Tämä tapahtui eräänä iltana, kun olin vasta 15-vuotias teinityttö.
Äiti ja isäni eivät olleet kotona, joten olin yksin. Istuin olohuoneen sohvalla ja katsoin televisiosta mielenkiintoista elokuvaa. Silloin ulko-ovi avautui, ja 23-vuotias veljeni astui sisään murheellisen näköisenä. Vaikka muita valoja ei ollutkaan, kuin televisiosta heijastuva valo, näin, kuinka pulleat kyyneleet valuivat veljeni poskia. Katsoin televisiota, kuin en olisi huomannutkaan veljeäni. Veljeni kävi jääkaapilla, otti tölkin siideriä, ja istui vierelleni.
-Mikäs leffa tämä on? hän kysyi ja kuulin, kuinka hänen äänensä värähteli.
-En mä vaan tiedä. Aloin ittekki vasta kattomaan, vastasin hänelle vältellen katsekontaktia.
-Jenni jätti, veljni sanoi yhtäkkiä. Jenni oli minun veljeni tyttöystävä, jota hän rakasti paljon. Katsoin veljeäni myötätuntoisesti. Istuimme lopun elokuvasta hiljaa sohvalla.
Kun elokuva loppui, sammutin television ja istuimme hiljaa.
-Pärjääx sää? minä kysyin häneltä.
-Joo...kai mä...hän vastasi. Mutta juuri kun olin poistumassa, veljeni tarttui reidestäni kiinni. Hätkähdin ja vetaisin hänen kätensä irti. Katsoin häntä kauhuissani ja lähdin äkkiä huoneeseeni.
Olin vaihtanut yöpuvun päälleni, kun kuulin koputusta oveltani. Veljeni astui sisään ja kun katsoin hänen silmiinsä, homasin niissä samalla himoa ja murheellisuutta. Hän tuli viereeni ja alkoi hyväilemään olkapäitäni, kasvojani ja lopulta rintojani.
-Mitä sä teet? kysyin ja peräännyin muutaman askeleen.
-Anna nyt, hän sanoi. Jenniki on jättäny ja mulla on paha mieli. Pliis...ihan vähän vaan?
Minä en tiedä, mitä tapahtui, mutta se kuitenkin tapahtui. Kaikki tapahtui sillätavalla nopeasti...mutta muistan tunteneeni kipua, kun veljeni työntyi sisälleni. En edes ole varma, sainko orgasmia ollenkaan. Mutta kun aamulla heräsin, veljeni oli poissa. Hän oli pakannut tavaransa ja lähtenyt. Kaiken sen jälkeen, mitä oli minulle tehnyt. Hänestä ei kuulunut kahteen päivään mitään, kunnes kuulimme tädiltäni että veljeni, oma rakas isoveljeni, oli kuollut! En voinut uskoa korviani!
Hautasimme veljeni ruumiin lähellä olevalle hautausmaalle. Itkin melkein joka päivä hänen vuokseen, enkä kertonut vanhemmilleni mitään illasta, jonka vietin yhdessä veljeni kanssa.
Nyt olen jo 21-vuotias nuori nainen, ja kun muistelen tätä tapahtumaa, kyyneleet kirpoavat silmiini. Toivottavasti piditte tarinastani, ettekä ole turhan ankaria arvostellessane tätä, koska tämä on ensimmäinen juttu, jonka olen tänne kirjoittanut. Jos joillain on samanlaisia kokemuksia, niin olisi kiva kuulla.
-Girlie-
Äiti ja isäni eivät olleet kotona, joten olin yksin. Istuin olohuoneen sohvalla ja katsoin televisiosta mielenkiintoista elokuvaa. Silloin ulko-ovi avautui, ja 23-vuotias veljeni astui sisään murheellisen näköisenä. Vaikka muita valoja ei ollutkaan, kuin televisiosta heijastuva valo, näin, kuinka pulleat kyyneleet valuivat veljeni poskia. Katsoin televisiota, kuin en olisi huomannutkaan veljeäni. Veljeni kävi jääkaapilla, otti tölkin siideriä, ja istui vierelleni.
-Mikäs leffa tämä on? hän kysyi ja kuulin, kuinka hänen äänensä värähteli.
-En mä vaan tiedä. Aloin ittekki vasta kattomaan, vastasin hänelle vältellen katsekontaktia.
-Jenni jätti, veljni sanoi yhtäkkiä. Jenni oli minun veljeni tyttöystävä, jota hän rakasti paljon. Katsoin veljeäni myötätuntoisesti. Istuimme lopun elokuvasta hiljaa sohvalla.
Kun elokuva loppui, sammutin television ja istuimme hiljaa.
-Pärjääx sää? minä kysyin häneltä.
-Joo...kai mä...hän vastasi. Mutta juuri kun olin poistumassa, veljeni tarttui reidestäni kiinni. Hätkähdin ja vetaisin hänen kätensä irti. Katsoin häntä kauhuissani ja lähdin äkkiä huoneeseeni.
Olin vaihtanut yöpuvun päälleni, kun kuulin koputusta oveltani. Veljeni astui sisään ja kun katsoin hänen silmiinsä, homasin niissä samalla himoa ja murheellisuutta. Hän tuli viereeni ja alkoi hyväilemään olkapäitäni, kasvojani ja lopulta rintojani.
-Mitä sä teet? kysyin ja peräännyin muutaman askeleen.
-Anna nyt, hän sanoi. Jenniki on jättäny ja mulla on paha mieli. Pliis...ihan vähän vaan?
Minä en tiedä, mitä tapahtui, mutta se kuitenkin tapahtui. Kaikki tapahtui sillätavalla nopeasti...mutta muistan tunteneeni kipua, kun veljeni työntyi sisälleni. En edes ole varma, sainko orgasmia ollenkaan. Mutta kun aamulla heräsin, veljeni oli poissa. Hän oli pakannut tavaransa ja lähtenyt. Kaiken sen jälkeen, mitä oli minulle tehnyt. Hänestä ei kuulunut kahteen päivään mitään, kunnes kuulimme tädiltäni että veljeni, oma rakas isoveljeni, oli kuollut! En voinut uskoa korviani!
Hautasimme veljeni ruumiin lähellä olevalle hautausmaalle. Itkin melkein joka päivä hänen vuokseen, enkä kertonut vanhemmilleni mitään illasta, jonka vietin yhdessä veljeni kanssa.
Nyt olen jo 21-vuotias nuori nainen, ja kun muistelen tätä tapahtumaa, kyyneleet kirpoavat silmiini. Toivottavasti piditte tarinastani, ettekä ole turhan ankaria arvostellessane tätä, koska tämä on ensimmäinen juttu, jonka olen tänne kirjoittanut. Jos joillain on samanlaisia kokemuksia, niin olisi kiva kuulla.
-Girlie-
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuule, anteeksi kun kysyn, mutta ei kai tarinasi ole totta? Se ainakin vaikuttaa siltä. Jos se on ihan tositarina, otan hirveästi osaa kaiken tapahtuneen johdosta! - Ja kirjoittajanlahjoja Sinulla kyllä on, jos siitä haluat kommentin. Osaat kertoa asiat koruttoman koskettavasti. Tunnelma välittyy hyvin lukijalle. Jos tarkoitus olisi kertoa vain seksijuttu, niin silloin tietysti varsinaista seksiä pitäisi kuvailla enemmän, mutta tässä taisikin olla pointti ihan muualla. Hyvää kevättä Sinulle!
...ikävä kyllä tarina oli totta. Veljeni todella kuoli, kun olin 15-vuotias. Kiitos sinulle tuesta...ja kaikkea hyvää myös sinulle!
Täytyy oikein nostaa Sinulle olematonta hattuani. Olet hirveän hyvin saanut tuota vaikeaa asiaa käsitellyksi, kun pystyt siitä noinkin avoimesti kirjoittamaan ja siitä lisääkin kommunikoimaan. Moni ihminen menisi tuollaisia koettuaan ihan lopullisesti lukkoon, ja kantaisi sekä häpeää että syyllisyyttä mukanaan pitkän aikaa, ehkä lopunkin ikäänsä.
Ilmeisesti olet hyvin tajunnut sen tosiasian, että mikään ei ole Sinun syytäsi. Älä ikinä unohda sitä. Ja varmaan veljesikin katselee Sinua nytkin jostakin, ja ajattelee lämpimiä ajatuksia Sinusta ja toivottaa Sinulle parasta onnea elämääsi. Kaikesta huolimatta hän ihan varmasti rakasti Sinua.
Voi oikein hyvin!!! Lämmöllä JR
Kiitos kamalasti tuestasi! Vaikeatahan se minulle on ollut, enkä ole voinut kertoa siitä aiemmin, kuin nyt. Vanhempani eivät vieläkään tiedä...
Jokatapauksessa: rakastin veljeäni suunnattomasti, ja rakastan edelleenkin, vaikka hän ei nyt olekkaan enää kanssani. Tulen aina muistamaan hänet hyvänä ihmisenä, en pahana, vaikka hän....no, teki, mitä teki. Eihän kukaan ole täydellinen?
Kaikkea hyvää sinulle, ystävä! Toivottavasti elät elämäsi onnellisesti, etkä tunne suurempia sydänsuruja!
-Girlie-
Hei, Girlie!!!
Kiitos itsellesi tästä keskustelusta! Vaikutat todella ihmiseltä, joka ei ole kokemuksistaan huolimatta katkeroitunut, vaan on päässyt eteenpäin. Kiva on, jos asiasta kertominen auttoi omaa oloasi. Tämä oli tosin aika erikoinen paikka kertoa siitä...
En missään nimessä kutsuisi veljeäsi pahaksi. Luulen, että kyse oli siitä, että hän oli äärimmäisessä hädässä ja rakkauden tarpeessa, eikä osannut muuta tapaa ottaa vastaan rakkautta kuin sen tietyn tavan. Oikeasti hän kai yritti pyytää sitä, että Sinä rakastaisit häntä, kun kukaan muu ei tuntunut rakastavan. Ja Sinähän rakastat, edelleenkin!
Itse olen kokenut yhtä ja toista, mutta en mitään tuollaista. Lähinnä olen kärsinyt terveysongelmista itse, ja koko sukuni on kuollut erilaisiin sairauksiin. Ihmissuhdeongelmani ovat olleet arkipäiväisempiä, pari avioeroa y.m.s., mutta nytpä on ensimmäinen vaimo hyvä ystäväni, ja toisenkin kanssa olemme vaihtelevasti väleissä, joten saavutus se on kai sekin... Olen Sinua aika paljon vanhempi (tai miten sen nyt ottaa; itse en koe vanhentuneeni viime vuosikymmeninä yhtään...), 38-vuotias.
Koeta pärjätä ja voi oikein hyvin!!! Oli kiva tutustua Sinuun vaikkapa vain tällaisenkin erikoisen palstan kautta.
Lämmöllä nimimerkki "Anteeksi" (oikeasti suhteellisen tiedetty muusikko)
P.S. Älä loukkaannu, mutta jollakin tavalla herätät minussa hirveästi halua olla Sinulle hellä, joten sallinet vaikka virtuaalihalauksen samantien...??? Lämmöllä sama
Kiitos tuhannesti Sinulle ystäväni noista ihanista sanoista! En pane pahakseni, vaikka halaisitkin minua oikeasti.
Olen toki kokenut paljon muutakin ikävää elämässäni. Mutta olen aina selvinnyt niistä. Olen päättänyt, että niin kauan kuin minä elän, en luovuta, tapahtui mitä tapahtui!
Nuo Sinun sanasi minlle tekivät suuren vaikutuksen. Olet todella hyvä ja ihana ihminen, joita täällä maapallolla tarvitaan! On suuri lahja olla yhtä ystävällinen, tukea antava ihminen, jolla sydän on täyttä kultaa. Toivottavasti elät elämäsi hyvin, et niinkuin minä. Tuntuu, kuin elämä ei olisi hymyillyt minulle kertaakaan koko elämäni aikana. Mutta elämä on lahja, ja siitä pitää olla kiitollinen.
Toivottavasti et ajattele minua pahalla näiden sanojen tähden? Olet todella ihana ihminen ja mielestäni sinun tulisi olla ylpeä itsestäsi.
Kaikkea hyvää Sinulle, parahin ystävä!
Halauksin: ystäväsi....
Hei taas, Girlie, ja kiitos vastauksestasi!!! Otan osaa kokemiesi asioiden vuoksi! Vaan miksi minä ajattelisin Sinua pahalla kirjoittamiesi sanojen tähden, kuten epäilit? Sinulla on varmasti täysi syy ajatella elämästä niinkuin ajattelet. Toivoisin tietenkin, että saisit uuden syyn ajatella toisin, ja toisaalta on niinkin, että tietyt oivallukset saattavat muuttaa myös jäljestäpäin koettujen asioiden tunnesisältöä, jolloin "pahastakin" voi tulla "hyvä" - nuohan ovat hyvin suhteellisia asioita kuitenkin.
Kiitokset Sinulle myös kauniista sanoistasi minua koskien! On minussakin muita puolia, kuten meissä kaikissa. Jotenkin olen silti kiitollinen siitä, mitä olen elämältä saanut, vaikka monen mielestä minäkin olen menettänyt paljon. Luin juuri Sylva ry:n lehdestä artikkelin, jossa 5-vuotias Mia oli esimerkkinä potilaasta, jolla on "mahanappi", eli avanne vatsassa, jota kautta häntä ravitaan. Mialla oli ollut leukemia pienen ikänsä, ja lisäksi mm. harmaakaihi ja osteoporoosi. Siis 5-vuotiaalla!!! Jotenkin aloin yhtäkkiä tuntea itseni hyvin terveeksi...
Olisi itse asiassa mukava jutella kanssasi tai vaikka tavatakin. En tiedä, osaisinko olla avuksi, mutta kuunnella osaan, jos en muuta. Ja joskus toisen oleminen peilipintanakin saattaa auttaa saamaan esille uusia näkökulmia omaan elämään. Minusta se lauseesi "Tuntuu, kuin elämä ei olisi hymyillyt minulle kertaakaan koko elämäni aikana" oli kauhean huolestuttava. Jos on kovin masentunut, niin tuolta se voi silloin tuntua, mutta jos Sinusta todella tuntuu, että koko elämäsi on kulunut ilman onnellisuutta y.m.s., niin se kuulostaa kauhean surulliselta. Muistelen, että et ollut vielä ihan kauhean vanha, lienet vähän päälle parikymppinen. Vielä olisi parhaassa tapauksessa todella monta vuotta jäljellä saada elämä tuntumaan muulta!!!
Oikein iso ja hellä halaus Sinulle tässä samantien!!! Palataan asiaan, monin lämpimin terveisin
nimimerkki "Anteeksi" (kaipa tämäkin sanavalinta jotenkin kuvaa minun omaa problematiikkaani...)
Kuinka voin kylliksi kiittää Sinua kaikesta tuestasi ja ystävällisyydestäsi! Minä aivan mykistyn sanoistasi.
5-vuotiaan Mia-tytön tapaus on todella järkyttävä! Miksi maailmassa on niin paljon sairauksia, jotka kohdistuvat myös pieniin lapsiin? Niidenhän elämä on vasta alkamassa! Kumpa voisin muuttaa asiaa jotenkin, mutta tiedän sen olevan mahdotonta...
Elämä on meille kaikille suuri arvoitus. Ei koskaan tiedä, mitä on edessä, kun aamulla aukaisee oven hakeakseen postin. Minä en tiedä, mitä elämässäni tapahtuu seuraavaksi, mutta toivon sen olevan hyvää. Haluaisin edes joskus nähdä päivän valon edessäni...on toki joskus aurinko paistanut minunkin risukasaani, mutta hyvin harvoin. Toivottavasti sinulla on toisin.
Totta, olen hieman päälle 20. Ja totta sekin, että minun elämäni pitäisi olla juuri nyt hienoimmassa vaiheessa. Mutta jotenkin minusta vain tuntuu, että niin ei ole. Suo anteeksi, en halua rämpiä itsesäälissä...minusta on ollut ihana keskustella sinun kanssasi siitä, mitä olen kokenut! Minusta tuntuu hieman hankalalta puhua sinulle, koska en edes tunne sinua, mutta silti jossain syvällä minussa tuntuu, kuin olisimme jo vanhoja tuttuja. En oikein tiedä mitä sanoa sinulle, ystäväni...mutta haluaisin kuitenkin sanoa edes jotain.
Olet todella ihana ihminen, kuten olen jo sanonut. Osaat olla hellä silloin kun haluat ja ystävällinen. Olen todella iloinen siitä, että me tapasimme...ihan vaikka näinkin. Kaikkea hyvää sinulle! Pidä elämästäsi kiinni ja elä onnellisesti! Muistan nuo sinun viisaat sanasi luultavasti aina, ja yritän ottaa niistä oppia.
Lämmin ja ystävällinen halaus ja (jos et pane pahaksesi) pieni suukko poskelle!
ystävyydellä: "Girlie"
Tervehdys taas, Girlie, ja kiitos kauniista sanoistasi (kuin myös suukosta poskelle)!!!
Ajattelin nyt ottaa suuren riskin, ja laittaa tähän sähköpostiosoitteeni tiedoksi. Nyt sen sitten näkevät kaikki muutkin, mutta tämä on siis vain Sinulle, nimimerkki "Girlie", eli jos haluat muuttaa keskustelumme privaatimmaksi, niin tätä kautta se sitten onnistuu. (Minulla ei ole mitään salaosoitetta, vaan osoitteesta näet nimeni samantien.)
Eli se osoite on: [email protected]
Elämä on todella arvoitus, mutta mielenkiintoinen arvoitus. Kun ikää tulee lisää, ja kun alkaa tulla selväksi ja myös hyväksytyksi se, että kaikki tämä kuitenkin päättyy kuolemaan, asiaan alkaa suhtautua jotenkin vapautuneemmin. Ei se johda siihen, ettei millään olisi mitään väliä, mutta se johtaa sen hyväksymiseen, että vastauksia ei ehkä saa koskaan, ja silti on elettävä. Kukaan ei esimerkiksi ole tullut kertomaan, mitä kuoleman jälkeen on, ja silti lähes kaikista ihmisistä intuitiivisesti tuntuu, että jotakin siellä kuitenkin on...
Siitä tuttuudesta - minusta tuntuu jostakin syystä samalta, ja se juuri sai minut ehdottamaan jopa tapaamista. Yleensä en ehdottele aivan näin kevyin perustein mitään kenellekään... Ehkä tietynlaiset elämänkokemukset lähentävät ihmisiä, en tiedä. Mutta minusta todella tuntuu samalta kuin Sinusta, koskien tätä tuttuutta välillämme. Hassu juttu.
Toivotan Sinulle kauneinta kevättä ja paljon voimia elämääsi, toivoen samalla, että voisimme vielä jutella lisääkin!
Lämmöllä ja, jos sallit, halaten ja vastaavanlaisen pusun antaen...
R.J.
Otan vielä yhteyttä sinuun sähköpostini kautta! Kiitos siitä, että haluat keskustella kanssani kaikesta. Olen niin kiitollinen. Joten...pidän yhteyttä!
Ihanaa kevättä sinulle ja nauti luonnosta!
halauksin ja poskisuukoin: "Girlie" (J.H)
Hei, "Girlie"!
Jään kiinnostuksella odottamaan ystävällistä yhteydenottoasi. Suorastaan toivon sitä, niin mukava on ollut kanssasi kirjoitella - vaikka aiheet ovat olleet hyvinkin vakavia! Huomaathan itsekin, että kaikesta selviää, ja elämän ei tarvitse olla vain sitä risukasana / risukasassa olemista (jonne päivä joskus paistaa...), vaan aika moni asia on kiinni omista asenteista ja omasta kypsymisestä. En tarkoita kuitenkaan mitään pakko-positiivisuutta, mitä moni harrastaa, vaan enemmän sellaista "hymyä kyynelten läpi", minkälaiseksi Mozartin musiikinkin moni kuvaa.
Huolestuttaa se, kun ihmisillä on nykyään niin suuri halu saada mega-super-jätti-tyydytystä tarpeilleen. Moni bailaa pää kolmantena jalkana (jopa minun ikäiseni), eikä tietenkään saa siitä muuta kuin irtosuhteita ja sukupuolitauteja... En haluaisi olla mikään moralisti, mutta jotenkin vain tuntuu, että ihmisiltä on oman elämän hallinta - joka taaskaan ei ole mitään neuroottista itsensä kyttäämistä ja sääntöjen luomista, vaan ihan oikeaa itsensä rakastamista - kateissa.
No, tästähän voisi jatkaa parin megatavun verran, mutta ehkä voimme palata asiaan privaatimmin tuonnempana... Ja keskustella enemmän sellaisista aiheista, jotka eivät ole ihan näin yleisluontoisia.
Voi oikein hyvin, kauneinta ja ihaninta kevättä itsellesikin, ollaan yhteydessä, monin lämpimin terveisin
R.J.
P.S. Ai niin, voi kamala, meinasi unohtua... Suukkoja ja halauksia...!
Melkein tuli kyyneleet silmiin.
Varmasti sulla on kirjoittajanlahjoja.
jos näin todella on käynyt. Kuitenkin kannattaa valita toinen osasto joissa kertoo näitä in & out/r.i.p juttuja. Jos äijältä henki on poissa nii panohommat ja kuolema ei sovi yksiin tälle palstalle.