Joulu uusioperheessä

Anonyymi-ap

uutena äitinä on ongelmallinen, kun miehen lapset ovat niin hankalia. Ovat laiskoja ja huutavat ja kiukkuavat eikä tee mitä käsketään. Pyysin heitä siivoomaan minun avukseni mutta eivät tee yhtään mitään. Kotonaan kyllä siivoo ja tekee ja puhuvat mutta täällä vaan sotketaan. Olen kaikkeni yrittänyt ja nyt päätin että en ostele lahjoja, ei kuulu mun ostaa. Mun lapset on olleet esimerkkinä hyvästä käytöksestä ja kauniisti puhumisen oppaina muttei ole mennyt perille. Kummallista että on niin kamalia lapsia olemassa.
Olen ollut heidän uusi äiti nyt 5 kk, ja eivät omaksu sitä että asun heidän kotonaan, mihinkään en saisi koskea enkjä tullakkaan, mutta aikansa kiukkuaa kyllä ne tottuu etten jätä heitä oman onnensa nojaan, olen aina täällä , vaikka kiusallani.
Omat on niin ihania vaikka ovat vanhempi kuin miehen kakarat, kavereita heistä ei tule varmaankaan kun aina kiusaa ja haukkuu mun lapsia. Mun lapset puolustautuu niin nämä huutavat riidan haastajiski ja hulluiksi. Toivottavasti ei ole jouluna täällä sotkemassa. Mies on ihana että kersat tulleet katkeraan äitiinsä. Eivät edes osaa minua puhutella kauniisti ja äidiksi. Olen selittänyt että olen täällä heidän äiti aj niin mua on puhuteltava, mutta ei onnistu. JOskus kyllä varmasti pyytävät anteeksi, sen olen ansainnut, kaikkeni olen tehnyt mutta mikään ei riitä.

25

504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muuta pois, et ole miehesi lapsien äit

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        💋 ­­­N­y­m­­­f­­o­­m­­­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18165214w

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Ota yhteys Raision lastensuojeluun jos saat yhteyttä - kaikille eivät kyllä vastaa, kun ovat estyneet, sairaana irtisanoutuneet Raision- Varhain palveluksesta, antavat itse aikansa tai ei vain muutoin kiinnosta..

    • Anonyymi

      Jaahas tämäkin satutäti on taas päässyt avohoitoon, mutta mitään parannusta ei ole tapahtunut, ehkä lääkkeet liian lieviä.😂🤣😂🤣

    • Anonyymi

      Näin se on, uutta äitiä ei arvosteta, vaikka tekee kauheasti töitä vieraiden lasten eteen, kasvattaa, ruokkii, pyykkää ja siivoo, eikä kersat koskaan auta. On surullista että eks äiti kasvattaa lapsia huonosti, ja siitä syystä mies etsii uuden äidin joka osaa komentaa.
      Komenna kovemmin äläkä anna vaihtoehtoja äläkä kysy vaanmäärää suoraan. On kummallista että mieskään ei komenna vaan antaa vastuun uudelle äidille. Luulisi kersojen olevan kiitollisia ja eks äidin kun ei tarvi kasvattaa kiukkupusseja. Kyllä ne siitä rauhoittuu kun et enna periksi.

      • Anonyymi

        Näin se on, uutta isää ei arvosteta, vaikka tekee kauheasti töitä vieraiden lasten eteen, kasvattaa, ruokkii, antaa rahaa ja siivoo, eikä kersat koskaan auta. On surullista että eks isä kasvattaa lapsia huonosti, ja siitä syystä naisoletettu etsii uuden äijän joka osaa komentaa.
        Komenna kovemmin äläkä anna vaihtoehtoja äläkä kysy vaan määrää suoraan. On kummallista että naisoletettu ei komenna vaan antaa vastuun uudelle iskälle Luulisi kersojen olevan kiitollisia ja eks isän kun ei tarvi kasvattaa kiukkupusseja. Kyllä Ne rauhoittuu , kun et anna periksi.

      • Anonyymi

        Lapsilla on vaan yksi äiti , siis et ole mikään äiti muille kun omille lapsillesi.
        Ja vaikea uskoa että noilla mielipiteillä sinun lapsesi olisivat mitenkään muuta kun kopio sinusta .siis samanlaisia kypsymättömiä .
        Muuta pois ennekun ehdit kokonaan pilaamaan miehen suhteen omiin lapsiinsa
        Olet kehittymätön mieli kuvittelija , siinä kaikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä aloittajalla ei ole yhtään lasta, eikä puolisoa, hän on mielenterveyspotilas, ja kova mielikuvitus maailma , elää omassa moduulissa ja traumaattinen lapsuus.

    • Anonyymi

      * famiglia innodotos *
      * teiltä puuttuu rakkaus *

    • Anonyymi

      Uusi äiti on pomo miehelle, miehen kakaroille, ja miehen suvulle. Hän tietää miten asiat hoidetaan. Reippasti ja tiukasti.

      • Anonyymi

        💀💀💀💀

    • Anonyymi

      Sain miehen ylipuhutta ettei hänen lapset tule jouluksi meille, perustelin sillä että joulu on perhe juhla ja rauhallinen, että olemme vain oman perheen kanssa, johon kuuluu mun lapset tieytsti, yhteisiä ei ole. Kiva kun on rauhalliset lapset ja sa nauttia juhlasta. Mies vie sitten omansa arkena heseen, sieltä saa ilmapallot. Se riittää.

      Harmillista ettei mies ole halukas ostaan mun lapsille mitään, kun ostelee omille. Olen kotiäiti joten ei ole itsellä rahaa. Mutta onneksi mies maksaa jouluruuat ja asumisen, niin minä ja lapset voidaan asua ihanassa kodissa, se on lahja jo sinänsä.

      En aiokkaan mennä töihin tykäsyin tähän kotiäidin rooliin, ja aion jatkaa, mun lapset on jo 15 ja 16 joten heistä on kivaa kun on ruoka valmista ja siivottu. Mut joulusta tulee kiva.

      • Anonyymi

        Ei ole mitään uutta äitiä lapsilla

      • Anonyymi

        Keksit ainoastaan. Ja uskot omiin mielikuvituksiisi

      • Anonyymi

        Sain akkani ylipuhutta ettei hänen lapset ole jouluna meille, perustelin sillä että voivat olla isällään joulun , että olemme vain oman perheen kanssa, johon kuuluu mun lapset tietysti, yhteinen . Kiva kun on rauhalliset lapset ja sa nauttia juhlasta. Eukko vie sitten omansa arkena syömään , sieltä saa ruokaa . Se riittää.

        Harmillista ettei akka ole halukas ostaan mun lapsille mitään, kun ostelee omille. Olen eläkeläinen vähän rahaa. Mutta onneksi eukko maksaa jouluruuat ja asumisen, niin minä ja lapset voidaan asua ihanassa kodissa, se on lahja jo sinänsä.

        En aiokkaan mennä enää töihin eläkeläisenä hyvä olla ja komennella eukon kakaroita ja aion jatkaa, mun lapset on jo 15 ja 16 joten heistä on kivaa kun on ruoka valmista ja siivottu. Mut joulusta tulee kiva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään uutta äitiä lapsilla

        On on, meitä on varmasti monia uusia äitejä joilla on ylimääräisiä kakaroita vastuullaan. Monet ovat omat saaneet jo omatoimisiksi ja upeiksi ihmisksi ja sitten rysähtää taas uusi pentukatras miehen puolelta. Kaikki alkaa lähes alusta. Mutta helöpompi äitinä komentaa kakaroita kun ei ole omia, omia ei raatsinut koskaan käskeä, näitä lapsia kyllä käsken jä määrään kotitöihin, paitsi ne on hankalia ja kitiseviä ettei haluaisi heitä olevan... noh kun vaan pomotan niin eiköhän ne ala tottuu ja pitämään uudesta äidistä. Uskon niin.

        Olen heille arvokas ihminen muuten eivät opi eikä tulevaisuudessa osaa toimia oikein jos en minä niitä opeta. Äitinänsäkin monesti ohjeisan tekstarilla, on niin omituinen.

        Ota lääkkeesi, vain otetut lääkkeet tehoaa, pian varmaan olet rouva presidentti , omassa mielikuvitusmaailmassasi, toivottavasti lääkitys auttaa.🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota lääkkeesi, vain otetut lääkkeet tehoaa, pian varmaan olet rouva presidentti , omassa mielikuvitusmaailmassasi, toivottavasti lääkitys auttaa.🤣🤣🤣

        Toki ottaisin jos olisi mitä ottaa. Käytän kyllä lääkärin määräämät lääkkeni niin kuin lääkäri märää, en ole koskaan jättänyt kuureja kesken. Tällähetkellä ei ole mitään käytössä, terveenä on saatu olla. Ihanaa.

        Ei kiitos vaikka kuinka haluisit musta presidentin, en ole kiinnostunut siitä työstä. Olen ollut henkilöstöpäällikkö vuosia sitten, ja ymmärrän sinunlaisia katkeria ja väsyneitä ihmisiä hyvin, ja jouduin usein olemaan psykoloi, ohjaaja, poliisi, auttaja, olkapää... jne.. että tiedän sinunlaiset hankalat ihmiset.
        Nyt olen työtön omasta halusta, kun en jaksanut moisia idiootteja, jotka ei osaa omaa elämäänsä hoitaa ilman että minä olisin neuvonut ja opastanut.

        On ihanaa kun voi vaan rentoutua ja olla, ja voi vastailla sulle kateellisiin ja agressiivisiin kyssäreihin. Nautin vapaudesta ja olosta. Kiitso sinunlaisille, voi hydöyntää oppimaansa teihin, kun vastailee ja ohjaa, vaikkei enää työkseen. Mutta jos on onelmia niin kyllä vastaan täällä vaikka.

        Voisit tehdä harjoitteen että istut alas ja mietin kymmenen asiaa jotka on sulla hyvin ja kymmenen jotka ei ole hyvin. Sitten punnitset ne asiat, ja pureudut niihin syvällisesti, miettien mitä voit tehdä toisin ja mistä olet tosi kiitollinen.
        Sulle pienä joulupuuhaa, sitä varmasti riittää koko joulu. Aivotyö parantaa aivotyötä. Tsemppiä.

      • Anonyymi

        Ihanaa tuo sinun harhoissa eläminen. En yleensä ota turhaan lääkkeitä, josta seuraisi sinunlaisia harvoja ja muutosta käytökseen. Aika hurjia nuo sun ajatukset ihmisitä joita et tunne. Huh huh...Otappa oikeesti pari huilipäivää ja ja soita jollekin jonka kanssa voit keskustella asiasta, että kuvittelet omituisia. Ihmisistä joita et tunne???? Olen susta huolissani.

        Ei sinua tarvitse tuntea, tekstisi kertoo kaiken, kukaan tervepäinen ei kirjoita tuolaista sontaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On on, meitä on varmasti monia uusia äitejä joilla on ylimääräisiä kakaroita vastuullaan. Monet ovat omat saaneet jo omatoimisiksi ja upeiksi ihmisksi ja sitten rysähtää taas uusi pentukatras miehen puolelta. Kaikki alkaa lähes alusta. Mutta helöpompi äitinä komentaa kakaroita kun ei ole omia, omia ei raatsinut koskaan käskeä, näitä lapsia kyllä käsken jä määrään kotitöihin, paitsi ne on hankalia ja kitiseviä ettei haluaisi heitä olevan... noh kun vaan pomotan niin eiköhän ne ala tottuu ja pitämään uudesta äidistä. Uskon niin.

        Olen heille arvokas ihminen muuten eivät opi eikä tulevaisuudessa osaa toimia oikein jos en minä niitä opeta. Äitinänsäkin monesti ohjeisan tekstarilla, on niin omituinen.

        Mene hoitoon , ”uusi äiti ” buhahaaa, buhaaaa😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinua tarvitse tuntea, tekstisi kertoo kaiken, kukaan tervepäinen ei kirjoita tuolaista sontaa.

        Ihanaa, kiva lukea harhaisten kirjoituksia kuin ne yrittää kovasti pahoittaa joidenkin mielen, ja pettyvät kun eivät onnistu. Aina pitää tuntea tunteita, muuten tulee yhtä kylmä ihminen kuin sinusta, et osaa keskustella vaan kirjoitat vaan agressioita ja halveksit muita ihmisiä. Se on sairaalla mielellä tapa kommunikoida. Ei osta muuta kun mollata toisia, ja sitten kuviellaan olevansa parempia.
        Sinua nyt suututtaa kovin, kun sua ei oteta todesta vaan säälitään sun mielen laatua joka ei ole ihmisläheinen vaan koet että et saa harhoja muuten esille kuin haukkumalla ja käyttämällä halveksivia sanoja.

        Onneksi ymmärän sinua enkä loukkaanu vaikka sanoisit mitä se kuuluu sun mielentilaasi ja voin autttaa sinua kuuntelemalla ja hymyilemällä. Hyvä että avaudut täällä noine monine vastauksineen, niitä näyttää riittävän. Toivon sulle paranemisia ja voisit ajatella asioita toiselta kantilta, ettei aina se mene noihin riidan kylvämiseen, siihen minä en lähde mukaan. Otan avautumisesi positiivisella kannalla ja ymmärtämisellä, sitä sinä tarvit kannustusta ja ymmärtäjää. Kyllä se siitä.

        Nyt puhut omista kirjoituksistasi, sinä täällä mollaat ja halveksit uusperheitä joka päivä, ja haukut miehesi lapsia , miehen lapset on sitä ja tätä ja omat enkeleitä, kommennat ja työllistät miehen lapsia , omat saa maata soffalla. Myös miehen exät saa osansa, kun mielestäsi ovat saamattomia ja tyhmiä.
        Olet hyvin agressiivinen , katkera j a kiukkuinen, ja haukut kaikki naiset joilla uusi puoliso, niin sinusta nuo naiset ovat rikkoneet miehen perheen ja nimität heitä sutturiksi , näädiksi ja naikkosiksi.
        Sinä haukut ja halveksit ja jos joku kritisoi sinua , ja on eri mieltä niin haukut hänet, vain ja ainoastaan sinä saat haukkua ja ihan syyttä suotta, kaikki uusperheelliset.
        Hakeudu hoitoon.

    • Anonyymi

      Perheenrikkojat ilmiliekeissä, on se kiva hajottaa kun itsellä ei ole mitään muu kuin viinan pahus ongelmana. Ei terve ihminen perheitä riko, mieli on erittäin sairas jos käy perheellisen miehen kimppuun. Kuka kehtaa, kyllä kehtaa ne jotka on uhtä urpoja kuin orpo.

      • Anonyymi

        Siinä hyvä esimerkki sinun sairaasta mielestäsi.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe