Naapurissani tapahtuu outoja asioita

Anonyymi-ap

Mikähän tuolla naapurissa on meneillään? ovella ramppaa väkeä yöllä varsinkin ja lähtee minuutin tai kahden päästä. Keittiövaakaa kävi kysymässä yksi päivä lainaksi kun leipoi ja omansa oli rikki...

Välillä kun ulkona törmään niin polttaa sätkää mutta kai jokin uusi maku kuten tuttavan sähkötupakka haisi mansikalta mutta se haju oli outo ei siis mansikka.

Välillä näyttää olevan ihan muissa maailmoissa sillä ei tajua minun olevan edes vieressä ja muista edellistä keskustelua jossa puhui hänellä olevan koiran jota en tosin ikinä ole nähnyt mutta kai se chihuahua käy laatikolla kuten pienet kissat. Kerran vain kysyin miten se rusetti voi niin ei tuntunut ymmärtävän mistä puhuin vaan vastasi ettei tykkää käyttää kun ponnaria jos kasvattanut takatukkaa.

Ihan mukava nuori herrasmies mutta ehkä persoonallinen.

Tosin ihmettelen miksi valehteli naapurin naisen auton kuuluvan hänelle vaikka se ei kuulu edes. Puhuimme auto murroista joita toisen naapurin mukaan ollut poikkeuksellisen paljon. Totesi ettei hänellä ole tarvetta pölliä mitään kun on tuo oma auto. Outo juttu vähän. Ehkä häpeää jos ei varaa autoon.

Lisäksi kun tuli puhetta alkoholista ja kerroin olevani absolutisti niin hän sanoi ettei ole ikinä juonut. Olen 4 kertaa nähnyt hänet terassilla kun kaupassa olen käynyt ja ollut tuoppi kourassa.

Hän kyllä on esimerkillinen nuori mies sillä leipoo ilmeisen usein, kerran hänellä oli jauhoa vähän takin taskun reunassa ja kerran poskella. Kysyin kun itse vihaan leipoa ja en ole koskaan osannut et mikä hänen vakio on niin sanoi uuni munakas luumulla. Kysyin tuoko joskus minulle herkkuja myös niin sanoi pullien menevän kun kuumille kiville perheessä kun vaimo perso. Toinen naapuri kyllä osasi hänen asuvan yksin ja aina kuulemma asunut. Ilmeisesti häpeää sitä tai luuli minun yrittävän iskeä ja keksi hätävaleen.

Täällä on kyllä tiedossa häiriköitä sillä eräs stalkkeri samassa talossa asuu joka omisti jopa toisen kodin avaimen salaa sekä tuli purkamaan naisvihansa minuun oveni taakse karjumalla kovemmalla äänellä kuinka naiset hyväksikäyttäjiä..lapseni sai pelot ja näkee jo pahojaunia naapurista, tosin kerran jopa minä näin unen jossa ruisku kädessä sanoi jotain no nyt tämä hullu tässä on ja iski leukaani kasvoihin poskeen noin piikin ja heräsin sitten ja sydän hakkasi kuin hullu ja hetken en pystynyt liikkumaan. Kyseinen mies oli rikkonut meidän vankan juuri asennetun lukon joka suojaa kun olemme sisällä kun ketjulukko oli niin löysä että avatessa sen sai kädellä auki. Joskus tämä avaa samaan aikaan oven kanssani ja vahva epäilyni on että nuo oudot asennetut kohdelamput joka huoneessa on WiFi vakoilulamppuja tai ainakin ihan samanlaista mitä netissä myytiin kun aloin selvittää asiaa.

Todella outoa porukkaa kyllä. Tahdon muuttaa pois Espanjaan pitkään kestäneen joukkovainon takia, vuokrakin puolet reilusti halvempi saati eläminen. Tosin en puhu tästä kuin täällä sillä teen tuonkin äkillisesti ettei kukaan pääse perille suunnitelmistani. Silloin vähiten joukkovaino ei jatku ja osoitetiedot salaisina niitä ei kukaan saa koska pimeässä netissä olen jutellut Suomen muiden joukkovainon uhrien kanssa ja sieltä sain idean Espanjasta jossa noin 15 hengellä on turvaverkko eli postit tulee kiertäen toisten osoitteisiin joten lähipiiri ei tiedä edes uhrin todellista sijaintia, täten uhri välttää vuodot joita sukuun kuuluva joukkovainoon osallistuja ei päästä jakamaan ja myös viranomaiset jotka kuuluu tuohon ei välttämättä saa tietää uhrin osoitetta.

Silti ihmetyttää mikä tuossa naapurin kerrostalossa on meneillään?
tiedättekö te?

2

586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Normaalia yrittäjän pikavippailua. Toimisto on auki läpi vuorokauden

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🍒 ­­N­­­y­­­m­­­f­o­­m­a­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18168604A

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      221
      2927
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1637
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1337
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1206
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1107
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe