Näin talven sydännä moni askartelee itse joululahjoja, tai talvipäivän seisauksen ajan lahjoja, uskonnosta riippuen. Erilaiset hyvinvointi- ja hoitotuotteet isovanhemmille ovat monen mielessä. Kukaties itse tehty käsivoide tai saippua. Ovathan vanhemmat polvet siirtäneet tietämystään meille nuoremmille, miksemme siis antaisi takaisin. Vuodenaika vain ei ole kovin otollinen raaka-aineiden keräämiseen luonnosta. Kasvit ja varsinkin eläimet ovat talvilevollaan. Harva hakkaisi joesta jäätä rikki kerätäkseen verijuotikkaita, tai kaivaisi esiin muurahaispesää (maanomistajan luvalla tietysti) munien toivossa. Eläintuotteet rajoittunevat siksi mehiläisvahaan. Vihattu vattupuskakin huojahtelee talven viimassa lehdetönnä, tarjoamatta teejuoman ainesta. Jos vanhemmilla ihmisillä mikään ei enää oikein huojahtele muuta kuin kävely, tarvittaisiin jotakin tukea. Virkistävä muurahaishappo suoraan kuusijalkaisen ahertajan ahterista saattaisi piristää kuusijuhlaa kummasti. Sitten taas yhteiselo sujuu siniseen lääketehtaan tuotteeseen kajoamattakin. Kaikkein halvimmaksi ja turvallisimmaksi vaihtoehdoksi lahjoille (ei lääketieteelliselle hoidolle) voi itse tehdä hanavedestä homeopaattisia tippoja. Kun niitä sitten kopsuttelee pöydänreunaan niin johan potensoituvat. Mitä vielä odotatte?
Vastaukset 3
Tekoturkistarhaaja voi myös askarrella hassutumput tai karvahatun.
Kyllä Kammin Terva tai sitten yrityksemme kalasäilykkeet (kuten uusi Sea Tin -sarja) ovat parhaita joululahjoja.
Kuutin_Silli kirjoitti:
Kyllä Kammin Terva tai sitten yrityksemme kalasäilykkeet (kuten uusi Sea Tin -sarja) ovat parhaita joululahjoja.
Milloin muuten ne Turskan Teho -kalaöljykapselit saadaan päivittäistavarakauppoihin? Nehän eivät ole lääke- eivätkä ruoka-aine, vaan ne on valmistettu kopsuttelemalla kapakalaa tyhjän homeopaatin perälautaa vasten.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu551217- 16845
- 68742
- 63735
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69698Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131625Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9560Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45518Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8510- 4492
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �111487Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24473Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 36435
- 16431
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 34414
- 35409
