vanhemmat.
nuori lopettaa 9 luokan, suuri urakka ohi. Miltä tuntuu vannhemmat, kun lauantaina istut laulamassa suvivirttä? Itkettää? KYLLÄ !!!!!
nuori lopettaa 9 luokan, suuri urakka ohi. Miltä tuntuu vannhemmat, kun lauantaina istut laulamassa suvivirttä? Itkettää? KYLLÄ !!!!!
Vastaukset 23
Vanhimmat
...kutsuta vanhempia kevätjuhlaan mutta kotona juhlistetaan ainakin kakulla jollei muuten.
Hienolta tietysti tuntuu kun on toinenkin lapsi suorittanut peruskoulun hyvin arvosanoin ja jatkaa lukioon.
Suvivirttä laulettiin juu koulun päättäjäisissä. Ei ollut itkettävä olo vaan mukava tunne kun oma nuori on selvittänyt peruskoulun hyvin arvosanoin ja on syksyllä menossa lukioon.
...sillä lapseni ei saanut päästötodistusta. Viikon kuluttua kaksi uusintakoetta, jos menee läpi saa sen silloin... Todella surullista ja siksi itken.
hei mami. mulla oli 3 viimeistä pojan vuotta tosi rankkaa.reksikin sanoi jo syksyllä ettei päästäriä tule, mutta kumma kyllä poju skarppasi ja toi kotiin päästärin.Minä itkin.minä itkin 3 vuotta.nm.ÄIPPÄ(aloittaja)
pojallasi on vielä mahdollisuus -hienoa sekin. Itse itkusi, sure, mutta sen jälkeen taistele ja kannusta poikaasi. Poikasi tarvitsee nyt uskoa siihen, että kokeista selvitään: ja kyllähän hän selviää kun tekee työtä sen eteen.
Minullakin oli pelko, että poikani ei saa päästötodistusta, joten tiedän miten isoja nämä huolet ovat. Tsemppiä sinulle ja pojallesi.
tulin juuri juhlimasta muualta! tähän aikaan.
Jos nickini on teille tuttu, niin ilmoitan että tyttäreni pääsee jatkoille, siis ei saa ehtoja tai jää luokalle. Huh! Toivottavasti tyttäreni jaksaa jatkaa eteenpäin vielä pari vuotta! Toivossa on hyvä elää! Asiat ovat hoidossa, saamme apua.Miellyttävää kesää!
"Kiva" kuulla että muillakin näitä ongelmia. Nyt on ensimm. uusintakoe suoritettu ja hyväksytty! Miten ihmeessä nämä penskat pärjää elämässään ja työssään kun tuo koulunkäynti ei sitten mitenkään maistu. Se kun täyty hoitaa myös. Nyt odotetaan toisen kokeen tulosta ja sitten odotellaan mahdollista jatko-opiskelupaikkaa ja sitten varmaan ruvetaan odottelemaan miten se koulu maistuu jne. Huh, huh, ei oo helppoo olla äiti!
Toivotaan että toinenkin koe meni läpi! Ei se minunkaan esikoispojan kanssa helppo vuosi ollut. kahdesta aineesta meinasi tulla ehdot.. tai kuviksesta saikin mutta suoritti sen jo ennen kevätjuhlaa.. Yhtä eteenpäin potkimista koko vuosi ja toivo meinasi minullakin mennä. 10-luokallekin jo jätettiin hakemus toukokuussa. Nyt voin tänään huokaista helpotuksesta.. todistus oli parempi kuin odotettiin ja tänään tuli kirje että on päässyt sinne jatko-opiskelupaikkaan mihin hakikin !!!
kuulla iloisia uutisia, itsekin olen helpottunut siitä, että tänään sain kuulla poikani pääsystä hakemaansa paikkaan :)
Samankuuloista 9-luokalla kuin teillä: jatkuvaa patistusta ja tsemppaamista myös pelkoa siitä, ettei saisi päästötodistusta, huhhuh.
Tänään sai huokaista helpotuksesta ja toivon, että lukuintoa löytyisi syksyllä..Näin viestisi myös alempana -opiskeleeko poikasi kaksoistutkinnon kenties? Mekin päädyimme siihen, vaikkakin hieman mietiskelen sen mahdollista rankkuutta..
sähköalan kaksoistutkinto kyseessä. Rankkuus arveluttaa hieman, mutta kun siellä lukion puolelella opiskellaan kuitenkin vain ne aineet jotka kirjoittaa ( ruotsia sitä kun ei kirjoita) ja ammattikoulun puolella kuitenkin on käytännönläheisempää se opetus niin uskoisin ja toivon että jaksaa lukea ne aineet kunnolla. Pojalla olisi kyllä päätä mutta laiska on kuin mikä.. ja tavoitteita olisi kyllä mutta kun vielä ymmärtäisi että niiden eteen pitäsi tehdä myös töitä!
juuri samaista kaksoistutkintoa omanikin alkaa opiskella :))
Poikanikin on fiksu, mutta laiska. Täytyy vain toivoa, että kesän kuluessa nämä kummatkin pojat hieman kypsyisivät ja motivoituisivat tekemään työtä tavoitteiden eteen.
missä kaupungissa asutte..? me asutaan helsingissä...Että sattuisiko olemaan jopa sama koulu:)
mut pk-seudulla kumminkin :)..Olisikin ollut aika hauska yhteensattuma, jos koulukin olisi ollut sama.
Tänään on ollut hieman kypsyttelyä tämän asian kanssa; lapsi lähtee jo ammattia opiskelemaan joka tarkoittaa myös uutta aloitusta uudessa koulussa ja ryhmässä -vaativaa myös meille äideille. Pientä haikeuttakin, mutta myös helpotusta, että on opiskelupaikka -aika ihanaakin :)
Meinaan että 15-vuotias lapseni ei saanut ehtoja eikä jäänyt luokalle! Hän sitten pääsee seuraavalle luokalle ensi syksynä.
Minun vanhempi lapseni sai sitten amiksen läpi hienosti! Iso :) hänelle! Hän sai stenpedin koulusta ja pääsi kesätöihin. Minusta ei ole väliä mihin kouluun nuori päättyy, yhtä hienoa, joko lukio tai amis! Mielestäni amis on yhtä hieno! Meitä on vaan moneksi. Vanhin lapseni olisi vaan päässyt helposti lukioon vaanpa hän valitsi amiksen, kun tietää että leipätyöhön pääsee erinomaisella amistodistuksella helposti ja päästä ansaitsemaan omaa rahaa!
miten lähtee kaikki sujumaan uudessa koulussa. Tämä meidän poika on vielä aika hiljainen tapaus joten siksi kyllä vähän huolestuttaakin miten löytää taas paikkansa uudessa ryhmässä.
Toivotaan tsemppiä ja menestystä molemmille pojille syksyllä:) Ja ollaan onnellisia että pääsivät sellaiseen opiskelupaikkaan johon halusivatkin.
Luultavasti kaikki menee hyvin... meillä äideillä taitaa vaan olla tapana murehtia lasten pärjäämistä turhaankin:)
Niin, meillä oma ysi ilmoitti varsin selkeällä suomen kielellä että kevätjuhlaan meillä ei ole asiaa.
Kun yritimme siinä sitten sanoa että olisi mukava päästä katsomaan, tyttäremme tokaisi että "joko mä tai te".
Sanoi että saa hän todistuksen postissakin jos me välttämättä haluamme kevätjuhlaan mennä. Häntä ei siellä silloin kuulemma näy.
No niin siinä kävi että ysimme lähti yksin juhlimaan.
(ja kyllä, älkää sanoko että enemmän auktoriteettia jne. Tyttärellämme on kyllä kova kuri. Mutta kun nyt on sattunut perimään molempien vanhempien itsepäisyyden ja vielä sisaruksiltakin niin...)
..ei minunkaan poikani meitä mukaansa kevätjuhlaan kaivannut, mutta kakkua söimme yhdessä hyvillä mielin...
ai että lukio on sitte se maailman paras paikka!? Ensinnäkin se on nykyään liian arvostettu koulu! itse arvostan näitä nuoria jotk aovat osanneet päättää jo ysi luokalla että mikä heistä tulee ja menevät ammattikouluun!
Samalla lailla ammattikoululainen pääsee jatkamaan kuin yo:kin helpommin vielä ammattikorkeaan!
Olen aivan samaa mieltä.
Lukio on yli arvostettu.
Tuntuu että mitkään muu ei ole mitään kuin lukio.
Mutta kyl ammattitutkinto on hyvä asia.
Ammattikoulu voisi nostaa korokeelle aivan samalle tasolle kuin lukio,ellei korkeammallekin.
Ja anteeksi vaan mutta mitä teet valkolakilla?
No juu laitat sen vappuna päähän ja sit komeroon pölytymään vuodeksi.
Ja kumminkin kun käyt lukion sun on pakko mennä jonnekin amikseen tai vastaavaan,jatkamaan opintojasi.
Kun taas amiksen käynyt on jo 2-3v ammatti ja voi mennä kyseleen oman alan töitä.
Heips!
Olen samaa mieltä että jos peruskoulun jälkee tietää mitä haluaa niin lukio on ehkä turhaa, mutta harva 16 vuotias tietää mitä isona haluaa. Niin lukio on hyvä paikka miettiä jos vaikka haluat joskus lääkäriksi yms. niin ilman lukiota se on aika mahdotonta ja antaahan lukio ihan hyvän yleissivistyksen. Mulla on kolme lasta viimeinen menee nyt lukioon, esikoisen ammatti ei olisi vaatinut lukiota mutta ei hän sitä koskaan ole turhana pitänyt.
Noh, voi voi.
Eipäs hiillostuta. Kävin itse lukion, enkä pidä sitä yhtään sen "autuaammaksi" tekevänä paikkana kuin ammattikoulua.
Te jotka valitsette ammattikoulun, niin hienoa että tiedätte mitä haluatte tehdä. Lukiossa on kolme vuotta aikaa mietiskellä sitä, jos ei ole vielä niin selvillä vesillä.
Älkääkä vanhemmat painostako lapsianne lukioon, niinkuin vanhempani tekivät. Kuunnelkaa lasta ja sitä mitä hän haluaa. Opiskelusta ei tule mitään, jos sitä ei tee omasta tahdostaan. Piste.
eli samalla suorittaa ammattikoulun puolella ammattitutkinnon ja lukion puolella opiskelee vain ne aineet jotka sitten kirjoittaa. Ei tietenkään saa lukion päästötodistusta mutta ylioppilastodistuksen kuitenkin ja sen luulisi helpottavan ainakin jos haluaa jatkaa vielä esim. ammattikorkeakoulun puolella opintoja.
Ja voipi olla myös vaikutusta tulevaan palkkaankin. Toisaalta ei tarvitse jatkaa jos ei halua kun ammattitutkinto kerran jo on.
Eihän se ylioppilas mikään ammatti olekaan. Mutta lukiossa oppii sentään kielioppisäännöt. Toivottavassti.