Suomessa juomapakkausten kierrättämiseen on investoitu merkittävästi ja yhdessä kaupan kanssa luodun järjestelmän avulla pantilliset juomapakkaukset ovat kiertäneet raaka-aineena. EU:n uusi asetusehdotus on perustunut siihen, että merkittävä osa pakkauksista käytettäisiin uudelleen sellaisenaan eli pakkaukset kiertäisivät kuluttajalta takaisin panimoihin uudelleenkäytettäviksi. Panimoala on toivonut poikkeuksia uudelleenkäytöstä silloin, kun kierrätysaste on vähintään 90 prosenttia.
Suomessa pullot ja tölkit ovatkin palautuneet lähes kokonaisuudessaan kiertoon toimivan kierrätysjärjestelmän ansiosta.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mielestä EU:n neuvoston näkemys oli tappio suomalaiselle pullonpalautukselle.
– Olemme hyvin pettyneitä, ettei neuvosto nähnyt arvoa maailman parhaalla kierrätysjärjestelmällä. Toivomme, että EU:n lopullinen ratkaisu olisi enemmän linjassa parlamentin päätöksen kanssa ja voisimme säilyttää suomalaisille kuluttajille tutun pullonpalautusjärjestelmän, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.
Seuraavaksi EU:n komissio, neuvosto ja parlamentti neuvottelevat asetuksesta ja lopullinen päätös asiaan saataneen alkuvuonna.
– Kun pakkausten lainsäädäntöä kehitetään, on tärkeää, että ratkaisut pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin ja vaikutusarvioinnit ovat kattavat. Nyt asetettiin hyvät tavoitteet, mutta taustatutkimukset siitä, millä eri keinoilla tavoitteisiin päästäisiin, jäivät uupumaan. Lopputulos uhkaa olla kallis, eikä edes ympäristön kannalta paras, Loikkanen sanoo tiedotteessa.
Miksi Suomen pitää aina olla mallioppilas joka stanan typerälle käskylle, mitä nuo EU:n virkamiehet nettomaksaja Suomelle määräävät, mikä hyöty meille tuosta korruptoituneesta yhteisöstä on, ei oo minulle vielä selvinnyt tähän päivään, paitsi että poliitikkomme saivat lihavia virkoja sieltä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilmeisesti suomalaiset eivät välitä tuosta tämän taivaallista, samoin kuin kissojen ja koirien sirutuksesta ym maksuista, mitä Eu:n byrokraatit keksivät meille määrätä, kun katsovat maajussille morsianta ym paskahömppää netistä.
Eli he hyväksyvät nämä hiljaisesti, niin kuin kaiken laittomuuden, mitä Suomessa harjoitetaan.
Elon Muskin omistuksessa entisen Twitterin suosio on ohittanut Facebookin, Instagramin ja muiden lännen IT-jättien suosion. Sananvapauden palauttaminen on saanut globalistieliitin suunniltaan varsinkin Euroopan unionissa.
Italiassa ollessani totesin, että hyväkin kun pullon korkki jää nykyään kiinni siihen pullon suuhun.
Miksi?
No siksi, että ennen Italiassakin kymmenet miljoonat pullot lensivät tien raviin ja korkit toiseen raviin. Nyt molemmat päätyy samaan paikkaan. Eikä haittaa, vaikka ne miljardit muovipullot jää vuosiksi makaamaan sinne tien reunoihin, onpahan kuiteskin pullo ja korkki kiinni toisissaan.
Euroopan unionin vuonna 2024 voimaan tuleva liikennettä koskeva yleinen turvallisuusasetus edellyttää, että kaikissa uusissa Suomessakin myytävissä autoissa tulee olla pakollisina turvallisuusvarusteina vähintäänkin automaattinen hätäjarrujärjestelmä (AEB), kaistallapysymisavustin (LKA) ja älykäs nopeusavustin (ISA).
Kaikkien edellä mainittujen järjestelmien toiminta perustuu auton kamerajärjestelmiin. Ne sijaitsevat tavallisesti tuulilasin takana ja siksi tuulilasilla on niidenkin toiminnan varmistamisessa kriittinen merkitys.
Yksikin kiveniskemä
Edellä mainitun, vuonna 2024 voimaan tulevan, turvallisuusasetuksen myötä käytännössä kaikissa uusissa autoissa on tuulilasiin kiinnitettynä ainakin yksi kamera, joka on liitetty auton turvajärjestelmiin.
Tuulilasiin liitetyn teknologian, kameroiden ja muiden sähköisten silmien yleistyminen tarkoittaa myös sitä, että jatkossa yksikin kiveniskemä voi riittää lasin vaihtoon.
– Kameran katselualueelle tulleet kiveniskemät vaativat korjauksen sijaan aina lasinvaihdon huolimatta iskemän koosta, sanoo Kovasiipi yhtiön tiedotteella.
Asiantuntija uskoo muutoksen vaikuttavan merkittävästi tuulilasien asentamiseen ja korjaamiseen, sillä kameroiden ja auton turvallisuusjärjestelmien kalibroinneista tulee entistäkin elintärkeämpi vaihe huoltoa.
– Tuulilasin rikkoutuessa kameran linssin tai sen katselualueen kohdalta ei sen silmä enää näe oikein eivätkä siihen liitetyt turvajärjestelmät siten enää toimi oikein. Asia on sama kuin auton kuljettaja katselisi maailmaa väärillä vahvuuksilla olevien silmälasien läpi. Etäisyyksiä on vaikea arvioida, kaikki on sumuista ja lopulta päätäkin alkaa särkeä, kertoo Kovasiipi.
Kuljettajan vastuu
Auton sähköisen silmän taittovirheestä ei kaikkiin autoihin tule automaattisesti erillistä virheilmoitusta ominaisuuksien toimimattomuudesta tai virheellisestä toiminnasta.
– Kameroissa ja tunnistimissa pienikin heitto voi johtaa siihen, että auton järjestelmät saavat virheellistä tietoa. Se voi ilmetä monin tavoin, lievemmillään siten, että esimerkiksi valoavustin tai sadetunnistin ei toimi totutulla tavalla. Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, että auto ei tunnista normaaliin tapaan esteitä, muita autoja tai jalankulkijoita eikä osaa hätäjarruttaa. Tai se voi vaikka ohjata itsensä kaistalta ulos. Seurauksena on turhia, vältettävissä olevia vahinkoja ja onnettomuuksia. Tuulilasihan on koko liikenteen tärkein näyttöruutu ja jatkossa sen merkitys vain kasvaa, jatkaa Kovasiipi.
Kuinka toimia?
Näiden turvajärjestelmien toiminnan kannalta on tärkeää tarkastaa tuulilasin kunto säännöllisesti sen puhdistuksen yhteydessä kiveniskemien ja rikkoutumien havaitsemiseksi.
Jos tuulilasista löytyy kiveniskemiä tai vaikka voimakasta kulumaa kameroiden kohdalta, on syytä tarkastuttaa tuulilasin kunto ammattilaisella.
Lasinvaihdon jälkeen auton turvajärjestelmät on nykyautoissa kalibroitava uusiksi.
Kuluttajan tulee saada lasin vaihdosta mukaansa aina kalibrointitodistus, jolla korjaamo todentaa kalibroinnin onnistumisen. Tämä on tärkeä turvallisuustekijä.