Joskus tuntuu, että elämä länsimaisen sivistyksen piirissä – siihen kai tämä rakas kotimaammekin kuuluu – on muuttunut kovaksi, kylmäksi, tunteettomaksi ja tylsäksi. Politiikkakin on niin tasapaksua, ettei puolueita juuri toisistaan erota muu kuin nimi. Ei ole värikkäitä kansanedustajia ja puoluejohtajia, joista liikkuisi kaskuja kansan parissa. Ei ole kuuluisia ”kylähulluja” tai muutoin mielenkiintoisia tyyppejä? Kirkuvat lööpit iljettävine juoruineen eivät ole sama asia. Nyt kaivellaan ihmisten yksityiselämää pohjamutia myöten, kun ei muuta ole.
Mihin on kadonnut erilaisuus ja persoonallisuus? Missä on positiivinen hulluus? Ovatko ihanteet kuolleet? Vai onko tämä pelkkää vanhuutta, että rupeaa haikailemaan entisaikojen perään? ”Siinä vanha fossiili rypee nostalgiassa!” sanoisi ehkä joku nuorempi.
Mihin on kadonnut erilaisuus ja persoonallisuus? Missä on positiivinen hulluus? Ovatko ihanteet kuolleet? Vai onko tämä pelkkää vanhuutta, että rupeaa haikailemaan entisaikojen perään? ”Siinä vanha fossiili rypee nostalgiassa!” sanoisi ehkä joku nuorempi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mutta kaiholla ajattelen noita mainitsemiasi asioita.
Erikoisesti mieleeni on jäänyt Eino Poutiainen, pieni hörökorvainen mies, (oliko sellainen vai muistanko väärin) joka ajoi mopolla ja sekoitti D-n ja T-n paikat keskenään.
Kun joku kertoi olevansa Turun ja Porin läänistä, totesi Poudiainen: "Mahtotonta. Kuinka joku voisi olla kotoisin kahtesta läänistä!"
Karismaattinen mies, että väkisin tulee vertailtua.
Mikä hänessä sitten....?
Ainakin minulle jäi mieleen vakuuttava puhetapa, jo pelkkä äänensävy...
Pituuttakin sen verran, että saattoi useampia katsella ikäänkuin ylhäältä päin.
En olisi voinut kuvitella Poutiaista presidenttinä, nykyistenkin politiikkojen puhetapa on vähintäänkin kireän kimeää tai muuten takeltelevaa. Vahinko sinänsä, jos ulkoisen olemuksen varjoon jää hyväkin aate.
Kannukselaiseen meni maku, kun kävi muotoiluttamassa slmänluomensa. Siinä meni koko persoonallisuus jotenkin uusiksi. Eikä paljon auttanut asiaa urheilulliset mainokset.
Tässähän tätä mutu-nostalgiaa tuli, sitä se kai on. Kyllä Halonen silti on pätevä, älkääkä nyt lisätkö...naiseksi. :)
tupsahti mieleeni elämäni uni:
Oli presidentin (tämä ei vielä ole uni)vaalit
jonakin vuonna, en nyt muista vuosilukua. Toisena
oli joku toinen ja minähän äänestin jostain syys-
tä sitä toista.
Niin suuri auktoriteetti se Kekkonen oli, että
tuli seuraavana yönä uneeni Ja sanoi:
"Miten sinä uskalsit pettää minut?" Oli siinä
unessa paljon muutakin, mutta tämä oli pääasia.
Niin merkityksellinen tuo uni oli, että se tu-
lee aina mieleeni, kun puhutaan Kekkosesta.
Ei Halosesta koskaan vastaavaa tule, mutta ei
hän voi presidenttinä ollakaan koko ikäänsä,
niin kuin Kekkosella oli mahdollisuus.
Ja hyvä niin.
Uskalsi jo silloin ajaa loputkin hiukset pois.
SMP:n puoluetoimistossa vesikin kiehui 90 asteessa, kun puoluesihteeri "Poudiainen" sekoitti suorakulman ja veden kiehumapisteen.
En tiedä, minkämoista kouluelämä on nykyään, mutta ennen opettajissa oli varsinaisia persoonallisuuksia. Sitten oli vielä koulujen vahtimestarit ja talonmiehet, joita oppilaat usein joko pelkäsivät tai kiusasivat. Talonmiehiä on muutenkin ikävä. Asuntoyhtiöitten huoltomiehet ovat virkamiehiä, talonmiehet olivat ystäviä.
Ei ole kylähulluja eikä kyläyhteisöjäkään, maaseutukunnissa on keskustan ohella vain haja-asutusta.
Tempora mutantur et nos mutamus in illis (ajat muuttuvat ja muutumme niiden mukana), sanoivat muinaiset roomalaiset. Väite ei kuitenkaan tunnu pitään kaikessa paikkaansa.
Emme me kaikessa muutu, vaan näemme nykyajan lapsuutemme arvojen kautta. Näin on aina ollut.
Muistattehan, kuinka ollessamme lapsina ja nuorina kuuntelimme aikuisten päivittelevän nykyaikaa.
Ns. kiertäviä, höpsähtäneitä henkilöitä muistan lapsuusmaisemissa kiertelevän. Jo -40 luvulla eräskin kulkuri puhui radioon ja sanoi että kohta tulee näköradio ja silloin voimme nähdä luukusta koko maailman ihmiset ja Margareetan? Kulkuri ei osannut edes lukea joten visio josta hän kertoi oli aito, mistä se hänelle tuli.
Oli pariviikkoa maatöissä viihtyvä vanha mies, nainen joka kävi talo talolta pesemässä pyykit, toinen kävi syksyisin käsittelemässä pellavat ja kehräämässä aivina-, ja rohdin langat. Pitojen laittaja, viesti kulki milloin missäkin talossa lisä apua tarvittiin. Palkkaa heille maksettiin ja talon ylöspito.
Näin jälkeenpäin ajatellen jokainen oli erikoistunut omien taitojensa mukaan eri työtehtäviin. Elämän myönteisiä, hauskoja henkilöitä, hymyileviä ja työteliäitä, mistä he olivat saaneet nämä myönteiset voimavarat, sitä jään usein ihmettelemään varsinkin kun omaa kotia ei ollut, siis kulkuri elämää ja yksinkertaista suhtautumista eri tilanteisiin.
Täysin päinvastoin kuin sanotaan, minusta 50-luvulla oltiin paljon suvaitsevaisempia kuin nykyisin. Tietysti paheksuttiin kaikenlaista "moraalittomuutta" ja oltiin ahdasmielisiä, mutta kyllä "moraalittomatkin" olivat yhteisön jäseniä, ja heidän elämäntapansa hyväksyttiin kuitenkin. Ei heitä työnnetty ulos yhteiskunnasta.
Juoruttiin kyllä, mutta loppujen lopuksi kaikki pitivät yhtä.
Arvata sopii, että kokemukseni on pikkukaupungista.
Ennen maaseudulla koko kylän väki kiersi talosta taloon ja vuorollaan tehtiin talkoissa heinätyöt, puinnit ym.
Onkohan tuollaista talkoohenkeä nykyisin, en tiedä.
Muistan kun kerran kylän naiset marssivat luutineen ja harjoineen yksin asuvan suutarin kotiin siivoamaan. Mies ei suinkaan ilahtunut moisesta kun pyykkäsivät hänen vaatteensa ja tiskasivatkin. Suutari valitti, että kun akat pesivät kahvikupitkin niin mitättömiksi, että kahvi maistuu ihan posliinille.
Niinpä vain! Mihin ovat kadonneet vanha talkoohenki ja naapuriapu? Kukaan ei enää tee mitään muuten kuin maksusta. Jos poikkeus löytyy, se vain vahvistaa säännön. Rahanahneus on kamala juttu...