Karvanlähtö

Olen huomannut että karvanlähtöaikaan on harjaa ym. tehokkaampaa kostuttaa kädet ja silitellä kissaa joka suuntaan. Sitten hangata kätensä yhteen jotta karvat kerääntyvät yhdeksi kasaksi ja heittää roskiin, kostuttaa kädet uudelleen ja jatkaa kunnes on suurimmat karvakasat lähteneet. Kissakin tästä nauttii.
4346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tuntuu ahdistavalta, kuinka näin pienestä elukasta voi lähteä näin paljon karvaa...alkaa kyllästyttämään kun karvoja kaikki paikat ihan täynnä. hirveen näköistäkin suoraan sanoen!

Äänestä

Itsekin tuon huomasin aikanaan. Kun kissaani silitin kosteilla käsillä niin kaikki karvat tarttui käsiin. Ja kissani ei oikein tykkää harjaamisesta, eikä ole kunnon harjaa. Mutta tuosta silittämisestä kyllä tykkää.

Äänestä
  • Hyvä neuvo, kiitoksia, minunkaan kisuli ei tykkää harjauksesta yhtään ja karvaa lähtee aivan mahdottomasti...

    Äänestä

Konsti on hyvä, kissat tulee "harjattua" pohjakarvaa myöten kun vähän sekoittelee turkkia samalla. Miun kissat kiehnää niin paljon harjatessa että harjalla on vaikea ottaa kunnolla. Tällä tavalla kissat saavat nauttia niin paljon kuin haluavat eikä sohi harja silmään kisuakaan :) Tämän jälkeen kissa yleensä vielä kuivaa itsensä perusteellisesti jos sattuu vettä 'liikaa' käyttämään, joten pintapesukin tulee tehtyä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konstit on monet kirjoitti:

Olen huomannut että karvanlähtöaikaan on harjaa ym. tehokkaampaa kostuttaa kädet ja silitellä kissaa joka suuntaan. Sitten hangata kätensä yhteen jotta karvat kerääntyvät yhdeksi kasaksi ja heittää roskiin, kostuttaa kädet uudelleen ja jatkaa kunnes on suurimmat karvakasat lähteneet. Kissakin tästä nauttii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu