TÄSSÄ TOSITARINA, ELÄMÄNI KERROTTUNA ISÄNI YMPÄRILLÄ! HÄNEN KUOLEMASTAAN YM. LUKEKAA HUOLELLA, EN OLE JAKSOTUKSIA JAKSANUT LAITTAA!
Hyvästi, isä!
Olin 1- vuotias, kun sinä ja äiti erositte.Äiti ei kuulemma jaksanut enää sinua, et tullut edes minun ristiäisiini. Sinut oli "yllätetty" baarista. Se oli viimeinen pisara, joten me muutimme. Veljeni, äiti ja minä. Lapsuuteni kului rattoisasti. Sinä tulit muuttomme alussa aina käymään. Katsomaan, kuinka meillä meni. Kun olin 4-vuotias, sinua ei enää kuulunut. Oli siis minun vuoroni ruveta vierailemaan sinun luonasi. Kävin aina n. kerran vuodessa, sinun elämäsi oli taas poissa raiteiltaan. Olit nimittäin taas alkanut juoda. Eräänä jouluna päätin antaa sinulle vaatimattoman lahjan.Rahapussin,, jossa oli minun ja veljeni koko lapsuus valokuvina. Ajattelin ensin säästää himan rahaa ja antaa ne sinulle, mutten tehnyt sitä. Ruokaan minä sitä ajattelin, mutta sinä olisit kuitenkin juonut ne, joten kirjoitin vain rahapussin kanteen haparoivalla käsialalla: Rakastan sinua aina, isä! T:tyttäresi
Tulin tuomaan sen sinulle. Sinä olit hyvin iloinen siitä. Me halasimme, minä istuin sylissäsi. Kun jouduin lähtemään, itkin.Pari vuotta vierähti nopeasti. Koulussa ja kavereiden kanssa kiipeillessä puissa. Olin miltei unohtanut sinut, mutta elit silti sydämessäni. Kun ikävä yltyi suunnattomaksi, sain äidiltä luvan tulla katsomaan sinua mummin kanssa´. Kun saavuimme talollesi, emme löytäneet sinua.Sinä tulitkin meidän luoksemme, minä säikähdin, sillä sinulla oli TÄYSIN musta naama. Kun huomasin, että sinähän siinä olin, kapsahdin heti kaulaasi. Selitit, että eilisiltana kun rauhoittelit ystäviäsi, jouduitkin itse lyöntien kohteeksi. Olin surullinen puolestasi, mutta niin iloinen jälleennäkemisestä. Sain taas istua sylissäsi ja itkeä, kun lähdimme pois. Ei kauaakaan, kun oli 10- vuotis synttärini. Juhlat olivat vasta alkaneet, kun ovikello soi. Menin iloisena avaamaan, luulin siellä olevan lisää vieraita. vella seisoikin sydämettömän näköinen nainen, jonka paidassa luki valkoisin kirjaimin: POLIISI. Hän pyysi äitini ovelle. Äidin ilme vaihtui iloisesta pelästyneeseen, kun hän näki naisen. Pelästynyt olin minäkin, sillä jollain kumman tavalla tiesin sinulle sattuneen jotain. Naisen postuttua meninkin kysymään äidiltä, että mitä oli tapahtunut. Äiti sanoi, ettei halunnut pilata juhliani. Silloin kysyin: Onko isä kuollut? En oikeastaan tajunnut kysymääni, uskottelin, ettei se voisi olla totta. Nyt äiti pyrskähti itkuun, nyökkäsi vain.Nyt tajusin tapahtuneen. Juoksin äidin huoneeseen ja kävin murtuneen itkemään sängylle. Äiti meni kertomaan vieraille, että sinä olit kuollut, että juhlat olivat ohi. Vain yksi ystäväni jäi luokseni, Anni. anni tuli luokseni, ei sanonut mitään, halasi vain. Hän oli tukenani koko päivän. Silloin, kun ystäväni eivät ymmärtäneet minua. Kauan suunnittelemani kevätjuhla meni sivunsuun. Kaverit ottivat osaa kuitenkaan ymmärtämättä tuskaani. Yhtenä päivänä uskaltauduin ystäväni Jonnan kanssa ulos. Kun istuimme keinuissa, sanoin, että tuntuisi paremmalta jos vain voisin huutaa. jonna sanoi, että minun täytyy tehdä, niinkuin parhaaksi katson.Minä siis huusin, huusin vain suruani. Tosiaan, se helpotti hieman. Elämä tuntuikin helpommalta, kun huomasin etten ollut yksin. Kunnes... Me muutimme äidin uuden miesystävän Jukan luokse tänne Lappeenrantaan. Hyvästelin ystäväni joulu- juhlan jälkeen itkien, sitten me lähdimme uuteen kotiin.
Kerron tässä välissä hieman hautajaisistasi. En oikeastaan muista muuta kuin tunteeni. Vihasin sinua, koska olit jättänyt minut.Rakastin sinua, olithan isäni ja osa minua. Muistan, kun ennen hautaustasi sain lähisukulaisten kanssa katsella elotonta ruumistasi.Kosketin poskeasi, muistan vieläkin, kuinka kylmä se oli. Tajusin silloin, etten koskaan saa sinua takaisin. olen usein mielessäni jutellut sinulle. Et tietenkään ole vastannut, mutta minun oloani helpotti jutella sinulle esim. päivästäni. Joskus minusta tuntuu, kuin olisit vierelläni. Ehkä sinä oletkin, kuka tietää. Siinä oli elämäni kerrottuna sinus ympärilläsi. Nyt on kai niiden hyvästien aika. Tuntuu typerältä kirjoittaa sinulle hyvästejä vihkoon, mutta teen sen silti. Sinä tiedät minun rakastavan sinua ikuisesti. Olen antanut sinulle anteeksi kaikki laiminlyöntisi minua ja muuta perhettä kohtaan. Sitäpaitsi, juttelimme tätini kanssa sinusta. Hän kertoi sinusta vain ja ainoastaan hyviä asioita. Hän ei sanonut yhtään negatiivista sanaa. Itkimme menetystäsi yhdessä. Minä tiedän, että olet vierelläni. tiedän, että tapaamme vielä, mutta sen aika ei ole nyt. Hyvästi, isä! Rakastan sinua ikuisesti.
Sanokaa mielipiteitänne rakentavasti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
...on ainakin joku joka ymmärtää,miltä tuntuu kun joku läheinen on alkoholisti ja kuolee.Mäkin ymmärrän miltä susta tuntuu.Kyllä mä pärjään,koitahan säkin pärjätä.
Mä en voi sanoo tohon sun tarinaan yhtään mitää negatiivista,koskettava tarina oli...
Joo, se isäni tapettiin ja tappaja on jo nyt vapaalla jalalla... Arvaa, onko minun veljeni suuttunut ja katkera tälle tappajalle. Se sanoo, että jos tää tappaja tulee sen eteen, ni se on menoa sitten. Mitenköhän sitäkin voisi auttaa...?
Välillä myö ollaan veljen kanssa väitelty siitä, kumpi sen tappajan tappaa. Mien en kyllä anna veljeni pilata elämää, eli teen sen mieluummin itse, vaikken haluaisikaan. Minä olen oikeastaan antanut jo anteeksi. Siis totta hitossa jos murhaaja tulisi vastaan, mie oisin surullinen ja mie tuntisin vihaavani sitä, mutta... Siitä on jo niin kauan, sillä miehellä on omakin perhe, ja .. Miun pitää oppia antamaan anteeksi. Kyllä mie varmaan joskus osaan mennä tän miehen kotiovellekin katsomaan sitä ihmistä, joka pilasin niin monen toisen ihmisen elämän. Nyt täytyy mennä, tulipas vuodatusta ja vähän sekaista sellaista... =)
Anteeks,mä en tiennyt ,että se tapettiin.Sellaset ihmiset pitäis hirttää,jotka pilaa monen ihmisen elämän,vain sen takia ,että saisivat mielihyvää,kun riistävät ihmiseltä hengen.
Itteensä ei kannata syyttää,jotenkin on vain yritettävä jaksaa jatkaa elämää,vaikka se olisi kuinka vaikeaa.Mäkin syytin itteäni siitä,kun olin veljeni kuoliniltana ryyppäämässä,ajattelin,että olisin voinut estää sen jotenkin.Mutta veljeni oli parantumaton alkoholisti,joka ei piitannut omasta terveydestään mitään.Saiko tappaja miten pitkän rangaistuksen? Vai saiko ollenkaan? Se ei varmaan tajunnut silloin,että miltä tuntuu kun lapset menettävät isän,varmaan nyt tajuaisi.On se maailma niin paha ja kumma paikka :(
ohhh,mutta joo,onneksi tulee sentään kesä,pystyy edes vähäsen piristymään :)