Tuensaaja, Kela haluaa tietää arpajaisvoittosi

Arpa- ja rahapelivoitot tulee ilmoittaa Kelalle, mikäli hakee tai saa toimeentulotukea.

– Toimeentulotuen tarvetta ratkaistaessa otetaan huomioon kaikki henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot ja varat lukuunottamatta muutamaa poikkeusta, kertoo Kelan juristi Jeetu Metsälaakso.

Mikään poikkeuksista ei koske rahapelivoittoja. Ne siis vaikuttavat toimeentulotukeen samalla tavalla kuin mikä tahansa muu tulo.

Veikkaus vaatii tunnistautumista
Tämän vuoden alusta kaikkien rahapelien pelaaminen vaatii tunnistautumista.

Voiton voi edelleen nostaa tietyissä tapauksissa käteisellä. Tieto kaikista voitoista tallentuu siitä huolimatta asiakastilille, kertoo Veikkauksen viestintäpäällikkö Pipsa Öhman.

– Jatkossa pelitilillä on yhteenveto kaikesta pelaamisesta ja voitoista, Öhman sanoo.

Rahat eivät kuitenkaan siirry automaattisesti asiakastililtä pankkitilille. Kelan juristi Jeetu Metsälaakso kertoo, että Kela voi pyytää myös p e l i t i l i n otteita."

YLE
37577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Näinhän se on asia ollut aiemminkin, jos rahapeleistä tulee sopivan suuruisia voittoja, kyllä niillä on ja pitääkin olla toimeentulotuen laskelmassa vaikutusta.

Suurimmalla osalla lottoajista kuitenkaan tuskin on tuloja pelaamisesta edes sen vertaa että tt-tukea vähentävä 50 euron raja ylittyisi.

1Äänestä
  • Entä veikkaajat ja totoajat ? Sain kerran vitosella 20000 euroa, onneksi
    en ollut tuensaaja.

    Äänestä

Pitänee alkaa tehdä ilmoitus jokaisesta häirikkökommentista.
Ei kai ole tarkoitus, että 1-2 anonyymiä häirikköä saavat pilata palstaa
joka päivä lähes kaikissa ketjuissa ?

Äänestä
  • Oletkos sinä sitten toinen niistä Anonyymeistä, vaiko se yksi vain?

    Äänestä

kateus se kalatkin vedestä .

Äänestä

Eli Kela tienaa, varastamalla arpajaisvoitot omaksi voitokseen.

Äänestä
  • Ei sitä pois sentään oteta, mutta tukia ei saa niin kauan kuin katsotaan
    ihmisen pystyvän kustantamaan elämisensä.
    Minä nostaisin sen heti tililtä ja sanoisin, että hassasin se naisiin ja viinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei sitä pois sentään oteta, mutta tukia ei saa niin kauan kuin katsotaan
    ihmisen pystyvän kustantamaan elämisensä.
    Minä nostaisin sen heti tililtä ja sanoisin, että hassasin se naisiin ja viinaan.

    Tuensaajat menettävät voittonsa Kelalle, joka näin säästää tukimaksussa.

    Äänestä

  • Eihän ne Kelan rahoja ole, vaan veronmaksajien.
    Miksi veronmaksajien pitäisi elättää sellaisia, jotka pärjäävät omillaankin.
    Se toimeentulotuki on tarkoitettu nimenomaan vain tueksi, armopalaksi veronmaksajilta, ettei kuole nälkään.

    Jotkut kuvittelevat kaikkien tukien olevan niin heille kuuluvaa, etteivät kampeudu edes osa-aikatyöhön, ettei toimeentulotuki pienene.
    Siihen pitäisi tehdä jotain muutosta, ettei vastikkeetonta toimeentulotukea maksettaisi, vaan jotain pitäisi tehdä sen rahansa eteen. Vaikka kerätä roskia kaduilta ja talvella lapioida lunta.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Eihän ne Kelan rahoja ole, vaan veronmaksajien.

    varmaan tarkoitit maahanmuuttajia jotka saavat niinkuin äsken sanoit

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    varmaan tarkoitit maahanmuuttajia jotka saavat niinkuin äsken sanoit

    Kyllä niitä työtä vieroksuvia veronmaksajien rahoilla eläviä tukien saajia on ihan kantasuomalaisissakin.

    Ihmettelenpä vain, että saavatkohan he liikaa tukia, kun on varaa pelata rahapelejäkin veronmaksajien kustantamina. Ehkä niitä, jotka pelaavat tukirahansa ja sitten mouruavat lisää tukia, kun "joutuvat" sanomaan lapsille, että "tänään ei ole ruokaa".

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Eihän ne Kelan rahoja ole, vaan veronmaksajien.
    Miksi veronmaksajien pitäisi elättää sellaisia, jotka pärjäävät omillaankin.
    Se toimeentulotuki on tarkoitettu nimenomaan vain tueksi, armopalaksi veronmaksajilta, ettei kuole nälkään.

    Jotkut kuvittelevat kaikkien tukien olevan niin heille kuuluvaa, etteivät kampeudu edes osa-aikatyöhön, ettei toimeentulotuki pienene.
    Siihen pitäisi tehdä jotain muutosta, ettei vastikkeetonta toimeentulotukea maksettaisi, vaan jotain pitäisi tehdä sen rahansa eteen. Vaikka kerätä roskia kaduilta ja talvella lapioida lunta.

    "Eihän ne Kelan rahoja ole, vaan veronmaksajien."

    Ei näin.

    Ne ovat veronmaksajien rahoja niin kauan kun Kela niitä rahoja kontrolloi, mutta heti kun se raha siirtyy tuen saajan pankkitilille, se raha on muuttunut silloin tuen saajan rahaksi.

    Sosiaalitukiin on lakiin perustuva oikeus, se todellakin tarkoittaa sitä, että se saatava sosiaalituki on sosiaalituen saajan omaa rahaa juuri silloin kun se on maksettu.

    Jos sosiaalitukea ei makseta ajallaan, sitä voi lähteä hakemaan maksettavaksi korkojen kanssa, sekin on vain osoitus siitä että se on tuen saajan omaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei sitä pois sentään oteta, mutta tukia ei saa niin kauan kuin katsotaan
    ihmisen pystyvän kustantamaan elämisensä.
    Minä nostaisin sen heti tililtä ja sanoisin, että hassasin se naisiin ja viinaan.

    Niinhän teet myös kun saat tukiakin

    Äänestä

kela ja sosiaali toimisto eivät ole sama asia eikö?

Äänestä
  • eivät mutta pitää kuitenkin olla veikkauskortti esim. mamut kuuluu sosiaali laitoksen piiriin.

    Äänestä

''Kelan juristi Jeetu Metsälaakso kertoo, että Kela voi pyytää myös p e l i t i l i n otteita."

Tämä siksi että seurataan rahan käyttöä.
KELA ei rahoita uhkapelejä.

Äänestä

Sosiaallinen yhdenvertaisuus tarkoittanee että jokaisesta pidetään huolta.

Äänestä

Eiköhän pysäytetty se mahdollisuus, että jos isi tai äiti voittaa jollain arvalle, niin sitä ei voi ojentaa jälkipolville ilman veroseuraamuksia. Lahjavero tai ennakkoperintö - miten vain.
Beng
Ethän voi haluta tulla miljonääriksikään, koska valtio vie puolet.
Eli jos satut tietämään tai muistamaan jotain nippelinappelia, tiedolla ansainta on verollista. "Ammattimainen tietokilpailija". Sairasta kuppaamista tämä jo on.

Äänestä
  • Nyt ymmärtänet senkin, miksi suurituloiset mielivät muuttaa Suomesta halvemman verotuksen maihin.
    Kuitenkin, jos voitat, niin etpä ole paljon niitten rahojen eteen rehkinyt, mutta aika kitkerälle tuntuu varmaan, jos koko ikänsä joutuu ahkeruudella tienaamastaan palkasta maksamaan sellaiset 50-60% veroja.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Nyt ymmärtänet senkin, miksi suurituloiset mielivät muuttaa Suomesta halvemman verotuksen maihin.

    19:26
    Sehän on vanha käytäntö.
    Solidaarisuutta.
    Katsos. Useimmiten huipputuloinen huippuveroineen on saanut erittäin edullisen koulutuksen ja päässyt asemiin.
    Voitaisiinko tätä puolta joskus tutkia, miten paljon joku tutkinto maksaa suomalaisessa yliopistossa contra Englanti, USA, Italia, Ranska jne. Tai koko koulutus.
    Beng
    Minusta lottovoitoista voisi tietyn euromäärän yli pidättää kymmenykset.
    USA:ssa 37 % -> 50 %.
    Kanadassa ja Suomessa 0 %, kuten ETA maissa. Iso-Britannia nyt?

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Nyt ymmärtänet senkin, miksi suurituloiset mielivät muuttaa Suomesta halvemman verotuksen maihin.
    Kuitenkin, jos voitat, niin etpä ole paljon niitten rahojen eteen rehkinyt, mutta aika kitkerälle tuntuu varmaan, jos koko ikänsä joutuu ahkeruudella tienaamastaan palkasta maksamaan sellaiset 50-60% veroja.

    ''....jos koko ikänsä joutuu ahkeruudella tienaamastaan palkasta maksamaan sellaiset 50-60% veroja.''

    En tiedä kuinka asiat on pehmeänleivänmaassa , suomessa keskivertoduunari maksaa tuloistaan alle 40%

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    ''....jos koko ikänsä joutuu ahkeruudella tienaamastaan palkasta maksamaan sellaiset 50-60% veroja.''

    En tiedä kuinka asiat on pehmeänleivänmaassa , suomessa keskivertoduunari maksaa tuloistaan alle 40%

    Etkös sinä osaa lukea? Enhän mitään keskivertoduunarista kirjoittanut, vaan:

    "Nyt ymmärtänet senkin, miksi s u u r i t u l o i s e t mielivät muuttaa Suomesta halvemman verotuksen maihin."

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Etkös sinä osaa lukea? Enhän mitään keskivertoduunarista kirjoittanut, vaan:

    "Nyt ymmärtänet senkin, miksi s u u r i t u l o i s e t mielivät muuttaa Suomesta halvemman verotuksen maihin."

    Ihan pettureita. Livistävät Sveitsiin jne. Napattaisiin kansallisuus pois.

    Äänestä

Sanoo vain ettei ole pelitiliä/pelitilejä niin sillä selvä

Äänestä

Sain vitosen lotosta,ei vaikuta asumistukeen myönnettiin 375 ekua asumiseen apua.

Äänestä

Jos on Kelan asiakas,niin ei kai sillä ole varaa ostaa arpoja? Vai olenko väärässä.Itse kun en ole koskaan hakenut mitään tukia,vaan käynyt töissä koko ikäni ja huolehtinut itse itsestäni.

1Äänestä
  • Haluaisin vinkin asiaan joka mietityttää. Voisin yrittää myös saada Kelasta tukia,vaikka en niitä tarvitsekkaan, omistan asunnon Helsingissä,käyn töissä ja säästötililläni on hyvä rahasumma,matkustelen. Miten saisin helpoiten tukia.Te kun olette ammattilaisia asiassa,neuvokaa? Olen maksanut veroja koko ikäni,vois ottaa vähän takaisin. Eläkeikä lähestyy ja suunnitelmissa olisi viettää talvet espanjassa,saisi vähän rahaa elämiseen...

    Äänestä

  • On niillä varaa ostaa arpoja, mutta sitten seisovat leipäjonossa kerjuulla ja inisevät ettei ole lapsille ruokaa kun saavat liian vähän tukia :)))

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    On niillä varaa ostaa arpoja, mutta sitten seisovat leipäjonossa kerjuulla ja inisevät ettei ole lapsille ruokaa kun saavat liian vähän tukia :)))

    21:14
    Älä nyt viitsi.
    Yritä olla aikuinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Haluaisin vinkin asiaan joka mietityttää. Voisin yrittää myös saada Kelasta tukia,vaikka en niitä tarvitsekkaan, omistan asunnon Helsingissä,käyn töissä ja säästötililläni on hyvä rahasumma,matkustelen. Miten saisin helpoiten tukia.Te kun olette ammattilaisia asiassa,neuvokaa? Olen maksanut veroja koko ikäni,vois ottaa vähän takaisin. Eläkeikä lähestyy ja suunnitelmissa olisi viettää talvet espanjassa,saisi vähän rahaa elämiseen...

    Mitäs 63 v täällä kirjoittelee tämä on 70+ sivu.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Haluaisin vinkin asiaan joka mietityttää. Voisin yrittää myös saada Kelasta tukia,vaikka en niitä tarvitsekkaan, omistan asunnon Helsingissä,käyn töissä ja säästötililläni on hyvä rahasumma,matkustelen. Miten saisin helpoiten tukia.Te kun olette ammattilaisia asiassa,neuvokaa? Olen maksanut veroja koko ikäni,vois ottaa vähän takaisin. Eläkeikä lähestyy ja suunnitelmissa olisi viettää talvet espanjassa,saisi vähän rahaa elämiseen...

    Et tarvitse tukia?

    Myy asunto nopeasti halvalla.
    Polta asunnon myyntirahat nuotiossa.
    Irtisanoudu työstäsi mahdollisimman nopeasti.
    Matkustele kaikki rahasi nopeasti.
    Nosta kaikki rahasi säästötililtäsi ja polta ne rahat nuotiossa.

    Nyt tarvitset tukia, ja saat näin lopulta oman jonopaikkasi sosiaalitukia varten.

    Lopeta myös ne espanjan talvimatkahaaveilut.

    Sitten tule tänne palstoille kehumaan kuinka olet saanut aikaan elämäsi parhaan ratkaisun jonka kanssa olet tosi tyytyväinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Haluaisin vinkin asiaan joka mietityttää. Voisin yrittää myös saada Kelasta tukia,vaikka en niitä tarvitsekkaan, omistan asunnon Helsingissä,käyn töissä ja säästötililläni on hyvä rahasumma,matkustelen. Miten saisin helpoiten tukia.Te kun olette ammattilaisia asiassa,neuvokaa? Olen maksanut veroja koko ikäni,vois ottaa vähän takaisin. Eläkeikä lähestyy ja suunnitelmissa olisi viettää talvet espanjassa,saisi vähän rahaa elämiseen...

    Et ole oikein viisas vaikka matkuseskelet
    säästötili tuottaa reaalikorkona tappiota inflaatioaikana

    se että maksat liikaa veroja on vähän samaa tyhmyyttä

    (Espanja ei ole halvempi jos sitä tarkoitat paitsi viina)

    Äänestä

Vaikka jaettaisiin varallisuus tasan jokaiselle yhtä paljon niin älykkäimmät osaisi omia itselleen lopulta suurimman osan. Työnteolla harva rikastuu, sama pätee yrittäjyydellä viksuimmat kokoavat omaisuutta ei se välttämättä ole riistoa.
Kokoomus hallitus luulisi osaavan samalla medoodilla rikastuttaa valtion hyvinvointia, jossain muualla kuin suomessa se saattaa onnistua, mitä opimme kokoomus toitottaa olemme osaava talouspuolie nyt heillä siihen mahdollisuus, on ollut 15-vuotta.

Äänestä
  • "Vaikka jaettaisiin varallisuus tasan jokaiselle yhtä paljon niin älykkäimmät osaisi omia itselleen lopulta suurimman osan."

    Ei älykkäimmät, vaan he, joilla on eniten valtaa ja voimaa käytössään. Varallisuus jaetaan viime kädessä voimakeinoilla, jos valtaapitävien muut metodit varallisuuden jakamiseksi itselleen ei toimi heidän mielestä riittävästi.

    Myös ay-liikkeen toiminta on aivan ajankohtainen esimerkki, lähtökohtaisesti kyse on aina voimannäytöstä, ei älykkyyden näytöstä, ja voimalla siis vaikutetaan siihen miten varallisuus aletaan jakamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    "Vaikka jaettaisiin varallisuus tasan jokaiselle yhtä paljon niin älykkäimmät osaisi omia itselleen lopulta suurimman osan."

    Ei älykkäimmät, vaan he, joilla on eniten valtaa ja voimaa käytössään. Varallisuus jaetaan viime kädessä voimakeinoilla, jos valtaapitävien muut metodit varallisuuden jakamiseksi itselleen ei toimi heidän mielestä riittävästi.

    Myös ay-liikkeen toiminta on aivan ajankohtainen esimerkki, lähtökohtaisesti kyse on aina voimannäytöstä, ei älykkyyden näytöstä, ja voimalla siis vaikutetaan siihen miten varallisuus aletaan jakamaan.

    Sulla on hyvä mielikuvitus yrittämisestä, luulu aina hyvällä idealla saadaan jotain aikaan. Sun maailmassa mafia kiristys, afrikkalainen koneinsinööri ilman papereita.

    Äänestä

Tietysti, sossutukea myönnetään vain vähävaraisille ym.

Äänestä

Ihan olen 70 vuotias nainen ja saan työ eläkettä.Naisen elke aina pienempi kuin miehen.Silti halitsen rahan käytön joten ei ongelmaa Kelan kanssa jos saan veikkaus voitotn.Kela un en saa mitään tukia. Asun yksin vuokralla.Itseäni isompi tuloinen mies. kerrostalossa Kyllä meinas olen hänen vippi kassa.Se vippi kassana olo loppui vuoden aluun 2024. Moniko tällä on työt aloitanut naisena kansakoulun jälkeen ja ollut työssä eläke ikään asti?Sepä se.Ei taloudessani koskaan asunut miesstä.Joten miehen rahoja ei tukena.Ei perintörahoja.Elämässä selviää silti ja on elämän lahjat 2kpl aikuista keski ikäistä lasta perheineen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Arpa- ja rahapelivoitot tulee ilmoittaa Kelalle, mikäli hakee tai saa toimeentulotukea.

– Toimeentulotuen tarvetta ratkaistaessa otetaan huomioon kaikki henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot ja varat lukuunottamatta muutamaa poikkeusta, kertoo Kelan juristi Jeetu Metsälaakso.

Mikään poikkeuksista ei koske rahapelivoittoja. Ne siis vaikuttavat toimeentulotukeen samalla tavalla kuin mikä tahansa muu tulo.

Veikkaus vaatii tunnistautumista
Tämän vuoden alusta kaikkien rahapelien pelaaminen vaatii tunnistautumista.

Voiton voi edelleen nostaa tietyissä tapauksissa käteisellä. Tieto kaikista voitoista tallentuu siitä huolimatta asiakastilille, kertoo Veikkauksen viestintäpäällikkö Pipsa Öhman.

– Jatkossa pelitilillä on yhteenveto kaikesta pelaamisesta ja voitoista, Öhman sanoo.

Rahat eivät kuitenkaan siirry automaattisesti asiakastililtä pankkitilille. Kelan juristi Jeetu Metsälaakso kertoo, että Kela voi pyytää myös p e l i t i l i n otteita."

YLE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu