksi, niin en uskalla kuvitellakaan.
- Anonyymi
Viihhtyisä paikka
- Anonyymi
Karstuset on oikein mukavia silloin kun ne nukkuu tai sukeltaa.
- Anonyymi
Perpoo
- Anonyymi
Kardanistan, suurin piirtein Suomen positiivisin paikkakunta.
- Anonyymi
Menkää nyt tämän horisijan kelkkaan joka kaikilla sivuilla kyselee missä olisi hyvä asua ja missä olisi kuvauskohteita sekä autioita rakennuksia.
- Anonyymi
No Karstulassa niitä autioita rakennuksia riittää :D Ensimmäinen tulee jo vastaan Putinoilin kohdalla! Kylä täys tyhjiä taloja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501