Peräkontin hakkaaminen

Voiko johtua joukkuepeliharrastuksista, että auton peräkonttia hakataam kymmeniä tai satoja kertoja päivässä niin että kova meteli kuuluu sisälle.

Siis naapurit yhteensä tiheästi rakennetulla alueella. Isohkoja perheitä joilla ei tiettävästi matkoja, mökkiä, tai toista asuntoa esim espanjassa... venettä tai muuta että lepoa metelöinnistä tulisi. Autot sijaitsevat muutamasta metristä parinkymmenen metrin päähän.

Esim helsingin keskustassa hotellihuoneessa parkkipaikan yläpuolella ollut huone, ja meteliä ei kuulunut ollemkaam, tosin parkkipaikkaa tuskim käytettiin ja katujen varsien autoliikenne hiljaista. Vaikka kyse mannerheimintie, töölöntie, eli kaksi vilkasta tietä. Mitään meteliå ei kuulu, eli en ole varma, onko meluherkkyydestä kyse, kun hotellihuoneet hiljaisia.

Olenko ainoa jolla ei onnea vaan omakotitalonaapurit pitävät tauotonta meteliä. Kaupungeissahan lapset käyvät usein bussilla koulussa ja harrastulsissa, mutta jostain syystä nämä haetuttavat ja vanhemmat jäävät kotiin pyörimään auton viereen, josta tulee paukuttelun ääni joka on kova samoin kuin jäteknatosten kansien.
1402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hakeudu hoitoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voiko johtua joukkuepeliharrastuksista, että auton peräkonttia hakataam kymmeniä tai satoja kertoja päivässä niin että kova meteli kuuluu sisälle.

Siis naapurit yhteensä tiheästi rakennetulla alueella. Isohkoja perheitä joilla ei tiettävästi matkoja, mökkiä, tai toista asuntoa esim espanjassa... venettä tai muuta että lepoa metelöinnistä tulisi. Autot sijaitsevat muutamasta metristä parinkymmenen metrin päähän.

Esim helsingin keskustassa hotellihuoneessa parkkipaikan yläpuolella ollut huone, ja meteliä ei kuulunut ollemkaam, tosin parkkipaikkaa tuskim käytettiin ja katujen varsien autoliikenne hiljaista. Vaikka kyse mannerheimintie, töölöntie, eli kaksi vilkasta tietä. Mitään meteliå ei kuulu, eli en ole varma, onko meluherkkyydestä kyse, kun hotellihuoneet hiljaisia.

Olenko ainoa jolla ei onnea vaan omakotitalonaapurit pitävät tauotonta meteliä. Kaupungeissahan lapset käyvät usein bussilla koulussa ja harrastulsissa, mutta jostain syystä nämä haetuttavat ja vanhemmat jäävät kotiin pyörimään auton viereen, josta tulee paukuttelun ääni joka on kova samoin kuin jäteknatosten kansien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu