Autotalo tuleekin sairaalanmäelle

Anonyymi-ap

Pohojanmaalla puhutaan nyt varmana totuutena, että kaupungin asiamies olisi nähty Ylivieskassa tarkoituksenaan hankkia takaisin Hämeenlinnaan ” autotalon totemipaalu”. Sijoituspaikaksi olisi kuulemma tulossa sairaalanmäen Jukolan suuntaan avautuva risteys, johna se parhaiten näkyisi koko Jukolan laaksoon. Ehdotus vanhan sairaalan uudesta käyttötarkoituksesta palvelemassa autokaupan tarpeita on otettu mielihyvällä vastaan joidenkin puolueiden taholta. Tunnustelut oman edustajan saamiseksi yrityksen hallintoon ovatkin joissakin puolueissa jo käynnistyneet. Samalla on erityisesti kiitetty saavutettavia synergiaetuja autokaupan, Risen toimipaikkojen sijainnin ja sairaanhoidon toimintojen lähentymisen kautta. ”Näin se jääkiekko yhdistää”, kuten vanha sanonta kuuluu, pitänee edelleenkin paikkansa.

33

380

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Gm:ssä olikin kahvittelemassa iso ryhmä zambialaisia investoreja.

      • Anonyymi

        Varmaan pitkälti innokkuus johtuukin juuri rahoituksen helppoudesta ja sijoituksen tuotto-odotuksista. Sijoitusosuuden saa muutamassa kuukaudessa kokonaisuudessaan takaisin Afrikkalaiseen pankkiin eikä koira perään hauku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gäry The Pers hoitaa rahat Sampiasta kun on yhteys valmiina kuningattaren suhteen ja täytyy vaan toivoa että ei supo puutu asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gäry The Pers hoitaa rahat Sampiasta kun on yhteys valmiina kuningattaren suhteen ja täytyy vaan toivoa että ei supo puutu asiaan.

        Rikas USAn perijä, mr&mrs Johnsson & villakoira, sveitsiläiset liikemiehet, arabiprinssi, rahaman Syyriasta, Sambian kuninkaalliset, mr Berko ja mr Wilson.
        Notta on komiaa. Nuilla seipähillä jo iso mieskin hiihtellöö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gäry The Pers hoitaa rahat Sampiasta kun on yhteys valmiina kuningattaren suhteen ja täytyy vaan toivoa että ei supo puutu asiaan.

        Niihin tiloihin saakin todellisen autokeitaan. Autoja kuuteen seitsemään kerrokseen, korjaamot, kahvilat ja kaupat sekä asiakkaille isot ensiaputilat, jos joku sattuu kovastikin kauhistumaan hintoja. Toivottavasti pyöräyttävät Markun sieltä kautta, kun vievät Kylmäkoskelle.

        Gäryn yhteydet Sampiaan takaavat rahoituksen. Avajaisten juhlapuhuja ilman muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gäryn yhteydet Sampiaan takaavat rahoituksen. Avajaisten juhlapuhuja ilman muuta.

        Kirurgitkin saa sieltä nopeat autot alleen etteivät myöhästy leikkauksista vaikkei sairaala junaradalle nyt vielä tullutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirurgitkin saa sieltä nopeat autot alleen etteivät myöhästy leikkauksista vaikkei sairaala junaradalle nyt vielä tullutkaan.

        Ajatteleppa mitkä parkkipaikatkin ja pääsy siitä luiskaa pitkin sisään ja tavarahissille, jolla yläkertaan. Helikopterikenttäkin takana. Jäähalli siihen etupihalle. Kyllä nyt on Jutalla tuhannen taalan paikka tuoda timanttirahoja Afrikasta Suomeen ja Hämeenlinnaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gäryn yhteydet Sampiaan takaavat rahoituksen. Avajaisten juhlapuhuja ilman muuta.

        Voisiko perustaa tiloihin sijoittajille myös omat "arestihuoneet", kun tilaa varmaan riittää.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😋 ­­N­­y­m­­­f­o­­­m­­­a­­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#181755738

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Persut yrittää jarruttaa tätä päätöntä hanketta, mutta kukaan ei taaskaan kuuntele.

      • Anonyymi

        Eikös oikeus ole vielä käsitellyt persujen myyräntyötä autokeskuscasessa? Markunhan kuuluisi saada miljoonien korvaukset näistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös oikeus ole vielä käsitellyt persujen myyräntyötä autokeskuscasessa? Markunhan kuuluisi saada miljoonien korvaukset näistä.

        Tarkoitatko vähän niin kuin teostomaksuina?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös oikeus ole vielä käsitellyt persujen myyräntyötä autokeskuscasessa? Markunhan kuuluisi saada miljoonien korvaukset näistä.

        Ei ole mitään tutkittavaa

    • Anonyymi

      Kiss my ass

      • Anonyymi

        Autokaupan termistö on minulle vielä vähän hakusesa.. Missä vaiheessa kauppaa ollaan tämän termin voimaan tullessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autokaupan termistö on minulle vielä vähän hakusesa.. Missä vaiheessa kauppaa ollaan tämän termin voimaan tullessa.

        Se on sunny.

    • Anonyymi

      Puhuvat jo kahvilassa perziikit Gäryllä on sopimus rahoista Sampian kuningattaren kaa. Gäry hoitaa suhteilla.

      • Anonyymi

        Hienoa, että olette saaneet heti asioihin vauhtia siellä BJ: n tiloissa. Nyt ei todella kannata vitkastella. Kaupungin takaukset kuntoon vielä tänä vuonna ja lähetystö sampiaan heti kun Jutan tippuminen toiselta kierrokselta varmistuu. Tällainen homma viedään käsistä, jos persut saavat vihiä..

        Gäry hoitaa talousnero kun on ja yhteys Sampiaan. Kaikki hyvin ja kohta rakennetaa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gäry hoitaa talousnero kun on ja yhteys Sampiaan. Kaikki hyvin ja kohta rakennetaa !

        Onkohan asiaa ehditty pohtimaa. Toisaalta olisi hyvä laittaa kokeneita autokauppakonkareita mukaan hallintoon, mutta voisi kokeilla myös ihan vereksiä ryvettymättömiä voimiakin. Avovankilastakin käsin asioita kykenee hoitamaan. On siinä taas pähkinää purtavaksi.

        Turha sun on edes yrittää miettiä ja talousnero Gäry The Pers hoitaa Sampian suhteella.

    • Anonyymi

      Autokauppiaiden tontit on syytä pakkolunastaa ei nämä pölvästit muuten älyä muuttaa autokeskukseen tienaamaan.

      • Anonyymi

        Olet aloittanut jo ’joulun’.

    • Anonyymi

      Janakkalasta kuulemma joku mieshenkilö on valmis tulemaan hallitukseen ahvenistonmäen autotaloon.

      • Anonyymi

        Se Persu on tulossa mihin vaa.

    • Anonyymi

      Se henkilö olisi mielellään persu, mutta ei taideta ottaa voittajien joukkoon. Muistakaa pressan vaaleisaa numero 5 Jussi.

      • Anonyymi

        Jutta puolustusvoimien komentajana johtaa uutta Suur-Suomi retkeä, šlaavien seudut täytetään Pikku-Jutilla. Mahtaa Halla-Jussia harmittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jutta puolustusvoimien komentajana johtaa uutta Suur-Suomi retkeä, šlaavien seudut täytetään Pikku-Jutilla. Mahtaa Halla-Jussia harmittaa.

        Keveistä juttarossa (vrt. barbarossa) aiheista vakavampiin, nähkääs oma erikoinen kysymyksensä on ääri-oikeisto-hallituksen junaileman US-Direct Co-operation agreement-sopimuksen ja sen mukaisten Suomen puolustusvoimien varuskuntien vieraalle vallalle luovutusten perustuslaillisuuden ongelma ja tähän liittynen myös kysymys kenen joukkoja US-DCA joukot edes ovat Suomen maalla.
        Suomen perustuslain mukaan Suomen alue on jakamaton, ja jokainen tietää että armeija on osa itsenäistä ja jakamatonta valtiollista aluetta, ja varuskuntien luovuttaminen vieraan vallan armeijalle juurikin edustaa jaettua valtiollista aluetta.
        Ja kun valtion alue ja sen armeija on jakamaton, mitä armeijaa Jutta johtaa?

        Sinun pitäisi ymmärtää että ei varuskuntia kenellekään tulla luovuttamaan. Jatka vaan joulunviettoa äläkä ajattele suuria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jutta puolustusvoimien komentajana johtaa uutta Suur-Suomi retkeä, šlaavien seudut täytetään Pikku-Jutilla. Mahtaa Halla-Jussia harmittaa.

        Onkohan Jutta pitänyt Tarjan Hakaniemessä pitämän vappupuheen jossakin tilaisuudessa. Minua jännittää saavatko vielä natojäsenyyden peruttua.

    • Anonyymi

      Nazi-kaupungissa tuhotaan kaikki mikä mitenkään parantaa pienituloisten eli vasemmistolaisten elämää, sisältäen, kaikkea luettelematta, kävelytytiet, ulkoilualueet, kirjastot, lähiöt kauppoineen, lähiliikenteen, terveyspalvelut, vuokra-asunnot, sosiaaliturvan, työpaikat. Ihan aidosti ja rehellisesti siis täydellinen nazi-kaupunki.

      • Anonyymi

        Nimeksi paikalle annettakoon Nazilinna.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1331
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe