Tyhmä kysymys =)!

Mua alkoi mietityttämään, että pitäiskö vauvalle antaa välillä myös vettä juotavaksi? Tyttö on 7 viikon ikäinen ja aloin miettiä asiaa nyt vasta. Varmaan ainakin jos on kuumaa niin pitäisi antaa vai?
8747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

syntymästä asti(keitettyä aluksi). Aluksi tosin pienen tipan maidon juonnin jälkeen, se huuhtelee suun maidosta ja ehkäisee näin sammaksen tuloa suuhun(valkoinen kieli). Sitten myöhemmin olen antanut jo vettä ihan janojuomanakin ruokailun jälkeen.:)

Äänestä

Voit antaa vettä, mutta pelkkä maitokin riittää pienelle vauvalle janon sammuttajaksi. Osa lapsistani on syntynyt hellekesinä enkä siltikään ole heille vettä antanut tai oikeastaan he eivät ole sitä juoneet, vaikka olisin tarjonnut. Eli maidolla on jano lähtenyt.

Äänestä
  • minäkin olen tarjonnut välillä vettä mutta eipä suostu juomaan, irvistelee vaan :)

    Äänestä

antanut ihan lapsesta asti keitettyä vettä silloin tällöin syömisen jälkeen,juuri sammaksen estoksi. Ja nyt kun aloitettiin kiinteät,annan joka ruokailun jälkeen vettä,jotta tottuisi veden juomiseen.

Äänestä

Meille on sanottu neuvolasta, ettei tarvitse antaa vettä ainakaan ennen kiinteitä ja maidosta saa tarvitsemansa nesteen. Helteillä maitoa voi tarjota tiheämpään. Ja varsinkin jos vauva on pieniruokainen niin vesi vie vaan tilaa maidolta.

Äänestä
  • pahasta ole! Ja tuskin sitä juottamalla juotetaan lapselle, ettei sit muuta mahukaan masuun. Joo neuvolassa neuvotaan tällä hetkellä ettei kesälläkään tarvitse vettä antaa, mut kyllä sitä on iät ajat annettu ihan vastasyntyneellekin. Mahatoimii paremmin, estää sammasta yms. on veden antamisen hyödyt. Mutta jokainen taklaa tavallaan mitäpä siitä kiistelemään:)

    Äänestä

  • antaminen ainakaan kirjoitti:

    pahasta ole! Ja tuskin sitä juottamalla juotetaan lapselle, ettei sit muuta mahukaan masuun. Joo neuvolassa neuvotaan tällä hetkellä ettei kesälläkään tarvitse vettä antaa, mut kyllä sitä on iät ajat annettu ihan vastasyntyneellekin. Mahatoimii paremmin, estää sammasta yms. on veden antamisen hyödyt. Mutta jokainen taklaa tavallaan mitäpä siitä kiistelemään:)

    Olkoot suositukset mitä ovat, mutta kyllä kesällä tarjoaisin vettä vauvalle, joko sitten juo tai ei.

    Äänestä

etes ajatellut koko veden antamista!
Poju nyt reilun 8 viikkoa, ja ihan on maidolla menty. Pitääpäs kysyä, mitä täällä neuvolassa suosittavat! ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hölmö =) kirjoitti:

Mua alkoi mietityttämään, että pitäiskö vauvalle antaa välillä myös vettä juotavaksi? Tyttö on 7 viikon ikäinen ja aloin miettiä asiaa nyt vasta. Varmaan ainakin jos on kuumaa niin pitäisi antaa vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu