Suomen oikeasti hallitus on ottamassa työttömistä.varallisuuden oman budjettia ja kelan budjetin jatkeeksi jossa työttömien varallisuus tullaan laskemaan asiakaan omiksi kela tukiin ja asiakkailta tullaan ottamaan kontrolli pois omaan varallisuuteensa ja omien rahojensa käyttöön kelan asiakkaana..
Lähtökohta hallituksella on se että tulottomaksi jäänyt henkilö joka on sairas tai työtön ei olisi oikeutettu mihinkään kelan maksamaan eutuuteen jos hänellä on realisoitavaa tai tuottavaa omaisuutta...
Se mikä on nyt toimeentulotuessa tuodaan. Nyt kukkii kela etuisuuksiin eli tilien ja rahan käytön syynääminen ja varallisuuden putsaaminen kela asiakkailta..tietenkin vaihtoehto on että kela tukea ei enää hae..
Sairaana ,työttömänä tai asumistukea.
Hallitus pyrkii ottamaan. Hallintaan työttömien varallisuudet
15
239
Vastaukset
- Anonyymi
Suurimmassa vaarassa on työttömät .
Toki kela etuisuuksia saa myös sairaat ja lasten vanhemmat mm .vanheimpainrahat mutta lapsiperheiden kimppuun käydään viimeisenä..
Sairaat ja työttömät on nyt spitaalistwn ryhmää joita halutaan viedä kaikki mitä on hankkineet elämänsä aikana - Anonyymi
PYHÄ sota julistettava vallassa oleville. Marttyyrikuolemat eivät ole turhia tulevissa yhteenotoissa.
- Anonyymi
Kunhan eivät banaanilaatikoita vie
- Anonyymi
Missä ne työttömien varallisuudet sijaitsevat, jos heillä niitä on, ei kannata kerjätä tukia.
- Anonyymi
No sitä voi kukin miettiä .
Jos työttömällä on se työmarkkinatuki 600 euroa käteen ainut tulonlähde niin onhan se ihan selvää ettei se suomessa riitä edes siihen pienimpään eli kustannusten maksamiseen suomessa join kuluu suomessa vähimmilläänkin n. 1400 euroa kuukaudessa..siinä on 800 euron aukko joka pitää tilkitä joko muilla lisätuilla tai säästöillä..
Ne joilla on säästöjä jotka nyt voisi tämän lisäosan ottaa säästämistä rahoista otettaisiin myös tämä 600 euroa pois jotta sais kaikki pulittaa vain omasta pussistaan.
1500 euroa kuukaudessa kun hivitat omaa säästäkassaasi on se 18000 vuodessa ja tuolla vauhdilla nopeasti syödään hätävarat pois ja päästään tähän toimeentulotuki rinkiin josta ei pääse sitten enää pois.
Ne joilla on varallisuutta ja pääomaa on heidän kulunsa myös paljon korkeammat kuin nämillä jotka on vain siellä kelan maksamassa lähiöluukussa sossun avovankilassa
- Anonyymi
Ainaki kelan työmarkkinatuki on vastikkeellista ja se on korvaus että henkilö on työmarkkinoiden käytettävissä...jos. Sitä ei makseta jonkin kuvitellut varallisuuden vuoksi niin miksi sitten on enää syytä olla koko systeemin kuykytettävänä työttömänä. Jäädään sitten ulos koko systeemistä joka on vain näille paremmille ansiosidonnaistyöttömille ja toimeentulotuki työttömille.
- Anonyymi
Tätä ilmeisesti halutaankin säästösyistä..Moni joutuu myymään asuntonsa ja syömään sen...Varakkaat saavat halavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä ilmeisesti halutaankin säästösyistä..Moni joutuu myymään asuntonsa ja syömään sen...Varakkaat saavat halavalla.
Betonitkin syö mums.
- Anonyymi
Työmarkkinatuen ja muiden kela tilalle ollaan ajamassa uutta tälläistä yleistukea jossa työttömälle ei maksettaisi enää työmarkkinatukea tai sitä maksettaisiin vain hetken aikaa ja sen jälkeen nämä toivottomat tapaukset siivotaan pois rumentamasta tilastoista kun ne ei kelpaa työmarkkinoille.
- Anonyymi
Tässä olen joutunut itseltäni kysymään miksi olen maksanut korkeita veroja ja tyytynyt pieneen palkkaan suomessa kun olen ajatellut että tämän vastineena meillä on sosiaaliturva johon joiden sitten työttömänä itsekin turvautumaan..
Nyt kokoomus vetää tältä kaikelta makton alta ..verorahat kyllä kelpasi mutta vastinetta sille ei saanut kun poliitikot kauppasi rahat muualle - Anonyymi
Vuosikymmeniä tässä maassa on pärjännyt pientuloinenkin kun ruoka , asuminen , energia ja liikkuminen ollut kohtuu hintaista , nyt rahastetaan noilla niin paljon kun vain voidaan kun ovat välttämättömyyksiä kaikille suurinpiirtein , tää maa on menny aivan pesiilleen ja elämisen ilo hävinnt kokonaan näiden pas..ka kelien keskellä , luulisi että täällä pohjanpwerukoilla voitaisiin jollainlailla kompensoida muutenkin ankeita olosuhteita .
- Anonyymi
Kannattaa muuttaa sen varallisuuden kanssa pois Suomesta. Etelässä on lämmintä ja ilman yhteiskunnan tukia on sama missä asuu. Jää nekin veroeurot Suomelta saamatta.
Yksi ihminen tuottaa huomattavan määrän verotuloja, mm. ruoan alv, kaikista tuloista maksettavat kohtuuttomat tuloverot mm. eläke, palkka, työttömyysetuudet (20%), omakotitalossa erityisesti maksuja valtiolle riittää jne.
Elämä on mukavampaa ja rennompaa muualla. Parasta jättää köyhtyvä ja kituva Suomi.
- Anonyymi
Hallitus pyrkii lisäämään toimeentulotuen saajien määrää. (Tavoite tosin hallitusohjelmassa oli puolittaa.) Käytännössä varakkaat kuluttavat varallisuutensa ja ovat sen jälkeen oikeutettuja suurempiin tukiin kuin aiemmin, koska toimeentulotuki korvaa paljon enemmän menoja kuin muut tuet.
Kannattaa pitää se omistusasunto, sitten kuluttaa kaikki varansa pois, esim. lahjoittaa työssäkäyville sukulaisille (joskushan he ne kuitenkin perivät). Sitten tarvitsee vain lähettää toimeentulotukihakemus.- Anonyymi
...ruoka , asuminen , energia ja liikkuminen ollut kohtuu hintaista.
Mitä näistä ei korvata toimeentulotuessa?
- Anonyymi
Hallitus on alentunut veropetospörssihuijareiden tasolle.
Suomi on pilattu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2462309Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1651489Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt541335- 741075
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31059- 78960
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni214955Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45855Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39689Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15680