Sanoessaan etteivät suomalaiset ansaitse nykyistä elintasoa Riikka Purra tarkoittaa, ettei Suomella ole varaa maakuntien ja varsinkaan niissä asuvien miesten elintasoon.
Kun valtio jakaa kansalaisilleen kurjuutta isoilla saksilla, se sattuu tietenkin eniten alueisiin, jotka ovat tähän asti olleet eniten riippuvaisia julkisista tuista. Niitä on eniten idässä ja pohjoisessa, mutta myös niin kutsutussa Väli-Suomessa, Pohjois-Satakunnasta Kotkaan mutkittelevilla reuna-alueilla ja kasvukeskusten laitamilla, joilla varsinkin äänestetään perussuomalaisia.
Samoille seuduille keskittyvät lisäksi Suomen vanhimmat, lihavimmat, sairaimmat ja alkoholia eniten käyttävät ihmiset, joiden elintapoja valtiontalous ei kestä.
Persuilla ei ole varaa keskipohjalaisiin valkoisiin lihaa syöviin miehiin
7
159
Vastaukset
- Anonyymi
Naiset hankkivat koulutuksen ja muuttavat pois.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18173624g
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Meidän vikamme ei kuitenkaan ole, että tyhjenevä osa Suomea halutaan muuttaa yksinäisten lihavien miesten reservaateiksi, joissa ”ansaituksi elintasoksi” riittää, että voi pelata CS:ää, runkata ja juoda veroalennettua bensiiniä.
- Anonyymi
Jääpä nähtäväksi miten tuon äänestäjiä räikeästi huijanneen kusimatamin varsin selkeä linja tulee vaikuttamaan. Mielenkiintoista se.
- Anonyymi
Nyt suuttui paikallisosasto. Ei noin saa sanoa Kokkolan naisista.
- Anonyymi
Kyllä suurin osa äänestäjistä olivat tietoisia leikkauksista. Ainoastaan oloneuvokset hermostuivat.
- Anonyymi
Laskeppa uusiksi, lihavuus laskee elinikää merkittävästi ja säästöä tulee paljon kun ei jää yhteiskunnan varoja nakertamaan 40v eläkkeellä kuten sporttiset naiset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33382831 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12521Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692288- 1791925
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161492Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91341- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741274RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601270Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421167