Eräs yksinasuva, tuntemani mies sai maanantaina korona-ja ifluenssarokotteet.
Tytär oli mukana.
Mies ei maininnut kenellekään, että oli hiljattain sairastanut koronan.
Tiistain vastaisena yönä hän kuoli. Omassa sängyssään, yksin.
Poliiseilla ja ruumisautolla oli asiaa.
Koronarokotetta ei olisi annettu, jos mies olisi maininnut sairastumisestaan.
Ulkona oleva joulukuusi on nyt ilman valoja.
Korona ja rokotteet
324
1686
Vastaukset
- Anonyymi
Mistäs kukaan sitä sairastettua koronaa tiesi, jos ukko siitä kerran kenellekään kertonut?
Nyt siis edesmennyt mies kävi postilaatikolla.
Siellä naapuri näki hänet huonokuntoisena.
Kysyi onko tehnyt korona kotitestin.
Oli itse koronan sairastanut ja näki naapurin huonon kunnon.
Mies totesi, että kyllä tämä sairaus viikossa ohi menee. Ilmeisesti hän oli tehnyt sen testin.- Anonyymi
Mistä ukko olisi itse tiennyt että oli sairastanut lievän koronan???. Piikit kyllä tehoaa,näemmä.
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ukko olisi itse tiennyt että oli sairastanut lievän koronan???. Piikit kyllä tehoaa,näemmä.
Mikä on lievä korona?
Kotitesti näyttää kaksi viivaa, jos on korona.
Mies oli tehnyt testin.
Kyllä tässä on selvä syy yhteys kuolemaan.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mikä on lievä korona?
Kotitesti näyttää kaksi viivaa, jos on korona.
Mies oli tehnyt testin.
Kyllä tässä on selvä syy yhteys kuolemaan.Lievässä koronassa taudin oireet ovat vähäisiä.
Kukaan ei vielä tiedä miehen kuolinsyytä, joten oletuksia siitä on typerää tänne kirjoitella.
Sinun kannattaa avata linkki, jonka laitoin tuonne alemmas, ja lukea se tarkkaan.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ukko olisi itse tiennyt että oli sairastanut lievän koronan???. Piikit kyllä tehoaa,näemmä.
Joo eikä se tarvinnut olla kuin räkätauti, kaikki on nykyään koronaa kun kuumetta tulee jne.
Tuo sairastuminen oli selkeä piikkivamma jo ja siihen lisäpiikki, niin tuon olisimme ennustaneetkin tapahtuvan. Niin moni on nyt kuollut kuukauden sisällä tutuistakin ja moni haksahtaa vieläkin varsinkin vanhoista ihmisistä. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mikä on lievä korona?
Kotitesti näyttää kaksi viivaa, jos on korona.
Mies oli tehnyt testin.
Kyllä tässä on selvä syy yhteys kuolemaan.Tanskan oikeudessahan nuo testihommat koronasta sai tuomion kusetuksena jo reilu pari vuotta sitten.
Miten joku voi uskoa noita testitikkuja - emme haksahda tuohonkaan - naurettavaa ostella noita - se on bisness sekin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lievässä koronassa taudin oireet ovat vähäisiä.
Kukaan ei vielä tiedä miehen kuolinsyytä, joten oletuksia siitä on typerää tänne kirjoitella.
Sinun kannattaa avata linkki, jonka laitoin tuonne alemmas, ja lukea se tarkkaan.
kylmätotuusMikä korona - nyt ei ole kaikki kotona ! Tuo on yleishullutus varsinkin vahoilla papoilla ja mummoilla mitkä soittelee radioonkin - voi voi.
Sen sijaan sydänkohtaukset ovat ihan normaali elämää nykyään ja elinvammat sekä syöpä. MISTÄHÄN TULEE....💀 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä korona - nyt ei ole kaikki kotona ! Tuo on yleishullutus varsinkin vahoilla papoilla ja mummoilla mitkä soittelee radioonkin - voi voi.
Sen sijaan sydänkohtaukset ovat ihan normaali elämää nykyään ja elinvammat sekä syöpä. MISTÄHÄN TULEE....💀Mitä yrität selittää?
Kirjoituksessasi ei ole päätä eikä häntää.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Tanskan oikeudessahan nuo testihommat koronasta sai tuomion kusetuksena jo reilu pari vuotta sitten.
Miten joku voi uskoa noita testitikkuja - emme haksahda tuohonkaan - naurettavaa ostella noita - se on bisness sekin.Itselläni oli karmea flunssa. Niinkuin on ollut vuosien saatossa ennenkin.
Ennen on menty lääkäriin ja saatu antibioottikuuri angiinan ja kipulääkettä.
Nyt on turha mennä.
Ostin 2 euron koronatestin kyläkaupasta.
Korona oli.
Tietoisuus siitä sai minut pysymään kotona.
Enkä olisi jaksanutkaan.
Ihminen on sellainen, että se haluaa jonkinlaisen faktaa, mikä on homman nimi.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mikä on lievä korona?
Kotitesti näyttää kaksi viivaa, jos on korona.
Mies oli tehnyt testin.
Kyllä tässä on selvä syy yhteys kuolemaan.Testeillä ei ole mitälnnmerkitysrä.
Oliko miehen eka piikki? Vai oliko ottanut jo aiemmin?.
Jos oli ottanut aiemmin Corone piikit 1 tai 2 kpl niin miksi vielä halusi.
Jos mies oli ottanutko aiemmin johtui sairastaminen niistä ja kun lissää otti meni loput vastuskyky ja kuoli.
Kuoleman syy on joku muu. Mies oli jo sairas aiemmista piikeistä. Syy on se.
Ketkä sitten sairastuu tai kuole piikin jälkeen? Ehkä joskus se syyt tulee ilmi. Anonyymi kirjoitti:
Testeillä ei ole mitälnnmerkitysrä.
Oliko miehen eka piikki? Vai oliko ottanut jo aiemmin?.
Jos oli ottanut aiemmin Corone piikit 1 tai 2 kpl niin miksi vielä halusi.
Jos mies oli ottanutko aiemmin johtui sairastaminen niistä ja kun lissää otti meni loput vastuskyky ja kuoli.
Kuoleman syy on joku muu. Mies oli jo sairas aiemmista piikeistä. Syy on se.
Ketkä sitten sairastuu tai kuole piikin jälkeen? Ehkä joskus se syyt tulee ilmi.Testillä on se merkitys, että ei mene ottamaan rokotusta.
Jos se on positiivinen.
Mutta on ihmisiä, jotka eivät tajua tätä
Ei ollut eka piikki, minkä mies otti.
Monihan on ottanut jo 5 rokotusta.
Mies on ollut ok kunnossa.
Ajanut autollaan ja käynyt asioillaan.
Mies ei sairastanut aiemmista rokotuksista.Anonyymi kirjoitti:
Lievässä koronassa taudin oireet ovat vähäisiä.
Kukaan ei vielä tiedä miehen kuolinsyytä, joten oletuksia siitä on typerää tänne kirjoitella.
Sinun kannattaa avata linkki, jonka laitoin tuonne alemmas, ja lukea se tarkkaan.
kylmätotuusEn avaa mitään linkkejä.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
En avaa mitään linkkejä.
Pelottaako sinua, että linkistä voi löytyä todellista faktatietoa, joka kumoaa valheelliset oletuksesi?
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo eikä se tarvinnut olla kuin räkätauti, kaikki on nykyään koronaa kun kuumetta tulee jne.
Tuo sairastuminen oli selkeä piikkivamma jo ja siihen lisäpiikki, niin tuon olisimme ennustaneetkin tapahtuvan. Niin moni on nyt kuollut kuukauden sisällä tutuistakin ja moni haksahtaa vieläkin varsinkin vanhoista ihmisistä.Isälläsi oli räkätauti kun sinua teki!
Ja räästä olet sinä tehty!
Kerro nyt edes yksi kuukauden sisällä kuollut tuttusi ja miksi hän kuoli!
Et pysty? Olikohan isälläsi putket kunnossa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tanskan oikeudessahan nuo testihommat koronasta sai tuomion kusetuksena jo reilu pari vuotta sitten.
Miten joku voi uskoa noita testitikkuja - emme haksahda tuohonkaan - naurettavaa ostella noita - se on bisness sekin.Etkö ole koronatestiä osannut tehdä? Isot naurut typerykselle kaikilta meiltä täältä!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä korona - nyt ei ole kaikki kotona ! Tuo on yleishullutus varsinkin vahoilla papoilla ja mummoilla mitkä soittelee radioonkin - voi voi.
Sen sijaan sydänkohtaukset ovat ihan normaali elämää nykyään ja elinvammat sekä syöpä. MISTÄHÄN TULEE....💀Kaikki syövät ja sydänkohtaukset ja liikenneonnettomuudet ja muut kuolemat johtuvat koronamyrkkypiikeistä!
Kuunnelkkaa vaik sitä raumalaislääkkäri, sel ole nii oikees jo vuosi sitte! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottaako sinua, että linkistä voi löytyä todellista faktatietoa, joka kumoaa valheelliset oletuksesi?
kylmätotuuslinkeistä ei koskaan löydy mitään todellista tietoa. Ne ovat uskomuksia, joihin linkkejä jakavat ovat hurahtaneet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
linkeistä ei koskaan löydy mitään todellista tietoa. Ne ovat uskomuksia, joihin linkkejä jakavat ovat hurahtaneet!
Kerrohan, mistä sinä löydät faktatietoa.
Kertooko sen esim. kuvastin tai jalkaterän asento?
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Pelottaako sinua, että linkistä voi löytyä todellista faktatietoa, joka kumoaa valheelliset oletuksesi?
kylmätotuusLuen paljon aviiseja laidasta laitaan.
Sun typerät linkkisi osoittaa vain sen, että et itse osaa referoida tekstiä.
Etkä kirjoittaa sitä olennaista.
Suosittelen jotain savolaista kansanopistoa tekstinkäsittelyyn.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä korona - nyt ei ole kaikki kotona ! Tuo on yleishullutus varsinkin vahoilla papoilla ja mummoilla mitkä soittelee radioonkin - voi voi.
Sen sijaan sydänkohtaukset ovat ihan normaali elämää nykyään ja elinvammat sekä syöpä. MISTÄHÄN TULEE....💀Totta, nuo sairaalatkin olivat tyhjiä alkumetreillä, mutta eivät enää kun tappopiikkejä alkoivat antaa tietämättömälle kuolemalla ja tuskilla pelotellulle kansanosalle
Onhan se onni etteivät kaikki repsahtaneet näihin. Silloin kaikesta olisi voinut syyttää olematonta koronaa Nyt piikittämättömät selvisit ilman kuolemia ja jopa tauteja. Tästä voi hyvin tehdä tutkimuksen , mutta se vetää piikkiuskoon repsahtaneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä yrität selittää?
Kirjoituksessasi ei ole päätä eikä häntää.
kylmätotuusMiksi et selitä mitä yrität parilla sanalla ammentaa - missäs sinun pää ja häntä kun et osaa puhua, menkö piikki käteen jo uskonnon mukaan sinulla.
Aika onnettomia nämä piikkien puolustajien (maksettu?) puheyritykset.
Ne jäävät aina lyhyiksi lapsellisiksi kuin lasten itkuiksi kun on erehtynyt ja se on myöhäistä.
Olisi mukava kuulla yksikin piikeillä pelastunut sielu sinun todistamana - samalla saisit miljoonapalkkion mikä on luvattu tästä. Yli 2 vuotta eikä hakijaa ole tullut - eikä tulekaan!
Se on vaikea ottaa järki käteen jos on syvä usko ja piikkimyrkkyjä sekä tuntematonta tavaraa liemen mukana sokeana ottanut (et varmasti tiedä mitä sait)
Abortoitujen lasten solut luulisi nekin olleen vastenmielisiä näille jotka eivät syö liharuokaa. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Itselläni oli karmea flunssa. Niinkuin on ollut vuosien saatossa ennenkin.
Ennen on menty lääkäriin ja saatu antibioottikuuri angiinan ja kipulääkettä.
Nyt on turha mennä.
Ostin 2 euron koronatestin kyläkaupasta.
Korona oli.
Tietoisuus siitä sai minut pysymään kotona.
Enkä olisi jaksanutkaan.
Ihminen on sellainen, että se haluaa jonkinlaisen faktaa, mikä on homman nimi.Kannattiko maksaa 2 euroa täysin tyhjästä - tuo on typerintä mitä me tiedämme.
Jos on heikko olo - pysy kotona sängyssä. Se auttaa.
Me emme ole joutuneet olemaan, mutta emme ole ottaneet ainuttakaan piikkiä mies muistiin eikä maskitkaan maistuneet saati myrkyllisest käsidesit.
Uskomme Jumalaan, emme ottaneet myrkkypiikkiuskoa joka selkeä vääräuskoisten uusi kiihotettu harrastus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testeillä ei ole mitälnnmerkitysrä.
Oliko miehen eka piikki? Vai oliko ottanut jo aiemmin?.
Jos oli ottanut aiemmin Corone piikit 1 tai 2 kpl niin miksi vielä halusi.
Jos mies oli ottanutko aiemmin johtui sairastaminen niistä ja kun lissää otti meni loput vastuskyky ja kuoli.
Kuoleman syy on joku muu. Mies oli jo sairas aiemmista piikeistä. Syy on se.
Ketkä sitten sairastuu tai kuole piikin jälkeen? Ehkä joskus se syyt tulee ilmi.Piikit nopeuttavat heikkokuntoisia hautausurakoitsijoitten huomaan, se on selkeästi nähty.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Testillä on se merkitys, että ei mene ottamaan rokotusta.
Jos se on positiivinen.
Mutta on ihmisiä, jotka eivät tajua tätä
Ei ollut eka piikki, minkä mies otti.
Monihan on ottanut jo 5 rokotusta.
Mies on ollut ok kunnossa.
Ajanut autollaan ja käynyt asioillaan.
Mies ei sairastanut aiemmista rokotuksista.Testit on perseestä. Nillä on merkitystä vain myyjille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isälläsi oli räkätauti kun sinua teki!
Ja räästä olet sinä tehty!
Kerro nyt edes yksi kuukauden sisällä kuollut tuttusi ja miksi hän kuoli!
Et pysty? Olikohan isälläsi putket kunnossa?Onhan rivoa tekstiä. Ikä varmasti parikymppinen, täysin ulkona siitä missä on menty.
Meillä kuolema kolkutti heti kun piikin sai tammikuussa 2021 sukulainen. Ensimmäinen piikki. Se oli nopeaa, samoin kolmannnen piikin saanut kahvikaveri kahdessa viikossa piikistä henki vex.
Rääväsuita riittää kun on erehtynyt piikeille ja näkee miten suuri osa on herännyt kuolemien ja tautien vallatessa nyt sairaalapaikatkin - ne täynnä piikitettyjä jo pitkään kuten ruumiskontitkin. Vetäähän se rääväsuut vihaan kun on petetty median kautta kiihottamalla tämä uskonto piikkien apuun - ei auttanut yksi kuten ennustimme, ei kaksi - ei kolme - ei neljä - ei viiisi....etc.
Piikkejä vaan os uskosi riittää kuolemaan asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ole koronatestiä osannut tehdä? Isot naurut typerykselle kaikilta meiltä täältä!!!!
Joo täysin turhia ovat, ulkomailta tietoa noista on saatu jo kauan turhia - kai olet vain lukenut Suomen roskalehtiä ja ylenantoa katsellut - se on laiskan turha sitten uikuttaa jos menee vipuun. Suomen media on täysin korruptoitunut - myös Natohommissa, Ukrainan natsien sodassa ja Gazan väen tappamistakin tuntuu väheksyvän roskalehdetkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki syövät ja sydänkohtaukset ja liikenneonnettomuudet ja muut kuolemat johtuvat koronamyrkkypiikeistä!
Kuunnelkkaa vaik sitä raumalaislääkkäri, sel ole nii oikees jo vuosi sitte!Sanotaan selkeämmin, että nuo piikit nopeuttavat jo sairastuneitten tilan heikkenemistä ja kuolevat myös nopeammin.
Kannattaa katsoa vaikka brittien tutkimus miten syöpä on jopa uudelleen syttynyt nopeaan ennalta arvaamattomaan nopeaan kasvuun. Räjähdysmäinen kasvu - näillä sanoin ja kuolema toki hallitsemattomana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
linkeistä ei koskaan löydy mitään todellista tietoa. Ne ovat uskomuksia, joihin linkkejä jakavat ovat hurahtaneet!
Sulla on aika perusteettomia ja lyhyitä nuo tarinat - oletko ottanut tappopiikkejä?
Tuntuu siltä ettet näe metsää puilta ja uikutat lyhyitä ysköksiäsi - tauti päällä ja viha ehkä siitä, että menit ottamaan näitä turhia ja vaarallisia liemiä suoraan kehoon tietämättä mitä sait ja tuskin antaja kertoi muuta kuin ettäs pysyisit vartin paikalla ettet ehkä kuole kadulle tai autoon kuten on käynyt ihan videoitunakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrohan, mistä sinä löydät faktatietoa.
Kertooko sen esim. kuvastin tai jalkaterän asento?
kylmätotuusOnpa lyhyttä nämä piikin ottaneen lausahdukset ....eipä ole perusteita miksi pitäisi ottaa myrkkyjä kehoon. Mikä motiivi kun ei niiistä ole kenellekään tullut vielä apua.
Me näemme vain kuolleita ja kuolleita viikottain. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Luen paljon aviiseja laidasta laitaan.
Sun typerät linkkisi osoittaa vain sen, että et itse osaa referoida tekstiä.
Etkä kirjoittaa sitä olennaista.
Suosittelen jotain savolaista kansanopistoa tekstinkäsittelyyn.Mieluummin laitan linkin esim.THL:n sivulle, josta löytyy tarkasti heidän ilmoituksensa, kuin ryhtyisin omin sanoin kuvailemaan ilmoitusta. Annan asiantuntijoiden kertoa faktat, koska en itse siihen ryhmään kuulu.
Puolitotuuksia en ryhdy kirjoittamaan.
Samaa käytäntöä suosittelen sinunkin toteuttavan.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
linkeistä ei koskaan löydy mitään todellista tietoa. Ne ovat uskomuksia, joihin linkkejä jakavat ovat hurahtaneet!
Linkin sisältämän tiedon todenperäisyys riippuu siitä, miten luotettavasta tietolähteestä se on otettu.
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Luen paljon aviiseja laidasta laitaan.
Sun typerät linkkisi osoittaa vain sen, että et itse osaa referoida tekstiä.
Etkä kirjoittaa sitä olennaista.
Suosittelen jotain savolaista kansanopistoa tekstinkäsittelyyn.Jos käytät tekstinkäsittelyohjelmaa, niin siinä sinulla on vielä paljon petrattavaa.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Kannattiko maksaa 2 euroa täysin tyhjästä - tuo on typerintä mitä me tiedämme.
Jos on heikko olo - pysy kotona sängyssä. Se auttaa.
Me emme ole joutuneet olemaan, mutta emme ole ottaneet ainuttakaan piikkiä mies muistiin eikä maskitkaan maistuneet saati myrkyllisest käsidesit.
Uskomme Jumalaan, emme ottaneet myrkkypiikkiuskoa joka selkeä vääräuskoisten uusi kiihotettu harrastus.Kun yksin asuu, ei voi ihan kädet ristissä maata sängynpohjalla.
Piti kammeta itsensä kylän apteekkiin hakemaan panadolia ja farmaseutilta neuvoja.
Olo oli tosi huono ja omituinen väsymys painoi jalkoja.
Ja kylä-kauppaan ostamaan apetta ja se 2 euron kotikoronatesti.
Ja sitten kilautus hoivaan omaiselle, että en voi tulla koronan takia vieraisille.
Siellä on ollut pakko pitää maskia ja suojakäsineitä.
Tilasin verkosta juomat ja hedelmät ja kuski vei tavarat omaiseni huoneeseen.
Ja hoidin maksun.
Rokotusta ei ole ollut aikomustakaan ottaa.Anonyymi kirjoitti:
Piikit nopeuttavat heikkokuntoisia hautausurakoitsijoitten huomaan, se on selkeästi nähty.
Jollakin alalla ei työt lopu.
Anonyymi kirjoitti:
Testit on perseestä. Nillä on merkitystä vain myyjille.
Ei sitä sitten kannata ostaa kotiin kuumemittariakaan.
Mitä sillä tekee?Anonyymi kirjoitti:
Sanotaan selkeämmin, että nuo piikit nopeuttavat jo sairastuneitten tilan heikkenemistä ja kuolevat myös nopeammin.
Kannattaa katsoa vaikka brittien tutkimus miten syöpä on jopa uudelleen syttynyt nopeaan ennalta arvaamattomaan nopeaan kasvuun. Räjähdysmäinen kasvu - näillä sanoin ja kuolema toki hallitsemattomana.Koronarokotus on aktivoinut jo uinuvan vyöruusun. Tuttavallani.
Toinen rokotus, sama tilanne.
Tuntuu siltä, että kun ihmisellä on se heikoin lenkki kehossa, rokotus iskee juuri siihen.Anonyymi kirjoitti:
Mieluummin laitan linkin esim.THL:n sivulle, josta löytyy tarkasti heidän ilmoituksensa, kuin ryhtyisin omin sanoin kuvailemaan ilmoitusta. Annan asiantuntijoiden kertoa faktat, koska en itse siihen ryhmään kuulu.
Puolitotuuksia en ryhdy kirjoittamaan.
Samaa käytäntöä suosittelen sinunkin toteuttavan.
kylmätotuusTHLn linkit ovat kilometrin pituisia. Ei niitä kukaan jaksa lukea.
THL ilmoittaa 21.12.2023 että koronaan sairastunut henkilö rokotetaan aikaisintaan
6.kuukauden päästä tervehtymisestä.
3 kuukautta sairastamisesta oli vielä voimassa THLn mukaan 18.12 2023
Silloin rokotettiin alussa kertomani mieshenkilö.
THL siis heräsi jostain ihme syystä ja muutti käytäntöä.Anonyymi kirjoitti:
Jos käytät tekstinkäsittelyohjelmaa, niin siinä sinulla on vielä paljon petrattavaa.
kylmätotuusEn käytä älykännyllä tekstinkäsittelyohjelmaa.
Sulle suosittelen edelleen tekstien referointia.
Niiden opettelua.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Kun yksin asuu, ei voi ihan kädet ristissä maata sängynpohjalla.
Piti kammeta itsensä kylän apteekkiin hakemaan panadolia ja farmaseutilta neuvoja.
Olo oli tosi huono ja omituinen väsymys painoi jalkoja.
Ja kylä-kauppaan ostamaan apetta ja se 2 euron kotikoronatesti.
Ja sitten kilautus hoivaan omaiselle, että en voi tulla koronan takia vieraisille.
Siellä on ollut pakko pitää maskia ja suojakäsineitä.
Tilasin verkosta juomat ja hedelmät ja kuski vei tavarat omaiseni huoneeseen.
Ja hoidin maksun.
Rokotusta ei ole ollut aikomustakaan ottaa.Kovin ristiriitaisia kommentteja kirjoittelet.
Yhdessä kommentissasi kerrot toimivasi lääkkeiden suhteen kuten isäsi, joka ei lääkkeisiin koskenut. Toisessa kirjoitat syöneesi antibiootteja ja nyt olet ostanut Panadolia. Mikähän mahtaa olla totta, vai onko mikään?
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
THLn linkit ovat kilometrin pituisia. Ei niitä kukaan jaksa lukea.
THL ilmoittaa 21.12.2023 että koronaan sairastunut henkilö rokotetaan aikaisintaan
6.kuukauden päästä tervehtymisestä.
3 kuukautta sairastamisesta oli vielä voimassa THLn mukaan 18.12 2023
Silloin rokotettiin alussa kertomani mieshenkilö.
THL siis heräsi jostain ihme syystä ja muutti käytäntöä.Jos olet niin laiska, ettet viitsi THL:n ilmoitusta lukea kokonaan, niin ethän sinä voi sen sisältöä omin sanoin kuvailla. Kai sinä sen tajuat?
THL suosittaa, että sairastetun koronavirustaudin ja koronarokotuksen väli olisi 6 viikkoa, ei 6 kk.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Kovin ristiriitaisia kommentteja kirjoittelet.
Yhdessä kommentissasi kerrot toimivasi lääkkeiden suhteen kuten isäsi, joka ei lääkkeisiin koskenut. Toisessa kirjoitat syöneesi antibiootteja ja nyt olet ostanut Panadolia. Mikähän mahtaa olla totta, vai onko mikään?
kylmätotuusTarkennus
Lääkärit ovat määräänneet minulle lääkkeitä, joita pitäisi syödä hamaan hautaan asti.
Verenpaine-, Koletroli-lääkkeet.
Näitä en ole koskaan syönyt
Tilapäiseen käyttöön olen syönyt antibioottikuurin esim angiina.
En edes muista koska viimeksi.
Samoin hampaanpoiston jälkeen panadol-burana yhdistelmä.
Muutaman päivän.
Nyt ostin apteekista kuumemittarin ja toisen koronatestin.
Farma sanoi, että koronaan ei ole mitään lääkettä.
Kuumetta alentamaan voi ottaa panadolia.
Samoin kurkun käheyteen imeskelytabletteja.
Tilapäiseen käyttöön.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Tarkennus

Tilapäiseen käyttöön.A-streptokokkibakteerin aiheuttamaan angiinaan syöty antibioottikuuri on hyvinkin saattanut estää sinua saamasta vakavia jälkitauteja tai jopa pelastaa henkesi.
Mitä kauemmin sairastamastasi angiinasta on, sitä todennäköisemmin ko. tauti olisi hoitamattomana aiheuttanut vakavia jälkitauteja.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet niin laiska, ettet viitsi THL:n ilmoitusta lukea kokonaan, niin ethän sinä voi sen sisältöä omin sanoin kuvailla. Kai sinä sen tajuat?
THL suosittaa, että sairastetun koronavirustaudin ja koronarokotuksen väli olisi 6 viikkoa, ei 6 kk.
kylmätotuusTHL info
"Jos henkilö on sairastanut koronataudin syksyn tai talven 2023-2024 aikana, ei hän suojan kannalta tarvitse tehosterokotetta tällä kaudella."
Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa
Ei tässä kirjoiteta 6sta viikosta mitään.
Oletetaan, että minä ottaisin rokotteen.
Sairastin koronan marraskuussa 2023.
6n viikon mukaan ottaisin rokotteen tammikuussa.
Mutta kun THLn kirjoitus antaa ymmärtää eritavalla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
THL info
"Jos henkilö on sairastanut koronataudin syksyn tai talven 2023-2024 aikana, ei hän suojan kannalta tarvitse tehosterokotetta tällä kaudella."
Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa
Ei tässä kirjoiteta 6sta viikosta mitään.
Oletetaan, että minä ottaisin rokotteen.
Sairastin koronan marraskuussa 2023.
6n viikon mukaan ottaisin rokotteen tammikuussa.
Mutta kun THLn kirjoitus antaa ymmärtää eritavalla?Se tarkoittaa, että THL:n uusimman ohjeistuksen mukaan et tarvitse ottaa tehosterokotetta, jota nyt annetaan mm. 65 vuotta täyttäneille.
https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet/koronan-tehosterokotukset-syystalvella
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo täysin turhia ovat, ulkomailta tietoa noista on saatu jo kauan turhia - kai olet vain lukenut Suomen roskalehtiä ja ylenantoa katsellut - se on laiskan turha sitten uikuttaa jos menee vipuun. Suomen media on täysin korruptoitunut - myös Natohommissa, Ukrainan natsien sodassa ja Gazan väen tappamistakin tuntuu väheksyvän roskalehdetkin.
THL on yhteistyössä kaikkien maiden kanssa ja tekivät kovaa työtä koko ajan että saataisiin ajoissa rokotteet. . Joten pienikin vika rokotteessa niinse olisi otettu pois markkinoilta. Niin että en usko tippaakaan noiden eokotuskielteisten juttuihin , kas måkun aina on tiedetty että juuri ne joilla ei ole edes koulutusta asioihin eivöt mitenkään ole luotettavia tiedon lähteitä ennakkoluulojen kanssa piehtaroivat , ja kuvittelevat kaiken laista mielessään ja niillä mielikuvituksilla sitten peloittelevat ihmisiä jotka ovat herkkiä . Ja jotka todella tarvitsevat suoja tautia vastaan .
Anonyymi kirjoitti:
Se tarkoittaa, että THL:n uusimman ohjeistuksen mukaan et tarvitse ottaa tehosterokotetta, jota nyt annetaan mm. 65 vuotta täyttäneille.
https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet/koronan-tehosterokotukset-syystalvella
kylmätotuusLainaus 31.12.23 klo 17:33
"THL suosittaa, että sairastetun koronavirustaudin ja koronarokotuksen väli olisi 6 viikkoa, ei 6 kk.
kylmätotuus"
Mikä sun kirjoituksesta ja lainauksesta pätee?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lievässä koronassa taudin oireet ovat vähäisiä.
Kukaan ei vielä tiedä miehen kuolinsyytä, joten oletuksia siitä on typerää tänne kirjoitella.
Sinun kannattaa avata linkki, jonka laitoin tuonne alemmas, ja lukea se tarkkaan.
kylmätotuusEräillä on kova tarve yhdistää aina rokotukset kuolin syyksi , ihan kun se olisi jotain erikoista että vanha ihminen kuolee, niin me tehdään jokainen omalla ajallamme Ei olla ikuisia mitenkään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testeillä ei ole mitälnnmerkitysrä.
Oliko miehen eka piikki? Vai oliko ottanut jo aiemmin?.
Jos oli ottanut aiemmin Corone piikit 1 tai 2 kpl niin miksi vielä halusi.
Jos mies oli ottanutko aiemmin johtui sairastaminen niistä ja kun lissää otti meni loput vastuskyky ja kuoli.
Kuoleman syy on joku muu. Mies oli jo sairas aiemmista piikeistä. Syy on se.
Ketkä sitten sairastuu tai kuole piikin jälkeen? Ehkä joskus se syyt tulee ilmi.Kyllä vaan on, itselläni oli vähän aikaa sitten kova flunssa ja olin ihan varma että oli korona otin kokeen ja ei näyttänyt koronaa, siis tavallinen flunssa Sitten tuli mijåniä kylään ja teki luonani kokeen kun yski niin kamalasti, hönellä oli korona.
Ja sen todistivat sairaalassa seuraavana päivänä
Joten kyllä ne testit ihan vaan näyttää jos korona on tai ei - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki syövät ja sydänkohtaukset ja liikenneonnettomuudet ja muut kuolemat johtuvat koronamyrkkypiikeistä!
Kuunnelkkaa vaik sitä raumalaislääkkäri, sel ole nii oikees jo vuosi sitte!Mitä myrkkyä niissä piireissä sitten muka sinun mielestäsi on.
Ihmeellinenolettamus sinänsä. Mene THL sivuille lukemaan miten rokotus toimii ihmisen kehossa ennekun huutelet omiasi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi et selitä mitä yrität parilla sanalla ammentaa - missäs sinun pää ja häntä kun et osaa puhua, menkö piikki käteen jo uskonnon mukaan sinulla.
Aika onnettomia nämä piikkien puolustajien (maksettu?) puheyritykset.
Ne jäävät aina lyhyiksi lapsellisiksi kuin lasten itkuiksi kun on erehtynyt ja se on myöhäistä.
Olisi mukava kuulla yksikin piikeillä pelastunut sielu sinun todistamana - samalla saisit miljoonapalkkion mikä on luvattu tästä. Yli 2 vuotta eikä hakijaa ole tullut - eikä tulekaan!
Se on vaikea ottaa järki käteen jos on syvä usko ja piikkimyrkkyjä sekä tuntematonta tavaraa liemen mukana sokeana ottanut (et varmasti tiedä mitä sait)
Abortoitujen lasten solut luulisi nekin olleen vastenmielisiä näille jotka eivät syö liharuokaa.MNRA rokote systeemissä ei ole samoja aine osia kun elävissä rokotteissa . Joten puhu sinä läpiä kalloosi kun et ole perillä edes asiasta vähääkään
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Koronarokotus on aktivoinut jo uinuvan vyöruusun. Tuttavallani.
Toinen rokotus, sama tilanne.
Tuntuu siltä, että kun ihmisellä on se heikoin lenkki kehossa, rokotus iskee juuri siihen.Käly sai kanssa vyöruusun ———— kymmenen vuotta sitten , joten paina pääsi peiton alle ruusujesi kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovin ristiriitaisia kommentteja kirjoittelet.
Yhdessä kommentissasi kerrot toimivasi lääkkeiden suhteen kuten isäsi, joka ei lääkkeisiin koskenut. Toisessa kirjoitat syöneesi antibiootteja ja nyt olet ostanut Panadolia. Mikähän mahtaa olla totta, vai onko mikään?
kylmätotuusJa Panadolin jossa vaikuttava ime on paracetamol on aine mihin myös on ihmisiä kuollut joten ihme sinänsä että tämä sankari niitä uskaltaa ottaa , ja vielä antibiotikka lääkityksenki. . Naurettavaa sinönsä hänen soutaminen ja huopaaminen . Tyhmä kun saapas
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Tarkennus
Lääkärit ovat määräänneet minulle lääkkeitä, joita pitäisi syödä hamaan hautaan asti.
Verenpaine-, Koletroli-lääkkeet.
Näitä en ole koskaan syönyt
Tilapäiseen käyttöön olen syönyt antibioottikuurin esim angiina.
En edes muista koska viimeksi.
Samoin hampaanpoiston jälkeen panadol-burana yhdistelmä.
Muutaman päivän.
Nyt ostin apteekista kuumemittarin ja toisen koronatestin.
Farma sanoi, että koronaan ei ole mitään lääkettä.
Kuumetta alentamaan voi ottaa panadolia.
Samoin kurkun käheyteen imeskelytabletteja.
Tilapäiseen käyttöön.Hahhaa ja vielä viitsit puhua rokotuksista . Onnea matkaan vaan elämässä jossa tieteeellä ei ole minkäänlaista osaa elämässä . Mutta väitteleeihan kun olisi virologi omasta mielestään . Heitä panodolin huulet ja mene maate .
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18173045N
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Jos mies ei kertonut kenellekään, että on sairastanut koronan, niin miten ihmeessä sinä sen tiedät?
Ei se, että joku on nähnyt hänet postilaatikolla huonokuntoisena todista, että hänellä olisi tai olisi ollut korona.
Mikä miehen kuolinsyy oli selviää aikanaan. Ei ainakaan kannata vetää sitä johtopäätöstä, että koronarokote olisi aiheuttanut kuoleman.
kylmätotuusMiehen asunnolla oli koti-koronatesti.
Positiivinen.
Tottakai tehdään ruumiinavaus ja kuolinsyy selvitetään.
Koronaan sairastuminen vastaa yhtä rokotusta.
Hänelle tuli siis tuplat ja vielä influenssarokotetta päälle.
Sydän ei ehkä kestänyt. Tai oli epäsopivaa rokotetta.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Miehen asunnolla oli koti-koronatesti.
Positiivinen.
Tottakai tehdään ruumiinavaus ja kuolinsyy selvitetään.
Koronaan sairastuminen vastaa yhtä rokotusta.
Hänelle tuli siis tuplat ja vielä influenssarokotetta päälle.
Sydän ei ehkä kestänyt. Tai oli epäsopivaa rokotetta.Mitään rokotetta ei saa ottaa jos on vaikkapa kuumeessa. Jos on sairastunut koronaan tai flunssaan niin mitään rokotetta ei saa ottaa kahteen viikkoon. Jos ei enää kuumetta, mutta yskää ja nuhaa niin rokotusta täytyy odottaa vähintään viikko.
Mutta meille kaikille on elinpäivät lasketut jo syntyessämme ja kuolemaa emme voi väistää. Anonyymi kirjoitti:
Mitään rokotetta ei saa ottaa jos on vaikkapa kuumeessa. Jos on sairastunut koronaan tai flunssaan niin mitään rokotetta ei saa ottaa kahteen viikkoon. Jos ei enää kuumetta, mutta yskää ja nuhaa niin rokotusta täytyy odottaa vähintään viikko.
Mutta meille kaikille on elinpäivät lasketut jo syntyessämme ja kuolemaa emme voi väistää.Mies ei sitten vissiin ollut kuullutkaan tällaisista asioista.
Hän oli varannut ajan rokotukseen jo jokin aika sitten.
Meni ja hänet rokotettiin.
Siitä tuli karmealla tavalla eutanasia-piikki.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Miehen asunnolla oli koti-koronatesti.
Positiivinen.
Tottakai tehdään ruumiinavaus ja kuolinsyy selvitetään.
Koronaan sairastuminen vastaa yhtä rokotusta.
Hänelle tuli siis tuplat ja vielä influenssarokotetta päälle.
Sydän ei ehkä kestänyt. Tai oli epäsopivaa rokotetta.Kävitkö sinä kurkkimassa, mitä miehen kodista löytyy?
Luoja minua varjelkoon tulemasta noin sairaalloisen uteliaaksi, mitä sinä olet.
Nyt sinulla riittääkin jossiteltavaa miehen kuolinsyystä pitkäksi aikaa. Kestää näet aika kauan ennenkuin virallinen kuolinsyy kantautuu korviisi.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Kävitkö sinä kurkkimassa, mitä miehen kodista löytyy?

kylmätotuusTuossa alussa mainitsi miehen tyttären, jonka tunnen.
Jonka kanssa keskustelimme pitkät tovit.
Sanoin tutulle miehelle, että väistit luodin.
Hän ihmetteli, että miten niin.
Hänellä oli korona, kun kotitesti niin näytti.
Ja olo oli karmea.
Oli myös varannut rokotukseen ajan.
Meni kyllä sinne ja kertoi koronastaan.
Hänelle ei annettu rokotusta.
Jos hän ei olisi kertonut tätä rokottajalle, hänellekin olisi voinut käydä kylmät.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Miehen asunnolla oli koti-koronatesti.
Positiivinen.
Tottakai tehdään ruumiinavaus ja kuolinsyy selvitetään.
Koronaan sairastuminen vastaa yhtä rokotusta.
Hänelle tuli siis tuplat ja vielä influenssarokotetta päälle.
Sydän ei ehkä kestänyt. Tai oli epäsopivaa rokotetta.Ei ne ruumiinavauksia aina tee ja vielä harvemmin kertovat totuuden - lääkärithän valehtelivat jopa piikkejä tehokkaiksi kun tuli porukka kipeäksi niistä ja kuoli....sairasta - ei uskalla ihan kenelle vaan mennä lääkäriin jos tulisi kipeäksi.
Onneksi piikittämättömänä on terveys säilynyt minulla ja tutuilla piikittämättömilläkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään rokotetta ei saa ottaa jos on vaikkapa kuumeessa. Jos on sairastunut koronaan tai flunssaan niin mitään rokotetta ei saa ottaa kahteen viikkoon. Jos ei enää kuumetta, mutta yskää ja nuhaa niin rokotusta täytyy odottaa vähintään viikko.
Mutta meille kaikille on elinpäivät lasketut jo syntyessämme ja kuolemaa emme voi väistää.Ei kannata ylipäänsä ottaa ollenkaan piikkejä ruumiiseensa jos terveenä haluaa elää.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mies ei sitten vissiin ollut kuullutkaan tällaisista asioista.
Hän oli varannut ajan rokotukseen jo jokin aika sitten.
Meni ja hänet rokotettiin.
Siitä tuli karmealla tavalla eutanasia-piikki.Selkeä tappopiikki kuten lääkärikin sanoi, harvinaisen hyvä lääkäri !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne ruumiinavauksia aina tee ja vielä harvemmin kertovat totuuden - lääkärithän valehtelivat jopa piikkejä tehokkaiksi kun tuli porukka kipeäksi niistä ja kuoli....sairasta - ei uskalla ihan kenelle vaan mennä lääkäriin jos tulisi kipeäksi.
Onneksi piikittämättömänä on terveys säilynyt minulla ja tutuilla piikittämättömilläkin.Lääkärit eivät valehtele yhtään mitään . Miksi levität infoa mikä on ainoastaan sinun luulosi asioista.
Tietämättömyys asioista tekee ihmisestä ennakkoluuloisen ja jos itse on valehtelijan vikaa niin luulee aitä kaikki valehtelee.
Siis jos jollekkin tehdään ruumiin avaus niin silloin kerrotaan syy siis totuus asiasta
Sitten nämä piikit. Kun et näytä olevan oikein tietoinen edes miten ne toimii niin jätä kommentoimasta asioita mistä et ymmärrä mitään
Kyläjuoruihin verrattavia asioita , ei mitään muuta. Lääketieteestä et tiedä mitään , tuskin tulet koskaan tietämäänkään - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Miehen asunnolla oli koti-koronatesti.
Positiivinen.
Tottakai tehdään ruumiinavaus ja kuolinsyy selvitetään.
Koronaan sairastuminen vastaa yhtä rokotusta.
Hänelle tuli siis tuplat ja vielä influenssarokotetta päälle.
Sydän ei ehkä kestänyt. Tai oli epäsopivaa rokotetta.Ei testi mitäön merkitse. Huuhaa rahan keruu ja pelin aiheuttaminen.
Te laitatte ja uskotte liikaa Siinä on mitä sanotaan TV ja ym.
Tavallisia flunssa ne oli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata ylipäänsä ottaa ollenkaan piikkejä ruumiiseensa jos terveenä haluaa elää.
Näin on tavallista lääkkeistä aiheutuu vai oja ja sairauksia.
Ne jotka haluaa vain pahaa ihmisille eivät välitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkärit eivät valehtele yhtään mitään . Miksi levität infoa mikä on ainoastaan sinun luulosi asioista.
Tietämättömyys asioista tekee ihmisestä ennakkoluuloisen ja jos itse on valehtelijan vikaa niin luulee aitä kaikki valehtelee.
Siis jos jollekkin tehdään ruumiin avaus niin silloin kerrotaan syy siis totuus asiasta
Sitten nämä piikit. Kun et näytä olevan oikein tietoinen edes miten ne toimii niin jätä kommentoimasta asioita mistä et ymmärrä mitään
Kyläjuoruihin verrattavia asioita , ei mitään muuta. Lääketieteestä et tiedä mitään , tuskin tulet koskaan tietämäänkäänKorruptoitu lääketiede. Lääketeollisuus tekee haitta myrkkyjä.
Etkö uskalla ajatella että kaikki ei ole niin kuin luulet olevan?
Pelkäätkö totuutta kaikesta vai oletko itse samaa sakkia?.
Yleensä ihmiset jotka pystyvät käsittelemään ikäviå totuuksia maailmasta tieto tulee johdatuksena. Joillekkin se on liikaa eivät näe mitään vikaa missään,oman minän suojelua,Eivät usko. Mikään ei ole sattumaa. Anonyymi kirjoitti:
Ei ne ruumiinavauksia aina tee ja vielä harvemmin kertovat totuuden - lääkärithän valehtelivat jopa piikkejä tehokkaiksi kun tuli porukka kipeäksi niistä ja kuoli....sairasta - ei uskalla ihan kenelle vaan mennä lääkäriin jos tulisi kipeäksi.
Onneksi piikittämättömänä on terveys säilynyt minulla ja tutuilla piikittämättömilläkin.Ruumiinavaus yleensä tehdään, kun kuolee kotona.
Anonyymi kirjoitti:
Mitään rokotetta ei saa ottaa jos on vaikkapa kuumeessa. Jos on sairastunut koronaan tai flunssaan niin mitään rokotetta ei saa ottaa kahteen viikkoon. Jos ei enää kuumetta, mutta yskää ja nuhaa niin rokotusta täytyy odottaa vähintään viikko.
Mutta meille kaikille on elinpäivät lasketut jo syntyessämme ja kuolemaa emme voi väistää.Elämää ei voi pidentää, mutta sitä voi lyhentää.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Elämää ei voi pidentää, mutta sitä voi lyhentää.
Väitteesi ei pidä kaikilta osin paikkaansa.
Lääketiede on pystynyt pidentämään minunkin elinaikaani kymmenillä vuosilla. Samoin poikani elämää tähän mennessä 25:llä vuodella.
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Miehen asunnolla oli koti-koronatesti.
Positiivinen.
Tottakai tehdään ruumiinavaus ja kuolinsyy selvitetään.
Koronaan sairastuminen vastaa yhtä rokotusta.
Hänelle tuli siis tuplat ja vielä influenssarokotetta päälle.
Sydän ei ehkä kestänyt. Tai oli epäsopivaa rokotetta.Tai oli joku muu kuolinsyy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään rokotetta ei saa ottaa jos on vaikkapa kuumeessa. Jos on sairastunut koronaan tai flunssaan niin mitään rokotetta ei saa ottaa kahteen viikkoon. Jos ei enää kuumetta, mutta yskää ja nuhaa niin rokotusta täytyy odottaa vähintään viikko.
Mutta meille kaikille on elinpäivät lasketut jo syntyessämme ja kuolemaa emme voi väistää.Tuo, että nimemme on kirjoitettu "elämän kirjaan" antaa meille vapauden tehdä mitä haluamme?
Vai ojaako tuo nimi siellä "elämän kirjassa" sen mitä pystymme, osaamme tai yleensäkin teemme?
Kuoleman väistäminen taitaa olla mahdotonta, siinä olet lähes varmasti oikeassa, et kuitenkaan täysin! - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Tuossa alussa mainitsi miehen tyttären, jonka tunnen.
Jonka kanssa keskustelimme pitkät tovit.
Sanoin tutulle miehelle, että väistit luodin.
Hän ihmetteli, että miten niin.
Hänellä oli korona, kun kotitesti niin näytti.
Ja olo oli karmea.
Oli myös varannut rokotukseen ajan.
Meni kyllä sinne ja kertoi koronastaan.
Hänelle ei annettu rokotusta.
Jos hän ei olisi kertonut tätä rokottajalle, hänellekin olisi voinut käydä kylmät.Tai olisi voinut olla käymättäkin, riippuen siitä, mitä hänen kohdallaan elämän kirjaan on kirjoitettu hänen syntymähetkellään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne ruumiinavauksia aina tee ja vielä harvemmin kertovat totuuden - lääkärithän valehtelivat jopa piikkejä tehokkaiksi kun tuli porukka kipeäksi niistä ja kuoli....sairasta - ei uskalla ihan kenelle vaan mennä lääkäriin jos tulisi kipeäksi.
Onneksi piikittämättömänä on terveys säilynyt minulla ja tutuilla piikittämättömilläkin.Ja jos sinä todella tiedät jotakin siitä, mitä patologit ruumiinavauksista dokumentoivat, voisit kertoa tänne tietosi. Tuntuu siltä, että epäilet lääkäreitä valehtelijoiksi!
TOdista yksi valhe heiltä nyt tänne!
Voi sinua piikkittömyysuskovainen, olette te hassuja ja kaikkein heikoimpia noin älyllisesti.
Viisaiksi itseäänne luulette!
Onnea uudelle vuodelle 2024! - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Ruumiinavaus yleensä tehdään, kun kuolee kotona.
Erittäin aina!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korruptoitu lääketiede. Lääketeollisuus tekee haitta myrkkyjä.
Etkö uskalla ajatella että kaikki ei ole niin kuin luulet olevan?
Pelkäätkö totuutta kaikesta vai oletko itse samaa sakkia?.
Yleensä ihmiset jotka pystyvät käsittelemään ikäviå totuuksia maailmasta tieto tulee johdatuksena. Joillekkin se on liikaa eivät näe mitään vikaa missään,oman minän suojelua,Eivät usko. Mikään ei ole sattumaa.Jos et tiedä, että haittamyrkky on yhdyssana, miksi kuvittelet, että sinä ymmärtäisit mistään asiasta yhtään mitään????
Kerro meille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitteesi ei pidä kaikilta osin paikkaansa.
Lääketiede on pystynyt pidentämään minunkin elinaikaani kymmenillä vuosilla. Samoin poikani elämää tähän mennessä 25:llä vuodella.
kylmätotuusErittäin hyvä kommentti, minunkin elämääni lääketiede on pidentänyt nyt ainakin 20 vuodella, sydänasioista on kysymys.
Nämä myrkkypiikkiuskovaiset ovat jotakin aivan minulle täysin ihmeteltävää joukkoa. Kaikilla rokotuksilla ja lääkkeillä on mahdollisia haittoja, mutta on täysin käsittämätöntä heidän ajatusmaailmansa, netistä imettyinä houruiluineen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvä kommentti, minunkin elämääni lääketiede on pidentänyt nyt ainakin 20 vuodella, sydänasioista on kysymys.
Nämä myrkkypiikkiuskovaiset ovat jotakin aivan minulle täysin ihmeteltävää joukkoa. Kaikilla rokotuksilla ja lääkkeillä on mahdollisia haittoja, mutta on täysin käsittämätöntä heidän ajatusmaailmansa, netistä imettyinä houruiluineen!Ihmetellään yhdessä.
Tottahan se on, että lääkkeillä ja rokotuksilla voi olla haittavaikutuksia. Jos lääkekammoinen lukee jonkin tarvitsemansa lääkkeen kaikki mahdolliset haittavaikutukset, mutta se lääke on elintärkeä, niin luulenpa, että hän ottaa sen lääkkeen kuitenkin pysyäkseen hengissä.
Uhotahan aina voi niin kauan, kun totuus iskee päin naamaa.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Mitään rokotetta ei saa ottaa jos on vaikkapa kuumeessa. Jos on sairastunut koronaan tai flunssaan niin mitään rokotetta ei saa ottaa kahteen viikkoon. Jos ei enää kuumetta, mutta yskää ja nuhaa niin rokotusta täytyy odottaa vähintään viikko.
Mutta meille kaikille on elinpäivät lasketut jo syntyessämme ja kuolemaa emme voi väistää.Koronan sairastanut ei saa ottaa rokotetta 6 kuukauteen.
Näin ilmoittaa THL 21.12.2023 infossaan
Olen fatalisti ja aina uskonut, että elinpäivämme ovat luetut.Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata ylipäänsä ottaa ollenkaan piikkejä ruumiiseensa jos terveenä haluaa elää.
Minulle laitettiin calmette-rokotus yhden päivän ikäisenä 1954.
Kukaan ei kysynyt minulta lupaa.Anonyymi kirjoitti:
Ei testi mitäön merkitse. Huuhaa rahan keruu ja pelin aiheuttaminen.
Te laitatte ja uskotte liikaa Siinä on mitä sanotaan TV ja ym.
Tavallisia flunssa ne oli.Mitenkä sinä toteat koronan tänäpäivänä?
Missä sen teetät?Anonyymi kirjoitti:
Tai oli joku muu kuolinsyy?
Puolen vuoden jälkeen omaiset saavat ruumiinavauspöytäkirjan.
Luultavaa on, että koronarokotuksesta siinä ei mainita sanaakaan.
Sydän petti tai jotain tällaista.Anonyymi kirjoitti:
Tuo, että nimemme on kirjoitettu "elämän kirjaan" antaa meille vapauden tehdä mitä haluamme?
Vai ojaako tuo nimi siellä "elämän kirjassa" sen mitä pystymme, osaamme tai yleensäkin teemme?
Kuoleman väistäminen taitaa olla mahdotonta, siinä olet lähes varmasti oikeassa, et kuitenkaan täysin!Kuolema tulee kun aika on.
Koronarokotteesta on nyt kyse.Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvä kommentti, minunkin elämääni lääketiede on pidentänyt nyt ainakin 20 vuodella, sydänasioista on kysymys.
Nämä myrkkypiikkiuskovaiset ovat jotakin aivan minulle täysin ihmeteltävää joukkoa. Kaikilla rokotuksilla ja lääkkeillä on mahdollisia haittoja, mutta on täysin käsittämätöntä heidän ajatusmaailmansa, netistä imettyinä houruiluineen!Olen ottanut elämässäni kannan isääni mukaillen.
Hän sanoi aina, että ei jatka elämäänsä lääkkeillä, eikä syönyt niitä koskaan.
Minulle on määrätty kolestroli- verenpaine ja vastaavia lääkkeitä.
En ole niitä syönyt ikinä.
Koronarokotteet osaltani ovat myös out.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Minulle laitettiin calmette-rokotus yhden päivän ikäisenä 1954.
Kukaan ei kysynyt minulta lupaa.Ollaan onnellisia, että olemme saaneet calmette- rokotteen ja siten välttyneet tuberkuloosilta. Polio-rokotteenkin olemme saaneet ja ainakin minä olen saanut isorokkorokotteen kansakoulun ensimmäisellä tai toisella luokalla. Rokottaja oli kunnanlääkäri.
Isorokko on saatu hävitettyä maapallolta rokotusten avulla.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tiedä, että haittamyrkky on yhdyssana, miksi kuvittelet, että sinä ymmärtäisit mistään asiasta yhtään mitään????
Kerro meille!Sinusta ei ole,muuhun kuin tuohon txt. Etyämkehtaat..
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mitenkä sinä toteat koronan tänäpäivänä?
Missä sen teetät?Ei ole korkkaa olemassa. Teitä huijattiin By zionistis.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Olen ottanut elämässäni kannan isääni mukaillen.
Hän sanoi aina, että ei jatka elämäänsä lääkkeillä, eikä syönyt niitä koskaan.
Minulle on määrätty kolestroli- verenpaine ja vastaavia lääkkeitä.
En ole niitä syönyt ikinä.
Koronarokotteet osaltani ovat myös out.Ihan samaa mieltä. Ihminen ei tarvitse rokotuksia. Luoja on antanut luonnonmukaiset lääkkeet ja hoitotavat jotka oli käytössä,vielä sata vuotta sitten. Mafia astui korruptoimaan terveyttä ja sairautta rahan takia.. Meillä on täällä kiusanamme parasiitti ryhmä jonka,pakkomielle on raha.kulta,varkaudet,petokset,ihmiskauppa,perversiot yms.
Jotkut helposti aivopestävät uskovat kaiken. C piikki oli ÄO testi tavallaan.
Espanjan tauti oli rokote kokeilun aiheuttamia kuolemia. Rockefeller alkoi myrkyttää lääkkeillä ihmisiä. Päätelkää mistä se ihmisviha Human lajia kohtaan johtuu? Piikillä kävi pitkälle koulutettuja joten on hassua erää jotkut kuvittelee tietävänsä asiat paremmin. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Koronan sairastanut ei saa ottaa rokotetta 6 kuukauteen.
Näin ilmoittaa THL 21.12.2023 infossaan
Olen fatalisti ja aina uskonut, että elinpäivämme ovat luetut.6 viikkoa se suositus on.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Olen ottanut elämässäni kannan isääni mukaillen.
Hän sanoi aina, että ei jatka elämäänsä lääkkeillä, eikä syönyt niitä koskaan.
Minulle on määrätty kolestroli- verenpaine ja vastaavia lääkkeitä.
En ole niitä syönyt ikinä.
Koronarokotteet osaltani ovat myös out.Botuliini (hermomykky) olisi kyllä kelvannut, eikä pidä unohtaa nukahtamislääkkeitä.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Ollaan onnellisia, että olemme saaneet calmette- rokotteen ja siten välttyneet tuberkuloosilta. Polio-rokotteenkin olemme saaneet ja ainakin minä olen saanut isorokkorokotteen kansakoulun ensimmäisellä tai toisella luokalla. Rokottaja oli kunnanlääkäri.
Isorokko on saatu hävitettyä maapallolta rokotusten avulla.
kylmätotuusMutta koronaa ei saada millään ilvelläkään hävitettyä.
Josko ne turkkilaiset keksijät eivät osanneet kehittää ihan Nobel-palkinnon
veroista rokotetta.- Anonyymi
Kukaan ei ole vielä lukuisista kuolleista selvittänyt mihin kuoli. Ei tosin haluta kertoakaan, mensikö työ lääkäriltä? Monilta meni kun kertoivat vaarallisista mrna-injektioista...se oli lopputili jos puhuit totta kansalle. Rahan avulla Suomikin alistettiin tappopiikkeihin.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Miehen asunnolla oli koti-koronatesti.
Positiivinen.
Tottakai tehdään ruumiinavaus ja kuolinsyy selvitetään.
Koronaan sairastuminen vastaa yhtä rokotusta.
Hänelle tuli siis tuplat ja vielä influenssarokotetta päälle.
Sydän ei ehkä kestänyt. Tai oli epäsopivaa rokotetta.Tuskin tehdään ruumiinavaus täydellisesti ja kerrotaan se mielenkiintoinen syy mihin kuoli.
Tämä ei ole nopein kuolema - ensimmäinen oli 17.12.2020 kun suorassa tv-lähetyksessä kuoli sairaanhoitaja vartissa kesken puheen USA:ssa.
Tästä on vaiettu ja sukukin katosi - miljoonia euroja maksoi mutta satoja miljardeja tuotti .
Tämä myrkkybisness meni ohi öljytuotannon tulojen joten tiedätte miksi rikolliset antoivat kaiken vuosiakin vanhan varaston ihmisten kehoihin mielellään vailla mitään tunnontuskia. Raha on jenkeille tärkein, sehän on tiedetty ja mainostettu fakta. Ei terveys ole heidän ihanne kun ei edes heidän oma päällikkönsä ottanut piikkiä - ei kuulemma tarvinnut ..heheh..tuotakaan moni ei vielä edes tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään rokotetta ei saa ottaa jos on vaikkapa kuumeessa. Jos on sairastunut koronaan tai flunssaan niin mitään rokotetta ei saa ottaa kahteen viikkoon. Jos ei enää kuumetta, mutta yskää ja nuhaa niin rokotusta täytyy odottaa vähintään viikko.
Mutta meille kaikille on elinpäivät lasketut jo syntyessämme ja kuolemaa emme voi väistää.Oli kuumeessa tai ei - mitään rokotetta tai mRNA--injektiota ei kannata ottaa.
Sairaudet ovat kadonneet aina kansoilta. Piikit ovat tulleet sairauksien jälkeen, huomatkaa tämä veikeä seikka. Tätä ei ole vuosituhansien aikana tarvittu ja kansat ovat lisääntyneet satavarmasti.
Myrkyn valmistajat tietävät ihmisten itserakkauden ja heikkoudet joilla markkinoivat uskontoansa. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mies ei sitten vissiin ollut kuullutkaan tällaisista asioista.
Hän oli varannut ajan rokotukseen jo jokin aika sitten.
Meni ja hänet rokotettiin.
Siitä tuli karmealla tavalla eutanasia-piikki.Ettäs olet tiedoton - ei tämä ole rokotus - tämä on mRNA-injektio !
Täysin muuta ja tappava liemi sisältäen paljon pahaa mm. abortoitujen lasten soluja.
Miten voit ottaa näitä metallejakin kehoosi - etkö tutustu asioihin mitä ostat kaupastakin tai syöt...syötkö kaikkea mitä eteesi kannetaan?
Kuitenkin suoraan kehoon on toista kuin mitä voi oksentaa pois.
Moni piikin ottaja oksenteli ja kärsi todella tuskaisan kuoleman oksennellessaan, mutta keho ei voinut oksentaa myrkkyjä ulos kun ne valtasivat nopeasti koko ruumiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selkeä tappopiikki kuten lääkärikin sanoi, harvinaisen hyvä lääkäri !
Näin, hyvä lääkäri hoitaa potilaita sielunsa mukaan ja valansa.
Hyvätkin lääkärit erotettiin kun kertoivat kuolemanvaarasta piikeillä - monihan kuoli nopeastikin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkärit eivät valehtele yhtään mitään . Miksi levität infoa mikä on ainoastaan sinun luulosi asioista.
Tietämättömyys asioista tekee ihmisestä ennakkoluuloisen ja jos itse on valehtelijan vikaa niin luulee aitä kaikki valehtelee.
Siis jos jollekkin tehdään ruumiin avaus niin silloin kerrotaan syy siis totuus asiasta
Sitten nämä piikit. Kun et näytä olevan oikein tietoinen edes miten ne toimii niin jätä kommentoimasta asioita mistä et ymmärrä mitään
Kyläjuoruihin verrattavia asioita , ei mitään muuta. Lääketieteestä et tiedä mitään , tuskin tulet koskaan tietämäänkäänLääkäreistä suuri osa ei valansa mukaan hoitanut vaan pimitti tietojaan, samoin sairaanhoitajien osalta.
Heidät uhattiin erottaa jos kertovat mitä potilaille tapahtuu - he sairastuivat, vammautuivat tuskissaan ja kuolivat,
Silti moraalittomat valansa vannoneet lääkärit eivät rahan vuoksi antaneet oikeaa tietoa.
Häpeä.
Erotettu sairaanhoitajakin kertoo miten hän ja hänen perhe eivät kestäneet valheita, eivät ottaneet piikkejäkään - erotettiin jo reilu vuosi sitten.
Hän paljasti miten väärin kertoivat mediassa, sairaalat olivat tyhjiä alussa - ne täyttyivät vasta kun alkoi piikitys. Hänelle riitti valheitten salailu. Moraalihan se pitää olla ihmisllä eikä myydä rahasta sieluaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitteesi ei pidä kaikilta osin paikkaansa.
Lääketiede on pystynyt pidentämään minunkin elinaikaani kymmenillä vuosilla. Samoin poikani elämää tähän mennessä 25:llä vuodella.
kylmätotuusNo jos olet toheloinut itsesi vaikka autokolarissa ja henkesi on pelastettu sen jälkeen niin pidentäähän se elinikää.
Kuitenkaan et kerro mitään tarkkaa vaan on selkeä piikinottajan sanoma, lyhyt mitään sanomaton salaileva kuin roskalehtien uutinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai oli joku muu kuolinsyy?
Ei pidä spekuloida kun on miljoonia piikkitappoja jo maailmalla - saati vammautuneita...on terveyden perikuvia urheilijoista ja lentäjistä joilla terveys lakosi heti piikkien ottoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tiedä, että haittamyrkky on yhdyssana, miksi kuvittelet, että sinä ymmärtäisit mistään asiasta yhtään mitään????
Kerro meille!Tappopiikin ottaneen lyhyt yskäisy, että voisi kirjoittaa paljon sontaa tänne...kannattaisi pistää jo asiaa ja kertoa yksikin pelastunut piikeillä - taitaa olla vaan mahdoton tehtävä koska perustuu uskontoon.
Uskonto on selkeä vääräuskoinen.
Kannattaisi luottaa Jumalaan eikä raharikollisiiin myrkkykauppiaitten hahmossa vaarantaen koko ihmiskunnan.
Onneksi kaikille ei saatu myrkkyjä kehoon. Siinä pahimmassa tapauksessa ei olisi jäänyt paljon henkiin - kuolivathan alkuperäpiikkeihin kaikka sadat ja tuhannet koe-eläimetkin.
ME OLEMME VAIN ELÄIMIÄ MEKIN -MEKIN KUOLEMME MYRKKYIHIN - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Koronan sairastanut ei saa ottaa rokotetta 6 kuukauteen.
Näin ilmoittaa THL 21.12.2023 infossaan
Olen fatalisti ja aina uskonut, että elinpäivämme ovat luetut.Myrkkypiikkien valmistajat ovat varsinaisia selittelijöitä alkaen siitä, että yksi piikki auttaa
Sehän oli tosi naurettava kusetus ja siitä kirjuuttelimmekin, että ei varmasti jää yhteen.
Tässä on sama kuin huumeittenkin otossa, annetaan ilmainen annos ja saahaan jatkumo.
Seli seli ja joku uskoo kaiken aivan todella pershestä keksityn selityksenkin, jotta uskonto säilyisi näillä hairahtuneilla aivopestyillä sopuleilla. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Minulle laitettiin calmette-rokotus yhden päivän ikäisenä 1954.
Kukaan ei kysynyt minulta lupaa.Minulla äiti kielsi rokottamisen lapsena, sain jäädä kouluun odottamaan kun muut saivat tuon jo kohutun lapsia tappaneen poliorokotuksen.
En ole koskaan tarvinnut piikkejä eikä ole jäänyt koskaan työpäivää tekemättä sairauden vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta ei ole,muuhun kuin tuohon txt. Etyämkehtaat..
Joo näitä piikkejä ottaneita vaivaa joku kun eivät pysy asiassa, eivät liioin pysty järjellistä tekstiä tänne laitamaan. Miksei kelpaa iltapäiväin roskalehdet, se heille olisi oikea paikka
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samaa mieltä. Ihminen ei tarvitse rokotuksia. Luoja on antanut luonnonmukaiset lääkkeet ja hoitotavat jotka oli käytössä,vielä sata vuotta sitten. Mafia astui korruptoimaan terveyttä ja sairautta rahan takia.. Meillä on täällä kiusanamme parasiitti ryhmä jonka,pakkomielle on raha.kulta,varkaudet,petokset,ihmiskauppa,perversiot yms.
Jotkut helposti aivopestävät uskovat kaiken. C piikki oli ÄO testi tavallaan.
Espanjan tauti oli rokote kokeilun aiheuttamia kuolemia. Rockefeller alkoi myrkyttää lääkkeillä ihmisiä. Päätelkää mistä se ihmisviha Human lajia kohtaan johtuu? Piikillä kävi pitkälle koulutettuja joten on hassua erää jotkut kuvittelee tietävänsä asiat paremmin.Kovasti tunnut olevan perillä rokotteiden ja lääkkeiden haitoista.
Jos sallit, niin esitän sinulle yhden kysymyksen.
v.1900 suomalaisten miesten elinajanodote oli n.40 vuotta ja naisten n. 45 vuotta. Vuonna 2020 elinajanodote oli miehillä n. 79 vuotta ja naisilla n.84,6 vuotta. Mistä elinajanodotteen huikea kasvu johtuu?
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mutta koronaa ei saada millään ilvelläkään hävitettyä.
Josko ne turkkilaiset keksijät eivät osanneet kehittää ihan Nobel-palkinnon
veroista rokotetta.Ei kukaan vielä tiedä saadaanko korona hävitettyä vai ei. Isorokonkin hävittäminen kesti reilut 200 vuotta.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kuumeessa tai ei - mitään rokotetta tai mRNA--injektiota ei kannata ottaa.
Sairaudet ovat kadonneet aina kansoilta. Piikit ovat tulleet sairauksien jälkeen, huomatkaa tämä veikeä seikka. Tätä ei ole vuosituhansien aikana tarvittu ja kansat ovat lisääntyneet satavarmasti.
Myrkyn valmistajat tietävät ihmisten itserakkauden ja heikkoudet joilla markkinoivat uskontoansa.Isorokko oli tappanut ihmisiä tuhansia vuosia. Suomessakin joka 10. lapsi kuoli tautiin 1800-luvulla. 1800-luvun lopulta vuoteen 1951 isorokkorokotus oli pakollinen ja vapaehtoisesti rokotteen sai 1970-luvulle saakka.
Rokotuksilla isorokko saatiin hävitettyä koko maapallolta. Se on mahtava saavutus.
Useimmat vaaralliset sairaudet eivät häviä minnekään itsestään. Kattavilla rokotusohjelmilla ne saadaan hallintaan tai jopa häviämään.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Ei ole korkkaa olemassa. Teitä huijattiin By zionistis.
Onhan sekin täysin mahdollista.
Olen kirjoittanut tänne SARS-sta.
Sehän on vanha tiedetty virus.
Tämä korona on lähes identtinen Sars:n
kanssa.
Eikä sen kanssa ole hötkyilty.
Covid 19 on valtava bisnes rahallisesti.
Ei sitä kannata lopettaa.Anonyymi kirjoitti:
6 viikkoa se suositus on.
Tässä tekstiä THLn pitkästä teksistä.
" THL on vaivihkaa lopettanut riskiryhmien koronarokotukset, jos on sairastanut koronavirusinfektion syksyllä.
Aiemmin voimassa olleesta kolmen kuukauden aikarajasta on kaikessa hiljaisuudessa luovuttu"- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
6 viikkoa se suositus on.
Ei ole enää 6 viikkoa, vaan nyt on vähintäin 6 kuukautta se suositus. Oli välillä jo 3 kk, mutta nyt on jatkettu kuuteen kuukauteen.
Voi vain arvata miksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samaa mieltä. Ihminen ei tarvitse rokotuksia. Luoja on antanut luonnonmukaiset lääkkeet ja hoitotavat jotka oli käytössä,vielä sata vuotta sitten. Mafia astui korruptoimaan terveyttä ja sairautta rahan takia.. Meillä on täällä kiusanamme parasiitti ryhmä jonka,pakkomielle on raha.kulta,varkaudet,petokset,ihmiskauppa,perversiot yms.
Jotkut helposti aivopestävät uskovat kaiken. C piikki oli ÄO testi tavallaan.
Espanjan tauti oli rokote kokeilun aiheuttamia kuolemia. Rockefeller alkoi myrkyttää lääkkeillä ihmisiä. Päätelkää mistä se ihmisviha Human lajia kohtaan johtuu? Piikillä kävi pitkälle koulutettuja joten on hassua erää jotkut kuvittelee tietävänsä asiat paremmin.Sinähän melkoinen Don Quijote olet.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos olet toheloinut itsesi vaikka autokolarissa ja henkesi on pelastettu sen jälkeen niin pidentäähän se elinikää.
Kuitenkaan et kerro mitään tarkkaa vaan on selkeä piikinottajan sanoma, lyhyt mitään sanomaton salaileva kuin roskalehtien uutinen.Kuvitteletko sinä onneton, että alkaisin levitellä yksityisasioitani täällä? En käyttäydy kuten 2lesken.
Sen verrn voin kertoa, että kyseessä oli sairaus, jonka hoitaminen vaati sekä lääke-että leikkaushoitoa.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Botuliini (hermomykky) olisi kyllä kelvannut, eikä pidä unohtaa nukahtamislääkkeitä.
kylmätotuusBotuliinin kokeilu loppui alkuunsa. Eikä ollut tarkoitus pidentää elämää, vaan tehdä siitä siedettävän.
Hölmöyksissäni haksahdin koekaniiksi sen yhden kerran.
Paha virhearviointi itseltäni ja liika uskomus silloin vielä urologeihin.
Nukahtamislääkkeitä todella käytän, jos joudun lähtemään keskustaan.
Nukkumattomana asioiden hoito on haastavaa.
Muuten valvon vuorokausi kaupalla.
Ja niiden saaminen on kiven takana.
Että hyvin muistit minun lääkitykseni.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään rokotetta ei saa ottaa jos on vaikkapa kuumeessa. Jos on sairastunut koronaan tai flunssaan niin mitään rokotetta ei saa ottaa kahteen viikkoon. Jos ei enää kuumetta, mutta yskää ja nuhaa niin rokotusta täytyy odottaa vähintään viikko.
Mutta meille kaikille on elinpäivät lasketut jo syntyessämme ja kuolemaa emme voi väistää.THL info 21.12.2023
"Jos henkilö on sairastanut koronataudin syksyn tai talven 2023-2024 aikan, ei hän suojan kannalta tarvitse tehosterokotetta tällä kaudella. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Botuliinin kokeilu loppui alkuunsa. Eikä ollut tarkoitus pidentää elämää, vaan tehdä siitä siedettävän.
Hölmöyksissäni haksahdin koekaniiksi sen yhden kerran.
Paha virhearviointi itseltäni ja liika uskomus silloin vielä urologeihin.
Nukahtamislääkkeitä todella käytän, jos joudun lähtemään keskustaan.
Nukkumattomana asioiden hoito on haastavaa.
Muuten valvon vuorokausi kaupalla.
Ja niiden saaminen on kiven takana.
Että hyvin muistit minun lääkitykseni.Muistini toimii edelleen hyvin.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävitkö sinä kurkkimassa, mitä miehen kodista löytyy?
Luoja minua varjelkoon tulemasta noin sairaalloisen uteliaaksi, mitä sinä olet.
Nyt sinulla riittääkin jossiteltavaa miehen kuolinsyystä pitkäksi aikaa. Kestää näet aika kauan ennenkuin virallinen kuolinsyy kantautuu korviisi.
kylmätotuusMenin sorkkaraudalla saranapuolelta sisään hänen kotiinsa.
Ja tutkin joka kolkan.
Auto oli pihassa ja ei muuta kuin ovi auki ja tutkintalinja päälle.
Vielä tarkistin terassin ja joulukuusen
Josko sieltä olisi löytynyt jokin vinkki.
tähän kammottavaan mysteeriin.
Ei mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai oli joku muu kuolinsyy?
Voihan olla, että joku huppupäinen on ängennyt sisään ja tehnyt tuhojaan.
Jälkiä jättämättä.
Kaikkihan on mahdollista. Anonyymi kirjoitti:
Menin sorkkaraudalla saranapuolelta sisään hänen kotiinsa.
Ja tutkin joka kolkan.
Auto oli pihassa ja ei muuta kuin ovi auki ja tutkintalinja päälle.
Vielä tarkistin terassin ja joulukuusen
Josko sieltä olisi löytynyt jokin vinkki.
tähän kammottavaan mysteeriin.
Ei mitään.Tuo 31.12.2023 klo17:43 Ano
On kirjoittamani
2leskenAnonyymi kirjoitti:
Voihan olla, että joku huppupäinen on ängennyt sisään ja tehnyt tuhojaan.
Jälkiä jättämättä.
Kaikkihan on mahdollista.Ano 31.12.2023 klo 17:48
On kirjoittanut
2lesken- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korruptoitu lääketiede. Lääketeollisuus tekee haitta myrkkyjä.
Etkö uskalla ajatella että kaikki ei ole niin kuin luulet olevan?
Pelkäätkö totuutta kaikesta vai oletko itse samaa sakkia?.
Yleensä ihmiset jotka pystyvät käsittelemään ikäviå totuuksia maailmasta tieto tulee johdatuksena. Joillekkin se on liikaa eivät näe mitään vikaa missään,oman minän suojelua,Eivät usko. Mikään ei ole sattumaa.Ei lääketehtaissa ole mitään syytä ketään pettää mutta kun sinä olet vainoharhainen niin näet pirun joka nurkassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmetellään yhdessä.
Tottahan se on, että lääkkeillä ja rokotuksilla voi olla haittavaikutuksia. Jos lääkekammoinen lukee jonkin tarvitsemansa lääkkeen kaikki mahdolliset haittavaikutukset, mutta se lääke on elintärkeä, niin luulenpa, että hän ottaa sen lääkkeen kuitenkin pysyäkseen hengissä.
Uhotahan aina voi niin kauan, kun totuus iskee päin naamaa.
kylmätotuusIhan niin ja ne sivuvaikutuksetkin ovat ainoastaan mahdollisia ei niinkuin tarkoita että ne tulee kaikille joille on lääkettä annettu
Mutta toisten on vaan luettava kaikki selostukset lääkkeestä sitten alkaa poru ja saa kaikki sivuvaikutukset yhtä aikaa totta kai.
Itse en lue koskaan sivuvaikutuksia mistään lääkkeestä mitä syön, ja ei ole koskaan myöskään ollut mitään sivuvaikutuksia mistään.Joten kun ihmiset eivät edes tiedä minkä vuoksi ne kaikki mahdolliset sivuvaikutukset on sinne listattu. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Minulle laitettiin calmette-rokotus yhden päivän ikäisenä 1954.
Kukaan ei kysynyt minulta lupaa.Niin ja yksi nuorimies ampui äitinsä kun äiti oli vienyt hänet lapsena ottamaan ne pakolliset rokotukset. Tältä teolta olisi säästytty jos ei salaliitto teorioita olisi ole,assa . Joten ihmisen on otettava vastuu sanoistaan. Ja luotettava siihen mitä THL ehdottaa,sillä heillä on tieto kaikista näistä asioista
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Puolen vuoden jälkeen omaiset saavat ruumiinavauspöytäkirjan.
Luultavaa on, että koronarokotuksesta siinä ei mainita sanaakaan.
Sydän petti tai jotain tällaista.Syyn löytää patologi joten jos lpotettaisin ne ennakkoluuloiset juttusi ja tekisit jotain tarpeellista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ollaan onnellisia, että olemme saaneet calmette- rokotteen ja siten välttyneet tuberkuloosilta. Polio-rokotteenkin olemme saaneet ja ainakin minä olen saanut isorokkorokotteen kansakoulun ensimmäisellä tai toisella luokalla. Rokottaja oli kunnanlääkäri.
Isorokko on saatu hävitettyä maapallolta rokotusten avulla.
kylmätotuusMinä olen lapsena saanut Maikki rokotteet. Mutta jälkeenpäin ihmetellyt että mikähän oli se rokote joka annettiin koulussa kaikki oli jonossa ja olkapäähän pistettiin äminun paperini eivät ole tallella josta voisin katsoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samaa mieltä. Ihminen ei tarvitse rokotuksia. Luoja on antanut luonnonmukaiset lääkkeet ja hoitotavat jotka oli käytössä,vielä sata vuotta sitten. Mafia astui korruptoimaan terveyttä ja sairautta rahan takia.. Meillä on täällä kiusanamme parasiitti ryhmä jonka,pakkomielle on raha.kulta,varkaudet,petokset,ihmiskauppa,perversiot yms.
Jotkut helposti aivopestävät uskovat kaiken. C piikki oli ÄO testi tavallaan.
Espanjan tauti oli rokote kokeilun aiheuttamia kuolemia. Rockefeller alkoi myrkyttää lääkkeillä ihmisiä. Päätelkää mistä se ihmisviha Human lajia kohtaan johtuu? Piikillä kävi pitkälle koulutettuja joten on hassua erää jotkut kuvittelee tietävänsä asiat paremmin.Jo on syvään iskeneet salaliitto tiedot sinullakin tieteestä et ymmärrä mitään
- Anonyymi
Onko jossain tutkimustulos siitä että jos koronan lähiaikoina sairastettuaan ottaa rokotteen seuraa kuolema?
Monihan sairastaa koronan myös tietämättään.- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/1654fc71-fa35-4fb9-80f3-ed46822103ef
Tuossa linkissä on tietoa asiasta.
Ei siinä kuolemasta mainita sanallakaan.
kylmätotuus Tutkimustuloksista en osaa sanoa.
Koronan tosiaan kuulemma voi sairastaa tietämättään.
Mitä vähän ihmettelen.
Kun kaikilla jotka tiedän, on ollut kuumetta, yskää, kurkku kipeä, voimat täysin lopussa.
Jos ei ota testiä, nämä oireet jo riittävät siihen, että ei ota rokotusta.
Olisiko ollut 3 kuukauteen.- Anonyymi
Miksi korona sairastetaan tietämättään? Kerro!
Eikö viitsi tehdä koronatestiä, eikö osaa? On meitä moneksi. Jollakin ei ole varaa testiä ostaa?
2€ maksaa. Voi olla, että jollakin se on todellinen syy, mutta 95 % laiskuus ja välinpitämättömyys on syy siihen, että ei koronatestiä tee. Luulee vaan olevansa viisas, kun ei "räkätautia" lähde testaamaan.
Hullua sakkia on iso osa ihmisistä! Sinä siis oletat, että lehdet kirjoittavat kissan kokoisin kirjaimin etusivulle.
Jos olette kyllästyneet elämäänne, ottaakaa rokote paikassa x
Välineet saatte meiltä.Anonyymi kirjoitti:
Miksi korona sairastetaan tietämättään? Kerro!
Eikö viitsi tehdä koronatestiä, eikö osaa? On meitä moneksi. Jollakin ei ole varaa testiä ostaa?
2€ maksaa. Voi olla, että jollakin se on todellinen syy, mutta 95 % laiskuus ja välinpitämättömyys on syy siihen, että ei koronatestiä tee. Luulee vaan olevansa viisas, kun ei "räkätautia" lähde testaamaan.
Hullua sakkia on iso osa ihmisistä!Luulisi naisten osaavan tehdä testin, kun on samanlainen kuin raskaustesti.
Sitä kyllä tehdään kiivaasti.
- Anonyymi
Hmnaah.
Ei ole käynyt mielessä, että hoitelisit vaan omia asioitas, etä juoruais ja vatkais kaikkien tuttujesi tapahtumia pitkin nettipalstoja?
=DW=- Anonyymi
Jos täällä ei tykkää jutuista niin kannattaa mennä roskalehtiä lukemaan ja sinne kirjoittelemaan - ne vaan poistaa jos ei ole lampaille vaadittua tarinaa.
- Anonyymi
Jossain se raja tulee, kummitäti kuoli jo ensimmäiseen piikkiin 2021 helmikuussa ja kummisetä kuoli samana vuonna.
Kuolemia ja sairauksia on tullut sen jälkeen tasaisena jokena.
Nyt 6.11. alkaneen influenssa- ja buusteripiikin jälkeen on 5 tuttua naista kuollut - ei vanhuksiksi voi sanoa kun 66 vuotiaskin kuolee.
Kaikki ovat kuitenkin naisia nämä viime aikaiset.
Miehiä on joukossa toki kuolleissa mutta naisenemmistö vallitsee selkeästi tutuisamme.
Meitä on kuitenkin monen monta jotka eivät ottaneet ainuttakaan piikkiä ja kaikki terveinä olemme säilyneet - se tiedoksi.En ole minäkään ottanut aivan ainutta koronapiikkiä, eikä ole tauti iskenyt, tai sitten on tosiaan ollut tartunta tietämättäni ilman mitään oireita.
Kuitenkin olen elänyt ihan normaalia elämää, ilman turpasuojuksia kulkenut kaupoilla ja ihmisten ilmoilla. Käsiäni tosin pesen aina kotiin tultuani, viimeistään kun olen purkanut ensin kauppakassit. Mutta niin olen tehnyt aina muutenkin.
Ajattelen näin, että jos kohtaloni on kuolla koronaan, niin sitten kuolen koronaan. Voihan sitä kuolla muutenkin ja joka tapauksessahan sitä joskus kuolee.- Anonyymi
Voi teitä vainoharhaisia, teiltä pitäisi ajattelu kieltää, kun ei teillä ole siihen edellytyksiäkään. 66 vuotiaskin voi olla sairas ja kuolla kupsahtaa vaikka mihin. Teitä on monta, jotka ei ole ottanut piikkiä ja terveinä säilyneet. Vaan heitä on vielä enemmän, jotka ovat piikin ottaneet ja siksi terveinä säilyneet. Jumalauta sentään, niitä piikkejä ei annettaisi, ellei niistä olisi moninmoninkertaista hyötyä haittoihin nähden.

Siihen on syynsä miksi jotkut piikin ottaneet eivät sairastu tai kuole.
Se ei vaikuta heihin tai jotain pientä oiretta voi olla mutta pysyvät terveinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi teitä vainoharhaisia, teiltä pitäisi ajattelu kieltää, kun ei teillä ole siihen edellytyksiäkään. 66 vuotiaskin voi olla sairas ja kuolla kupsahtaa vaikka mihin. Teitä on monta, jotka ei ole ottanut piikkiä ja terveinä säilyneet. Vaan heitä on vielä enemmän, jotka ovat piikin ottaneet ja siksi terveinä säilyneet. Jumalauta sentään, niitä piikkejä ei annettaisi, ellei niistä olisi moninmoninkertaista hyötyä haittoihin nähden.
Heh sinä elät uni mailmassa pumpulissa. EI Ne kerro uutisissa näistä asioista.
Joka mediana uskoo se itsensä tuhoaa. Ei mitään oma ajattelua vaan aika auskomkaikken mitä kuulee ja lukee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi teitä vainoharhaisia, teiltä pitäisi ajattelu kieltää, kun ei teillä ole siihen edellytyksiäkään. 66 vuotiaskin voi olla sairas ja kuolla kupsahtaa vaikka mihin. Teitä on monta, jotka ei ole ottanut piikkiä ja terveinä säilyneet. Vaan heitä on vielä enemmän, jotka ovat piikin ottaneet ja siksi terveinä säilyneet. Jumalauta sentään, niitä piikkejä ei annettaisi, ellei niistä olisi moninmoninkertaista hyötyä haittoihin nähden.
Sinä se olet harhassa eläjä.

Vuonna 2020 EUn porukat päättivät tilata 4 rokotetta jokaista EUn kansalaista varten.
Ja lasku oli miljardeja.
Mielenkiintoista, että tiesivät jo aika varhain miten tuo korona kehittyy.
Melkoisia ennustajia.
Myöhemmin hävitettiin rokotepiikkejä paljon.
Ja ostettiin tilalle uutta rokotetta.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
En ole minäkään ottanut aivan ainutta koronapiikkiä, eikä ole tauti iskenyt, tai sitten on tosiaan ollut tartunta tietämättäni ilman mitään oireita.
Kuitenkin olen elänyt ihan normaalia elämää, ilman turpasuojuksia kulkenut kaupoilla ja ihmisten ilmoilla. Käsiäni tosin pesen aina kotiin tultuani, viimeistään kun olen purkanut ensin kauppakassit. Mutta niin olen tehnyt aina muutenkin.
Ajattelen näin, että jos kohtaloni on kuolla koronaan, niin sitten kuolen koronaan. Voihan sitä kuolla muutenkin ja joka tapauksessahan sitä joskus kuolee."turpasuojus" -sana kertoo, että olet Tellukka-raukka saattanut levittää koronaa paljonkin, tappanut ehkä kymmeniä ihmisiä, tietämättäsi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen on syynsä miksi jotkut piikin ottaneet eivät sairastu tai kuole.
Se ei vaikuta heihin tai jotain pientä oiretta voi olla mutta pysyvät terveinä."Siihen on syynsä miksi jotkut piikin ottaneet eivät sairastu tai kuole.
Se ei vaikuta heihin tai jotain pientä oiretta voi olla mutta pysyvät terveinä."
Mikä aivopieru tämä oli?
Mitähän tämä poloinen yritti kertoa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh sinä elät uni mailmassa pumpulissa. EI Ne kerro uutisissa näistä asioista.
Joka mediana uskoo se itsensä tuhoaa. Ei mitään oma ajattelua vaan aika auskomkaikken mitä kuulee ja lukee.Uutisistako sinä pöljä tietosi ammennat? Yritä ajatella itse! Ei taida onnistua?
Anonyymi kirjoitti:
"turpasuojus" -sana kertoo, että olet Tellukka-raukka saattanut levittää koronaa paljonkin, tappanut ehkä kymmeniä ihmisiä, tietämättäsi!
Höh!
Vähänpä te tiedätte mistään.
Sekin t u r p a s u o j u s suojaa vain sen pitäjää itseään, jos niin häntäkään. Kerro toki, miksi juuri minä olisin tartuttanut jonkun. Ei täällä ole niitä turpasuojuksia näkynyt vuosikausiin kenelläkään enää muilla kuin ehkä rosvoilla.
Olen rokottamaton ja jos minulla olisi tartunta, niin todennäköisesti olisi myös jonkunlaisia oireita (niin vakava tauti kun se kuulostaa olevan, vai eiköhän se sitten olekaan) toisin kuin rokotetuilla, jotka kantavat virusta oireettomina ja tartuttavat toisia.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siihen on syynsä miksi jotkut piikin ottaneet eivät sairastu tai kuole.
Se ei vaikuta heihin tai jotain pientä oiretta voi olla mutta pysyvät terveinä."
Mikä aivopieru tämä oli?
Mitähän tämä poloinen yritti kertoa?Olisit seurannut maailman tapahtumia vuosi sitten. Tiesin jo vuosia sitten.
Jotkut meistä johdatetaan oikean tiedon lähteille. Tai oma oivallus. Minulla on ollut aikaa tutkia ja seurata. Esim. Twitter oli vapaa v2017 ja on nyt taas. Samoin telegram kanava ym. Saamani tieto ei koske vain korona flunssa huijausta vaan tärkeimpiä juttuja joista ei valtamedia kerro.
Osaa ihmisistä ei voi aivopestä. - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Höh!
Vähänpä te tiedätte mistään.
Sekin t u r p a s u o j u s suojaa vain sen pitäjää itseään, jos niin häntäkään. Kerro toki, miksi juuri minä olisin tartuttanut jonkun. Ei täällä ole niitä turpasuojuksia näkynyt vuosikausiin kenelläkään enää muilla kuin ehkä rosvoilla.
Olen rokottamaton ja jos minulla olisi tartunta, niin todennäköisesti olisi myös jonkunlaisia oireita (niin vakava tauti kun se kuulostaa olevan, vai eiköhän se sitten olekaan) toisin kuin rokotetuilla, jotka kantavat virusta oireettomina ja tartuttavat toisia.Tallukka on sairastuttanut tosi monia, olen varma siitä!
Tallukka on turpasuojaajien ykkönen!
Rokottamaton TALLKUKKA-raukka ylvästelee täällä tyhmyydellään!!!
- Anonyymi
Tytärkään ei tiennyt sairastetusta koronasta? Eikä rokottajakaan sitten kysynyt asiasta? Jo oli huono tuuri. Kaikki meni persiioleen kun meni ja salasi.
" Terveydenhoitoväki ja media tukevat rikollista puuhaa.
Osallistuessaan välttelemään todelliset kuolinsyyt sekä terveyden menetykset.
Koska alkavat oikeudenkäynnit?
Niissä voisi myös syyttää kansankiihottajia piikkien ottoon.
Sekä piikkien antajia välinpitämättömyydestä"2lesken kirjoitti:
" Terveydenhoitoväki ja media tukevat rikollista puuhaa.
Osallistuessaan välttelemään todelliset kuolinsyyt sekä terveyden menetykset.
Koska alkavat oikeudenkäynnit?
Niissä voisi myös syyttää kansankiihottajia piikkien ottoon.
Sekä piikkien antajia välinpitämättömyydestä""Useimmiten, vaikka ruumiinavaus tehtäisiin, kudosten histopatologista tutkimusta ei ole”.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
" Terveydenhoitoväki ja media tukevat rikollista puuhaa.
Osallistuessaan välttelemään todelliset kuolinsyyt sekä terveyden menetykset.
Koska alkavat oikeudenkäynnit?
Niissä voisi myös syyttää kansankiihottajia piikkien ottoon.
Sekä piikkien antajia välinpitämättömyydestä"Entä te someöyhöttäjät jotka kiihotatte kansaa nojautumatta tutkimustuloksiin?
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
" Terveydenhoitoväki ja media tukevat rikollista puuhaa.
Osallistuessaan välttelemään todelliset kuolinsyyt sekä terveyden menetykset.
Koska alkavat oikeudenkäynnit?
Niissä voisi myös syyttää kansankiihottajia piikkien ottoon.
Sekä piikkien antajia välinpitämättömyydestä"Laita linkki tietolähteeseen, josta lainauksesi on!
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
"Useimmiten, vaikka ruumiinavaus tehtäisiin, kudosten histopatologista tutkimusta ei ole”.
Selitähän selkokielellä, mitä tuo lainaamasi lääketieteellinen tutkimus tarkoittaa, jos ymmärrät sen merkityksen erityisesti ruumiinavauksessa.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Entä te someöyhöttäjät jotka kiihotatte kansaa nojautumatta tutkimustuloksiin?
Piikitys on miljardibisnes. Tutkimustuloksia ei ole, tai niitä ei julkaista.
Anonyymi kirjoitti:
Selitähän selkokielellä, mitä tuo lainaamasi lääketieteellinen tutkimus tarkoittaa, jos ymmärrät sen merkityksen erityisesti ruumiinavauksessa.
kylmätotuusGooglaa
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Piikitys on miljardibisnes. Tutkimustuloksia ei ole, tai niitä ei julkaista.
No jos tutkimustuloksia ei ole niin mitäs te rokotevastaiset öyhötätte muuta kuin keinotekoisesti somessa yritätte ketjujanne pitkittää.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Googlaa
Olet kertonut, että sinulla on todistuksessasi äidinkielessä 10. Jos se pitää paikkansa, niin sinun pitäisi tietää, että tietolähteen ilmoittaminen kuuluu sille henkilölle, joka tekstiä lainaa. Siis tässä tapauksessa sinulle.
Odottelen linkkiä tai merkintää tietolähteestäsi.

kylmätotuusOdotan linkkiä molempiin lainauksiisi.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotan linkkiä molempiin lainauksiisi.
kylmätotuusSiinäpä Ano odottelet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet kertonut, että sinulla on todistuksessasi äidinkielessä 10. Jos se pitää paikkansa, niin sinun pitäisi tietää, että tietolähteen ilmoittaminen kuuluu sille henkilölle, joka tekstiä lainaa. Siis tässä tapauksessa sinulle.
Odottelen linkkiä tai merkintää tietolähteestäsi.
kylmätotuus" linkki" "merkintä"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet kertonut, että sinulla on todistuksessasi äidinkielessä 10. Jos se pitää paikkansa, niin sinun pitäisi tietää, että tietolähteen ilmoittaminen kuuluu sille henkilölle, joka tekstiä lainaa. Siis tässä tapauksessa sinulle.
Odottelen linkkiä tai merkintää tietolähteestäsi.
kylmätotuusLaita linkki koska olen noin kertonut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos tutkimustuloksia ei ole niin mitäs te rokotevastaiset öyhötätte muuta kuin keinotekoisesti somessa yritätte ketjujanne pitkittää.
Ja sinä 6.piikin tyyppi paasaat täällä. Lähde ny menee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä te someöyhöttäjät jotka kiihotatte kansaa nojautumatta tutkimustuloksiin?
Älä jaksa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä te someöyhöttäjät jotka kiihotatte kansaa nojautumatta tutkimustuloksiin?
Tiede on korruptoitunutta. Zionistit rahoittaa valhe ja väärät tutkimukset.
Kuten balheelisenkoulu opetuksen ja aivopesun. Monihan on oikeasti sitä mieltä, että sairastettu korona ei merkitse mitään, kun mennään rokotukseen.
On henkilöitä jotka kuvittelevat,että se rokotus parantaa sen koronan tai heidän mukaansa pahan flunssan.
Tuo jatkuva mediatulva eri asiantuntijoiden kertomana, sekoittaa ihmismielen.Anonyymi kirjoitti:
Laita linkki tietolähteeseen, josta lainauksesi on!
kylmätotuusKirjoitin jo tuolla että googleta ihan itse.
Anonyymi kirjoitti:
Selitähän selkokielellä, mitä tuo lainaamasi lääketieteellinen tutkimus tarkoittaa, jos ymmärrät sen merkityksen erityisesti ruumiinavauksessa.
kylmätotuusEdesmenneelle miehelleni se tehtiin.
Omasta vaatimuksestani.
Täällähän on kielletty tuomasta julkisuuteen läheisten tai tuttujen asioita.
Googleta, kyllä siihen vastaus löytyy.Se on hyvä että tiedät mikä on totuus.
Kerrohan sitten lähtikö covid, lepakoista, siasta, koirasta vai kiinalaisesta labrasta.
Laita hyvät perustelut ja se kuuluisa linkki totuudesta.
Odotan mielenkiinnolla.
Koko maailma haluaa tietää, mistä tämä covid ilmestyi keskuuteemme.- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Monihan on oikeasti sitä mieltä, että sairastettu korona ei merkitse mitään, kun mennään rokotukseen.
On henkilöitä jotka kuvittelevat,että se rokotus parantaa sen koronan tai heidän mukaansa pahan flunssan.
Tuo jatkuva mediatulva eri asiantuntijoiden kertomana, sekoittaa ihmismielen.''...kuvittelevat,että se rokotus parantaa sen koronan...''
Tuskinpa uskovat. Monet luottavat faktoihin ja uskovat rokotteen ehkäisevän tartunnan. - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Sinä olet ollut pusikossa viimeiset 9 vuotta.
En ole ollut puskassa päivääkään. Jokaisen kommenttini alta löytyy nimimerkkini.
Voi kultaseni, et taida vieläkään ymmärtää, mitä puskassa oleminen tarkoittaa.
Et vastannut kysymykseeni.
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Se on hyvä että tiedät mikä on totuus.
Kerrohan sitten lähtikö covid, lepakoista, siasta, koirasta vai kiinalaisesta labrasta.
Laita hyvät perustelut ja se kuuluisa linkki totuudesta.
Odotan mielenkiinnolla.
Koko maailma haluaa tietää, mistä tämä covid ilmestyi keskuuteemme.Valitettavasti en voi täyttää toivettasi.
Kysymästäsi asiasta huippututkijatkaan eivät ole päässeet yksimieliseen tulokseen.
Tapojeni mukaan en ryhdy arvailemaan asiaa.
kylmätotuus - Anonyymi
JA oliko se varma, että kuolema johtui niistä rokotuksista????
No ei ainakaan täällä ole ollut ruumiinavaustietoja!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''...kuvittelevat,että se rokotus parantaa sen koronan...''
Tuskinpa uskovat. Monet luottavat faktoihin ja uskovat rokotteen ehkäisevän tartunnan.Mitä ne faktat ovat?
Tuttavani joka on ottanut 5 rokotetta uskoi samaan. Ei usko enää.
Nyt hänellä on paha korona.
Henki ei tahdo kulkea ja ulkona käydessään jalat pettivät alta.
Voimat menivät täysin isokokoiselta raavaalta mieheltä.
Kotitesti varmisti koronan. Ne kuuluisat kaksi viivaa kertoivat.
Rokotusajan hän oli tilannut jo marraskuussa itselleen. Siis jo 6. rokotuksen oli varannut.
Eipä mene enää. Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne faktat ovat?
Tuttavani joka on ottanut 5 rokotetta uskoi samaan. Ei usko enää.
Nyt hänellä on paha korona.
Henki ei tahdo kulkea ja ulkona käydessään jalat pettivät alta.
Voimat menivät täysin isokokoiselta raavaalta mieheltä.
Kotitesti varmisti koronan. Ne kuuluisat kaksi viivaa kertoivat.
Rokotusajan hän oli tilannut jo marraskuussa itselleen. Siis jo 6. rokotuksen oli varannut.
Eipä mene enää.2023-30-12 7:36:13
Tuo on kirjoittamani.
Kirjautuminen jäi jonnekin.
2lesken- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä 6.piikin tyyppi paasaat täällä. Lähde ny menee.
Sehän se ihmetyttää, että piikkejä ottaneet eivät ole tyytyväisiä uskoonsa vaan tulevat tänne valittamaan muitten todellisia kokemuksia
Moni piikin ottanut kärsi - eivät piikin ottamattomat meillä kukaan mistään.
'
Kun saat myrkkyjä kehoon, niiitä ei voi oksentaa. Nähtiin todella tuskallinen kuolemakin videlta missä nainen kärsi ja yritti oksentaa, mutta ruoan voisikin - koko kehossa olevat ainekset ovat toinen juttu.
Ketään tukehtumiseen kuollutta ns. koronauhria ei koskaan olla nähty edes roskalehtien lööpeissä . - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Monihan on oikeasti sitä mieltä, että sairastettu korona ei merkitse mitään, kun mennään rokotukseen.
On henkilöitä jotka kuvittelevat,että se rokotus parantaa sen koronan tai heidän mukaansa pahan flunssan.
Tuo jatkuva mediatulva eri asiantuntijoiden kertomana, sekoittaa ihmismielen.Mikähän se ns. korona sitten on...entinen flunssa, influenssa, räkätauti tai kuume jne.
Kaikkihan on koronan nykypäivän nimi kuin myös tuo arkinen uusi sydänkohtausten lukkuisuus jokapäiväisenä "haittana" - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Piikitys on miljardibisnes. Tutkimustuloksia ei ole, tai niitä ei julkaista.
mNRA rokote on synteettinen siinä ei ole yhtäkään aineosa elävästä materiaalista .kuten joku täällä julisteli abortoiduista sikiöistä Se valmistetaan ainoastaan laboratoriossa synteettisesti siitä saivat kaksi tutkijaa Nobelin palkinnon jotka aloittivat tutkimukset jo 1990 joten pitkän ajan päästä saivat selville miten rokote valmistetaan .
Ja täällä joku suomijuntti jostain takahikiältä selittelee rokotevastaisia tekstejä eikä ymmärrä olla hiljaa vaikka munaa itsensä joka kerta kun aukoo päätään se joka ei ota rokotetta, miksi sitä on täällä julistettava riittää ihan hyvin etttette ota sitä. levittelemällä salaliitto teorioita saatatte vaikuttaa jonkin herkän elämään negatiivisesti . Joten vastuu on silloin kannettava kun on aikuinen ihminen. Ketään ei kiinnosta jonku. Kouluttamattoman ihmisen rokotusten väliin jättämiset Omapa on asianne . Mutta taas ne jotka ottavat rokotteen eivät erityisemmin edes ajattele sitä mitenkään . Kukin tavallaan , jote on ilman jos ei halua rokotetta. Se riittää
- Anonyymi
Niitä sattuu vanhustentalossa rokotetaan tai ei.
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mitä tällä tarkoitat?
Aikoinaan olin duunissa isossa vanhustenasuintalokompleksissa ja taas yksi vanhus potkaisi tyhjää. Omainen ihmetteli, kun ei lippua puolitankoon vedetä. Alkoi ihan naurattamaan ajatuskin, että jatkuvasti lippu puolitangossa liehuisi, kun kuolemia tapahtui kuitenkin koko ajan.
Asumista vanhustentalossa kuitenkin markkinoitiin; ”Asukaa meillä. Teistä pidetään hyvää huolta.” Olisiko ollut uskottavaa, kun lippu usein puolitangossa roikkui? Anonyymi kirjoitti:
Aikoinaan olin duunissa isossa vanhustenasuintalokompleksissa ja taas yksi vanhus potkaisi tyhjää. Omainen ihmetteli, kun ei lippua puolitankoon vedetä. Alkoi ihan naurattamaan ajatuskin, että jatkuvasti lippu puolitangossa liehuisi, kun kuolemia tapahtui kuitenkin koko ajan.
Asumista vanhustentalossa kuitenkin markkinoitiin; ”Asukaa meillä. Teistä pidetään hyvää huolta.” Olisiko ollut uskottavaa, kun lippu usein puolitangossa roikkui?Mitä tekemistä duunillasi on kertomani miehen kuolemaan.
Päätteletkö jostain että hän asui vanhustentalossa tai vastaavassa.
Hei haloo- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikoinaan olin duunissa isossa vanhustenasuintalokompleksissa ja taas yksi vanhus potkaisi tyhjää. Omainen ihmetteli, kun ei lippua puolitankoon vedetä. Alkoi ihan naurattamaan ajatuskin, että jatkuvasti lippu puolitangossa liehuisi, kun kuolemia tapahtui kuitenkin koko ajan.
Asumista vanhustentalossa kuitenkin markkinoitiin; ”Asukaa meillä. Teistä pidetään hyvää huolta.” Olisiko ollut uskottavaa, kun lippu usein puolitangossa roikkui?Päätä nyt, vedettiinkö se lippu puolisalkoon vai ei ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikoinaan olin duunissa isossa vanhustenasuintalokompleksissa ja taas yksi vanhus potkaisi tyhjää. Omainen ihmetteli, kun ei lippua puolitankoon vedetä. Alkoi ihan naurattamaan ajatuskin, että jatkuvasti lippu puolitangossa liehuisi, kun kuolemia tapahtui kuitenkin koko ajan.
Asumista vanhustentalossa kuitenkin markkinoitiin; ”Asukaa meillä. Teistä pidetään hyvää huolta.” Olisiko ollut uskottavaa, kun lippu usein puolitangossa roikkui?Monet omaisetluulee että vanhusten taloissa eletään ikuisessti
- Anonyymi
Joku onneton yritys kyseenalaistaa koronarokotetta jonkin onnettoman yksittäistapauksen varjolla. Yleensäkkin ottaen eri rokotteiden ansiosta säästyy vuosittain miljoonia ihmishenkiä.
Rokotteet on bisnestä, jotkut niiden ansiosta myös rikastuu, myönnettäköön. Mutta myös ruoka on bisnestä ja sen ansiosta rikastuu hemmetin paljon enempi ihmisiä. Silti ruoan merkitystä ihmisen terveydelle kukaan ei kyseenalaista vaikka syömälläkin moni sairastuu ja joku aina kuoleekin."""Silti ruoan merkitystä ihmisen terveydelle kukaan ei kyseenalaista """
Eikö todellakaan? Jatkuvasti saa kuulla mikä kaikki ruoka on epäterveellistä. Niitä jos alkaa seuraamaan, niin ei uskalla kohta syödä mitään.Minutkin on rokotettu 1954.
En kyllä tiedä mitä ne rokotukset oli.
Mutta se oli käsittääkseni vain kerran.
Vai annettiinko alakoulussa joku rokote.
En muista
Nyt tämä covid rokote on jatkuvaa.
Pitää ottaa tehosteen tehostettu, että eläisi terveenä.
Miksi sitten 5 rokotetta ottaneet sairastuvat vakavasti.
Ruoka on bisnestä.
Syömättä voi kuolla.
Mutta viina se vasta bisnestä onkin.
Kukaan sitä ei tarvitse, mutta siihen vasta kuollaankin.- Anonyymi
Paljonkos lapsia on kuollut kokeilujen takia esim Intiassa ja Afrikan maissa? Gates tappoi ja vaammauttanut paljon.
Ja paljonko meilläkin on lasten sairauksia tullut vanhempien tyhmyyden takia? Ne syövät,mielenonhelmat, diabetes Sitten En lapsen teot kun ei tehdä dna testiä jotta voisi tietää ettei tee serkku,lapsia. Kostautuu moneen sukupolveen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonkos lapsia on kuollut kokeilujen takia esim Intiassa ja Afrikan maissa? Gates tappoi ja vaammauttanut paljon.
Ja paljonko meilläkin on lasten sairauksia tullut vanhempien tyhmyyden takia? Ne syövät,mielenonhelmat, diabetes Sitten En lapsen teot kun ei tehdä dna testiä jotta voisi tietää ettei tee serkku,lapsia. Kostautuu moneen sukupolveen.Loistavaa IDIOOTTI !!!
Lue lisää MV ym. lehtiä:)))) - Anonyymi
Asiallinen kommentti.
Valitettavasti on ihmisiä, jotka ovat joutuneet disinformaation uhreiksi ja myös heitä, jotka sitä levittävät.
kylmätotuus
- Anonyymi
Ruualla ja koronarokotteella on yhteistä, kun jättää väliin kuolee varmimmin.
- Anonyymi
Erinomainen kommentti.
kylmätotuus - Anonyymi
Sinä tulet kuolemaan aivan varmasti vaikka iskisit itsesi täyteen koronapiikkejä ja söisit niin että napa repee. :)))
- Anonyymi
Miksi Te piikkihullut vainoatte ja nimittelette niitä jotka eivät altista itseään turhiiin piikityksiin?
Ne tuntemanne jotka kuolleet piikkeihin tunnetyeko heidät pitköltä ajalta liittyy tai yhdistäälö joku piirre,tausta heitä? Missäpäin maata? Onko rannikoilla.
Onko tilastoja kunnittain joissa otettiin eniten piikkejä ja sitten kuolleita tai saiarstuneita?- Anonyymi
Jäätelö altistaa hukkumakuolemalle.
Suurin osa myydystä jäätelöstä myydään touko-elokuussa.
Suomessa hukkuu eniten ihmisiä touko-elokuussa. Selvä syy/seuraus on olemassa. - Anonyymi
''Miksi Te piikkihullut vainoatte ja nimittelette niitä jotka eivät altista itseään turhiiin piikityksiin?''
Typeryksiä usein pilkataan, jopa haukutaan. - Anonyymi
Alkaa tuntua siltä että jonnekkin olisi ilmoitettava kun aletaan joka kuolemaa syyttämään. Rokotteesta , että se joka sanoo että rokote on tappanut, pitää pystyä se todistamaan lääketieteellisillä termeillä alkaa mennä liiallisuuksiin väärän tiedon levittäminen
Äsilloin kun sanoo asioita mitkä eivät ole tosia , ei tavallisesti levitellä
- Anonyymi
Kumpi tuli ensin, muna vai kana? Ei voi tietää edesauttoiko korona jonkun muun taudin tai jälkitaudin etenemistä kuolemaksi, vai oliko suoraan kyse koronasta.
- Anonyymi
Monerhan on voineet sairastaa koronan tietämäyyömyyttään. Jos edes epäiltäisiin, että jo sairastettu korona voisi aiheuttaa äkkikuoleman, niin tietenkin siitä olisi jo kuultu...
Kuinkahan monta koronan sairastanutta on ehditty piikittää hengiltä ennenkuin alkoivat olemaan varovaisempia ja kyselemään tarkemmin, ettei rokotettava ole sairastanut koronaa.
Nyt ei enää pädekään se kolmen kuukauden raja sairastamisesta, että annetaan piikki, ei edes riskiryhmäläisillä riitä se kolme kuukautta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010084039.html- Anonyymi
"Tartunnat voimistavat immuniteettia vähintään yhtä hyvin kuin tehosteannokset, joten syystalven 2023 tehosterokoteannosta ei ole tarpeellista ottaa, jos on saanut koronavirustartunnan 2023 syksyllä."
No eipä uskoisi että sinäkin menet mukaan tuohon kouhotukseen että rokotteella saadaan aikaan kuolema jo rokotetaan sellaista joka on sairastanut koronan. Tuossahan nimenomaan lukee että koronan sairastaminen vastaa rokotetta joten turhanottaa turhia rokotteita. Mistä teitä asiantuntijoita viisaampia oikein sikiää? Anonyymi kirjoitti:
"Tartunnat voimistavat immuniteettia vähintään yhtä hyvin kuin tehosteannokset, joten syystalven 2023 tehosterokoteannosta ei ole tarpeellista ottaa, jos on saanut koronavirustartunnan 2023 syksyllä."
No eipä uskoisi että sinäkin menet mukaan tuohon kouhotukseen että rokotteella saadaan aikaan kuolema jo rokotetaan sellaista joka on sairastanut koronan. Tuossahan nimenomaan lukee että koronan sairastaminen vastaa rokotetta joten turhanottaa turhia rokotteita. Mistä teitä asiantuntijoita viisaampia oikein sikiää?Mitä tämä tekstisi tarkoittaa?
- Anonyymi
Miksi joku edes haluaa nyt koronarokotuksen jos jo tietää sairastaneensa koronan syksyllä?
- Anonyymi
No kun aikaisemmin on ollut se kolmen kuukauden sääntö, joka nyt ei enää pädekään, kun alkoi porukat potkaisemaan piikeistä tyhjää. :)))
Anonyymi kirjoitti:
No kun aikaisemmin on ollut se kolmen kuukauden sääntö, joka nyt ei enää pädekään, kun alkoi porukat potkaisemaan piikeistä tyhjää. :)))
Näkyy olevan vieläkin kokeilu meneillään noitten piikkien kanssa.
Mutta jos jotkut haluavat välttämättä olla lääketieteen koekaniineina, niin mikäpä siinä.2lesken kirjoitti:
Kun moni ei tiedä, että on sairastanut koronan.
Tai ei oikeastaan haluakaan tietää.IS "Tieto on kerrottu, mutta se on onnistuttu ”piilottamaan” THL:n 21. joulukuuta julkaiseman tiedotteen loppuun"
Miksi THLn tiedotteet ovat mitä ovat?
Onko siellä tiedottajat suorittaneet onkin lyhyen matikan muinoin lukiossa.
Miksi tiedote tuli vasta 21.12.23.2lesken kirjoitti:
IS "Tieto on kerrottu, mutta se on onnistuttu ”piilottamaan” THL:n 21. joulukuuta julkaiseman tiedotteen loppuun"
Miksi THLn tiedotteet ovat mitä ovat?
Onko siellä tiedottajat suorittaneet onkin lyhyen matikan muinoin lukiossa.
Miksi tiedote tuli vasta 21.12.23.Koska vasta silloin alettiin tajuamaan, että nämä piikithän tappavat koronan sairastaneita.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Koska vasta silloin alettiin tajuamaan, että nämä piikithän tappavat koronan sairastaneita.
Jos edes jotain jostain tajuaisit..........
Anonyymi kirjoitti:
Jos edes jotain jostain tajuaisit..........
No voi voi voi!
Yks hailee minulle kuinka monta piikkiä kukakin katsoo itselleen tarpeelliseksi ottaa.
En yllytä, en kiellä.
Itse en ole katsonut tarpeelliseksi ottaa vielä yhtään koronapiikkiä ja hengissä ja terveenä tässä vieläkin keikutaan.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
No voi voi voi!
Yks hailee minulle kuinka monta piikkiä kukakin katsoo itselleen tarpeelliseksi ottaa.
En yllytä, en kiellä.
Itse en ole katsonut tarpeelliseksi ottaa vielä yhtään koronapiikkiä ja hengissä ja terveenä tässä vieläkin keikutaan.Voit olla kuitenkin koronan levittäjä myös tyttärillesi vaikka sinulla itselläsi ei olisi edes oireita. Mutta eihän siinä mitään jos tärkein on vaan minäminäminäminä.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Koska vasta silloin alettiin tajuamaan, että nämä piikithän tappavat koronan sairastaneita.
Laitanpa uudelleen linkin, jossa kerrotaan, ettei viikatemies tule noutamaan, vaikka äskettäin koronan sairastanut ottaisikin koronarokotteen. Vaikka artikkeli onkin vuodelta 2022, niin siinä kerrotut tiedot po. asiasta pitävät edelleen paikkansa.
Jos jollain on tiedossaan uudempaa ja toisenlaista faktatietoa, niin laittakoon tänne linkin tietolähteeseensä.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/1654fc71-fa35-4fb9-80f3-ed46822103ef
Toivottavasti Tellukka uskallat avata linkin ja lukea sen, 2lesken ei uskaltanut.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Voit olla kuitenkin koronan levittäjä myös tyttärillesi vaikka sinulla itselläsi ei olisi edes oireita. Mutta eihän siinä mitään jos tärkein on vaan minäminäminäminä.
Et kai vain sattumalta elä vieläkin siinä jo kauan sitten kumotussa harhaluulossa, että vain rokottamattomat voivat tartuttaa koronaa eteenpäin?
Eihän se niin ole, vaan helpomminhan rokotetut sitä levittävät oireettomina. Rokottamattomalle todennäköisesti tulee jonkunlaisia oireita ja siloin voi vältellä menemästä tartuttamaan toisia.
Ne rokotuspassin kantajat olivat oikein koronan levittäjiä ja silloinhan se virus vasta kunnolla irralleen pääsikin, kun rokotetut iloisina sitä levittivät itse sitä edes tietämättään.
Nämä mRNA-"rokotteet" ovat vain sellaisia ikäänkuin ennaltaehkäiseviä lääkkeitä, jotka (parhaassa tapauksessa) suojaavat pelkästään rokotettua itseään saamasta taudin vakavampaa muotoa, mutta eivät estä saamasta tartuntaa ja tartuttamasta virusta muihin.
Eivät nämä toimi samalla tavalla kuin perinteiset tuhkarokko-, isorokko-, polio- ja muut pitkäkestoiset rokotteet.Anonyymi kirjoitti:
Laitanpa uudelleen linkin, jossa kerrotaan, ettei viikatemies tule noutamaan, vaikka äskettäin koronan sairastanut ottaisikin koronarokotteen. Vaikka artikkeli onkin vuodelta 2022, niin siinä kerrotut tiedot po. asiasta pitävät edelleen paikkansa.
Jos jollain on tiedossaan uudempaa ja toisenlaista faktatietoa, niin laittakoon tänne linkin tietolähteeseensä.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/1654fc71-fa35-4fb9-80f3-ed46822103ef
Toivottavasti Tellukka uskallat avata linkin ja lukea sen, 2lesken ei uskaltanut.
kylmätotuusTuostahan saa selvästi sellaisen käsityksen, että se piikki kumoaa luontaisen vastustuskyvyn kehittymisen, eikö vaan?
- Anonyymi
2lesken kirjoitti:
IS "Tieto on kerrottu, mutta se on onnistuttu ”piilottamaan” THL:n 21. joulukuuta julkaiseman tiedotteen loppuun"
Miksi THLn tiedotteet ovat mitä ovat?
Onko siellä tiedottajat suorittaneet onkin lyhyen matikan muinoin lukiossa.
Miksi tiedote tuli vasta 21.12.23.THL ei piilottanut mitään koronarokotukseen liittyvää tiedotteessaan. Kannattaa lukea aina tiedotteet loppuun asti.
Avaisit sinäkin linkit ja lukisit niiden sisällön kokonaisuudessaan, niin et joutuisi kyselemään ja olettamaan asioista.
Lukutaito ja luetun ymmärtäminen on syytä hallita, kun rokotuksista on kysymys.
Rohkaise mielesi ja lue seuraavan linkin sisältö. Sieltä löytyy tuhti tietopaketti koronarokotuksista.'https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet/koronan-tehosterokotukset-syystalvella#Tuleeko_syystalven_tehosteen_jälkeen_uusia_annoksia?
kylmätotuus - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Tuostahan saa selvästi sellaisen käsityksen, että se piikki kumoaa luontaisen vastustuskyvyn kehittymisen, eikö vaan?
https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet/koronarokotuksista-kysyttya/vaikuttaako-sairastettu-koronavirustauti-rokottamiseen-
Tuosta linkistä löytyy uusin tieto sairastetun koronavirustaudin vaikutuksesta rokottamiseen.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet/koronarokotuksista-kysyttya/vaikuttaako-sairastettu-koronavirustauti-rokottamiseen-
Tuosta linkistä löytyy uusin tieto sairastetun koronavirustaudin vaikutuksesta rokottamiseen.
kylmätotuusJäämmepä odottelemaan sitten vieläkin uudempaa tietoa aina sitä mukaa kuin sitä tulee.
Ajatteles nyt itse. Koska sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta, niin sehän on sama kuin sille koronan just sairastaneelle olisi isketty tupla-annos rokotetta. Kuulostaako täysin vaarattomalle?
- Anonyymi
Comission.europa.eu
Disinformaation torjunta
Kannattaa tutustua tuohon sivustoon. - Anonyymi
Comission.europa.eu
Disinformaation torjunta
Joo....Esim. Venäjällähän torjutaan "disinformaatiota" viemällä toisinajattelijat vankileirille.Tai sattuu joku onnettomuus,tippuu parvekkeelta ym...Varmaan sama meininki tulee vielä eu alueelle.Taitaa olla tuossa eu komission disinformation organisaatiossa pukki kaalimaan vartijana.Eli oma lehmä ojassa?- Anonyymi
Niin. Sehän ei tietenkään voi olla mahdollista että virallisten toimijoiden informaatio ja suhtautuminen disinformaatioon olisi näyttöön ja tutkimuksiin perustuvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Sehän ei tietenkään voi olla mahdollista että virallisten toimijoiden informaatio ja suhtautuminen disinformaatioon olisi näyttöön ja tutkimuksiin perustuvaa.
Niin,kuten korona rokote joka on "tutkittu ja turvallinen"... ....
Anonyymi kirjoitti:
Niin,kuten korona rokote joka on "tutkittu ja turvallinen"... ....
Onko sinulla turvallisuudesta parempaa tietoa tai sen puutteesta?
- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Onko sinulla turvallisuudesta parempaa tietoa tai sen puutteesta?
On ...jokaisella on kellä pää ottaa tietoa vastaan.Lampaan aivot eivät ota tietoa kuin pieniä määriä, jos sitäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin,kuten korona rokote joka on "tutkittu ja turvallinen"... ....
On se kyllä tehokas...tehoa tekemään sairaita, vammaisia ja kuolleita..
Kyllä oli uskottelua maskeilla ja yhdellä myrkkypiikillä pysyä terveenä - mutta toisin kävi kuten sanoimme, tästä ei kukaan apua saanut, päinvastoin sairaita alkoi heti tulla ja nopeita kuolemiakin....ei edes seitsemän piikkiä ole auttanut ja joku meni lankaan ja lataa myrkkyjä ja suolavesiä lisää sisäänsä - onko näin paljon kaheleita Suomessa - men usko älykkyyteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se kyllä tehokas...tehoa tekemään sairaita, vammaisia ja kuolleita..
Kyllä oli uskottelua maskeilla ja yhdellä myrkkypiikillä pysyä terveenä - mutta toisin kävi kuten sanoimme, tästä ei kukaan apua saanut, päinvastoin sairaita alkoi heti tulla ja nopeita kuolemiakin....ei edes seitsemän piikkiä ole auttanut ja joku meni lankaan ja lataa myrkkyjä ja suolavesiä lisää sisäänsä - onko näin paljon kaheleita Suomessa - men usko älykkyyteen.Sinä ja älykkyys....eivät mahdu samaan lauseeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ...jokaisella on kellä pää ottaa tietoa vastaan.Lampaan aivot eivät ota tietoa kuin pieniä määriä, jos sitäkään.
Älä pidä meitä jännityksessä !! Kerro heti.....saadaan nauraa :))))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se kyllä tehokas...tehoa tekemään sairaita, vammaisia ja kuolleita..
Kyllä oli uskottelua maskeilla ja yhdellä myrkkypiikillä pysyä terveenä - mutta toisin kävi kuten sanoimme, tästä ei kukaan apua saanut, päinvastoin sairaita alkoi heti tulla ja nopeita kuolemiakin....ei edes seitsemän piikkiä ole auttanut ja joku meni lankaan ja lataa myrkkyjä ja suolavesiä lisää sisäänsä - onko näin paljon kaheleita Suomessa - men usko älykkyyteen.''...men usko älykkyyteen''
Sinua se älykkyys ei ole koskaan vaivannut. Anonyymi kirjoitti:
On ...jokaisella on kellä pää ottaa tietoa vastaan.Lampaan aivot eivät ota tietoa kuin pieniä määriä, jos sitäkään.
Ei riitä ettänon pää jolla ottaa tietoa vastaan. Pitää osata erottaa oikea faktoihin perustuva huuhaasta.
- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Ei riitä ettänon pää jolla ottaa tietoa vastaan. Pitää osata erottaa oikea faktoihin perustuva huuhaasta.
Jos olisivat eroittaneet sen niin eivät täällä lietsoisikkaan omia olettamuksiaan
Kun tietää ettei näillä ole pienintäkään koulutusta niin voi jättää vastaamata
. Yks ja sama niille ottavat tai eivät en välitä edes - Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Ei riitä ettänon pää jolla ottaa tietoa vastaan. Pitää osata erottaa oikea faktoihin perustuva huuhaasta.
Kyllä ja faktojahan riittää jumalattomasti miten nuo mrna-injektiot ovat olleet terveyttä tuhoavia ja jopa kuolettavia.
Säälittäviä tapauksia tässäkin, lentäjä kertoo miten kävi..näitä on valtava määrä ja myös urheilijoissa.
https://rumble.com/v11npnr-american-airlines-captain-bob-snow-speaks-out-about-his-vaccine-caused-hear.html
- Anonyymi
Älkää ottako se aiheuttaa urtikkaria, tikkaria vaahtovirtsaisuutta.
- Anonyymi
Hiljaisempi on uuden vuoden vastaanotto nyt kun tänäkin vuonna on ainakin kymmentkunta tuntemaamme kuollut piikkejä otettuaan.
Vakava juttu kun vieläkään ei piikkejä ole kielletty.
Suuri kuolleisuus myrkkypiikkeihin on vaan hyväksytty kun kyseessä ei ole pääsääntöisesti lapset, joita piikeillä eiemmin kuoli ja halvaantui runsaasti...kts. poliopiikit, sikaflunssa...etc.
KOSKA OIKEUDENKÄYNNIT PIIKITTÄJILLE JA KIIHOTTAJILLE ALKAVAT???- Anonyymi
Juurikin näin. Ihmiset on kuin zombeja eivätkä hätkähdä vaikka puoliso on kuollut viereltä - se yritetään kai pistää muun syyksi, ainakin lääkäri niin taatusti uskottelee leskelle.
>Jotenkin kylmä sielu - tuhosiko piikit näitten tunne-elämääkin - tuleeko jatkossa paljon tappajia aseineenkin joka ikäluokasta kun kansa kärsii salaisesti ja meille on vielä venäjävihankin iskostettu monelle median avulla.
- Anonyymi
Onpa lapsellista ja häiriintyneiden kirjoituksia. Trollalusta.
Itsellenne te kuoppia kaivatte.- Anonyymi
Taidat olla piikkejä nauttinut lyhyellä rykäisyllä ilman mitään perusteita jälleen.
Kerrohan lopulta yksikin piikkiuskolla pelastunut. Taitaa jäädä kertomatta.
Kannattaa mennä rykijät tuonne roskalehtien palstoille, sinne saat vapaasti kirjoittaa näitä tarinoita, meidän tarinathan boikotoitaisiin niissä vääräuskoisena.
Me kuitenkin uskomme vain Jumalaan, emme myrkkypiikkiuskontoon.
Meillä tosiaan on 6.11. alkaneen myrkkybuusterien jälkeen kuolleita tullut 5 naista ja yksi mies.
Erikoista, että naiset kuolevat helpommin piikkeihin. Kuka osaa paremmin tuohon vastata.
Aiemmin kyllä kuollut aika tasan eli miehiäkin, parissa viikossa kolmannen otettuaan parhaimpia pelikavereita. - Anonyymi
Joo varmasti piikkilöistä tulee häiriintyneitä ja se menee myös lapsiin. Kuoppaahan on kaivettu todella sananmukaisesti kuolleille nyt ettei hautapaikat ole riittäneet.
Trollaajat yrittävät pelastaa mitä voivat ja toki kärsivät siitä, että menivät ottamaan piikkilöitä ja katuvat lukuisat kun terveys meni ja monen sukulaisia ja tuttuja.
- Anonyymi
Koronapiikit on tehokkaita. Jälleen kerran osoittivat sen. Läheisistä ja tuttavista on jo mennyt neljä ja pari vammautunut.
Mikael Kivivuori toimi raumalaisen lääkäriaseman työterveyslääkärinä.
Mutta sai potkut kutsuessaan somevideolla koronarokotetta ”matkalipuksi Auschwitziin”.
Jäätyään työttömäksi hän alkoi julistaa näkemyksiään rakkaan harrastuksensa, musiikkiteatterin, keinoin.- Anonyymi
Seli seli trolliseli....
- Anonyymi
Yksi ja sama kaheli hakkaa tuota koronavastaisuussanomaansa tyhjästä keksittyjä kuolleita kavereitaan tälläkin sivulla sen kymmenellä kommentilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi ja sama kaheli hakkaa tuota koronavastaisuussanomaansa tyhjästä keksittyjä kuolleita kavereitaan tälläkin sivulla sen kymmenellä kommentilla.
Näin on!
Korona on todella haitallinen tauti tai sairaus, jonka kaikkia seurauksia emme vielä tiedä.
Sitä "pikku räkätaudiksi" kutsuvat ihmiset eivät ole kovin ymmärtäväisiä. Jos vanha ihminen on tuota mieltä hän on täysin varmasti tyhmä. Niitä tyhmiä meillä on keskuudessamme, no ei paljon mutta on kuitenkin.
Kun nuori ihminen puhuu, "naamavaipoista" ja kuinka hän kestää koronan, on kyse typeryydestä, ei välttämättä tyhmyydestä. Ei elämänkokemusta, ei viisauta! - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mikael Kivivuori toimi raumalaisen lääkäriaseman työterveyslääkärinä.
Mutta sai potkut kutsuessaan somevideolla koronarokotetta ”matkalipuksi Auschwitziin”.
Jäätyään työttömäksi hän alkoi julistaa näkemyksiään rakkaan harrastuksensa, musiikkiteatterin, keinoin.Kivivuori sai potkut, koska väitti, ettei koronapandemiaa ole olemassakaan.
Tuollainen lääketieteen lisensiaatti joutaakin pois potilastyöstä.
kylmätotuus - Anonyymi
Minun ja siskoni tuttavista ja heidän tuttavistaan ei kukaan ole kuollut koronarokotuksen seurauksena. Siskoni tuntee työnsä takia lähes kaikki kotikuntamme asukkaat, joten kyllä meillä täällä asuvilla on ollut aivan uskomattoman hyvä tuuri rokotteen suhteen, kun olemme edelleen kaikki hengissä.
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Mikael Kivivuori toimi raumalaisen lääkäriaseman työterveyslääkärinä.
Mutta sai potkut kutsuessaan somevideolla koronarokotetta ”matkalipuksi Auschwitziin”.
Jäätyään työttömäksi hän alkoi julistaa näkemyksiään rakkaan harrastuksensa, musiikkiteatterin, keinoin.Unohdit sitaatit. Ne pitää laittaa, kun toisen kirjoittamaa tekstiä lainaa.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun ja siskoni tuttavista ja heidän tuttavistaan ei kukaan ole kuollut koronarokotuksen seurauksena. Siskoni tuntee työnsä takia lähes kaikki kotikuntamme asukkaat, joten kyllä meillä täällä asuvilla on ollut aivan uskomattoman hyvä tuuri rokotteen suhteen, kun olemme edelleen kaikki hengissä.
kylmätotuusNe jotka kuolleet tai saiarstuneet yhdistääkö niitä joku asia?.
Ovat syntyperäisiä vai muualta tulleita? Ulkonäkö, harrastus,matkailu,poikkeavia,homoja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit sitaatit. Ne pitää laittaa, kun toisen kirjoittamaa tekstiä lainaa.
kylmätotuusPer pilkun nussi ja,,,,,,,,,,,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit sitaatit. Ne pitää laittaa, kun toisen kirjoittamaa tekstiä lainaa.
kylmätotuusEihän tuossa toisen tekstiä lainattu.
Olet takiaispallona tuon lesken kirjoituksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuossa toisen tekstiä lainattu.
Olet takiaispallona tuon lesken kirjoituksiin.Eikö lainattu?
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009914998.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö lainattu?
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009914998.htmlAnteeksi, että kommenttini karkasi kesken kaiken.
Kuten tuosta linkistä näet tekstin, jota 2lesken lainasi, on kirjoittanut Hesariin Eleonoora Riihinen.
2lesken kirjoituksiin puutun, jos katson sen tarpeelliseksi ja niin teen jokaisen palstalaisen kohdalla. Näin tulen tekemään jatkossakin. Velvoittaahan siihen jo nimimerkkinikin.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kivivuori sai potkut, koska väitti, ettei koronapandemiaa ole olemassakaan.
Tuollainen lääketieteen lisensiaatti joutaakin pois potilastyöstä.
kylmätotuusIhan niin kävi tutulle kollegalleen ei lääketiede tarvitse ihmisiä joilla on tieto aukkoja .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun ja siskoni tuttavista ja heidän tuttavistaan ei kukaan ole kuollut koronarokotuksen seurauksena. Siskoni tuntee työnsä takia lähes kaikki kotikuntamme asukkaat, joten kyllä meillä täällä asuvilla on ollut aivan uskomattoman hyvä tuuri rokotteen suhteen, kun olemme edelleen kaikki hengissä.
kylmätotuusMeidän kaupungissa on 32000 ihmistä kaikki rokotettu kukaan ei kuollut, ainoastaan alussa kuoli monta ennekun rokotuksia tuli .
Joten ei näiltä kieltäjiltä voi odottaakaan muuta, missä olisivat tietoa saneet , ei ainakaan työmaallaan 😂😂😂😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi ja sama kaheli hakkaa tuota koronavastaisuussanomaansa tyhjästä keksittyjä kuolleita kavereitaan tälläkin sivulla sen kymmenellä kommentilla.
Onhan se säälittävä tyyppi jos meni ottamaan piikit ja kaduttaa kun juuri he sairastuivat ja kuolivat.
Mekin iso piiri ja kaikki piikittämättä ihan hyvin meni ja tervehinä oltu.
Se jos mikä jurppii tietty kun menee ilmaiseksi ottamaan kuin ämpäreitä ja sillä tuhoaa vain terveytensä. Siinä vielä kuluttaa meidän rahoja sairaaloissa ja vastaanotoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on!
Korona on todella haitallinen tauti tai sairaus, jonka kaikkia seurauksia emme vielä tiedä.
Sitä "pikku räkätaudiksi" kutsuvat ihmiset eivät ole kovin ymmärtäväisiä. Jos vanha ihminen on tuota mieltä hän on täysin varmasti tyhmä. Niitä tyhmiä meillä on keskuudessamme, no ei paljon mutta on kuitenkin.
Kun nuori ihminen puhuu, "naamavaipoista" ja kuinka hän kestää koronan, on kyse typeryydestä, ei välttämättä tyhmyydestä. Ei elämänkokemusta, ei viisauta!Joo mitään erikoista tautia ei ole ollut. Tuttukin sairasti kymmenen vuotta sitten pahan taudin heheh..koronan....ja oli pari päivää puolitajuttomana ja selvisi.
Ei tarvittu mitään myrkkypiikkejä - kyllä luonto parantaa terveet yksilöt kun tulee tarve päivittää joku uusi tauti.
Näitä on vuosimiljoonat ollut tauteja eikä tarvittu piikkejä - se olikin Faucin kusetus ja vielä on vapaana vaikka USAn kansa vaatii päätä vadille jatkuvasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kivivuori sai potkut, koska väitti, ettei koronapandemiaa ole olemassakaan.
Tuollainen lääketieteen lisensiaatti joutaakin pois potilastyöstä.
kylmätotuusHyvä lääkäri ja käytämmme ehdottomasti hänen vastaanottoaan jatkossakin. Löytyy kyllä netistä. Kaikki vaan kannattamaan tervettä ja ihmisrakasta lääkäriä eikä mitään rahan perässä nuohoavaa poppamiestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö lainattu?
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009914998.htmlRoskalehden linkki ! NOITAKO ROSKALEHTIÄ SINÄ LUET JA LUULET MUITA KIINNOSTAVAN ...voi 😆😂😁🤣😅
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän kaupungissa on 32000 ihmistä kaikki rokotettu kukaan ei kuollut, ainoastaan alussa kuoli monta ennekun rokotuksia tuli .
Joten ei näiltä kieltäjiltä voi odottaakaan muuta, missä olisivat tietoa saneet , ei ainakaan työmaallaan 😂😂😂😂😂Mikähän tommonen kaupunki on edes? On perin selkeä piikkivammainen yrittämässä sairasta jorinaa.
Annahan tilastojasi mistä luet - mutta älä taas annan roskalehtien linkkejä.
- Anonyymi
Olen säästynyt korona tartunnalta, onneksi keuhkojeni takia en tiedä miten olisi vaikuttanut. Sisareni sairastui koronaan toisen kerran uskon että rokotukset auttaneet, toinen sisarus kuoli koronaan kun ei ottanut rokotusta.
- Anonyymi
Tuskin mittäs koronata - tauteja on muita ja paljon - huomaa ettei tilastoissa juuri muita tauteja näkynyt kun pit laittaa koronan suureen tuhoavaan tehoon .. 🤣😁😅🤣🤣
- Anonyymi
Törmäsin niin karmeaan juttuun, että on pakko kertoa se kaikille palstalaisille.
Täällä on varmana tietona kirjoitettu, että koronarokotteeseen kuolee. Minä lienen poikkeus, mutta niinhän sitä sanotaan, että poikkeus vahvistaa säännön.
Ai niin, se uutinen.
Netissä pyöriessäni huomasin jutun, jossa luki, että 5-vuotiaista suomalaisista yli 80-vuotiaisiin suomalaisiin 81% (n. 4,5milj.) on saanut koronarokotteen.
Tässä minä nyt ihmettelen, miksi mikään media ei ole kuolleiden hirvittävää määrää ilmoittanut. Ukrainan tilanteesta ja hallituksen törttöilystä vaan uutisoivat.
Suomen kansalaisten massakuolemista ei hiisku kukaan. "Halpa on suomalaisen henki": sanon minä.
https://www.koronatilastot.fi/fi/rokotukset/
kylmätotuusOnkihan näihin "salaliittoteorioihin" uskovia koskaan tutkittu millään tavoin? Löytyiskö heistä joku yhteinen piirre?
- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Onkihan näihin "salaliittoteorioihin" uskovia koskaan tutkittu millään tavoin? Löytyiskö heistä joku yhteinen piirre?
''Löytyiskö heistä joku yhteinen piirre?''
Idiotismi ?? - Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Onkihan näihin "salaliittoteorioihin" uskovia koskaan tutkittu millään tavoin? Löytyiskö heistä joku yhteinen piirre?
Ainakin he ovat henkisesti laiskoja, kun eivät viitsi itse ottaa asioista selvää vaan mieluummin uskovat sokeasti toisten ihmisten näkemyksiin.
Minun on lähes mahdotonta ymmärtää heitä, sen auliisti tunnustan.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Ainakin he ovat henkisesti laiskoja, kun eivät viitsi itse ottaa asioista selvää vaan mieluummin uskovat sokeasti toisten ihmisten näkemyksiin.
Minun on lähes mahdotonta ymmärtää heitä, sen auliisti tunnustan.
kylmätotuusMikä saa uskomaan tällaisiin vaihtoehtonäkemyksiin joista ei ole mitään näyttöä? Joku yhteisöllinen hurmoshenkisyys. Ihmetellä täytyy sillä näihin huuhaateorioihin on mennyt mukaan myös terveydenhuoltoalan ihmisiä? Mitkään tutkimustulokset ja faktat eivät saa näiden päätä kääntymään.
- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Mikä saa uskomaan tällaisiin vaihtoehtonäkemyksiin joista ei ole mitään näyttöä? Joku yhteisöllinen hurmoshenkisyys. Ihmetellä täytyy sillä näihin huuhaateorioihin on mennyt mukaan myös terveydenhuoltoalan ihmisiä? Mitkään tutkimustulokset ja faktat eivät saa näiden päätä kääntymään.
''Mikä saa uskomaan tällaisiin vaihtoehtonäkemyksiin....''
Tyhmyys. Tiedon puute. Ei osata etsiä tietoa eli faktoja.
Tyhmyys estää faktojen tunnistamisen. Ja tunnustamisen:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin he ovat henkisesti laiskoja, kun eivät viitsi itse ottaa asioista selvää vaan mieluummin uskovat sokeasti toisten ihmisten näkemyksiin.
Minun on lähes mahdotonta ymmärtää heitä, sen auliisti tunnustan.
kylmätotuusJossain aviisissa joku aika sitten kerrottiin että n.18% ihmisistä uskoo horoskooppeihin.
Elämme kuulemma tietoyhteiskunnassa. Välillä sitä on vaikea uskoa:))) Anonyymi kirjoitti:
Jossain aviisissa joku aika sitten kerrottiin että n.18% ihmisistä uskoo horoskooppeihin.
Elämme kuulemma tietoyhteiskunnassa. Välillä sitä on vaikea uskoa:)))Eiköhän tämä keskustelu ollut osaltani tässä.
Se on moro- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jossain aviisissa joku aika sitten kerrottiin että n.18% ihmisistä uskoo horoskooppeihin.
Elämme kuulemma tietoyhteiskunnassa. Välillä sitä on vaikea uskoa:)))Aloittaja on yksi horoskooppeihin vakaasti uskovista. Hän tietää tarkasti millainen on ihminen, jonka horoskooppimerkki on esim. rapu, oinas tai vesimies. Minulla ei tuollaista tietoa ole koskaan ollut, mutta ei se minua sureta.
kylmätotuus - Anonyymi
2lesken kirjoitti:
Eiköhän tämä keskustelu ollut osaltani tässä.
Se on moroViisas päätös.
Hei, hei!
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jossain aviisissa joku aika sitten kerrottiin että n.18% ihmisistä uskoo horoskooppeihin.
Elämme kuulemma tietoyhteiskunnassa. Välillä sitä on vaikea uskoa:)))Se ei edes riitä kaikille horoskooppeihin uskoville että vaan uskoisivat vaan osa pyrkii, sitä itse huomaamatta ja tajuamatta, elämään niin että horoskooppi toteutuu...
No, horoskooppiuskosta ei sentään pidä maksaa kirkollisveroa tms. - Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Onkihan näihin "salaliittoteorioihin" uskovia koskaan tutkittu millään tavoin? Löytyiskö heistä joku yhteinen piirre?
On yhteinen piirre näillä, en vaan sano sitä , mutta kun luet niin tukee esille mikä piirre se on
Erilaisia ollaan monella tavalla , koulutus, työ, kotikasvatus ja jopa poliittinen näkökantakin jne - Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Mikä saa uskomaan tällaisiin vaihtoehtonäkemyksiin joista ei ole mitään näyttöä? Joku yhteisöllinen hurmoshenkisyys. Ihmetellä täytyy sillä näihin huuhaateorioihin on mennyt mukaan myös terveydenhuoltoalan ihmisiä? Mitkään tutkimustulokset ja faktat eivät saa näiden päätä kääntymään.
No nämähän syövät vaikka paskaa jos joku salaliitto teoria sen heille selittää
Tiede ei ole kaikille itsestään selvyys .
Yleistietokin on ainoastaan heillä Googlesta äkkiä otettu virke - Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Onkihan näihin "salaliittoteorioihin" uskovia koskaan tutkittu millään tavoin? Löytyiskö heistä joku yhteinen piirre?
Tutkimattakin on selvää, että ovat hyvin tyhmiä ihmisiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin he ovat henkisesti laiskoja, kun eivät viitsi itse ottaa asioista selvää vaan mieluummin uskovat sokeasti toisten ihmisten näkemyksiin.
Minun on lähes mahdotonta ymmärtää heitä, sen auliisti tunnustan.
kylmätotuusSinähän se juuri uskot toisten ihmisten TYHMIIN NÄKEMYKSIIN!
Sinä et ymmärrä sitä, että rokotukset kannattaa ottaa, vaan uskot joidenkin hörhöjen juttuihin.
Et voi tuota tosiasiaa kiistää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jossain aviisissa joku aika sitten kerrottiin että n.18% ihmisistä uskoo horoskooppeihin.
Elämme kuulemma tietoyhteiskunnassa. Välillä sitä on vaikea uskoa:)))Mihinhän tuonkin "totuuden" oivaltanut ihminen uskoo, JA mistä hän mitään OIKEIN ymmärtää?
Kyllä on koronarokote myrkkypiikki, eikä tuotakaan ymmärrä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On yhteinen piirre näillä, en vaan sano sitä , mutta kun luet niin tukee esille mikä piirre se on
Erilaisia ollaan monella tavalla , koulutus, työ, kotikasvatus ja jopa poliittinen näkökantakin jnePoliittinen näkökanta on se tuhon tie. Demarius oli hyvä 1920 -luvulla, mutta 1970-luvulla se oli tuhon tie, kuten nyt on nähty!
Salla Marinille iso kiitos, paljastit demarin sielun niin hyvin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliittinen näkökanta on se tuhon tie. Demarius oli hyvä 1920 -luvulla, mutta 1970-luvulla se oli tuhon tie, kuten nyt on nähty!
Salla Marinille iso kiitos, paljastit demarin sielun niin hyvin!Aamun laskuhumalassa ei pitäisi......
Anonyymi kirjoitti:
On yhteinen piirre näillä, en vaan sano sitä , mutta kun luet niin tukee esille mikä piirre se on
Erilaisia ollaan monella tavalla , koulutus, työ, kotikasvatus ja jopa poliittinen näkökantakin jneKirjailija Jonas Sivelä pohtii kirjassaan Kaiken takana on salaliitto yleisimpiä teorioita ja sitä, miksi ne kiinnostavat ihmisiä.
"1. Sankarin kuolema ei tyydytä meitä
Henkilön tunnettavuus ja maine vaikuttavat salaliittoteorioiden syntyyn.
Esimerkiksi Prinsessa Diana oli täydellinen sankarihahmo, jota ihmiset ihailivat suuresti. Hän kuitenkin kuoli tylsän tavallisesti auto-onnettomuudessa. Sivelän mukaan sankarin hohdokkaan elämän ja surkean kuoleman välillä oleva ristiriita voi saada ihmiset kehittelemään salaliittoteorioita.
Sama pätee myös koruttoman kohtalon kokeneeseen John F. Kennedyyn ja yksin kuolleeseen Elvikseen.
2. Iso ja koskettava tapahtuma saa epäilemään virallisia totuuksia
Yllättävät tapahtumat, kuten Estonian uppoaminen tai iskut WTC-torneihin, synnyttävät lähes poikkeuksetta epäilyjä salaliitosta.
Sivelä epäilee, että Suomessa esimerkiksi Estonian uppoamiseen liittyvät salaliittoteoriat eivät levinneet yhtä paljon kuin Virossa, sillä me uskomme perinteisesti viranomaisten sanaan.
3. Yhteiskunnallinen ahdistuminen synnyttää salaliittoteorioita
Näin on käynyt Etelä-Afrikassa. Rotuerottelu on luonut juopaa mustien ja valkoisten ihmisten välille, ja sen jäljet näkyvät edelleen. Myös maan nykytilanne vaikuttaa. Kun toivoa ei ole näkyvissä, erilaiset salaliitot valtaavat mieliä.
Mustilla eteläafrikkalaisilla on suhteessa paljon enemmän hiv-tartuntoja kuin valkoisilla. Sivelän mukaan tämä on yksi syy siihen, miksi moni uskoo, että hiv-tartunnat ovat länsimaalaisten ihmisten salajuoni mustien surmaamiseksi.
4. Tiedon puute synnyttää urbaanilegendoja
Sivelä kertoo tavanneensa useita eteläafrikkalaisia, jotka vilpittömästi uskovat, että kondomien liukaste sisältää hi-virusta, ja jättävät sen takia kortsun käyttämättä.
Urbaanilegendat syntyivät aikoinaan todennäköisesti reaktiona nopeasti levinneeseen tautiin, josta ei tiedetty juuri mitään. Urbaanilegendojen kautta ihmiset pystyvät käsittelemään pelkojaan.
5. Epämukava totuus on helpompi kieltää
Ihminen saattaa kokea tieteen vaikeasti ymmärrettävänä ja siksi myös uhkaavana. Jos hankaliin asioihin ei usko, ne eivät tunnu yhtä pelottavilta. Siksi kieltämällä tieteen tulkintoja ihminen voi kuvitella olevansa asioiden tasalla eikä niiden armoilla."- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Kirjailija Jonas Sivelä pohtii kirjassaan Kaiken takana on salaliitto yleisimpiä teorioita ja sitä, miksi ne kiinnostavat ihmisiä.
"1. Sankarin kuolema ei tyydytä meitä
Henkilön tunnettavuus ja maine vaikuttavat salaliittoteorioiden syntyyn.
Esimerkiksi Prinsessa Diana oli täydellinen sankarihahmo, jota ihmiset ihailivat suuresti. Hän kuitenkin kuoli tylsän tavallisesti auto-onnettomuudessa. Sivelän mukaan sankarin hohdokkaan elämän ja surkean kuoleman välillä oleva ristiriita voi saada ihmiset kehittelemään salaliittoteorioita.
Sama pätee myös koruttoman kohtalon kokeneeseen John F. Kennedyyn ja yksin kuolleeseen Elvikseen.
2. Iso ja koskettava tapahtuma saa epäilemään virallisia totuuksia
Yllättävät tapahtumat, kuten Estonian uppoaminen tai iskut WTC-torneihin, synnyttävät lähes poikkeuksetta epäilyjä salaliitosta.
Sivelä epäilee, että Suomessa esimerkiksi Estonian uppoamiseen liittyvät salaliittoteoriat eivät levinneet yhtä paljon kuin Virossa, sillä me uskomme perinteisesti viranomaisten sanaan.
3. Yhteiskunnallinen ahdistuminen synnyttää salaliittoteorioita
Näin on käynyt Etelä-Afrikassa. Rotuerottelu on luonut juopaa mustien ja valkoisten ihmisten välille, ja sen jäljet näkyvät edelleen. Myös maan nykytilanne vaikuttaa. Kun toivoa ei ole näkyvissä, erilaiset salaliitot valtaavat mieliä.
Mustilla eteläafrikkalaisilla on suhteessa paljon enemmän hiv-tartuntoja kuin valkoisilla. Sivelän mukaan tämä on yksi syy siihen, miksi moni uskoo, että hiv-tartunnat ovat länsimaalaisten ihmisten salajuoni mustien surmaamiseksi.
4. Tiedon puute synnyttää urbaanilegendoja
Sivelä kertoo tavanneensa useita eteläafrikkalaisia, jotka vilpittömästi uskovat, että kondomien liukaste sisältää hi-virusta, ja jättävät sen takia kortsun käyttämättä.
Urbaanilegendat syntyivät aikoinaan todennäköisesti reaktiona nopeasti levinneeseen tautiin, josta ei tiedetty juuri mitään. Urbaanilegendojen kautta ihmiset pystyvät käsittelemään pelkojaan.
5. Epämukava totuus on helpompi kieltää
Ihminen saattaa kokea tieteen vaikeasti ymmärrettävänä ja siksi myös uhkaavana. Jos hankaliin asioihin ei usko, ne eivät tunnu yhtä pelottavilta. Siksi kieltämällä tieteen tulkintoja ihminen voi kuvitella olevansa asioiden tasalla eikä niiden armoilla."Höpön höpö artikkeli.
Kun joku haluaa salata totuuden hän alkakaa haukkua puhujaa. Tiedä on korruptoitunutta valhetta ja rahoittajat zionistit juutaaliset. Väärennettyä ja valhetta ihmsikuunnan viholliset ei ihmiset. Anonyymi kirjoitti:
Höpön höpö artikkeli.
Kun joku haluaa salata totuuden hän alkakaa haukkua puhujaa. Tiedä on korruptoitunutta valhetta ja rahoittajat zionistit juutaaliset. Väärennettyä ja valhetta ihmsikuunnan viholliset ei ihmiset.Ehkä kuitenkin asiallista pohdittua tekstiä toisin kuin esimerkiksi sinun kirjoituksesi jossa vaan lytätään asialliset kirjoitukset perustelematta ja toisakseen en kyllä kaikkea kirjoittamaasi tekstiä edes ymmärrä.
- Anonyymi
Joo, massakuolemia tuli eli puhutaan kansanmurhasta - menee kymmenissä tuhansissa ja näet sen jo 2022 tammikuusta kun tuli Malminkin sairaalaan kylmäkontit ruumihia varten.
Nyt on jopa lämpimässä säilytetty kun jonoa on hautaukseen ja kremiksiin.
Tämä on todella ollut kauhea kansantappoteko eikä tekijät aio edes pyytää anteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
''Löytyiskö heistä joku yhteinen piirre?''
Idiotismi ??Piikin saaneissa on sekoilijoita tullut ihan omasta taloyhtiöstäkin piikkien jälkeen...vammautuneita, sydänongelmaisia, rollaattoreita ja yksikin ruvennut huutamaan hullun lailla, onneksi toisessa rapussa. Kaikki tässä 3 vuoden aikana eli alamäki on jyrkkä ollut.
Tervejärkisiä ovat kaikki piikittämättömät ja huomatkaa ettei edes toiseen retkuun nämä menneet eli median vihan kiihotukseen naapurmaata vastaan.
Varmasti vaikutus piikkiliemillä on ollut juuri myös aivojen toimintaan, eivätkä aivosolut edes uusiudu, ei toki sydänkään ja sydäreitä tutuilla jopa lentokoneessa ---voi itku ja hampaan kiristys - tulee toki nyt ilmi pölhölän väkeä Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin he ovat henkisesti laiskoja, kun eivät viitsi itse ottaa asioista selvää vaan mieluummin uskovat sokeasti toisten ihmisten näkemyksiin.
Minun on lähes mahdotonta ymmärtää heitä, sen auliisti tunnustan.
kylmätotuusIhan totta - me otimme asioista selkoa jo 2020 ennen piikkien jakoa ja mitä myrkkyä niihin laitettiin. Moni jättikin tutuista ottamatta kun annoimme listan - moni ei välittänyt varoituksista ja on nyt eri puolilla hautausmailla, meni monta mukavaa kaveria.
Jo 2020 Joulukuussa Pfizerin tv:n suora olisi pitänyt herättää ihmiset, Siinä Tiffany Dover Pontes, sairaanhoitaja sai piikin ja kesken puheen lähti henki sitten, ei ehtinyt kuin taputtaa piikin antajalle ja alkaa kehumaan tappopiikkkkiä. Mutta media kiihotti kuolemanpelolla ja onnistui herkkäuskoiset saamaan lankaan - hyvät ihmiset menettivät sitten terveytensä ja moni kärsii vieläkin ja heidän lapsensa, mitä tulee? JNE.. - Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Mikä saa uskomaan tällaisiin vaihtoehtonäkemyksiin joista ei ole mitään näyttöä? Joku yhteisöllinen hurmoshenkisyys. Ihmetellä täytyy sillä näihin huuhaateorioihin on mennyt mukaan myös terveydenhuoltoalan ihmisiä? Mitkään tutkimustulokset ja faktat eivät saa näiden päätä kääntymään.
Joo ihmiset on herkkiä olleet uskomaan - mutta eiköhän tämä herättänyt monen kun näkevät miten sairaiksi piikeillä ihmiset saatiin ja kuolemiin asti - sitten vielä se tosiasia ettei kukaan saanut niistä mitään apua - kukaan ei ole voinut todistaa sitä.
Jopa palkkio luvattu todisteista - ei ole haettu -eikä haeta varmaan.
Kaikki piikeistä perustuu vain uskontoon - eikös vain? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jossain aviisissa joku aika sitten kerrottiin että n.18% ihmisistä uskoo horoskooppeihin.
Elämme kuulemma tietoyhteiskunnassa. Välillä sitä on vaikea uskoa:)))Piikit ja uskonto on sama asia - piikeistä ei ole apua - menttaalisesti voi helpottaa joitain traumatisoituja aivopestyjä kuoleman pelkoon kiihotettuja, varsinkin naisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nämähän syövät vaikka paskaa jos joku salaliitto teoria sen heille selittää
Tiede ei ole kaikille itsestään selvyys .
Yleistietokin on ainoastaan heillä Googlesta äkkiä otettu virkeNo paska on syötynä vielä sellaista, että henki säilyy - piikeillä taas tuli kansojen massakuolemat. Puhuvat jo 170 miljoonan kuolleista maapallolla - ei se yllätä jos noin on.
Onhan jo Suomessakin kymmeniä tuhansia kuollut näihin tuikkauksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän se juuri uskot toisten ihmisten TYHMIIN NÄKEMYKSIIN!
Sinä et ymmärrä sitä, että rokotukset kannattaa ottaa, vaan uskot joidenkin hörhöjen juttuihin.
Et voi tuota tosiasiaa kiistää?Siis miksi kannattaa jos niistä suurin osa tutuista ottaneista sairastui ja parikymmentä ainakin kuollut jo, ehkä 30 kun ei ole enää tilastoa pidetty kaikista.
Sanohan kuka olisi saanut piikeistä apua todistetusti - ei ainutkaan - etkä sinäkään pysty antamaan todisteita että käsivarsimyrkyistä tulee apua - se on USKONTO.
Voihan piikeistä saada mielenrauhan jos on traumoja ja pelkoja elää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinhän tuonkin "totuuden" oivaltanut ihminen uskoo, JA mistä hän mitään OIKEIN ymmärtää?
Kyllä on koronarokote myrkkypiikki, eikä tuotakaan ymmärrä?Joillakin on tarve vielä uikuttaa vaikka jopa piikin ottaneetkin ovat nyt huomanneet suurin osa tutuista, ettei ollut apua vaan tuhoa terveydelle kuolemiin asti.
Joka tutulla on nyt kuolleita ystävä- ja sukulaispiirissään eikä jää edes yhteen. Anonyymi kirjoitti:
Joo ihmiset on herkkiä olleet uskomaan - mutta eiköhän tämä herättänyt monen kun näkevät miten sairaiksi piikeillä ihmiset saatiin ja kuolemiin asti - sitten vielä se tosiasia ettei kukaan saanut niistä mitään apua - kukaan ei ole voinut todistaa sitä.
Jopa palkkio luvattu todisteista - ei ole haettu -eikä haeta varmaan.
Kaikki piikeistä perustuu vain uskontoon - eikös vain?No mihis ihmiset sankoin joukoin kuolivat ennen kuin rokotteet saatiin. Mikä heitä tappoi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan totta - me otimme asioista selkoa jo 2020 ennen piikkien jakoa ja mitä myrkkyä niihin laitettiin. Moni jättikin tutuista ottamatta kun annoimme listan - moni ei välittänyt varoituksista ja on nyt eri puolilla hautausmailla, meni monta mukavaa kaveria.
Jo 2020 Joulukuussa Pfizerin tv:n suora olisi pitänyt herättää ihmiset, Siinä Tiffany Dover Pontes, sairaanhoitaja sai piikin ja kesken puheen lähti henki sitten, ei ehtinyt kuin taputtaa piikin antajalle ja alkaa kehumaan tappopiikkkkiä. Mutta media kiihotti kuolemanpelolla ja onnistui herkkäuskoiset saamaan lankaan - hyvät ihmiset menettivät sitten terveytensä ja moni kärsii vieläkin ja heidän lapsensa, mitä tulee? JNE..Huu haaa huu !!!!
- Anonyymi
Kannattaa lukea vaihtoehtomediaa, siellä monia hyviä juttuja kokeellisesta mRNA-rokotteesta. Valtamedia vaikenee monista asioista.
- Anonyymi
Kannattaa käyttää järkeä ja kiertää vaihtoehtomedia valovuoden etäisyydeltä.
- Anonyymi
Rokotteita puolustavat kirjoittavat tällä palstalla asiattomia kommentteja.Haukutaan rokote haitoista kertovia ihmisiä valehtelijoiksi yms.. Se kun joku kertoo rokote kuolemasta tai haitasta,ei aina ole MV -LEHDEN lukija ja VENÄJÄN TROLLI TEHTAAN AGENTI. Vaan rokote haitat ovat ihan todellisia.EI SIIHEN TARVITA MITÄÄN SALALIITTOJAKAAN.
- Anonyymi
Roketevastaiset ovat yksinkertaisesti yksinkertaisia typeryksiä.
- Anonyymi
Tämä aloittajan asia on ihan tuttua. Kuolemia on pelkästään piikin ottaneista tullut meidän laajassa piirissä kun on seurattu.
Sitten ken ei ottanut piikkejä, ei sairastunut.
Suomessa ei ole uskallettu luoda vertailuryhmää, koska se 100% antaisi sen tiedon, että piikeillä vain tuhottiin terveyttä ja aiheutettiin valtaisa kuolemien määrä.
Meillähän on tutuissa jumalaton määrä kuolleita, eikä riittäisi täällä tila näitten kertomusten julkaisuun. Siihen voisi tehdä jo kirjan ja paksun.- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa! Meidän piireissä taas ne, jotka eivät ottaneet rokotusta, saivat vakavamman taudin muodon ja osa kuolikin, sekä nuorempia että vanhempia.
Tällainen piikkikammo ja luulosairaus on kammottavaa, miten nykyihminen edes sortuu tällaiseen ajatteluun?
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445269Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243450Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992850Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui572672- 1722338
- 252137
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271889Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661855Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391