Uusia asuntoluottoja otettiin 2,8 mrd eurolla huhtikuussa - vuosikasvu 40 %
Uusia asuntoluottoja otettiin Suomen Pankin ennakkotietojen mukaan huhtikuussa 2,8 miljardin euron arvosta, mikä on yli 40 prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.
Uusien luottojen määrän kasvuun sisältyy tilastoteknisiä ilmiöitä, mutta kasvu on kuitenkin pääosin aitoa ja se johtuu asuntokaupan voimakkaasta nopeutumisesta keväällä. Luottokannan kasvu on keväällä jälleen nopeutunut ja luottokanta oli huhtikuun lopussa 15,5 prosenttia vuoden takaista korkeampi.
Nordean asuntorahoituksesta vastaava johtaja Jussi Alakönni pitää kaupan vilkastumisen syynä alhaista korkotasoa.
- Ei ole mitään näkymiä siitä, että korko nousisi. Tämä siitä seuraa, Alakönni sanoo Taloussanomien haastattelussa.
Suuri osa kesän omakotitalotyömaista aloitetaan huhtikuussa ja huhtikuu on siksi vuosittain vilkkaimpia kuukausia luottotiskeillä.
Tänä vuonna omakotitaloja rakennetaan jälleen viime vuotista enemmän. Aiempaa suurempi osa taloista on valmistaloja tai talopaketteja. Myös tämä ohjaa rahoituspäätöksiä entistä enemmän huhti-toukokuuhun.
Suurimmat asuntovälittäjät vahvistavat kauppalukumäärien nousun. Huoneistokeskuksessa ja Kiinteistömaailman välittäjillä kauppamäärät ovat nousseet huhti-toukokuussa noin 20 prosenttia ja OP-Kiinteistökeskuksella koko alkuvuonna noin 11 prosenttia.
Suomen kiinteistövälittäjäliiton toukokuun puolivälissä julkaiseman tiedon mukaan asuntojen keskimääräinen myyntiaika oli huhtikuussa 57 vuorokautta, kun se vielä tammikuussa oli 72 vuorokautta.
- - Uutistoimisto Startel/Taloussanomat, Ahti Terhemaa, Helsinki, 358-9-122 4195

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.