ja heikentää työntekijöitten etuja, mutta persuduunarit äänestävät ja kannattavat sitä ja toistakin työnantajapuoluetta kokoomusta, jotka nyt heikentävät heidän työehtojaan.
Miten se on selitettävissä ?
PS, "Suomen suurin työväenpuolue" on työnantajan asialla, se ajaa työnantajien etuja
17
215
Vastaukset
Onko se niin vaikeaa ymmärtää, että ilman työnantajia ei töitäkään, eikä niin ollen työläisiäkään. Olisi vain suuri joukko tukien varassa eläviä työttömiä.
Päivänselvääkin, että on lähdettävä ensin siitä, että työnantajia tukemalla pystytään luomaan työpaikkoja.Kukaan vastusta yrittämistä.
Tuntenut monia yrittäjiä, itsekkin harjoittanut pienimuotoista yrittämistä, yritys syntyy monesta eri syystä.
Kokoomus tukemalla samalla EK luulee ottamalla määräysvallan miten työntekijöiden toimittava, diktaattorinen asenne vapaassa demokratiassa se ei oikein passaa.
Onko työntekijät vaatimassa heikennyksiä yrittäjille !
Hyvä työntekijä tuottaa vähintään työnpanoksen verran se ei riitä on tuotettava myös voittoa."""Hyvä työntekijä tuottaa vähintään työnpanoksen verran se ei riitä on tuotettava myös voittoa."""
Sehän jokaisen yrityksen päämäärä onkin, että tuottaa voittoa, pystyy laajentamaan yritystään ja palkkaamaan lisää työntekijöitä.
Siks toisekseen, niin kaikki työntekijät eivät ole hyviä työntekijöitä. On niitäkin, jotka nostavat vain palkkaa tekemättä juurikaan mitään, jos ei ole joku vahtimassa selän takana kaiken aikaa ja pienenkin lorvikatarin takia jäävät lyhytaikaisille sairaskirjoille silloin tällöin ja vähän väliä.
Niistä on vain laajoja menoja yritykselle ja sellaisen (tai parikin) kelvottoman kun erehtyy joku pienyrittäjä palkkaamaan, niin lirissä on pääsemättä millään eroon. Maksaa ja maksaa vain omaksi tappiokseen kunnes on konkurssissa.
Just sellaisten varalle se "potkulaki" on suunniteltu ja palkaton ensimmäinen sairauspäivä. Yritys paremmin uskaltaa palkata, kun voi helpommin näyttää ovea huomattuaan tallanneensa vetelään sellaisen työntekijäksi tekeytyneen suhteen.
Hyvillä työntekijöillä ei ole mitään häikkää niistä hallituksen työlakiuudistuksista, ei ne ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä koske. Jokainen yritys haluaa pitää kynsin hampain kiinni hyvästä työntekijästä, kun/jos on sellaisen onnistunut löytämään.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
"""Hyvä työntekijä tuottaa vähintään työnpanoksen verran se ei riitä on tuotettava myös voittoa."""
Sehän jokaisen yrityksen päämäärä onkin, että tuottaa voittoa, pystyy laajentamaan yritystään ja palkkaamaan lisää työntekijöitä.
Siks toisekseen, niin kaikki työntekijät eivät ole hyviä työntekijöitä. On niitäkin, jotka nostavat vain palkkaa tekemättä juurikaan mitään, jos ei ole joku vahtimassa selän takana kaiken aikaa ja pienenkin lorvikatarin takia jäävät lyhytaikaisille sairaskirjoille silloin tällöin ja vähän väliä.
Niistä on vain laajoja menoja yritykselle ja sellaisen (tai parikin) kelvottoman kun erehtyy joku pienyrittäjä palkkaamaan, niin lirissä on pääsemättä millään eroon. Maksaa ja maksaa vain omaksi tappiokseen kunnes on konkurssissa.
Just sellaisten varalle se "potkulaki" on suunniteltu ja palkaton ensimmäinen sairauspäivä. Yritys paremmin uskaltaa palkata, kun voi helpommin näyttää ovea huomattuaan tallanneensa vetelään sellaisen työntekijäksi tekeytyneen suhteen.
Hyvillä työntekijöillä ei ole mitään häikkää niistä hallituksen työlakiuudistuksista, ei ne ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä koske. Jokainen yritys haluaa pitää kynsin hampain kiinni hyvästä työntekijästä, kun/jos on sellaisen onnistunut löytämään."On niitäkin, jotka nostavat vain palkkaa tekemättä juurikaan mitään, jos ei ole joku vahtimassa selän takana kaiken aikaa ja pienenkin lorvikatarin takia jäävät lyhytaikaisille sairaskirjoille silloin tällöin ja vähän väliä."
Pelkkää pahansuopuutta taas. Ei tuollainen edes onnistuisi millään työpaikalla.
Pienyrittäjänä täyty olla samalla työntekijä hallittava yrittäminen, siinä piti jos missä hallittava tuottavuus.
Tajuun täysin osaavan työvoiman arvon, viime vuonna saatto kajaanilainen yrittäjä etsiä osaajaa toisesta maanosasta asti.
Tajuun sen kun tulee nousukausi, mistä saamme tarpeeksi osaavaa työvoimaa siihen hätään. Länsi eurooppa, pohjoismaat on houkuttelevampia työvoiman suhteen, ilman osaavaa ulkomaista työvoimaa ei meille oikein tule enään nousukausia.
Kanada on houkutteleva maa siellä on aina osattu suhtautua hyvin maahanmuuttajiin.
Persu puolue ei edistä maahanmuuttoa, päinvastoin, suomi tarvitsee myös matalan alantyöntekijöitä joilla ei ole korkea palkkataso.Hyvinhän nuo nytkin päästivät jotain 360 uutta työntekijää itärajan takaa ihan parissa päivässä.
Paljon enemmänkin siellä näkyi kalisuttelevan kaltereita kovan huudon kanssa päästäkseen Suomeen matalan alan työntekijöiksi. Mutta kunhan nyt ensin saavat työllistettyä nuokin plus ne tuhat, jotka ehtivät tulla aikaisemmin. Raottaa sitten taas vähäksi aikaa veräjiä, niin ei työvoima lopu koskaan.
- Anonyymi
Työtekijät eli veronmaksajat tukevat työnantajia ruhtinaallisesti.
Yrityksille menee rahaa veronmaksajien veronmaksajien kukkarosta
yli 10 miljardia vuosittain. - Anonyymi
PS, KD ja Kepu ovat valehtelijoitten ja kaksinaamaisten kärjessä jaetulla ykkössijalla.
- Anonyymi
Vasemmisto halusi heti alkuun tehdä Suomesta sosialistisen työväen tasavallan.
Sopivat niin Leninin kanssa, kun sota on voitettu.- Anonyymi
Mikä sota oli voitettu ja kuka voitti ? Leninistä on muuten yli 100 vuotta.
Demarit ei halunnu komunismia.
Halla-aho haluaa suomesta äärioikeisto valtion, Orbanin tavoin vastustaa EU:a. Persut suomen venäjämielisin puolue, ennen ukrainan sotaa osa puolue johtoa halusi tehdä yhteistyötä sotilaallisesti Putinin venäjän kanssa ja tästä löytyy todisteita.- Anonyymi
Ei muuta kun niitä todisteita pöytään (jos niitä on).
Tavallisesti heität aina jonkun iltapäivälehden tai hesarin linkin möläytystesi "todisteeksi".
Missä viipyy nyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta kun niitä todisteita pöytään (jos niitä on).
Tavallisesti heität aina jonkun iltapäivälehden tai hesarin linkin möläytystesi "todisteeksi".
Missä viipyy nyt?Pitääkö sinulle ihan erikseen jokainen ilmiselvä asia "todistaa" ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö sinulle ihan erikseen jokainen ilmiselvä asia "todistaa" ?
Pitää tai valehtelet.
- Anonyymi
Persujen ajatusmaailma pyörii päinvastaiseen suuntaa kuin muilla,
- - - jos se sattuu ollenkaan pyörimään ja Suomen etu olisikin, että se pysähtyisi
lopullisesti - - - kauhukabinettihallitus on tehnyt jo liikaa virheitä eikä
yhtään mitään hyödyllistä. - Anonyymi
Eteläranta 10 teki pohjatyön , jota hallitus toteuttaa.
Toteutuuko porvarin märkä uni , jää nähtäväksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623