Noli Sörnäisissä on päätetty antaa heidän asukkailleen mitä mukavin ja lämpimin joululahja: epäterveellinen ja huono sisäilma. Huoneistohotellin terveysturvallisuus on uhattuna.
Huoneen sisäilma romahtaa, kun ilmanvaihto menee säännöllisesti pois päältä. Nyt marraskuun alusta 2023 joulukuun puoliväliin saakka on ollut kuusi eri kertaa ja tunneissa mitattuna yhteensä yli seitsemän vuorokautta, milloin ilmanvaihto on ollut poissa päältä. Tätä tekstiä kirjoitettaessa IV on ollut 12 tuntia poissa päältä ja tilanne jatkuu määrittämättömän ajan. Erityisen ongelmalliseksi tilanne tulee isossa osassa huoneista, joissa ei teknisistä syistä saa avattua ikkunaa.
Huono sisäilma hotellihuoneessa, erityisesti kun ilmanvaihto katkeaa, voi olla vaarallista useista syistä. Ilman riittävää ilmanvaihtoa, huoneen ilmaan kertyy hiilidioksidia ja muita hengityksessä syntyviä epäpuhtauksia. Tämä voi johtaa päänsärkyyn, väsymykseen ja keskittymisvaikeuksiin, mikä voi olla erityisen haitallista hotellissa, jossa vieraat odottavat rentoutuvansa ja nauttivansa mukavasta oleskelusta.
Ilmanvaihdon puuttuessa huoneen kosteustaso ja lämpötila nousee. Tämä voi edistää homeen ja muiden mikro-organismien, kuten bakteerien, alkueläinten ja virusten kasvua, mikä puolestaan voi aiheuttaa allergisia reaktioita tai hengitystieongelmia, erityisesti herkille henkilöille. Homeen aiheuttamat terveysriskit ovat erityisen vakavia, sillä ne voivat olla pitkäkestoisia ja vakavia.
Huono sisäilma voi sisältää muita saasteita ja pienhiukkasia, kuten katupölyä, tupakansavua tai kemiallisia yhdisteitä siivousaineista, jotka voivat olla terveydelle haitallisia. Nämä tekijät yhdessä voivat tehdä hotellihuoneesta epämiellyttävän ja terveydelle vaarallisen ympäristön, mikä on ristiriidassa hotellin tarjoaman turvallisen ja mukavan majoituksen perusperiaatteen kanssa.
Asiasta on informoitu kaikkina kuutena kertana Helsingin kaupungin terveystarkastajaa, ja hän onkin kerran aiheesta kysellyt lisätietoja Nolilta. Kuitenkin vaikka hän toimii virkavastuulla, on hän ilmoittanut, ettei reagoi enempää sillä tammikuussa on tulossa säännöllinen terveystarkastus.
Hotellin henkilökunta samoin kuin Noli Sutdios -konsernin johto on suhtautunut asiaan näennäisen myötätuntoisesti mutta todellista muutosta ei ole tullut. Jokaisen kuuden kerran jälkeen on lueteltu meriselityksiä, mistä edellinen tilanne on johtunut, ja ”nyt asia korjattu”, kunnes seuraava kerta jälleen tuleen. Yhtenäkään kertana ei ole ilmanvaihdon toimimattomuudesta proaktiivisesti viestitty asukkaille, vaan vasta kun asiakas on asiasta ilmoittanut. Ensimmäinen vastaus on aina negatiivinen ja asiakkaan viestiä mitätöivä: ”mitään ongelmaa ei ole”. Vasta kun videoin ja kuvin on pystynyt todistamaan, että ongelma on, on lähdetty jotain selvittämään. Ainoastaan kerran Noli Sörnäisten henkilökunnan jäsen on jaksanut tulla huoneeseen varmistamaan, että ilmanvaihto ei toimi ja todennut, että huoneilma on todella ala-arvoinen ja ei heidän asumisstandardien mukainen.
Noli Sörnäinen ei ole tällä hetkellä turvallinen paikka lapsiperheille tai jostakin keuhkosairaudesta, kuten astmasta kärsivälle. Pyrkikää välttämään huoneistohotelli Noli Sörnäisiin majoittumista.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia Nolin muista kohteista tai muista hotelleista Suomessa?
Huoneistohotelli Noli Sörnäisissä on vakava sisäilmaongelma
Anonyymi-ap
0
221
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503334Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5492060Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171950Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si821937- 201578
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431508- 281386
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281297KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar481210